rankkaa

Olen jehovantodistajan lapsi ja asun yhdessä vanhempien kanssa. Tämän viestin tarkoitus ei ole provosoida jehovantodistajia. Olen aina ollut yksinäinen henkilö enkä ole saanut juuri kaveeeita ollenkaan. Ennen mopoikää minulla oli alle kämmenen verran kavereita ja tilannetta ei auttanut että en uskaltanut tuoda ystäviä kotiin koska äiti oli kertonut että jt ruvetaan seuraamaan niin kuin juutalaisia natsisaksan aikana. Kun ikä salli mopolla ajon pääsin kodin kurjuudesta uusien ystävien joukkoon. Fiilis oli hyvä kun sai puhua kaikenlaisesta ilman että vanhemmat hengittävät niskaan. Sitten eräänä yläasteen välitunnilla puhuin yhden ulkomaalaistauataisen kaverin kanssa hänen uskonnosta ja jostain syystä puheeksi tuli jt. Kerroin olevani yt jolloin tämä ystävä kerroi asiasta koko luokalle. Sen päivän jälkeen en enään puhunut kenellekkään enkä vastannut edes opettajien kyaymyksiin koko yläasteajan aikana.

Koitti ammattikouluaika jolloin muutin eri paikkakunnalle opiskelemaan. Uudet ystävät ja paikat saivat mielen paremmakksi. Mutta jäin kuitenkin kaipaamaan yhtä tyttöä yläasteelta. Tämä masensi minua niin että päädyin armejjan kuntotarkastuksen yhteydessä psykiatrin puheille. Kerroin kaikenlaista hänelle mutta tämä ei kiinostanut häntä ja passitti lääkärin puheille ja pillerit kouraan. Tämä ei oikeastaan yllättänyt minua juuri lainkaan. Nyt kuitenkin tuli puhe siitä että yksi minun kavereista on muuttanut yhteen erään perhetuttavan kanssa jolloin sain kuulla että se on kirous ja että minä en saa tehdä samoin....

En nyt tiedä jos ketään kiinostaa tämän sekavan ja huonosti kirjoitetun viestin lukeminen. Onko todella näin että uskonto menee oman psykkisen terveyden edelle???. En siis saa hankkia tyttöystävää koska se luokitellaan heti seksualiseksi ”rikokseksi” uskontoa vastaan. On se vain väärin jos omaa sydäntä ja päätä ei saa seurata. En kuitenkaan uskalla kertoa mitään omista ajatuksistani vanhemille. Olen yrittänyt elää normaalia nuoren elämää perheen ulkopuolella. Huomatkaa että en ole kastettu veli eli perin vanhempien uskonnon jonka ”vaikutuksen alaisena” he olivat ennen jt liittymistä eli kiristinuskon. Nyt kuitenkin jo parikymppisenä aijon muutta pois ja yrittää saadä rakkauteni ja elää ateististä elämää tästedes.

Tämä viesti on totta ja ei ole provo. Mutta onneksi netti on villi ja vapaa.
26136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

No kyllä tämä sinun kirjoituksesi ainakin minua kiinnostaa ja se ei ollut edes huonosti kirjoitettu .. vaan oikein hyvin.

Nyt on tietysti niin etten minä voi paljoakaan tehdä hyväksesi - mutta vastaan nyt kuitenkin jospa siitä olisi edes jotain hyötyä sinulle.

Ensiksikin: Usko Jumalaan on n.s. >sydämmen-asia" .. siinä mielessä että jonkin tekeminen tai tekemättä jättäminen voi tarkoittaa aivan eri asiaa eri ihmisille.. Siksi on parempi kuunnella omaa sydäntään ennenkuin alkaa tuomitsemaan sen enempää muita kuin iyseään .. ja ennen kaikkea itseään, sillä se seuraa mukana kuin selkäreppu - minne sitten menetkin.

Jos joku haluaa olla "Jumalan ihminen" - se ei tarkoita samaa kuin johonkin seuraan tai kirkkoon kuulumista - vaan halusta elää rehellisesti ja rakastaa lähimmäisiään - minkälaisia he sitten ovatkin. Ja kaiken aikaa muistaa että he ovat vajavaisia ihmisiä, aivan niinkuin jokainen meistä. .

Olen aika varma, että tämä on se ainoa tapa selvitä elämän myrskyissä .. Siis oma halu tehdä oikein ja ymmärtää omaa ja muiden vajavaisuutta ..

Kaikenlainen muiden tuomitseminen lisää vain omaa taakkaa ja on siksi suoraan kielletty Raamatussa -muun muuassa tästä syystä ... Asioita voi tuomita .. esimerkiksi vallehteleminen on tuomittavaa .. mutta valehtelijaa ei pidä tuomita vaan ymmärtää .. Siis - kun sinua kohdeltiin huonosti vanhempiesi uskon tähden - ainoa tapa päästä eroon niistä tunteista joita sellainen kohtelu meissä kaikissa synnyttää - on ymmärrys .. että hekin ovat vain vajavaisia ihmisiä ja jonkinlaisen kasvatuksen tulosta..

Ajele mopoasi tai autoasi .. ja ajattele ymmärryksellä niitä ihmisparkoja jotka olivat ja ehkä yhä ovat niin eksyksissä että tuottivat sinulle niin paljon harmia ..

alex

Äänestä

Muuten hyvä ... Mutta jos väität olevasi JT mitä teit armeijan kuntotarkastuksessa ?

Äänestä
  • >>Mutta jos väität olevasi JT mitä teit armeijan kuntotarkastuksessa ?>>

    Kyllähän todistajat kutsuntoihin sentään osallistuu. Siellä tarkastetaan samalla kuntokin.

    Äänestä

  • omegawave kirjoitti:

    >>Mutta jos väität olevasi JT mitä teit armeijan kuntotarkastuksessa ?>>

    Kyllähän todistajat kutsuntoihin sentään osallistuu. Siellä tarkastetaan samalla kuntokin.

    Eivät muuten osallistu ... he menevät paikanpäälle ja kieltäytyvät sotapalvelukisesta joten ei myöskään kuntoa tarkasteta.

    Taasen yksi luikuria lasketteleva pölvästi täällä.

    Koittakaa nyt ihmeessa keksiä jotain vähän tasokkaampaa - please.

    Äänestä

  • Epäilempä vain kirjoitti:

    Eivät muuten osallistu ... he menevät paikanpäälle ja kieltäytyvät sotapalvelukisesta joten ei myöskään kuntoa tarkasteta.

    Taasen yksi luikuria lasketteleva pölvästi täällä.

    Koittakaa nyt ihmeessa keksiä jotain vähän tasokkaampaa - please.

    >>Eivät muuten osallistu ... he menevät paikanpäälle ja kieltäytyvät sotapalvelukisesta joten ei myöskään kuntoa tarkasteta.>>

    Olin itse kutsunnoissa, joissa ilmoitin kieltäytyväni asepalveluksesta omantunnonsyihin nojaten ja uskonnollisen vakaumukseni takia. Kuntoni tarkastettiin kuitenkin.

    mikä ruumiin/mielenvamma sulla oli
    että sait hylkypäätöksen kuntotarkastuksesta
    ettei tarvinnu inttiin mennä?

    Äänestä

  • lättäjalka rules kirjoitti:

    mikä ruumiin/mielenvamma sulla oli
    että sait hylkypäätöksen kuntotarkastuksesta
    ettei tarvinnu inttiin mennä?

    >>mikä ruumiin/mielenvamma sulla oli että sait hylkypäätöksen kuntotarkastuksesta ettei tarvinnu inttiin mennä?>>

    Minusta tuli Jehovan todistaja. Ja kuten varmasti olet tietoinen, ei Jehovan todistajien tässä maassa tarvitse suorittaa asepalvelusta. Tuossa vaiheessa toki hain aluksi lykkäystä myös opiskeluihini vedoten, mutta sitten jatkossa pelkästään jehovantodistajuuteen vedoten.

    Äänestä

  • Ehdottomasti tervehdyttävää normaalia toimintaa vaikka kansalaisopistoista tai eri seuroista jne. He kääntävät kaikki asiat väärinpäin syyttäen ihmisiä vaikka mistä
    ajankulukseen. Mielenterveysongelma löytynee Tikkurilan suunnalta.

    Äänestä

  • En minä ole koskaan väittänyt (tai ollut) jehovantodistaja. Vastasin vain kysymyksiin joita tämä aloitus käsitteli.

    Minusta asioista täytyy saada puhua ja jokaisella on oikeus sanoa oma käsityksensä - miellytti se sitten muita tai ei - ja se on oikeastaan edellytys oikean uskon löytämiseksi.

    Minua kummastuttaa että niin monet karttavat keskusteluja - eikä vain ihmisiä - niinkuin jehovantodistajat tuntuvat tekevän.

    alex

    Äänestä

>>Huomatkaa että en ole kastettu veli eli perin vanhempien uskonnon jonka ”vaikutuksen alaisena”>>

Tilanteesi on huomattavasti helpompi kuin kasteelle ehtineen. Vanhempiasi ei velvoiteta karttamaan sinua samoin kuin kastettua ex-todistajaa.

>>Nyt kuitenkin jo parikymppisenä aijon muutta pois ja yrittää saadä rakkauteni ja elää ateististä elämää tästedes.>>

Tsemppiä päätöksellesi. Helppoahan se ei ole, mutta muista tämä: sinulla ON oikeus tehdä itseäsi koskevia päätöksiä elämässäsi! Jokaisella on.

Äänestä

** En siis saa hankkia tyttöystävää koska se luokitellaan heti seksualiseksi ”rikokseksi” uskontoa vastaan.**

olet muka jt-perheessä kasvanut, mutta et lukenut yhtään
niitten nuorille suunnattua txt/kirjoja?
joopajoo...
kyllä monellakin jt-nuorukaisella on tyttöystävä.

olet törkeä provoilija joka ei ole vaivautunut edes
www.jw.org saitilta katsomaan,
mitä siellä on faktatietoa todistajista...

Äänestä

** parikymppisenä aijon muutta pois
ja yrittää saadä rakkauteni ja elää ateististä elämää tästedes**

jaa? että pitää olla ihan ATEISTI jotta sais tyttöystävän...
heheh mikä provo LOL

Äänestä
  • >>että pitää olla ihan ATEISTI jotta sais tyttöystävän>>

    Missä aloittaja esitti niin, että tulisi olla ateisti, JOTTA voisi saada tyttöystävän?

    Äänestä

**En siis saa hankkia tyttöystävää koska se luokitellaan heti seksualiseksi ”rikokseksi” uskontoa vastaan.**
siiss...
miten helkatis ykskään jt voi avioitua, jos ei muka seurustele ensin?
Kyl mä ainakin tiedän montakin seurustelevaa jt-nuorta.

oot vissiin pikkasen*yskinkertanen* ja sun vanhemmat yrittää suojella sua kun sun henkinen taso ei oikein yllä tasolle jolla seurustellaan,
eli oot lapsi mieleltäsi.

tyttöystävän kanssa seurusteluhan ei jt-porukoissa ole mikään rikos.

älä anna väärää todistusta lähimmäisestäs,
ootkos koskaan kuullut?

Äänestä

---------- Nyt kuitenkin tuli puhe siitä että yksi minun kavereista on muuttanut yhteen erään perhetuttavan kanssa jolloin sain kuulla että se on kirous ja että minä en saa tehdä samoin...--------
jaa, ekana haikailet tyttöystävää, sit homosuhdetta ja
suunnittelet muuttavas kotoo parikymppisenä
ja alkavas elää *ateistielämää*

kuis vanha oot?
tekstin vois kuvitella jonkun skidin kirjoittamaksi :D

Äänestä
  • >>tekstin vois kuvitella jonkun skidin kirjoittamaksi>>

    Mielenkiintoinen suhtautuminen teillä tosiaan on aloittajan tuomiin vakaviin asioihin. Koska lahko-oppi ei kestä kriittistä eikä inhimillistä tarkastelua, on kaikki kritiikki tietenkin leimattava "provoiluksi" ja muutenkin käytävä henkilöön kiinni.

    Äänestä

  • omegawave kirjoitti:

    >>tekstin vois kuvitella jonkun skidin kirjoittamaksi>>

    Mielenkiintoinen suhtautuminen teillä tosiaan on aloittajan tuomiin vakaviin asioihin. Koska lahko-oppi ei kestä kriittistä eikä inhimillistä tarkastelua, on kaikki kritiikki tietenkin leimattava "provoiluksi" ja muutenkin käytävä henkilöön kiinni.

