Todisteena mm. lukuisat kuvat kertovat tiiviistä yhteydenpidosta perussuomalaisten ja poliisin rikollisjärjestöksi luokitteleman Bandidos MC:n ja jäsenkerhon Diablosin välillä. Perussuomalaiset ovat tehneet vaalityötä ja yhteistyötä liivijengin kanssa
Pari vuotta vanhassa pikkujoulukuvassa seisoskelevat yhdessä perussuomalaisten toinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juho Eerola, kansanedustaja Teuvo Hakkarainen, jengiläinen sekä kansanedustajat Kaj Turunen ja Osmo Kokko.
Muissa kuvissa näkyy muun muassa vaalijuliste kerhotalon seinällä Varkaudessa sekä jengiläinen poseeraamassa Ritva Elomaan (ps) ja puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pirkko Ruohonen-Lehnerin kanssa tämän työhuoneessa eduskunnassa.
Teuvo Hakkaraisesta on paljon kuvamateriaalia mm. Helsingin Bandiidoksien kerhohuoneelta. Yhteydet ovat niin lämpimät, että kerholaiset ovat tuoneet Eduskuntaan Hakkaraiselta kerholle jääneitä tavaroita - muun muassa salkun jossa oli eduskuntatyöhön liittyvää materiaalia.
Timo Soini kieltää jyrkästi, että kytkyjä olisi. Tarkoittaako tämä, että todistusaineisto pn manipuloitu? Miten persut on saatu todisettavasti esiintymään hymysuussa skoolaten rikollisten kanssa? Muistettakoon näiden rikollisjengien pääohje: "Ikinä ei saa myöntää mitään."

Vastaukset 2
Vanhimmat
Soinin seteliselkä8.12.2013 08:280 SULJE
Persuaktiivien tiedon ja osaamisen tason voi arvioida heidän suhtautumisestaan puolueen varojen (mm. puolutuet ja jäsenmaksut) siirtämiseen käytännössä Soinin yksin hallitaviksi ohi puoluedemokratian. Mikä puolue se sellainen on, jonka aate on yhden miehen päätettävissä ja joka ei uskalla antaa puolueen luottamuselinten päättää puolueen omaisuuden käytöstä? Säätiön hallitus täydentää itse itseään eikä puolueella ole mitään sanomista siihen, ketkä siellä ovat päätöksentekijöinä. Niinpä Soini on valituttanut säätiön hallitukseen elämänsä ehtoopuolella olevia puolueveteraaneja ja omalla toiminnallaan itsensä ryvettäneen ex-kansanedustajan lakimiehen lisäksi. Ainoana aktiivipoliitikkona Soini voi teettää säätiön hallituksella minkälaisia päätöksiä tahansa tukeakseen yksinvaltaansa puolueen johdossa.
Vaikka puolue ajautuisi minkälaiseen ristiriitaan Soinin kanssa, häntä ei voida erottaa säätiön hallituksesta. Puolueen omaisuudesta voi tulevaisuudessa päättää puolueen erotettu puheenjohtaja ja persujen on vain hyväksyttävä tilanne. Säätiön sääntöjen puitteissa säätiön rahoilla voidaan pelata miten tahansa kenenkään puuttumatta - ainakaan ajoissa. Tämä on omiaan pönkittämään Soinin hovin asemaa päätöksenteossa, joten puolueen luottamushenkillöille on varattu vain nukkedemokratian toteuttajien osa parhaiden diktatuurimaiden hallinnon esimerkkien mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että persujen puoluetoiminnassa korostuu halu saavuttaa henkilökohtaisia etuja Soinin hovia nöyristelemällä eikä mitään aloitteita voida viedä eteenpäin ellei niillä ole Soinin siunausta.
Kauheaa!!!