Valtio eroon ortodoksikirkosta, käymme ilomielin varakkaitten seurakuntalaistemme kukkarolle katsoen onko heistä nöyrtymään ja jakamaan omastaan ilman valtion välikättä.
Siunauskirjat ovat vähän kuin ennenaikaisia aneita jotka joutaisivat yhteiskunnallisen karitsanmerkin kanssa pois ortodoksisesta kirkosta.Edes luterilaisilla uskonsisarilla ja veljillä ei ole tälläistä maallista hapatusta kirkossaan.
Äitienpäivät, isänpäivät pois kokonaan kirkosta.
Pyhien sijasta pitää ajatella Jumalaa eikä ylistää ja aina vedota johonkin pyhään joista Krysostomus taitaa olla se suosituin henkilö.Kristinusko palvoo Jumalaa ja rukoilee Jumalaa.
Papeilta pois kultakoristellut viitat ja tilalle musta kaapu.Pappi ei ole tavallista ihmistä yhtään sen parempi että hänet pitäisi koristella kuin joulukuusi.He ovat miehiä ja näyttävät naurettavilta kun roikkuvat täynnä kimallusta.
Joulukuuset pois kirkon sisältä ne eivät kuulu kristillisyyteen.
Piispoilta pois sormukset ne ovat koristelua ja ylellisyyttä samoin kaulassa roikkuvat paksut arvometallit.Puuristit tilalle nahkanauhassa.
Koko kirkkokansalle mustat pitkät puvut kun oleskelevat kirkossa niin ei kukaan erotu joukosta ylempi tai alempiarvoisena.
Palkkapapit pois ja tervehenkiset vakaumukselliset papit töihin ja seurakunnan ylläpitäminä niin että papin perheelle myönnetään vain minimi millä tulla toimeen.Näin ei synny juopaa köyhimpien kanssa ja papistolle selkenee mitä on köyhyys ja nöyryys.
Mikäli pappi vetoaa pappeuteensa pitää hänen myös seistä sen takana että hän elää niinkuin opettaa ja että hän on saatavilla ympäri vuorokauden.Papin ei tule unohtaa olevansa pappi.Maalliset jahenkilökohtaiset asiat hän hoitaa viimeisenä papin työnsä jälkeen.
Kuinka monta pappia jääkään jäljelle?
Siunauskirjat ovat vähän kuin ennenaikaisia aneita jotka joutaisivat yhteiskunnallisen karitsanmerkin kanssa pois ortodoksisesta kirkosta.Edes luterilaisilla uskonsisarilla ja veljillä ei ole tälläistä maallista hapatusta kirkossaan.
Äitienpäivät, isänpäivät pois kokonaan kirkosta.
Pyhien sijasta pitää ajatella Jumalaa eikä ylistää ja aina vedota johonkin pyhään joista Krysostomus taitaa olla se suosituin henkilö.Kristinusko palvoo Jumalaa ja rukoilee Jumalaa.
Papeilta pois kultakoristellut viitat ja tilalle musta kaapu.Pappi ei ole tavallista ihmistä yhtään sen parempi että hänet pitäisi koristella kuin joulukuusi.He ovat miehiä ja näyttävät naurettavilta kun roikkuvat täynnä kimallusta.
Joulukuuset pois kirkon sisältä ne eivät kuulu kristillisyyteen.
Piispoilta pois sormukset ne ovat koristelua ja ylellisyyttä samoin kaulassa roikkuvat paksut arvometallit.Puuristit tilalle nahkanauhassa.
Koko kirkkokansalle mustat pitkät puvut kun oleskelevat kirkossa niin ei kukaan erotu joukosta ylempi tai alempiarvoisena.
Palkkapapit pois ja tervehenkiset vakaumukselliset papit töihin ja seurakunnan ylläpitäminä niin että papin perheelle myönnetään vain minimi millä tulla toimeen.Näin ei synny juopaa köyhimpien kanssa ja papistolle selkenee mitä on köyhyys ja nöyryys.
Mikäli pappi vetoaa pappeuteensa pitää hänen myös seistä sen takana että hän elää niinkuin opettaa ja että hän on saatavilla ympäri vuorokauden.Papin ei tule unohtaa olevansa pappi.Maalliset jahenkilökohtaiset asiat hän hoitaa viimeisenä papin työnsä jälkeen.
Kuinka monta pappia jääkään jäljelle?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ne ovat jo erotetut, tai toimtuskiellossa. Kas kun et suosittele yleisiä ruoskintoja ja jalkapuuta kirkkojen eteen.
Jumalaan uskominen ei ole pakollista.
Voihan vaikka lukea ammattikoulussa tai oppisopimuksella putkimieheksi.Siihen ei liity vakaumusta ja voi huoletta nostaa palkkaa ilman omantunnon soimaamista.
