Venäjällä vuonna 1917 tapahtuneen vallankumouksen seurauksena Suomi sai takaisin autonomisen erityisasemansa.
Suomessa halu irrottautua kokonaan Venäjästä voimistui. 6.12.1917 Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi.
Sodan sytyttyä Helsinki ja Etelä-Suomi olivat punaisten hallinnassa, valkoisten tukialue puolestaan oli Pohjois- ja Keski-Suomessa. Rintamalinja ei kuitenkaan tarkoittanut aatteellista puhtautta, sillä suurin osa kansasta pyrki pysymään puolueettomana. Sodassa puolen valinta perustui henkilökohtaiseen valintaan, mutta osa kansasta ei tuntenut kuuluvansa kumpaankaan ryhmään.
Kansalaissota kirjallisuudessa
Lukekaapa.
Itse olen ne lukenut.
>>
Kirjallisuudessa kansalaissotaa käsiteltiin jo pian sodan päättymisen jälkeen. Tarkkanäköinen aikalaiskuvaus on F.E Sillanpään Hurskas kurjuus, jonka -Sillanpää kirjoitti kesällä 1918 ja joka ilmestyi 1919.
-Juhani Aho kirjoitti päiväkirjamaista kirjaansa Hajamietteitä kapinaviikoilta Helsingin tapahtumia tarkastellen.
-Joel Lehtosen Kuolleet omenapuut ja Runar Schildtin Kotiinpaluu ovat myös vaikuttavia kansalaissodan kuvauksia.
Kansalaissodan käsittely jatkuu
Kansalaissota, sen jälkiselvittely, sekä punaisten että valkoisten harjoittama terrori olivat pitkään vaiettuja asioita, perheiden sisäisiä salaisuuksia. Kansalaissodan tapahtumia käsitellään yhä edelleen. Heikki Ylikangas purkaa historiateoksissaan tapahtumia yksityiskohtaisesti.
-lukekaapa.
Kansalaissota vaati uhreja vielä pitkään sodan päättymisen jälkeen.
Vankileireillä kuoli nälkään ja tauteihin joka kymmenes punavanki.
Olispa ollut talvosodan henki jo silloin.
Oltaisiin paljosta säästytty.
Käsittämätöntä: kun maa juuri ja juurii saa itsenäisyyden, toinen porukka alkaa taisteleen sitä vastaan, Suomalaisia hekin.
Sisällissota 1918
"Punakaartilaiset kaappasivat suomalaisten valitsemalta porvarilliselta eduskunnalta vallan Etelä-Suomessa 28. tammikuuta 1918.
Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskuntaan, kuului sosiaalidemokraattien jäseniä ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella.
Aloite liukui radikaaleille vallankumousmielisille alaorganisaatioille. Tuhansia puolueen jäseniä ja kannattajia kuoli taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä.
Sisällissodan jälkeen
Punaisten hävittyä sodan monet sosiaalidemokraattien johtajista ja aktiiveista pakenivat Venäjälle, jossa bolsevikit olivat ottaneet vallan. Puolueen aiempi puheenjohtaja Otto Wille Kuusinen nousi ajan mittaan Josif Stalinin hallinnossa Kommunistisen internationaalin ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen korkeimpaan johtoon."
Suomessa halu irrottautua kokonaan Venäjästä voimistui. 6.12.1917 Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi.
Sodan sytyttyä Helsinki ja Etelä-Suomi olivat punaisten hallinnassa, valkoisten tukialue puolestaan oli Pohjois- ja Keski-Suomessa. Rintamalinja ei kuitenkaan tarkoittanut aatteellista puhtautta, sillä suurin osa kansasta pyrki pysymään puolueettomana. Sodassa puolen valinta perustui henkilökohtaiseen valintaan, mutta osa kansasta ei tuntenut kuuluvansa kumpaankaan ryhmään.
Kansalaissota kirjallisuudessa
Lukekaapa.
Itse olen ne lukenut.
>>
Kirjallisuudessa kansalaissotaa käsiteltiin jo pian sodan päättymisen jälkeen. Tarkkanäköinen aikalaiskuvaus on F.E Sillanpään Hurskas kurjuus, jonka -Sillanpää kirjoitti kesällä 1918 ja joka ilmestyi 1919.