    alku _> haikailee tyttöystävää,
    sitten homosuhdetta a
    lopuksi suunnittelee muuttavansa kotoA pois parikymppisenä
    ja alkavansa elää *ateistielämää*---

    ei tuo kypsän aikuisen kirjoitus ainakaan ole.
    eikä ole vielä parikymppinenkään.
    eikö *ateistielämää* vietä se joka ei usko jumalaan,
    ole sisäisesti ateisti, ei se asunnosta/iästä ole kiinni..
    miksi pitää muuttaa pois kotoa ...

    hyvin lapsekas kirjoitus,provoltakin vaikuttaa

    Äänestä

  • sorry vaan kirjoitti:

    >>ei tuo kypsän aikuisen kirjoitus ainakaan ole.>>

    Lahkokasvatus ei lähtökohtaisesti tuota kypsiä aikuisia. Se on opeteltava sitten myöhemmin vähitellen itse.

    >>eikä ole vielä parikymppinenkään>>

    Mistä sinä sen voit tietää?

    >>hyvin lapsekas kirjoitus,provoltakin vaikuttaa>>

    Eikö itse aloituksen asioihin vastaaminen olisi aikuisempaa käytöstä kuin käydä henkilöön ja nimitellä?

    Mistä sinä sen voit tietää?----''

    lukemalla aloituksesta NÄKEE et tyyppi on
    parikymppinen, jos puhuu totta...
    ***Nyt kuitenkin jo parikymppisenä aijon muutta pois ja yrittää saadä rakkauteni ja elää ateististä elämää tästedes.
    Tämä viesti on totta ja ei ole provo. Mutta onneksi netti on villi ja vapaa**

    Äänestä

  • netti villi ja vapaa kirjoitti:

    Loppulause rehellisesti =

    **Tämä viesti ei ole totta ja on provo. Mutta onneksi netti on villi ja vapaa*

    Äänestä

  • Wapaa Willi kirjoitti:

    Loppulause rehellisesti =

    **Tämä viesti ei ole totta ja on provo. Mutta onneksi netti on villi ja vapaa*

    >>Loppulause rehellisesti = **Tämä viesti ei ole totta ja on provo. Mutta onneksi netti on villi ja vapaa*>>

    Toiset ne vaan näyttävät tietävän aina paremmin toistenkin asiat. Mutta tottahan toki se Jt-myönteisen ihmisen on käänneltävä kaikki ikävät asiat valheiksi ja vääristelyiksi.

    Äänestä

Aloitus on hyvä
Juuri noin meidän kaikkien tulisi toimia, jopa kirjoittaen huolista ja vakavammista asioista ja samalla niiden syysuhteiden tajuamisen ymmärrys syvenee ja on mahdollista saada keinoja eteenpäinmenoon.

Sulkeutuminen ei varmaankaan johda juuri mihinkään.
Toisaalta veljesseura.org foorumilla ovat entiset todistajat myös vastaavasti jutelleet, ja yksi kertoi hämästelleensä, että hänen "salaisuutensa", todistajuustausta, ei oikeastaan ketään kuulijaa kiinnostanut juuri mitenkään.

Äänestä
  • no ei ktn kiinnosta,
    mitä laulukirjaa ihminen kakruna on veisannut.

    ihmiset vaan on niin itsekeskeissi et luulee et muita kiinnostas,
    vaan kaikki pyörii kuiteskin vaan
    niin oman napansa ympärillä ettei
    empatiaa löydy tarinoille joissa on
    kamala lapsuustrauma kuuskymppisenä,
    kun ei päässy poikein kanssa tupakoimaan ja riijaamaan.

    koko oman elämänsähän voi sil kitinällä tietty pilata.

    luulis jo et eläkeikäne olis päässy lapsuustraumoistaan irti.
    polttas vaan nyt tupakkia, onhan se niiin terveellistäkin,
    kettumoiset vanhemmat ilkeyttään kielsi sen aikoinaan...

    Äänestä

  • valivalivaliouuuuuuu kirjoitti:

    no ei ktn kiinnosta,

    >>koko oman elämänsähän voi sil kitinällä tietty pilata.>>

    Eli kiellät täysin sen mahdollisuuden, että Jt-uskonto voi aiheuttaa piirissään kasvaneille yksilöille ongelmia?

    Tämä on jehovantodistajuutta käsittelevä palsta, ja aloittaja kirjoittaa aivan palstan aiheeseen liittyen omaa kokemustaan. Teidän Jt-myönteisten suhtautumistapa kertoo paljon siitä empatiakyvystä, jota löytyy toisella tavalla ajatteleville: pyöreä nolla.

