Tellervo Kovisto monikulttuurisuuden uhrina?

Kerrotaan, että presidentti Koiviston puoliso Tellervo oli joutunut ryöstön/varkauden/näpistyksen uhriksi joukkoliikennevälineessä. Tapahtuma on hyvin valitettava joka tapauksessa, mutta nytkin olisi hyvä uutisoida, oliko monikulttuurisuudella osuutta asiaan.
82704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

Eikö mikään media kerro asiasta tarkemmin?

Äänestä
  • Monikulttuurisuudella? Häh?

    Äänestä

  • Yleensä ryöstäjät ovat uskovaisia hihuleita, joille päässä vieras(jumala) ääni sanoo mitä pitää tehdä.

    Äänestä

  • Viitaten aloituksen otsikkoon: MIKÄ VITUN "KOVISTO"? Piti kai olla "KOIVISTO"? Nykynuoriso ei enää osaa edes kirjoittaa suomen kieltä!

    Äänestä


Älkää nyt heti syyttäkö maahanmuuttajia ennen kuin tiedetään asiasta enemmän !!!
Siis mikä ihme teitä vaivaa kun kaikki paha ja vääryys mitä esim Suomessa tapahtuu olisi maahanmuuttajien tekemiä ???? Minusta on erittäin ikävää että Suomessa on näinkin paljon maahanmuuttajiin hyvin kriittisesti ja kielteisesti suhtautuvia henkilöitä !! Vaikka minä olen Persu niin ei minulle tulisi mieleenkään syyttää heti ja aivan kaikesta maahanmuuttajia !!!

Äänestä
  • Aloittaja

    Mikä saa sinut uskomaan, ettei uutisessa olisi voinut mainita: monikulttuurisuudella ei ollut osuutta asiaan?

    Äänestä

  • Ihan tilastollisesti tarkasteltuna kaikki hyvin vanhoihin tai erittäin avuttomiin vanhuksiin kohdistuvat rikokset ovat ulkomaalaistaustaisten tekemiä. Jos ei ole, niin kyse on selkeästä yksittäistapauksesta.

    Et varmasti uskaltaisi lyödä vetoa tästä, että olisi ihan tavallisen, valkoisten suomalaisten tekemä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    KKK. kirjoitti:

    Ihan tilastollisesti tarkasteltuna kaikki hyvin vanhoihin tai erittäin avuttomiin vanhuksiin kohdistuvat rikokset ovat ulkomaalaistaustaisten tekemiä. Jos ei ole, niin kyse on selkeästä yksittäistapauksesta.

    Et varmasti uskaltaisi lyödä vetoa tästä, että olisi ihan tavallisen, valkoisten suomalaisten tekemä?

    Eipä ole oikeita tilastoja käytettävissä, mutta mitä on kiinnijääneistä sitten lopulta uutisoitu, niin kyllä siellä lähes poikkeuksetta on monikulttuurista taustaa.

    En tiedä, oliko vedonlyönti ehdotus minulle, mutta kieltäydyn silti.

    Äänestä

  • Muahhahahahaha!
    Nämä ovat mamu-, itärikollis- tai romanikoplien työtä. Piste.

    Äänestä

  • Voi anteeksi, ei mamuja, vaan muslimimamuja. Saattaa siellä joukossa olla joku m'wamba mumba mustakin joukossa,

    Kerro nyt miksi pitää olla poliittisesti korrekti selvien ja vakavien tosiasioiden edessä? Kaikkein tyhmimmät vihervasurit eivät tajua edes sitten vaikka joukkoraiskaus sattuu omalle kohdalle "yksittäistapaus"...aivan niin.

    Luitko vasta Ruotsin joukkoraiskausepidemiasta? Se mitä media ei kerro, on se että en ovat kaikki mamuja. Muslimisellaisia.

    Ai et suostu näkemään vieläkään? Eikä kaverisikaan? Eikä kaverisi kaveritkaan? No, TE sallitte tämän kehityksen jatkuvan. Ryöstöt ja raiskaukset eikun kiihtyy.

    Ai niin, minäkin olin ennen ns. "suvaitsevainen". En ole ollut enää muutamaan vuoteen kun näin miten se ampui yli, niin kauas ettei kiertoratakaan riitä. Typeryyttä parhaimmillaan. En ole persu, mutta äänestän niitä jotka tarjoavat parhaimmat edellytykset tämän hulluuden lopettamiseen.

    POLIITTINEN KORREKTIUS VITTUUN! SE AIHEUTTAA VAIN HAITTOJEN KASVUA!!!!

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Eipä ole oikeita tilastoja käytettävissä, mutta mitä on kiinnijääneistä sitten lopulta uutisoitu, niin kyllä siellä lähes poikkeuksetta on monikulttuurista taustaa.

    En tiedä, oliko vedonlyönti ehdotus minulle, mutta kieltäydyn silti.

    Kysymys oli osoitettu "ei saa syyllistää" nimimerkille. Vastauksesi on silti ainoa oikea.

    Ylläpito saisi selkiyttää tätä, että lukeminen olisi helpompaa. Pitkissä ketjuissa vastauksen kohdentaminen on lähes mahdotonta.

    Äänestä

Iltalehti ja Ilta-Sanomat uutisoivat hyvin vähä sanaisesti asiasta. Oikein hyvä tapaus, että kerrankin saavat mitä ovat tilanneet Suomeen nämä rikollisten hyysärit.

Äänestä
  • Aloittaja

    Vähäsanaisuus rikosuutisoinnissa ennakoi monikulttuurisuutta?

    Äänestä

Rahapulako ajaa käyttämään ratikkaa??

Äänestä
  • Aloittaja

    Minusta on varsin hienoa, että Tellervo Koivisto käyttää ratikkaa. Ja ihan perinteistä suomalaisuutta on ollut se, että ihmiset saavat olla rauhassa.

    Äänestä

No ei vaan se " Sini Silmäisyys " ja realismin puute.

Äänestä

Hieno asia!

Äänestä
  • Aloittaja

    Mikä tässä nyt on hienoa?

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Mikä tässä nyt on hienoa?

    Kaikkein hienointa oli se, että näin tapahtui!

    Katsos kun on olemassa empatiaa ja sympatiaa. Jos sinulta varastetaan jotakin, niin symppiksenä kaverina voin sanoa, että otan osaa. Mutta empaattisena kaverina tokaisuni olisi aidompi eli jos minultakin olisi sama porukka varastanut jotakin.

    Opetus: Monille ihmisille empatia on mahdottomuus, ellei ole itse samaa kokenut kuin uhri. Toki empaattinen voi olla, vaikka ei itse olisi joutunut uhriksi/kokenut vääryyttä yms.. Psykopaatti taas ei kykene lainkaan empatiaan.

    Ehkä Tellervo nyt ymmärtää paremmin, että ei todellakaan keskellä päivää ole mukavaa joutua Romanian mustalaisen ryöstämäksi! Ja toivotaan, että seuraavaksi ryöstön uhriksi joutuu vaikkapa Paavo Arhinmäki tai paavo lipponen..

    Äänestä

  • ja me maksamme kirjoitti:

    Kaikkein hienointa oli se, että näin tapahtui!

    Katsos kun on olemassa empatiaa ja sympatiaa. Jos sinulta varastetaan jotakin, niin symppiksenä kaverina voin sanoa, että otan osaa. Mutta empaattisena kaverina tokaisuni olisi aidompi eli jos minultakin olisi sama porukka varastanut jotakin.

    Opetus: Monille ihmisille empatia on mahdottomuus, ellei ole itse samaa kokenut kuin uhri. Toki empaattinen voi olla, vaikka ei itse olisi joutunut uhriksi/kokenut vääryyttä yms.. Psykopaatti taas ei kykene lainkaan empatiaan.

    Ehkä Tellervo nyt ymmärtää paremmin, että ei todellakaan keskellä päivää ole mukavaa joutua Romanian mustalaisen ryöstämäksi! Ja toivotaan, että seuraavaksi ryöstön uhriksi joutuu vaikkapa Paavo Arhinmäki tai paavo lipponen..

    http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/niklas-herlin-hakattiin-ja-ryostettiin-keskella-helsinkia/869917


    Tätillä oli onnea, ettei tullut hakatuksi!

    Äänestä


Eipäs näy kommentia Biubaulta tai Päiviltä asiaan?

Äänestä
  • Missä Päivin marssille lähtö....aatesisaren puolesta....marssille oli kumminkin lähdössä kun mamu poltti mamun pizzerian ja aiheutti hengenvaaran monille.

    Äänestä

  • Marssille Lipposka kirjoitti:

    Missä Päivin marssille lähtö....aatesisaren puolesta....marssille oli kumminkin lähdössä kun mamu poltti mamun pizzerian ja aiheutti hengenvaaran monille.

    Kaiken olisi kruunannut Lipposen marssi suvaitsevaisuuden puolesta, joka olisi päättynyt maahanmuuttajan tekemään ryöstöön ja hakkaamiseen.

    Äänestä

  • Marssille Lipposka kirjoitti:

    Missä Päivin marssille lähtö....aatesisaren puolesta....marssille oli kumminkin lähdössä kun mamu poltti mamun pizzerian ja aiheutti hengenvaaran monille.

    Eikös se Päivi ole Kiinassa tai siellä päin opettamassa koulunkäyntiä .Kiinassa on 5000-vuotta vanha kulttuuri, mutta eivät tule toimeen ilman meidän apuamme, kysykää vaikka Opetusministeriöstä Krista Kiurulta

    Äänestä

  • Päivi on Kiinassa työmatkalla ja Biubau - missä lienee. Ei ne jouda kommentoimaan.
    Uskon, että rouva Koivisto käyttää raitiovaunua, koska se on heidän Katajanokan -kodistaan kaikkein nopein ja helpoin yhteys suoraan kaupungin keskustan kauppoihin ja palveluihin. Autosta on Helsingin keskustan ruuhkassa vain haittaa ja jostain pitäisi löytää myös pysäköintipaikka. Mission impossible.
    Olen aivan varma, että suomalainen ei tällaista sikailua tee. Mauno ja Tellervo Koivisto ovat koko kansan tuntemia ja arvostetttuja henkilöitä. Kyllä rosvojengin on pakko ollut olla ulkomaalaisia kerjääjiä tai muita vastaavia.

    Äänestä

  • Huonoon suuntaan kirjoitti:

    Päivi on Kiinassa työmatkalla ja Biubau - missä lienee. Ei ne jouda kommentoimaan.
    Uskon, että rouva Koivisto käyttää raitiovaunua, koska se on heidän Katajanokan -kodistaan kaikkein nopein ja helpoin yhteys suoraan kaupungin keskustan kauppoihin ja palveluihin. Autosta on Helsingin keskustan ruuhkassa vain haittaa ja jostain pitäisi löytää myös pysäköintipaikka. Mission impossible.
    Olen aivan varma, että suomalainen ei tällaista sikailua tee. Mauno ja Tellervo Koivisto ovat koko kansan tuntemia ja arvostetttuja henkilöitä. Kyllä rosvojengin on pakko ollut olla ulkomaalaisia kerjääjiä tai muita vastaavia.

    Krista Kiurusta tuli opetusministeri niin näki asiaksi järjestää opettajakolleegalleen ja puoluetoverilleen "työmatkan"Kiinaan.No mukavaahan siellä on kertoa, kyllä Suomessakin koulua käydään

    Äänestä

  • Huonoon suuntaan kirjoitti:

    Päivi on Kiinassa työmatkalla ja Biubau - missä lienee. Ei ne jouda kommentoimaan.
    Uskon, että rouva Koivisto käyttää raitiovaunua, koska se on heidän Katajanokan -kodistaan kaikkein nopein ja helpoin yhteys suoraan kaupungin keskustan kauppoihin ja palveluihin. Autosta on Helsingin keskustan ruuhkassa vain haittaa ja jostain pitäisi löytää myös pysäköintipaikka. Mission impossible.
    Olen aivan varma, että suomalainen ei tällaista sikailua tee. Mauno ja Tellervo Koivisto ovat koko kansan tuntemia ja arvostetttuja henkilöitä. Kyllä rosvojengin on pakko ollut olla ulkomaalaisia kerjääjiä tai muita vastaavia.

    Tuskin Tellulla on enää ajokorttia?

    Äänestä

  • Marssille Lipposka kirjoitti:

    Missä Päivin marssille lähtö....aatesisaren puolesta....marssille oli kumminkin lähdössä kun mamu poltti mamun pizzerian ja aiheutti hengenvaaran monille.

    Tosiaankin,onko lipposen päkä aktivoituminen asian johdosta?
    Vai suvaitseeko hän mamujen rikokset murhiin asti????????

    Äänestä

Ne oli lipuntarkastajia lippu maksaa 300e yhteen suuntaan.

Äänestä

Toivottavasti Manu saisi kimmokkeen hakea vanha pikakiväärinsä ja aloittamaan yhdenmiehen sodan mamuja ja "turisteja" vastaan!

Äänestä

Demarithan olvat tunnetusti innokkaita mamurahtaajia. Herra Mauno Koivistohan pyysi ensimmäiset "neuvostoturistit" tänne tervetulleiksi 1990:

http://yle.fi/mot/280998/kasis.htm

Ote linkistä: Koiviston Ajank. kakkosen haastattelusta 10.4.1990. Koivisto kertoo, että inkeriläiset ovat suomalaisia ja että heidät voidaan rinnastaan esim. amerikan- ja ruotsinsuomalaisiin paluumuuttajiin.

Neukkurajat aukeni tästä.

Silti en hyväksy rouva Koiviston kohtelua enkä kenekään muidenkaan.

Lompakkovarkaat ovat useimmiten tänne varta vasten rosvoamaan tulleita entisen Itä-Euroopan alueilta.

Äänestä
  • Eipä koskenut köyhään.

    Äänestä

Jokohan alkaisi ne " Sini Silmät " näkemään todellisuus nykymenosta? Eiköhän alkaisi olla sen kurinpalautuksen aika ja rikollisten hyysäyksen lopettamisen aika?
Ei ainakaan tuolla rikollisten paapomisella ole mitään apua saatu aikaan, vaan ihan päin vastoin meno on vain yltynyt ja raaistunut.

Äänestä
  • Punaväritteiset päähän liimatut lasit estävät näkemästä sivuille vaikka kuinka tulis takkiin. Mutta vielä koettaa sekin päivä...

    Äänestä

  • ennustaja... kirjoitti:

    Punaväritteiset päähän liimatut lasit estävät näkemästä sivuille vaikka kuinka tulis takkiin. Mutta vielä koettaa sekin päivä...

    punavihreät 3d- lasit, jossa ruiskukan siniset sangat.

    Äänestä

Saas nähdä miten tämä suvaitaan ja hyssytellään unohduksiin hhysäreiden ja kukkahattutätien toimesta. Tätä vartenko Suomea puolustettiin, että saatiin maahan vanhusten ryöstäjiä riehumaan valtoimenaan ilman mitään todellisia rangaistuksia?

Äänestä

Joo, mutta nämä Helsingin päättäjien järjestämät palvelut arvatenkin lisää entisestään näitä vanhojen tellervoiden torppaamista, luulen mä:

Paperittomien palvelujen suunnitelma:
http://www.hel.fi/static/public/hela/Sosiaali-_ja_terveyslautakunta/Suomi/Paatos/2013/Sote_2013-11-26_Sotelk_18_Pk/8659D1DA-098B-4C13-B447-306C2D0E416F/Ns_paperittomien_henkiloiden_terveydenhuollon_jarj.html

Eräs arvio kustannuksista on 5 milljoonaa euroa vuodessa. Ja pelkät asianmukaisten lääkehoitojen kustantaminen 5000 henkilölle maksaa satoja tuhansia euroja.

Äänestä
  • Viherkokoomusdemarit vauhdissa.

    Äänestä

Syväitkää, Mäksäkää, Ihänää!

Äänestä

heh hheh, ei matkusta bussilla enää.

Äänestä
  • tellervo se siirtyy taksiin ja unohtaa koko asian, ja hetken päästä kannattaa taas maahanmuutoa, mutta me köyhät joudutaan edelleen käyttämään bussia.

    Äänestä

Tellu antoi vaan monikulttuuriselle nuorelle miehelle jouluavustusta, mutta unohti sen antamisen kymmenen sekunnin kuluttua.

Äänestä

Tämä saattaa olla tekaistu juttu, että monet vanhukset tai muutkin lompakon menetettyään ajattelevat että niinhän se ex-presidentin vaimoltakin meni. Täytyy olla vain kiitollinen. Koko suomen kansa on tarkoitus vaihtaa pakolaisiin. Sen takia on lehdissä juttuja asuntojen siivoamisista ja tyhjennyksistä.

Äänestä
  • Eräs vanha nainen piiritettiin pari vuotta sitten kesällä ostarilla ja hänen kaulaan sujautettiin joki romukaulaketju väkisin.

    Sitten voimakaksikko alkoi vaatia mummolta rahaa (mani, mani) muistaakseni 10e. Nainen yritti selittää, ettei ole, jolloin ketkut alkoivat ohjata häntä pankkiautomaatille. Eivät suostuneet avamaan kaularomiun lukkoa eikä nainen siihen pystynyt.

    Onneksi naisella ei ollut pankkikorttia. Koska ei päässyt muuten porukasta eroon, kaivoi taskustaan rahat.

    Opastin naista ilmoittaa poliisille. Nainen sanoi, ettei raaski, kun ne ovat niin köyhistä oloista ja sen takia heidän on pakko ryöstää. ja varastaa

    Äänestä

sen keksijöihinkin.

Hyvä niin.

Äänestä

tellervo vei manulle terveisiä ,että ei kannattaes huonontaa suomen polisien toimintaa.

kaikki kääntyy päättäjiä vastaan,niin ovat huomosti työnsätehneet.

Äänestä

Onk toii Tellervo jotain sukuu Kullervo Koivistol, heiii ehe-ehe?

Äänestä

Kuultuani tästä tapauksesta ajattelin välittömästi, että kyllä suomalaiset, nuoretkin, tuntevat Tellervo Koiviston ulkonäöltä ja kunnioittavat häntä niin paljon, etteivät ryhtyisi tuollaiseen. Tämän vuoksi tuntuu hyvin luonnolliselta, että joku ulkomailta kutsumattomana tullut ryökäle on tähän syyllistynyt.
Samalla tulee mieleen, että onko Suomi todella tällaisessa tilanteessa, että nämä rosvot saavat vapaasti mellastaa maassamme. Nyt olisi todella ministereillä ryhdistäytymisen paikka tehdä jotakin asialle. Mutta mitä vielä, meiltä oli aikaisemmin oikein EU:n laajentamista yllyttävä komissaari, joka parhaalla mahdollisella tavalla oli myötävaikuttamassa tämänkaltaisiin tapahtumiin.
Kaikki Suomen päättäjät, painakaa päänne alas ja hävetkää, jos osaatte.

Äänestä
  • Tämä on sitä yhteisen EU:n ihanuutta, rötöstelyä, jollaista ei Suomessa oikeastaan aikaisemmin tunnettu ollenkaan.
    Romanialaisten ja bulgaarien maahantuloa ei voi estää, kun ne ovat EU.n jäseniä, eivät kuitenkaan vielä Schengen-alueen jäseniä.
    Muistaakseni Suomen sisäministeri Päivi Räsänen esti ministerikokouksessa sekä Romanian että Bulgarian Schengen-jäsenyyden. EU:ssahan pitää päätökset tehdä yksimielisyydellä ja yksikin ei-ääni (esim ministerikokouksessa) estää myönteisen päätöksen.
    Helsingin keskustassa pitää pitää laukkuaan - siis erityisesti käsilaukkuaan - silmällä koko ajan. Pitää myös olla "tietoinen ympäristönsä" ihmisistä ja katsella, jos joku porukka yrittää sumputtaa kulkijan (kuten Tellervo Koivistolle raitiovaunussa kävi).
    Naisille mielelllään olkalaukku, jonka hihna ulottuu poikittain olkapään yli ja vetoketjtu laukusta ehdottomasti kiinni.
    Miehillä rahapussi taskuun, joka on vetoketjun takana, mielellään takin sisäpuoliseen vetoketjutaskuun.
    Suuria käteisrahamääriä ei kannata kuljettaa mukanaan, vaan maksaa vaikkapa pankki-tai luottokortilla.
    Ei myöskään kannata ruveta juttuihin tai ostoksille (myyvät esim lehtiä) näiden kerjääjien kanssa. Mitä lähemmäksi ihmistä pääsevät ns. luvallisesti, sitä suurempi mahdollisuus on, että rahat kupataan.
    Suurimmass riskissä ovat erityisesti vanhemmat naisihmiset, kuten oli rouva Koivistokin, jonka varmaan kaikki suomalaiset tuntevat ja häntä kunnioittavat. Täysin mahdoton ajatus, että kukaan itseään kunnioittava kansalainen rupeasi rouva Koivistoa kuppaamaan.
    Miehet varmaan selviävät vähemmällä riskillä ja on jokseenkin selvää, että ei ainakaan päivänvalossa kukaan rupea täysikasvuista miestä Helsingin keskustassa kuppaamaan. Silti varovaisuus on aina paikallaan.

    Äänestä

itseasiassa koivisto avasi tämän maahanmuutto pandoran lippaan vantamalla niitten inkeriläisten muuttaa vapaasti... ei ole vieläkään saatu poikki sitä virtaa rajan takaa... aina vaan piisaa vaikkeivät mitään sukua enää ole niille alkuperäisinkeriläisille joille se muutto-oikeus oli tarkoitettu.... nyt lappaa vaikka mitä väkeä tänne, niinkuin kokemus nyt on osoittanut.

Äänestä
  • Paljon parempi Venäjältä kuin Balkanilta tai muutamilta vielä kaukaisemmilta seuduilta…

    Äänestä

Eikö jo näytöt riitä mitä tuolla rikollisten hyysäys ja paapomis politiikalla on saatu aikaan? Eiköhän alkaisi olla aika muuttaa Suomen lakeja tuomioiden, itsensä ja omaisuutensa puolustamisen suhteen ? Ei nämä nykyiset rikolliset pelkää huutoa
" Täällä Poliisi " pelkää yhtään saati sitten tuomioita joita näistä rikoksista langetetaan Suomessa.

Äänestä

Ottamatta kantaa, kuka Tellervo Koiviston rosvosi, kerron kuinka lepsuin perustein EU:hun otettiin uusia ongelmamaita. Suomalaiset päättäjätkin sulkivat silmänsä täysin, kun äänestivät Romanian ja Bulgarian jäsenanomuksen puolesta:

Tässä mietinnössä huomatut isot ONGELMAT ko maissa:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/uavm_8_2006_p.shtml

Otteita linkistä: "Komissio antoi viimeisimmät Bulgariaa ja Romaniaa koskevat edistymisraporttinsa 16.5.2006. Niissä todetaan, että Bulgarialla on yhä vakavia puutteita kuudella alalla (maatalouden hallinto- ja valvontajärjestelmä, teurastus, järjestäytynyt rikollisuus, petos- ja korruptiolakien toimeenpano, rahanpesu ja rakenne- ja koheesiorahastojen varainhoidon valvonta) ja Romanialla neljällä alalla (maataloustukien maksatus, maatalouden hallinto- ja valvontajärjestelmä, teurastus, verohallinnon tietotekniikkavalmiudet).

Voidaan sanoa, että vakavimmat puutteet ovat Bulgarian ongelmat järjestäytyneen rikollisuuden ja korruption torjunnassa, mihin myös hallintovaliokunta on kiinnittänyt lausunnossaan erityistä huomiota (HaVL 14/2006 vp ). Ulkoasiainvaliokunta pitää Bulgarian järjestäytynyttä rikollisuutta ja korruptiota vakavina ongelmina ja toteaa, että niiden torjuminen edellyttää päättäväisiä ja vaikuttavia toimia Bulgarian hallituksen taholta. Korruptio on ongelmana syvälle juurtunut. Ulkoasiainvaliokunta toteaa, että yleisemminkin toimivan oikeusvaltion ja asianmukaisen hallinnon rakentaminen on kesken sekä Bulgariassa että Romaniassa ja edellyttää yhtä lailla päättäväisiä ja vaikuttavia toimenpiteitä."

Ja edelleen lainattuna:
Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2006

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

pj. Liisa Jaakonsaari /sd
vpj. Mari Kiviniemi /kesk
jäs. Ulla Anttila /vihr
Eva Biaudet /r
Antero Kekkonen /sd
Kimmo Kiljunen /sd
Katri Komi /kesk
Johannes Koskinen /sd
Eero Lankia /kesk
Petri Neittaanmäki /kesk
Kalevi Olin /sd
Maija Perho /kok
Jari Vilén /kok
Ben Zyskowicz /kok

Äänestä

Tätä menoa uhrina on kuka tahansa parempiosainen myös kun tulee vanhaksi, ei köyhällä ole mitä ryöstää.

Äänestä

Alkaapi tuntua että turhaan se emma lauloi.

Äänestä

Eipä kuulu inahustaan hyysäreiden ja kukkahattujen leiristä vaikka kyseessä oli oma aate sisko. Taitaa olla todella vaikea myöntää, että nämä " Maahanmuutto " ja " Rikollisten paapomisen "asiat ovat menneet päin mäntyä Suomessa ja lujaa.

Äänestä

koko eurooppa on mennyttä .ei oikein ymmärrä miksi on rajat auki ei mitään sihtiä rajoilla.
kaikki on elintasopakolaisia jos joku maa elättä ilman vastiketta niin onhanse taivas maanpäällä.
oli aloitettava joukkojen takaisin muutto.

Äänestä

Ei tarvitse edes uutisoida , tapaus on niin ilmiselvä romanikeikka , sitä vain ei saisi kertoa .

Äänestä

Tätäkö varten Suomen veteraanit taistelivat, että entisiä eläkkeellä olevien Presidenttien rouvia ryöstellään keskellä päivää Helsingissä? Todella törkeää,kun ei edes mikään Poliisi tai Ministeri taho ole millään tavalla ottanut asiaan mitään kantaa tai edes tuominnut tuota ryöstöä. Niin, että Hyvää Itsenäisyyspäivää vaan munattomat päättäjät.

Äänestä
  • Miten tämä sotiin ja tappajiin liittyy?

    Äänestä

  • omituinen yhtälö kirjoitti:

    Miten tämä sotiin ja tappajiin liittyy?

    Sodassa taisteltiin Suomen Itsenäisyyden puolesta ja nyt se Itsenäisyys on menetetty, kun Suomen pitää päästää kaikki rikolliset maahan. Itsenäinen maa saa ihan itse päättää keitä se ottaa maahan ja millä perusteella. Tulijan on selvitettävä millä tulee toimeen vierailunsa ajan, missä on majoitettu,matkan tarkoitus ym.

    Äänestä

Yleensä kun ei ilmoiteta tekijöiden tuntomerkkejä, he eivät ole kantasuomalaisia. Tämä johtuu siitä, että jokaisella maahanmuuttajalla, jopa roistoillakin, on diplomaattinen koskemattomuus mediassa. Media ei toki ole syyttäjä, mutta se kyllä kummasti julkaisee suomalaisen näköisten rikosjätkien kuvat heti, kun rikos on tullut julki. Aina. Rikoksen tekotapa ei ole perinteinen suomalainen. Joukolla kimppuun viittaa Itä-Eurooppaan. En usko somaleihin tällä kertaa, vaikkei mahdotonta olekaan. Tätä tämä kehitys Suomessa tarkoittaa. Hulluutta.

Äänestä

köyhän kun ryöstää saa vesiperän.

Äänestä

Syväitkää, Mäksäkää, Ihänää!

Äänestä

Siina taytty monen soppa kippo siella jossain, ei tuollainen kosketa kuin koyhaa.

Äänestä
  • Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle Tellervo. Olisiko jo aika muuttaa muotimuurien ja vartioiden suojaamalle eliittialueelle.
    Ei paperittomien hyysättyjen ja vimmavihaisten elintasopakolaisten pilaama kaupunki enää sinulle sovi. Sorry.

    Äänestä

Ylläpitoko estää taas plussat rikollisten arvostelulle tänäänkin? Supo saisi tutkia koko ylläpidon toiminan, kun tuntuu, että rikollisten tuomitseminen ja arvostelu on muka väärin Suomessa.

Äänestä
  • Niinhän se onkin jos kysymys on ulkomaalaistaustaisesta konnasta.

    Äänestä

virolaisten työtä.

Äänestä

Kun päästää inkeriläisiä niinsanottuja paluumuuttajia maahan, niin näin voi käydä. Maunon syy.

Äänestä

aivan sama ketä olivat. fakta on kuitenkin se, että KAIKENLAINEN rikollisuus ja turvattomuus on lisääntynyt.

syykin on kaikkien tiedossa, mutta siitä puhuminen on rasistista vihapuhetta.

Äänestä
  • Ja yhtäkään lakipykälää tuskin muutetaan, vaan enemmikin lievennetään (kuten Braxin jalkapannat). Vakavissa rikoksissa kuten raiskauksissa pääsee ehdollisella "tuomiolla". Kuitenkin ryhmäraiskauskaan ei ole täällä ENÄÄ vieras uuden kulttuuriperinteen tiimellyksessä.

    Tukholmassa ihan kammottavaa nuorten ja lasten raiskausta 1600 tänä vuonna:
    http://www.hs.fi/ulkomaat/Ruotsin poliisi varoittaa teinien joukkoraiskauksista/a1386044352140?ref=tf_iHSisboksi630&jako=22b6183947ceb0afd60eaedaa1ed47ba

    Ote uutisesta: "Tänä vuonna yksinään Tukholmassa on ollut lähes 1 600 tapausta, joihin on liittynyt seksuaalista väkivaltaa ja joiden uhrit ovat olleet alle 18-vuotiaita."

    Äänestä

Eikös se ollut tämä Olli-poika laajentumiskomissaarina niihin aikoihin, kun nämä romanimaat otettiin EU:n piiriin. Siitä saakkahan on voitu nauttia tästä avointen lompakoitten kulttuurista.

Äänestä
  • En sanoisi, että Romanian ja Bulgarian ottaminen EU:m jäseneksi on vain olli Rehnin "ansiota". Kyllä varsinkin Romanian jäsenyys on suuresti Ranskan EU:hun kohdistaman painostuksen ansiota.
    Ranskan ja ranskalaisten mielestä Romania on "meikäläisiä" eli kielen puolesta kuuluu romaaniseen kieliryhmään, samaan kuin esimerkiksi ranskan, espanjan ja italian kieli.
    Pitää ehkä tuntea jonkin verran ranskalaisten varsin arroganttia (eli ylpistelevää) ajatettelutapaa sisäistääkseen ja ymmärtääkseen tämän.
    No, joka tapauksessa tilanne oli se, että sekä Romania että Bulgaria tulivat EU:n jäseneksi täysin epäkypsinä ja valmistautumisprosessit keskenräisinä.
    Ja sen seurausta on myös se, että Romanian mustalaiset ovat riesana ympäri Eurooppaa. Suomessa heitä on ehkä määrällisesti vähemmän kuin keskisen Euroopan suurkaupungeissa, mutta haitaksi kuitenkin ovat.

    Äänestä

Eipä näytä plussat kestävän aloituksessa. Onkohan vielä noiden ryöstettävä ihan vallassa ole presidentin puoliso ennen kuin asiaan puututaan viranomaisten ja ministerien taholla?

Äänestä

taitaa laki muuttua nyt kun RIKASTETTIIN KULTTUURIA VÄÄRÄSSÄ KOHTEESSA ! tama o röstö,anna muija raha ja korus ta mä pistä turpaa...apua,apua..turpa ki muja ei sua kuka usko... ja sama ralli jatkuu päivästä toiseen. toivottavasti tekijät saadaan kiinni,tuommoinen on kauheaa.

Äänestä

Tellervo aiheutti itse tilanteen. Hänellä kun oli sellainen RASISTINEN ILME.

Äänestä
  • Ei vaan hänellä oli kännykkä kassissa ja hän katsoi sitä. Ympärillä oli monta silmää toteamassa ja tallentamassa lompakon paikan. Sua seurataan.

    Äänestä

Eipäs unohdeta tosi asiaa näin vähällä. Aloittajalle ja asian julkituonnille plussaa.
10000000000000000000000000000000000000000000000000000plussaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Kerrotaan, että presidentti Koiviston puoliso Tellervo oli joutunut ryöstön/varkauden/näpistyksen uhriksi joukkoliikennevälineessä. Tapahtuma on hyvin valitettava joka tapauksessa, mutta nytkin olisi hyvä uutisoida, oliko monikulttuurisuudella osuutta asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu