opiskelija-asunnot ovat syvältä!!

kotirauha

Ei helvetti..

Olin tänään taloyhtiön roskiskatoksella availemassa naapureiden roskapusseja lajitellakseni niitä oikein, koska idiootti-naapurit eivät osaa saatana edes lajitella, ja arvatkaapa mitä löysin?

4. Kerroksessa asuva, metelöivä nuori omaa ilmeisesti maksuhäiriömerkinnän. Löysin siihen viittaavia papereita.

Samalla kun menin sitten kertomaan hänelle, että tölkit, paperit ja bio-jätteet kuuluu lajitella eri astioihin, kerroin hänelle löydöksistäni. Meille tuli riitaa siitä saako toisten ihmisten roskia tonkia. Ilmoitin että tietenkin saa jos on niin idiootti että ei osaa itse lajitella!!

Hän uhkasi ilmoittaa minusta poliisille, mutta mielestäni rikollisempaa on ettei osaa lajitella. Uhkasin myös ilmoittaa maksuhäiriömerkinnöistä hänen vuokraisännälleen.

Hän haukkui minua sekopääksi. Olen kuulemma kyylä ja turhasta valittaja, mutta mielestäni ei ole turhaa valittaa hänen kissansa yöllisestä tepastelusta ja ihmeellisistä kolinoista. Kyllä ne nyt perkele kuuluu 4.kerroksesta tänne 1. kerrokseen!!

Hän kiistää myös pitäneensä juhlallisuuksia viime perjantaina, mutta musiikki soi yö-myöhään ja rappusissa ravasi porukkaa. Hän väitti olleensa Seinäjoella, esitti jopa junaliputkin. Noinkohan isännöitsijä uskoo?

Uskomatonta. Kuinka saada tuo häirikkö ulos talosta?

Aamuisin töihin lähtiessäänkin käyttää autoaan ainakin 4 minuuttia raaputtaen älyttömän kovaäänisesti ja korvia vihlovasti laseja jäästä. Minulla on olemassa video-materiaalia sekä tarkkoja sekuntikello mittauksia hänen autonsa joutokäynnistä, ja aion toimittaa ne poliisille sekä isännöitsijälle jos meno ei lopu.


AAARGGHH!!! Oli vain pakko purkautua johonkin!

En enää koskaan muuta opiskelija-asuntoloihin!

11

456

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DF123

      so so bad troll

    • fasisti.

      Perussuomalainen natsi

    • faaaaarrrrttt

      shit-that-didn't-happen.txt

    • Kupittaan juna kutsu

      Älä nyt helvetti sentäs vaan väitä, että olet tosissasi..????!!!!???...

    • Sirutar

      Mä en viitsis avata toisten jätepusseja kun ei tiedä mitä sieltä löytyy ja muutenkin toisten roskia , hyi helvetti!!

    • ffantsu

      Sitten Sä heräsit...märkänä

    • khfjhfjhfj

      Heh heh. Vsikka aloittajan viesti olikin vitsi, niin lähes tuollaisia valittajia löytyy.

    • hehhehheh2

      Hauska trolli vaihteeksi

    • Trollollololloo

      Älä puhu paskaa. Ei Turussa tartte lajitella biojätteitä erikseen, ne menee kaikki polttoon.

    • wanqwanq

      Purkaudu sää jätkä vaan kätees!

    • idhidhidisj

      Valitettavasti naapurini on juuri tuon kuvauksen mukainen. On tehnyt isännöitsijälle jo pari valitusta yöllisestä metelistä. Hän taitaa olla taloyhtiössämme ainoa, joka ylipäätään kuulee yöllä ääniä. Vasta olin reissussa, kun sillävälin oli jätetty lappu postiluukkuun, että olisin jälleen pitänyt juhlia. Ei uskonut, vaikka kerroin hänelle, että olin yli 300 km:n päässä. No hän oli tehnyt isännöitsijälle valituksen, jossa kertoikin aivan eri päivän... ilmeisesti siksi, että olisin voinut todistaa tuon alkuperäisen päivän metelin olevan puppua. Tällä hetkellä tilanne on se, että meillä on sana sanaa vastaan, ja isännöitsijä vaan totesi, että hänen on niinkuin vähän pakko antaa varoitus tällaisissa tapauksissa. Voi p. sanon minä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3025
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      121
      2049
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1379
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe