Ja järviradion hengellinen ilta.Kuuntelin eilen iltaa ja totesin kuinka nämä vetäjät toistuvasti kertoivat kuinka kirkon papisto on turmeltunut.Samoin he lahkonsa lähtökohdista käsin antoivat ymmärtää ettei pelastusta ole jollei kastata itseään monta kertaa anababtistit.ym.Miksiköhän terveeksitekemisen lahjat toimii myös kirkon piirissä?Kyllähän sitä turmeltuneisuutta löytyy heidänkin piiristään,Oululaisten hellarien päämies kärähti taannoin rattijuoppoudesta ajettuaan päin rekkaa,Laihialla toimi toinen saarnamies joka tuomittiin alaikäiseen sekaantumisesta,esimerkkejä kyllä löytyy.Nämä luulisi olevan heille kauhistus koska tupakanpoltto on heille suurempia syntejä.Miksin muuten moni hellari puhuja käyttää itsestään titteliä pastori vaikkei ole edes Ison-Kirjan opistoa käynyt,eikö väärän tittelin käyttö ole rikos.Ei toisten kristittyjen ala-arvioiminen julkisessa radio-ohjelmassa aiheuta muuta kuin katkeruutta.
LAPPAJÄRVEN HELLUNTAISEURAKUNTA
Outoa julistusta
181604
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ajat sitten täällä kristillisyys mennyt överiksi. enemmän haittaa kuin hyötyä. Eli nyt ollaan hyvin maallistuneita Lappiksessa.
Helluntaiseurakunta on noin 100-vuotias liike,sillä on omat uskonkäsitykset Niilo Ylivainio-liikkeen lippulaiva sanoi aikoinaan että silloin kun hän lakkasi katkomasta pappien lipereitä alkoi rukouksen kautta ihmisiä parantua ,aikaisemmin hän oli pitänyt tulenkivenkatkuisia saarnojaan muttei se toiminut ennenkuin kristityn rakkaus tuli lain sijaan,eli taitoa se vaatii sananjulistuskin.
Tärkeintä on rakkaus, sanotaan Raamatussa. Pelastettuja löytyy kaikista kristittyjen porukoista. Vaarallisinta on ruveta tuomariksi ja itsensä korottajaksi.
Miksi Hellujen julistus kuulosti yhtäaikaa sekä naurettavalta että ärsyttävältä, niin kuin ylensä aina ?
Onko Helluntaiseurakunta perinyt Sanan ja Ylistyksen toimintavat, kun sairauksien manaaminen ihmisistä ulos luonnonuskontojen tyyliin on otettu keinovalikoimaan ?
Kolme sananjulistajaa tukee toisiaan päästäkseen sopivaan euforiseen tilaan äänekäytön avulla, toistamalla samoja hengennostatussanoja ja ylistyslauseita. Näinkö tuohon huuhaahan houkutellaan ihmisiä mukaan ?
Eikö ihmisiä olisi syytä parantaa ensin hengellisesti ja sitten vasta ruumiillisesti, jos ovat parantuakseen ?
Jumala ei tiettävästi ole antanut ihmislle kykyjä parantaa sairauksia, en ole kuullut yhdestäkään tapauksesta. Jeesuskaan ei parantanut itse sairauksien vuoksi, vaan uskon vuoksi.
Miksi luoda tällaista ihmisoppiharhaa ja yrittää laittaa sanomaa uskottavaan muottiin tunteisiin vetoamalla, kun pitäisi mennä toiseen suuntaan, Raamatun mukaiseen.
Valittu musiikkikin kuulosti lähinnä kaikkiruokaisten sarvipäiden tuottamalta, jolla kyllä tehokkaasti kumottiin se, mitä oli sanoin yritetty todistaa.
Kysymys on pelkästään rahasta, kukaan ei mölyäisi siellä ellei rahaa tulisi ihmisiltä ovista ja ikkunoista.
Kyllä Raamattu kertoo armolahjoista jotka toimii tänäänkin,eli parantua voi ym.Aloitus ehkä kertoo siitä miten toiset uskovat voi esim kertoa kuinka kirkon opetus on väärää tai muulla tavoin korostaa omaansa,kuitenkin samaan taivaaseen on kristityt matkalla.
Kertooko Raamattu, että varakas on syntinen?
Pois raamattufundamentalismi. Kirkko hoitaa asian herätysliikkeidensä puolesta. Mutta muut ovat ilman päällikköä. Mutta raamatunaikoihin sairaudet olivat synnin seurausta ja sairastuneen omaa syytä. Siksi tulee kuunnella isännän ääntä, Suomen kirkkoa. Siksi, ettei aiheuteta vahinkoa ihmisille. Pos sairaiden syyllistäminen ja enemmän suvaitsevaisuutta eriaisia ihmisä kohtaan. Se voi olla vaikeaa, mutta kuitenin.
tarkoitus on lopulta hyvä, mutta sattuuhan sitä
mikä tarkoitus on hyvä, rahankeruu, vai?
Oikea Uskovainen ei tarvitse mitään lahkoa/seurakuntaa, vaan keskustelee asioista tarvittaessa kaveridensa kanssa, Raamattu sanoo, että olen läsnä siinä jos kaksi tai kolme väittellee/kertoo kokemuksistaan.
totta kai nämä liikkeet kääntää asian päälaelleen, että he saisivat asiakkaita lisään.
.
Kuuntelin kerran ohjelmaaa ja ihmetytti runsas puhuminen homoista ja lesboista.
Ehkä niitä in siellä niin paljon
Joululaulut ainakin kaikuivat kauas asti.
Minulle sanottiin, että huonointa julistustyötä on maailmanlopun julistaminen ja katteetomat lupaukset paranemisista.
Joutuvatko kaikki helluntaiseurakunnat liittymään Helluntaikirkkoon. Kasvukeskusten ulkopuolella lienee odotettavissa toiminnan hiipumista muuten.
Pitäisi lailla kieltää tuollaiset uskonvarjolla rahankeräys "uskon"yhtiöt.
Kiitos te! Sieluni on löytynyt, en olekaan enää se sama lummukan runkkari vaan olen kauttanne löytänyt oman itseni.