Ex-epitimiahan se siinä jälleen kylvämässä kehää kiertäviä vihapuheitaan papistoa ja muita uskovaisia kohtaan.
En etsi muuta kuin valtaa ja loistoa ja
viskipulloaani.
En pyydä tuohusten valoa vaan juomaa keltaista ja jaloa.
Se raivon itsekkään tuo ja pirulle suo
pikkusormen lisäksi sieluni likaisen tuon.
Se mulle suo, mi krapulan tuo ja psykoosiin syvempään mieleni vie.
Ei valoa eikä järkeäkään, käytöshäiriöitä aina vaan.
Luo krapulaisen palvelijan kun vihtahousu saa
Pimeytehen vie maailman tuon hänen palvelijan.
Möhköfantti mellastaa ja poistattaa viestejä.
Kannattaisiko sitten ottaa jotain opiksi ja olla laittelematta turhia viestejä palstalle jossa käsitellään ortodoksista uskoa eikä keskustelijoiden haukkumista eikä vainoamista ja muita ei hengellisiä tuotoksia?
"En etsi muuta kuin valtaa ja loistoa ja viskipulloaani."
Mites tuokin on ortodoksinen?
Ei suinkaan vain olisi möhköfantilla itse otettuja erioikeuksia.
Nehän ovat sinun vanhan miehen ei ortodoksisia tapoja.
Sitten kun verottajan avulla kerätty kolehti loppuu ja lautaselle odotetaan isompia seteleitä, nähdään ero uskovaisten ja fariseusten välillä.
Jokunen päätoiminenkin pappi tarvitaan, mutta parasta olisi, jos jokaiselle kirkolle löytyisi pari-kolme oto-pappia. Siis papiksi vihittyjä, jotka saavat päätoimeentulonsa muusta ammatista ja hoitavat vuoroviikonloppuina liturgisia tehtäviä. Sellaisen rahoittamiseen riittäisi kolehtinakin kerätty raha. Näkyy se jollain tasolla toimivan tuolla Rooman kirkon Helsingin seurakunnassa.
Pappien saatavuus (läsnäolo) on sitten sopimuskysymys. Siis seurakuntalainen sopii itse papin kanssa, milloin on hyvä aika katumuksen sakramentille. Monia asioita voidaan järjestellä, jos siihen on halua.
Jos seurakunnan valtuustokin keskittyy verovarojen tuhlailusta pohtimaan kolehtirahojen riittävyyttä, niin ahneimmat turhautuvat nopeastsi ja seuraavissa vaaleissa saadaan tilalle enemmän kirkon uskosta kiinnostuneita.
Kiinteistömenoja voitaisiin keventää esimerkiksi silä tavalla, että suurimmat ja vanhimmat kikrot myytäisiin museovirastolle ja vuokrattaisiin vain liturgista käyttöä varten. Museovirasto voisi sitten rahoittaa kikron kunnossapidon vaikka perimällä turisteilta pääsymaksua (tuskimpa maallistuneet maamme hallitukset kuitenkaan verovaroilla museovirastoa auttavat).
Tiivistettynä: Jos nykyinen valtion avulla kerättävä vero korvataan kolehdilla, niin rahojen riittävyys edellyttää vain uudenlaista kuluajattelua. Ja onhan sitä ennekin löytynyt myös varakkaampia lahjoittajia. Saattavat hyvinkin antaa mieluummin kirkolle, kuin hulttiopojilleen.
Mikä sisällöntuottaja muka?
Samoja vanhoja juttujaan jauhaa ex-epitimia. Nuo vihapuheet on luettu vaikka kuinka monta kertaa.
Eihän kenenkään ole mikään pakko lukea näitä viestejä tai olla palstalla.
Tuossa on ylhäällä sulje vaihtoehto.
Palstalle voi olla tulemattakin.Netin voi jättää avaamattakin.
Totta, mutta satunnaiset vierailijat eivät välttämättä tiedä, että palstasta on tullut häiriintyneen ihmisen mellastelupaikka, vaan luulevat, että mellastelu on jokin tavallisempikin ortodoksitapa. Sen takia koetetaan pitää tiettyä rotia ja vähintäänkin tiedottaa tästä palstalle pesiytyneestä ikävästä ongelmasta.
Niin on tainnut sekin vanha ukko olla palstoilla useallakin useamman vuoden.
Kumma kun jaksaa eikä kukaan puutu.Joutaisi jo jonkun puuttua.
