Soneran laajakaistapalvelut mättää ja pahasti

Sonerahölmöilyä

Soneran laajakaistaliittymiä voi näköjään käyttää kuka tahansa eikä varsinkaan Sonera itse edes tiedä ketkä käyttäjiä ovat ja mitä Soneran verkossaan tapahtuu.

Muutin edellisestä asunnostani huhtikuun 2013 lopussa ja lopetin tällöin asuntoon liittyneen kiinteistö/asuntokohtaisen laajakaistaliittymän käytön.

Nyt yli puoli vuotta muuttoni jälkeen Sonera on päättänyt, että olen 26.11.2013 tienoilla alkanut käyttämään tätä kiinteistön/asunnon laajakaistaliittymää aiheuttaen häiriöitä verkon muille käyttäjille. Lähettivät jopa kirjeen asiasta, jossa ilmoittivat sulkeneensa edellä mainittuna päivämäärällä sen aiheuttamien häiriöiden takia. Perustelevat asiaa vielä Viestintämarkkinalailla.

Kirjeessä mainittiin pari puhelinnumeroa, johon voisin ottaa asissa yhteyttä. Soitin niihin ilmoittaakseni Soneran hölmöilevän asiassa. Valitettavasti noin tunnin soitteluiden jälkeen en saanut puhelimella yhteyttä kummankaan numeroon.

Kornina lisänä Sonera yrittää samalla myydä minulle aiheuttamani "häiriön" voittamiseksi virusturvaa ja palomuuria sekä kokonaisturvaa. Siis minun kannaltani olemattomaan liittymään.

Ilnoitan tämän viestin kautta Soneralle, että en ole heidän verkkonsa tietoturvapalveluista ollenkaan kiinnostunut kun näyttää vahvasti siltä, ettei heillä nämä asiat ole oikein hanskassa. Lisäksi epäilen syvästi, ettei Viestintämarkkinalaki sisällä säännöstöä kiinteistöstä aika päivää sitten poistuneiden asukkaiden olemattomista liittymistä.

Opeteltaa työnne !!!

6

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Morotus!

      Korjaa jos olen väärässä, mutta veikkaan, että tässä on kyse irtisanomattomasta kiinteistösopimuslaajakaistasta.

      Ymmärrän, että se saattaa unohtua (varsinkaan jos liittymästä ei tule laskua) nimittäin irtisanoa muuton yhteydessä tällainen laajakaistaliittymä. Näin palveluntarjoajalle ei päivity tietoa kuka liittymää jatkossa käyttää. Siellä taitaa olla siis uusi asukas, joka ei ole aktivoinut omaa kaistaansa huoneistoon aktiiviseksi vaan ratsastaa jo olemassa olevalla liittymällä, joka vielä on nimissäsi.
      Väestörekisterin kautta tulee tietoon liittymän omistajan uusi osoite kyllä, jota kautta tiedotekirjeet tulevat oikeaan osoitteeseen, mutta edelleenkään se ei poista sitä oletusta, onko laajakaista edelleen omistajan omistuksessa vanhassa osoitteessa.

      Tosiasiahan on, että siirto/irtisanominen pitää tehdä niin sähkösopimuksissa kuin kaapeliTVperusliittymissä kun muutto tulee eteen. Näin se pätee myös laajakaistaliittymiin, olkoot vastikkeeseen kuuluva "maksuton" yhteys tahi maksullinen liittymä. Näin kaikki palveluntarjoajat saavat ajantasaista tietoa asiakkaidensa liittymien tilanteesta.

      Tässä suosittelisin niin, että ottaisit uudelleen yhteyttä meihin joko soittamalla annettuihin numeroihin tai voit myös olla yhteydessä meihin verkon välityksellä. Saadaan laajakaistayhteys katkaistua nimistäsi (uusi asukas herää siihen kun netti ei enää toimi ja tilaa omiin nimiinsä uuden kaistan). Verkkoasiakaspalvelun yhteystiedot löytyvät täältä:http://bit.ly/1bj8xA4

      Rauhallista Itsenäisyyspäivää toivotellen,

      Selene@SoneraPartio
      www.bit.ly/SONERAPARTIO

    • joopa joo

      Sähkön osalta kuluttaja oikeasti tekee sopimuksen itse valitsemansa sähkön toimittajan kanssa ja on tällöin tietenkin sopimussuhteessa valitsemaansa sähkön toimittajaan. Tällaisessa sopimuksessa tietenkin sovitaan myös irtisanomisen ehdot ja menettelyt. Näin ei tässä kiinteistölaajakaista-asiassa ole tehty. Järjestely on taloyhtiön ja Soneran keskenäinen.

      En ole kyseiseen asunnon ,osalta tehnyt tilausta tai allekirjoittanut mitään sopimusta laajakaistaliittymästä tai sen irtisanomisesta Soneran kanssa, joten kyseessä ei ole sähkösopimuksen tapainen tilanne, Järjestely on kiinteistön ja Soneran välinen sekä perustuu näiden kahden väliseen sopimukseen.

      Kun tietenkin olen ilmoittanut muutostani taloyhtiöön, järjestely on teiden kahden välinen ja hoitakaa keskenänne se, mikä teille kuuluu.

      Muussa tapauksessahan oltaisiinkin jännittävässä tilanteessa. Jos minulla oikeasti olisi jokin oma liittymä toisen omistamassa kiinteistössä ja sen nyt olisi luvatta ottanut asunnon uusi asuja käyttöön, niin hänhän olisi luvatta ryhtynyt toisen omaan. Olisinkohan oikeutettu tuntuvaankin korvaukseen ???

      Turha yrittää jälkikäteen keksiä jotain kiinteistöliittymien irtisanomisvelvotteita kun sellaisista ei etukäteenkään ole sovittu.

    • exä

      Väestörekisterin kautta tulee tietoon liittymän omistajan uusi osoite kyllä, jota kautta tiedotekirjeet tulevat oikeaan osoitteeseen, mutta edelleenkään se ei poista sitä oletusta, onko laajakaista edelleen omistajan omistuksessa vanhassa osoitteessa. ????

      Soneralla on outoja käytäntöjä kuten toistaiseksi voimassaoleva liikkuvalaajakaista jota ei meinannut saada päättymään millään.

      • Moro exä,

        Hmm. Hmm. Jos liikkuvassa laajakaistassa on toistaiseksi voimassa oleva soppari, sen (ja muutkin liittymät) saapi irtisanottua puhelinsoitolla asiakaspalveluun tai esimerkiksi Omien Sivujen "Lähetä viesti asiakaspalveluun"-lomakkeella (asiakaspalvelu soittaa sit takas).

        Jos liittymässä on määräaikainen sopimus, irtisanominen onnistuu sopparin päättymisen jälkeisenä päivänä.

        Kerrotko tarkemmin mistä oli kyse? Mielenkiintoni heräsi :)

        Tero@SoneraPartio
        www.sonera.fi/sonerapartio


    • Hei Halooo

      " Jos liittymässä on määräaikainen sopimus, irtisanominen onnistuu sopparin päättymisen jälkeisenä päivänä."


      Niin eihän määrä-aikaista tarvi irtisanoa????
      Soppari loppuu sovittuun määräpäivään piste.
      Onko soneralla omat sovellukset sanalle määrä-aikainen?
      Jos tilaan esim lehden 6 kuukaudeksi, niin lehti tulee
      6 kuukautta ja sitten loppu.
      Ei sitä tarvi erikseen irtisanoa.

    • Morosta "Hei Halooo",

      Juu, sitä määräaikaista sopparia ei tarvitse irtisanoa, se päättyy automaattisesti. Tässä oli kyse liittymän irtisanomisesta ja se pitääpi tehdä erikseen, liittymä ja määräaikainen soppari ovat siinä mielessä kaksi eri asiaa vaikkakin liittyvät vahvasti toisiinsa.

      Määräaikaisuuden päättyessä liittymä jatkaa olemassaoloaan toistaiseksi voimassaolevana, niinkauan kuin asiakas sen irtisanoopi. Toki se tieto (että liittymä pitää irtisanoa heti kun määris päättyy) voidaan ottaa vastaan ja tallettaa milloin vain, mutta tosiaan automaattisesti liittymä ei irtisanoudu.

      Tero@SoneraPartio
      www.sonera.fi/sonerapartio

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      48
      1031
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      912
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      847
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      827
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      800
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      703
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      699
    Aihe