-Juhani Aho kirjoitti päiväkirjamaista kirjaansa Hajamietteitä kapinaviikoilta Helsingin tapahtumia tarkastellen.
-Joel Lehtosen Kuolleet omenapuut ja Runar Schildtin Kotiinpaluu ovat myös vaikuttavia kansalaissodan kuvauksia.
Kansalaissodan käsittely jatkuu
Kansalaissota, sen jälkiselvittely, sekä punaisten että valkoisten harjoittama terrori olivat pitkään vaiettuja asioita, perheiden sisäisiä salaisuuksia. Kansalaissodan tapahtumia käsitellään yhä edelleen. Heikki Ylikangas purkaa historiateoksissaan tapahtumia yksityiskohtaisesti.
-lukekaapa.
Kansalaissota vaati uhreja vielä pitkään sodan päättymisen jälkeen.
Vankileireillä kuoli nälkään ja tauteihin joka kymmenes punavanki.
Olispa ollut talvosodan henki jo silloin.
Oltaisiin paljosta säästytty.
Käsittämätöntä: kun maa juuri ja juurii saa itsenäisyyden, toinen porukka alkaa taisteleen sitä vastaan, Suomalaisia hekin.
Sisällissota 1918
"Punakaartilaiset kaappasivat suomalaisten valitsemalta porvarilliselta eduskunnalta vallan Etelä-Suomessa 28. tammikuuta 1918.
Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskuntaan, kuului sosiaalidemokraattien jäseniä ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella.
Aloite liukui radikaaleille vallankumousmielisille alaorganisaatioille. Tuhansia puolueen jäseniä ja kannattajia kuoli taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä.
Sisällissodan jälkeen
Punaisten hävittyä sodan monet sosiaalidemokraattien johtajista ja aktiiveista pakenivat Venäjälle, jossa bolsevikit olivat ottaneet vallan. Puolueen aiempi puheenjohtaja Otto Wille Kuusinen nousi ajan mittaan Josif Stalinin hallinnossa Kommunistisen internationaalin ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen korkeimpaan johtoon."
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sisällisosdan tavoitteena ei ollutSuomen itsenäisyyden mitätöiminen vaan vallankaappaus. Maailmalla on historian aiakan tapahtunut lukuisia vallankaapauksia enkä heti muista, että yhdessäkään olisi ollut tavoitteena itsenäisyydestä luopuminen. Ei ole siis mitään perustetta olettaa, että meillä asia olisi ollut toisin varsinkin, kun fenomaanien ohella vasemmisto oli meillä se, joka ajoi kaikkein eniten itsenäistymistä pitemmän aikaa. Poliittinen oikeisto ja ruotsinkielinen virkamiehistö olivat sitä vastoin nihkeämpiä koko ajatukselle pelätessään valtansa sen myötä vähenevän.
Jälkikäteen arvioiden punakapina oli suuri virhe. Se olisi ollut virhe, vaikka olisi käynyt toisinkin eli kapina olisi onnistunut. Kapina nimittäin vahvisti maan väestön kahtiajakoa ja vaikutti politiikassa ja asenteissa pitkään. Se vaikuttaa edelleenkin ja ehkä hieman yllättäen voittaneen puolen perillisten asenteissa paljon enemmän kuin hävinneiden. Sisällissodan jälkeen meille syntyi äärioikeistolaista liikehdintää, mutta poliittinen vasemmisto taas maltillistui huomattavasti ja otti revisionistisen politiikan omakseen. Tässä kohdin silloin Maalaisliitto edusti puolestaan maltilista oikeistolaisutta ja nämä maltilliset voimat alkoivat tehdä yhteistyötä maan rakentamiseksi ja lopulta erittäin tuloksellisesti.
Sotien jälkeen vasemmiston valta oli suurimmillaan, mutta se ei edes näin vallantäyteisenä johtanut mihinkään sisällisosdan revanssihenkeen. Vasemmistomme pääosa oli omaksunut revisionistisen maltilisen tien toteuttaa unelmiaan. Yhä enemmän vasemmistolaisuuteen alkoi tulla pasifista aatetta mukaan, mikä vahvisti vain väkivaltaisen revanssihengen mahdottomuutta 1960-luvulla, jolloin vasemmistolainen idealismi muutoin radikalisoitui.
Vasemmisto ja erityisesti demarit ovat olleet rakentamassa suomalaista menestysyhteiskuntaa. Työntekijöinä nämä ihmiset ovat uurastaneet Suomelle kaiken sen, mistä kukaan ei osannut nähdä villeimpiäkään haaveunia vuonna 1918. Kun punaisten osuutta Suomessa katselee tätä vasten, meidän pitää olla todella ylpeitä punaisistamme. Kepulaisista tämän näki parhaiten Urho Kekkonen, jonka itse asiassa uskottiin kääntyneen mieleltään lopulta enemmän demariksi kuin kepuksi. Kekkonenhan oli erittäin mielissään, kun Kalevi Sorsa aikoinaan lausui tämän ääneen.
SDP:n tavoite oli vallankaappaus, se on totta. Sehän oli myös pontimena niinhin ennen vuotta 1917 vasemmistossa eläneisiin itsenäisyysaatteisiin. Venäjäähän hallitsi tuolloin vielä tsaari, ja SDP halusi kaiken vallan itselleen. Kun valta Venäjällä kaapattiin SDP:n veljespuolueen bolsevikkien toimesta, SDP:n itsenäisyyshalut lopahtivat, ja 6.12.1917 SDP:n edustajat äänestyksessä vastustivat itsenäisyysjulistuksen vahvistamista, ja häpeällisesti jäivät istumaan julistuksen hyväksymisen jälkeen kun eduskunta kunnioitti tapahtumaan laulamalla seisomaan nousten Maamme-laulun.
Suomessa mentiin siis itsenäisyyteen demokratian tietä, ei SDP:n vallankumoustietä. Sehän ei sopinut aatteessaan vallankumousta päämääränään pitäneelle SDP:lle, ja niin 1918 puolue päätti aloittaa kapinan veljespuolueeltaan itärajan takaa saamansa asellisen ja poliittisen tuen turvin.
Hauskoja vitsejäkin tuossa latelet aina väliin: "vasemmistolaisuuteen alkoi tulla pasifista aatetta mukaan". Hah hah haa. Missään ei ihannoitu aseellisia sissiliikeitä niin paljoa kuin 60-luvun vasemistossa. Väkivaltaa pidettiin oikeutettuna aina jos asialla oli vasemmistolainen, Neuvostoliiton aseistama, terroristiliike. Lännen toimet taas nähtiin imperialistisina, ja niitähän tuo vasemmistolainen pasifismi (joka siis on oikeasti pasifismin irvikuva) vastusti. No, sinulle tuollainen vinoutunut ajattelu on tyypillistä, joten jatka valitsemallasi tiellä.
EI SDP:llä olut koskaan kaiken vallan anastamista itselleen. Ehdotukset koskivat aina tasavaltaista hallitusmuotoa. SDP ei suinkaan vastustanut itsenäistymistä joulukuussa 1917. Valehtelet tässäkin kovin perikepulaiseen tapaa. SDP teki oman vastaehdotuksensa itsenäistysmisprosessista, missä haluttiin ennen itsenäisyyttä neuvotella Neuvosto-Venäjän kanssa itsenäisyyden tunnustamisesta. Tämä ehdotus hävisi äänestyksessä. Tunnustamismenettelyllä oli tavoitteena saada ja varmistaa ulkovaltojen tunnustus itsenäisyydellemme.
Lopulta itsenäisyysprosessissa kävikin sitten juuri SDP:n ajattelutavan mukaisesti, kun ulkovallat asettivat oman tunnustamisensa ehdoksi sen, että Neuvosto-Venäjä tunnustaa itsenäisyytemme ensin. SDP ei mennyt missään vaiheessa itsenäisyyteen vallankumoustietä. Kun vallankumousyritys aloitettin, Suomi oli jo itsenäinen. Toisessa itsenäisyysyrityksessä taas kesällä 1917 kävi niin, että se kaatui porvarien ja Venäjän yhteiseen vehkeilyyn. SDP oli siis tehnyt valtiopäivillä hyväksytyn esityksen (valtalaki) siirtymisestä kohti itsenäistä Suomea. Sinunkin kannattaa miettiä, kuka silloin vastusti Suomen itsenäistymistä ja miksi.
Vasemmistolaisuuteen alkoi todellakin tulla pasifistista aatetta mukaan. Minun olisi pitänyt tietysti tarkentaa, etten tarkoittanut tässä Suomen rauhanpuolustajat -järjestön toimintaa, joka oli taistolaisten ja kepulaisten yhteinen projekti. Sen mukaan oli olemassa sodan ja rauhan aseita. Maltillinen vasemmisto sen sijaan omaksui brittiläisen Bertrand Russellin ajatuksiin perustuvan rauhanliikken ideologian. Tämän rauhanliikkeen ideologia tuli siis ihan puhtaasti länsimaista. Demarit mm. Erkki Tuomioja, Paavo Lipponen ja Ilkka Taipale olivat tämän rauhanliikkeen jäseniä. Eli sotket pahasti keskenään länsimaisperäisen rauhanliikkeen ja taistolais-kepulaisen rauhanliikkeen, jolla oli kepulainen puheenjohtajakin.
Työväen järjestysjoukot yhdistyivät valtakunnalliseksi Suomen Punaiseksi kaartiksi 26. tammikuuta 1918. Punakaartin johto määräsi joukkonsa liikekannalle 27. tammikuuta 1918 ja valtaamaan Helsingin.
Samaan aikaan Pohjanmaalla hallituksen alaiset suojeluskunnat alkoivat riisua aseista venäläisiä varuskuntia.
Tämän jälkeen yhteiskunta on kehittynyt kokonaan toisenlaiseksi, ja nykysuomalaisen voi olla vaikea ymmärtää muutoksen suuruutta. Tammikuun 1918 kapina jätti jälkeensä kestävän perinnön, joka kuitenkin unohtuu helposti.
Vallankumousyrityksen ja sen kukistamisen traumoista kertoo se, että käydyn sodan nimestä ei ole yksimielisyyttä. Sitä on kutsuttu niin vapaussodaksi, veljessodaksi kuin kapinaksikin, ja jokaiselle nimelle on myös perusteita.
Käsitteet eivät kuitenkaan muuta sitä, että Suomessa yritettiin kaapata aseellisesti valta yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden perusteella valitulta kansanedustuslaitokselta ja sen luottamusta nauttineelta hallitukselta. Se, että maasta samaan aikaan häädettiin venäläisiä joukkoja, joiden poistumista Suomen Senaatin vuoden 1917 joulukuussa antama itsenäisyysjulistus edellytti, ei muuta kapinan perusolemusta mitenkään.
Laillisen hallituksen, "valkoisten" puolella koulutus oli järjestäytynyttä, Venäjän armeijan kenraalin Gustav Mannerheimin johtamaa ja Saksassa koulutettujen jääkärien toteuttamaa.
Vallankumouksellisten, "punaisten" puolella kolutusta hoitivat pääosin venäläiset aliupseerit ja upseerit, eikä opetus ollut kovin järjestäytynyttä saati yhdenmukaista.
Kekkonen oli vasta 17 -18 vuotias tuolloin.
Ei ollut mukana missään muotoa tapahtumissa.
Onnenksemme itsenäisyys pysyi, ei liitetty takaisin Venäjään.
SDP:n musta-aika tuo.
Sai maan hajalle.
Ihan turhaan.
Nyt tämä Mielipidepankki puhuu jo jälkeistä aikaa.
Kehuen tietenkin vasemmistoa.
Tästä v1918 tapahtumista ei kehumista vasemmistoa.
Sitten oma tarinansa jälkeinen aika mm Tarja Halosen kuuluisa puhe 70 -luvulla.
"Taistolais " saarnaansa vaikea käsittää.
Venäläisten joukkojen aseistariisuminen ei tuottanut vaikeuksia. Se suoritettiin pääosin sopuisasti yhteisymmärryksessä. Venäläinen upseeristo suorastaan halusi sitä, että venäläiset riisutaan aseista. He pelkäsivät nimittäin henkensä puolesta, koska edustivat valkoista eikä punaista Venäjää. Muutoinkin venäläisillä oli halu palata kotimaahansa.
Punaisten puolella kouluttajina eivät suinkaan olleet venäläiset upseerit, koska he eivät olleet bolshevikkivalankumouksen kannattajia. Sikäli kuin venäläisiä kouluttajia löytyi, he olivat enemmän aliupseeri ja mihistötasoa. Lopultahan vain noin parituhatta venäläistä osallitui taistelutoimiin punaisten puolella. Heitä oli siis suunnilleen yhtä paljon kuin pohjoismaalaisia vapaaehtoisia valkoisten puolella, mutta peräti seitsemän kertaa vähemmän maahan tulleita saksalaisjoukkoja. Ulkomaisista taistelijoista saksalaisten merkitys oli täysin ylivertainen muihin verrattuna. Valkoiinen puoli oli aika pitkään helisemässä koluttamattomien punaisten kanssa, mutta Saksan koulutetun armeijan mukaantulo oli tietysti jo liian kova vastus.
Itsenäisyys ei ollut missään vaiheessa uhattuna. Kuten taisi tässä yhteydessä jo todeta, vallankaappausyrityksissä ei liene koskaan tavoiteltu itsenäisyyden menttämistä. Miksipä Venäjän bolshevikkihallitus olisi tunustanut valkoisen Suomen itsenäisyyden mieluummin kuin punaisen Suomen? Vallankaappausyrityksiin on aina omat syynsä. Tilanne voi eskaloitua nyt esim. Ukrainassa vallankumousyritykseksi ja luulen, ettet sinäkään kovin suurin lausein tuomitse tällaista yritystä, vaikka se kohdistuu vaaleilla valittuun lailliseen hallitukseen.
Vasemmiston toimintaa Suomessa on tietysti syytä kehua, koska se ansaitseen kehunsa. Oma tarinansa on Tarja Halosen kuuluisa puhe 70-luvulla. Kyse on puheesta, jota kukaan ei ole koskaan kuullut eikä nähnyt, mutta legenda siitä silti on syntynyt. Varmaan se puhe on pidetty ilman kuulijoita, kun mitään todisteita puheesta ja sen sisällöstä ei ole kyetty esittämään.
"He (venäläiset upseerit) pelkäsivät nimittäin henkensä puolesta, koska edustivat valkoista eikä punaista Venäjää. Muutoinkin venäläisillä oli halu palata kotimaahansa."
On todella hyvä, että joku valaisee näitäkin asioita noille tollakoille.Ei venäläisiä tosiaan tainnut kahta kertaa käskeä lähtemään, he lähtivät ihan mieluusti kotiseuduilleen vaimojensa ja perheidensä luo.
Halosen ns. vappupuheestsa sen verran, että aika outoa, jos sellainen olisi pidetty 1976 ja se pulpahtaisi pintaan vasta 2000-luvulla löytymättä kuitenkaan mistään. Alkuperäisessä "puheessahan" sen pitämispäivämäärä on 1.4. 1976. Eli aprillipäivä, Sen puheen, jota Halosen pitämäksi väitettiin, on kirjoittanut ja myöntänyt sen kirjoittaneensa joku "Kempsu" 2000-luvulla. Kuvaavaa on, että jopa Seppo Lehdon sivuilla aikoinaan kerrottiin jutun olevan valetta. Ja Seppohan ei ole mikään halosfani, mutta hänkin näki, kuinka läpinäkyvä tuo "Kempsun" kirjoitus oli ja irtisanoutui siitä heti.
MUtta hauskinta on, että Oiva Härkönenkin siihen haksahti eikä hoksannut edes noita päivämääräeroja kainatessaan "Kempsun" huuhaatarinaa ja samalla kirjoittaessaan vappupuheesta. Voi voi Oivaa. oivakaan ei koskaan pyytänyt anteeksi, oli niin Ukkolaa hänkin.
Mutta Halosesta tuli silti presidentti toisellekin kaudelle.
"Kekkonen oli vasta 17 -18 vuotias tuolloin.
Ei ollut mukana missään muotoa tapahtumissa.
"
Kävihän se nyt muutaman siviilin Haminassa teloituttamassa 17-vuotiaana.
Jotkut väittää, että muuallakin.
>>> Valkoiinen puoli oli aika pitkään helisemässä koluttamattomien punaisten kanssa, mutta Saksan koulutetun armeijan mukaantulo oli tietysti jo liian kova vastus.>Miksipä Venäjän bolshevikkihallitus olisi tunustanut valkoisen Suomen itsenäisyyden mieluummin kuin punaisen Suomen?