Se on ihmeellisen pienistä asioista kiinni kun mielenterveytensä kadottanut alkaa häiriköimään näin.Jos muut tietäisivät miksi tämä sälli täällä piehtaroi ja möykkää varmaan nauraisivat sitäkin vähäpätöistä syytä.Toisaalta jos mielenterveys on mennyt ei ihmisellä ole mitään rajoittimia.
Sellaiseen heikkoon sieluun paholainenkin tekee pesän.
Kirkkoherra parka ja sukulaisparat millaisen riesan ovat saaneet ristikseen.
Hykerryttävän hassua todella, kun möhkiäisen aina tunnistaa huonosta suomen kielestä, vaikka millaisen nimimerkin takaa yrittäisi krokodiilinkyyneleitänsä itkeä ja viattomia panetella.
Vanha ukonhäirikkö on kaikkea muuta kuin viaton... omasta mielestään toki onkin vaan ei muiden mielstä.
Hakee vain täältä huomiota trollaamisellaan.Ei kannata reagoida noihin viesteihin mitenkään.Palstailu on hänen narsistisen häiriönsä lähde.
Riidanhakija vain ja omien ongelmiensa sylkypaikka tämäkin palsta ja kaikki piispojen haukkimiset.Kyllä piispat saavat ponomareja komentaa ja oikaista.On oma vikansa jos ei ole osannut olla piispojen ja pappien edessä nöyrä.
Kyllä minäkin huomauttaisin jos ponomari krapulassa palvelisi.
Kaveri ei vaan itse nyt osaa nöyrtyä ja todeta omaa huonommuuttaan vaan kapinoi kaikkia vastaan.Jossain vaiheessa kannattaisi todeta tosiasiat etät kaikki viestittävät hänelle samaa sanomaa.Eivät ne kaikki eri tahoilta olevat voi kaikki olla väärässä.Olisiko peiliin katsomisen paikka sen sijaan että useilla nimimerkeillä täällä suomi24 palstailee ja riehuu feikaten olevansa joku muu.
On vähän noloa kun monet tietävät tapauksen ja vain ukko itse luulee höynäävänsä näitä kaikkia.
Kerran kysyin eräältä ihmiseltä ja kirkon jäseneltä joka käy tuolla trollin paikkakunnalla töissä että tietääkö hän tälläisen pariskunnan.Sanoi tietävänsä.Kysyin miten on heidän mielenterveyden laita?Sanoi että on molemmilla paljon ongelmia ja oireilua.Ja osasi jopa kertoa milloin nämä oireilee enemmän ja miten toimivat ja miten heidän kanssaan toimii toiset ihmiset.Eikö jo tässä tapauksessa kannattaisi häirikön luovuttaa ja avata silmänsä ja hakea apua mielenterveysongelmiinsa.Koko perhe on hoidon tarpeessa.
Surullista paholainen on saanut käsikassaran itselleen.
Tuossapa taas möhköfantin tyylinäyte: vainoharhaista jauhamista ja sellaisen aivan sivullisen ihmisen solvaamista, jolla ei ole tässä viestiketjussa osaa eikä arpaa.
Pyyhi sinä ukko persettä saamallas siunauskirjalla jonka olet kavereittesi avustuksella ja ruinaamisella saanut.
Sinä et sitä ansaitse jos muut tietäisivät millainen elukka sinä olet.Onneksi sukulaisesi ovat minun kanssani samaa mieltä ja papit.
Onneksi olet vanha ja luonnollinen poistuma vie tuommoisen riesan.
Et ole viaton, olet perke-leen seuraaja joka yrittää pitää kulissia yllä.Liian monet tietävät mikä olet.Narsistina sinulla on hyysärijoukkio joka ei näe luonnettasi vaan tekee teettämäsi asiat.äänestävät kun tarvitsee, suosittelevat kun tarvitsee.
Ne jotka eivät tee kuten haluat ovat vihollisiasi ja onneksi meitä vielä on.Meitä selväjärkisiä joilla on tahtoa sanoa ei saatanalle.
no, hieman hillintää!
paperia se siunauskirja on kyllä mutta eiköhän laatikkoon unohtaminen riitä.
Se ken elää näkee, kuinka kirkkojen käy Suomessa. Luterilaiset kirkot muuttuu varmaankin pikkuhiljaa ravintoloiksi tai näyttelytiloiksi. Entä ortodoksikirkot. ?
Hollannissakin, jossa vanhat kirkot on suurimmaksi osaksi katolilaisia, on monet joko suljettu tai muutettu pois kirkollisesta käytöstä.
Suomessakin kirkkokansa käy kirkoissa vain suurimpina tapahtumina, siitä huolimatta onko itsellä yhteiset maksut hoidettu.
Eikö Hollannissa ole pääosa kirkoista ollut reformoiduilla?
Kyllä tuossa aika pitkälti on asiaa.