Saarnaajat?

Kysyt, miksi hengellisen työn tekijät luulevat kyynelien merkitsevän aina synnintuntoa. Jos olettamuksesi pitää paikkaansa, niin silloin on suuri vaara, että puhuja myös yrittää vaikuttaa kuulijoiden tunteisiin ja puhua kauniisti ja herkistävästi. Eikö kansankirkoissa nykyisin vallitseva sosiaalinen saarna ole juuri sitä, että kauniilla yleisen rakkauden puheella saadaan aikaan mukava ja herkistävä tunnelma aina kyyneliin saakka? Jumala on luonut meille tunteet, mutta kyyneleet eivät suinkaan aina ole merkki synnintunnosta eivätkä Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Ihminen kyynelehtii, kun hänen tunteensa nousevat pintaan. Usein itkemme surussamme, kaipuussamme, menetyksen ja pettymyksen hetkellä tai kun jokin hyvin kaunis ja koskettava liikuttaa meitä (puhe, musiikki, elokuva yms). Hengellisessä tilaisuudessa on paljon sellaista ainesta, joka voi oikeutetusti saada meidät kyyneliin. Vaikkapa taivaskaipuu voi nostaa kyyneleen silmiin laulaessamme jotain kaunista hengellistä laulua. Mainitsit yhdeksi syyksi myös empatian - tunne-elämältään terveen on vaikea katsoa lähimmäisen epäinhimillistä kärsimystä liikuttumatta. Kyyneleet puhdistavat sisintämme, ne ovat Jumalan lahja.

Herkistyessämme useimmiten kysymys ei ole synnintunnosta. Tuskinpa julistajatkaan ajattelevat niin. Me emme itke synnintunnossamme siksi, koska hengellisissä tilaisuuksissa on nykyään hyvin vähän mitään sellaista, joka herättäisi synnintunnon. Se tulee lain Sanasta, mutta milloin viimeksi kuulit puhuttelevaa lain julistusta?

Viime vuosisadan saarnaajaksi kutsuttu Martin Lloyd-Jones totesi, että julistajan on tärkeää tiedostaa, ettei hän saa yrittää vaikuttaa kuulijoiden tunteisiin, vaan hänen on luotettava, että oikein saarnattu Jumalan Sana on se, joka sellaisenaan vaikuttaa. Kirkkauteen äsken siirtynyt evankelista Hilja Aaltonen ihmetteli nykyisin seurakunnissa vallitsevaa meteliä ja naurua – ”herätyksen aikana kuunneltiin hiljaa Jumalan Sanaa ja itkettiin syntejä anteeksi”, hän muisteli.

Ev.lut seurakunnissa on selvät säännöt saarnoista.Ihmisiä ei saa houkutella uhraamaan tunteisiin vetoavilla puheilla, mikä on aivan yleistä hellareilla

-Puhutaan sääliä kerjäten ja liikuttavasti esim. kaltoinkohdelluista lapsista, jotta kukkaronnyörit paremmin heltiäisivät "uhrilahjaa" varten.Tarkoitus liikuttavilla puheilla onkin juuri vedota ihmisten tunteissin, ja sitä kautta hediät toiminmaan tietyllä tavalla=antamaan rahaa kolehtiin .....
Tälläinen jos mikä on manipulointia ja ihmisten ohjailua.

>Miksi saarnaajat, sielunhoitajat aina luulevat, että kun joku itkee ihan kauheesti, että ihminen itkee synnintunnossa omia syntejään? <

Niin, vastasit itse kysymykseesi eli luulemisesta todella on kysymys. Luuleminen/kin voi tietenkin joskus sattua olemaan tosi/totuutta, mutta siitä tulee varmistua. Esim.

Luuk.3:23 Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin luultiin, Joosefin poika. Joosef oli Eelin poika,

Niin, saarnaajien ,- kuten yleensä kaikkien ihmisten tulisi luonnollisesti ensin kysyä, mikä asia on mielessä. Kuten tiedämmekin niin ihmisten erilaisuus näkyy myös itkun herkkyys tasossa. Tai ihminen voi kovettua ja itkureagoiminen asiaan/mielikuvaan on etääntynyt.

Pelkkää teatteria, eli showta.

Mikäli itku on uskon aitouden merkki, niin silloin en ole uskossa. Itken tosi harvoin ja silloinkin kun liikutun kyyneliin, se liittyy iloon. Kun joku henkilö tulee uskoon tai kuulen sellaisesta, niin kyylneleet alkavat vuotmaan silmistäni.
Viimeksi koin tällaisen tilanteen viikolla. Menin toiselle paikkakunnalle hengelliseen tilaisuuteen ja asuessani saliin näin erään pariskunnan istuvan siellä. Rouva on ollut uskossa pitkään, mieskin käy joskus tilaisuukissa, mutta koskaan ei ole tahtonut rukoilla ja antaa elämäänsä Jeesukelle.

Kun näin heidät, kyyneleet tulivat silmiini ja hengessä tiesin, että tänään on se ilta, että tuo mies astuu eteen rukoiltavaksi. Kun esirukoushetki alkoi, niin niin vain he molemmat astelivat eteen ja miehen puolesta rukoiltiin. Silloin minua alkoi valtavasti itkettää kun kerroin kokemuksestani seurueeni er'äälle sisarelle. Minua Pyhä Henki koskettaa noin. Se liittyy aina jonkun uskoontulemiseen. Samaa koen joskus myös merkkinä, kun evankelioimiskanpanjoissa tapaan henkilön, jota Jumala kutsuu.

Tiedän että tätä ei varmaan kaikki ymmärrä, mutta niin on vain minun kohdallani.