    >>luulis jo et eläkeikäne olis päässy lapsuustraumoistaan irti.>>

    Kukaan ei voi toisen puolesta mennä sanomaan, kuinka kauan jostakin traumasta yli pääseminen voi / saa kestää. Miksi et kykene kuuntelemaan lainkaan kriittistä perusteltua näkökantaa Jt-uskontoon liittyen?

    >>polttas vaan nyt tupakkia, onhan se niiin terveellistäkin>>

    Tupakka näyttää olevan mielessäsi melko usein. Oletko itse sujut sen asian kanssa, vai miksi sitä pitää kaiken aikaa hokea? Aloittaja ei missään sanonut tupakoinnin olevan terveellistä; tuollaisten olkiukkojen viskeleminen kertoo enemmänkin omasta turhautumisestasi.

    Äänestä

Mihinkäs vaivaan tuo purkaus oli parannukseksi jos saa kysyä

Äänestä

Luulen että hyötyisit entisten Jehovan todistajien vertaispalstasta. Se on suljettu piiri, eli siellä voipi kertoa luottamuksellisistakin asioista.

Jeh tod uskonto on niin kontrolloiva, että moni tarvitsee ryhmäterapiaa, jotta voi saada takaisin tasapainonsa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

murrettu kirjoitti:

Olen jehovantodistajan lapsi ja asun yhdessä vanhempien kanssa. Tämän viestin tarkoitus ei ole provosoida jehovantodistajia. Olen aina ollut yksinäinen henkilö enkä ole saanut juuri kaveeeita ollenkaan. Ennen mopoikää minulla oli alle kämmenen verran kavereita ja tilannetta ei auttanut että en uskaltanut tuoda ystäviä kotiin koska äiti oli kertonut että jt ruvetaan seuraamaan niin kuin juutalaisia natsisaksan aikana. Kun ikä salli mopolla ajon pääsin kodin kurjuudesta uusien ystävien joukkoon. Fiilis oli hyvä kun sai puhua kaikenlaisesta ilman että vanhemmat hengittävät niskaan. Sitten eräänä yläasteen välitunnilla puhuin yhden ulkomaalaistauataisen kaverin kanssa hänen uskonnosta ja jostain syystä puheeksi tuli jt. Kerroin olevani yt jolloin tämä ystävä kerroi asiasta koko luokalle. Sen päivän jälkeen en enään puhunut kenellekkään enkä vastannut edes opettajien kyaymyksiin koko yläasteajan aikana.

Koitti ammattikouluaika jolloin muutin eri paikkakunnalle opiskelemaan. Uudet ystävät ja paikat saivat mielen paremmakksi. Mutta jäin kuitenkin kaipaamaan yhtä tyttöä yläasteelta. Tämä masensi minua niin että päädyin armejjan kuntotarkastuksen yhteydessä psykiatrin puheille. Kerroin kaikenlaista hänelle mutta tämä ei kiinostanut häntä ja passitti lääkärin puheille ja pillerit kouraan. Tämä ei oikeastaan yllättänyt minua juuri lainkaan. Nyt kuitenkin tuli puhe siitä että yksi minun kavereista on muuttanut yhteen erään perhetuttavan kanssa jolloin sain kuulla että se on kirous ja että minä en saa tehdä samoin....

En nyt tiedä jos ketään kiinostaa tämän sekavan ja huonosti kirjoitetun viestin lukeminen. Onko todella näin että uskonto menee oman psykkisen terveyden edelle???. En siis saa hankkia tyttöystävää koska se luokitellaan heti seksualiseksi ”rikokseksi” uskontoa vastaan. On se vain väärin jos omaa sydäntä ja päätä ei saa seurata. En kuitenkaan uskalla kertoa mitään omista ajatuksistani vanhemille. Olen yrittänyt elää normaalia nuoren elämää perheen ulkopuolella. Huomatkaa että en ole kastettu veli eli perin vanhempien uskonnon jonka ”vaikutuksen alaisena” he olivat ennen jt liittymistä eli kiristinuskon. Nyt kuitenkin jo parikymppisenä aijon muutta pois ja yrittää saadä rakkauteni ja elää ateististä elämää tästedes.

Tämä viesti on totta ja ei ole provo. Mutta onneksi netti on villi ja vapaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu