Punaisten haudoillako ?
SAK soittokunta soittaa.
Miksi Tarja Halonenkin presidenttinä oli vain punaisten haudalla. ... Tulipunainen Halonen pysyy vieraana suurelle osalle kansaamme.
Vapaussoturien tilaisuuksissa ei ollut kertaakaan.
Sanoi itse, että vakaumuksensa takia ei osallistu.
SAK soittokunta soittaa.
Miksi Tarja Halonenkin presidenttinä oli vain punaisten haudalla. ... Tulipunainen Halonen pysyy vieraana suurelle osalle kansaamme.
Vapaussoturien tilaisuuksissa ei ollut kertaakaan.
Sanoi itse, että vakaumuksensa takia ei osallistu.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Työväen järjestysjoukot yhdistyivät valtakunnalliseksi Suomen Punaiseksi kaartiksi 26. tammikuuta 1918. Punakaartin johto määräsi joukkonsa liikekannalle 27. tammikuuta 1918 ja valtaamaan Helsingin.
Samaan aikaan Pohjanmaalla hallituksen alaiset suojeluskunnat alkoivat riisua aseista venäläisiä varuskuntia.
Tämän jälkeen yhteiskunta on kehittynyt kokonaan toisenlaiseksi, ja nykysuomalaisen voi olla vaikea ymmärtää muutoksen suuruutta. Tammikuun 1918 kapina jätti jälkeensä kestävän perinnön, joka kuitenkin unohtuu helposti.
Vallankumousyrityksen ja sen kukistamisen traumoista kertoo se, että käydyn sodan nimestä ei ole yksimielisyyttä. Sitä on kutsuttu niin vapaussodaksi, veljessodaksi kuin kapinaksikin, ja jokaiselle nimelle on myös perusteita.
Käsitteet eivät kuitenkaan muuta sitä, että Suomessa yritettiin kaapata aseellisesti valta yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden perusteella valitulta kansanedustuslaitokselta ja sen luottamusta nauttineelta hallitukselta. Se, että maasta samaan aikaan häädettiin venäläisiä joukkoja, joiden poistumista Suomen Senaatin vuoden 1917 joulukuussa antama itsenäisyysjulistus edellytti, ei muuta kapinan perusolemusta mitenkään.
Laillisen hallituksen, "valkoisten" puolella koulutus oli järjestäytynyttä, Venäjän armeijan kenraalin Gustav Mannerheimin johtamaa ja Saksassa koulutettujen jääkärien toteuttamaa.
Vallankumouksellisten, "punaisten" puolella kolutusta hoitivat pääosin venäläiset aliupseerit ja upseerit, eikä opetus ollut kovin järjestäytynyttä saati yhdenmukaista.
Halonen voi pysyä vieraana suurelle osalle kansastamme, mutta ei enemmistölle, koska enemmistö äänesti kahdesti Tasavallan presidentiksi. Kansamme enemmistö siis luotti Haloseen niin paljon, että hänet valittiin vapaissa vaaleissa johtamaan maatamme presidenttinä.
Presidentin tehtävänä ei ole viettää aikaansa haudoilla vaan viedä maatamme eteenpäin. Kun Halonen vieraili punaisten haudoilla, niin onhan hyvä, että edes joku presidenteistämme älyää muistaa heitäkin. Punaisten omaisetkin saivat kärsiä pitkään vielä sodan jälkeen, kun heidän läheistensa kohtalosta ei haluttu edes kertoa omaisille. Vasta 1990-luvulla alettiin tarkemmin kartoittaa sisällissodan uhrien kohtaloita sotauhri-projektissa.
Kepuloisten itsenäisyysjuhlassa Mtk torvet soittaa yhdessä Mikko Alatalon kanssa susibiisin ja keskusta urhot muistavat Perhon yksinäistä susijahtipäällikköä ja susille menetettyä yksinäisyyttä. Tilaisuus pidetään navetan takana.
Onpas kaikki hörhöt taas liikkeellä näin itsenäisyyspäivän alla.
Punaisten haudoilla on tapana käydä vappuna kunnioittamassa vakaumuksensa puolesta kuolleita. Tänään muistelemme ja kunnioitamme yli puolue- ja värirajojen suuria suomalaisia kansallisuusmiehiä ja -naisia, jotka pohjustivat tien itsenäisyyteemme Venäjästä 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosina. Se, mitä pressan juhlissa ja tiedotusvälineissä tapahtuu on asia erikseen. Niissä on kyse sisällissodan kansallisen trauman kiertämisestä Suurta Torjuntavoittoa juhlimalla. Sillä tavalla turvaamme trauman jatkumisen tulevillekin sukupolville.
Jäi sanomatta, että talvisota päättyyi maaliskuussa ja jatkosota syyskuussa. Suomi juhlii niitä joulukuussa. Elikkäs on tämä kansallinen itsensä pettäminen jollakin tapaa myös hyvin koomista.
Punaiset = Neuvostoliiton kätyreitä, nyt Venäjä maa.
Mielipidepankille.
Tuo asia ei nyt ihan ole niin kuin kerroit. Tai sinun muistisi teppuilee. Ensimäisellä kierroksella vastakkain olivat Aho ja Halonen. Kun ensimäisen kierroksen kannatusta mitattiin niin Aho oli kuromassa Halosta kiinni ja SAK pelkäsi että kun 2 viikon päästä on vaalit niin Aho porhaltaa Halosen ohi. Mitä teki SAK. Lauri Ihalainen julisti! Jos Ahosta tulee Presidentti niin SAK julistaa maahan yleislakon ja pysäyttää koko Suomen! Näinhän SAK teki kun Kekkonen valittiin 1956 Presidentiksi laillisilla vaaleilla. Nyt kansalaiset säikähtivät SAK n julistusta ja äänestivät yleislakon pelossa..halosta. Mutta kuka valitsi siis presidentin? No SAK.
Liian vanhoja ei kannata enää miettiä.
Sosialismi on muuten poliittinen aatesuunta, jossa pyritään työläisten aseman parantamiseen ja kansantalouden julkiseen ohjaukseen. Sosialismissa on lisäksi kielteinen suhtautuminen ihmisten väliseen kilpailuun ja häikäilemättömään oman edun tavoitteluun. Ei liity hirveästi punaisiin, eikä valkoisiin.