Oletko tyytyväinen tasavallan presidenttiin?

IL tutkimuksen mukaan 76% kansasta on tyytyväinen.

Kun Iltalehti mittasi Niinistön suosiota edellisen kerran, keskiarvo oli 8,18. Viime vuoden joulukuussa kansa antoi Niinistölle arvosanaksi 8,1.

Aiemmissa kyselyissä Niinistö sai korkean arvosanan erityisesti arvojohtajana toimimisesta ja julkisista esiintymisistään
1062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

olen tyytyväinen

Äänestä

Kyllä olen tyytyväinen! Sale on hyvä mies ja oikeudenmukaiselta sovittelevan kuulloisia puheita! Ainut kokoomuslainen jolle voisin hattua nostaa...

Äänestä

Minua oikein riipii aina kun minä näen halosen mairean hymyn. Jotenkin niin teennäistä.

Äänestä

en jaksa olla tyytyväinen niin yhdentekevään hahmoon kuin presidentti (en myöskään jaksanut inhota haloskaa)

Äänestä
  • Jotkut psyykevammaiset eivät ikänään toivu traumasta, jonka Tarja Kaarina Halosen valinta kahdeksi prsidenttikaudeksi aiheutti. Mielenterveyspotilaita enemmän kuin toimivia kansalaisia.
    Halosen kaudet nostavat naisvoimaa edelleenkin Suomeen. Se on toki kansakunnalle suuri etu.

    Äänestä

Presidentin tärkein tehtävä on edustaa. Ja siinä niinistö pärjää. Enää ei tarvitse hävetä omaa presidenttiä. Kymmenien vuosien "perinne" on onneksi murtunut!

Äänestä
  • Edutustehtävät eivät ole pressan tehtäviä vaan:

    Tasavallan presidentti

    Tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa.

    Presidentti on perinteisesti ollut vahva toimija suomalaisessa politiikassa. Suomessa on kuitenkin siirrytty kohti täydellistä parlamentarismia, jossa presidentin valtaoikeudet kaventuvat, ja pääministerin rooli vahvistuu.

    Presidentin tehtävät

    Tasavallan presidentin tehtävät ja toimivalta on määritelty perustuslaissa. Perustuslaissa määriteltyjen tehtävien lisäksi presidentti hoitaa hänelle muussa laissa erikseen säädetyt tehtävät.

    Suomen perustuslain mukaan hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto. Tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ja päättää Suomen suhteista ulkovaltoihin ja toiminnasta kansainvälisissä järjestöissä tai neuvotteluissa. Tasavallan presidentti on Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö.

    https://www.otakantaa.fi/fi-FI/Tietopankki/Paatoksenteko/Tasavallan_presidentti(27568)

    Äänestä

  • ulkopolitiikka ylipä kirjoitti:

    Edutustehtävät eivät ole pressan tehtäviä vaan:

    Aivan. Yksinkertaistettuna siis: hallitus päättää asiat ja presidentti edustaa maata ulkomailla hallituksen linjauksista kiinni pitäen. Sitä voi siis verrata vaikkapa ruotsin kuninkaaseen.

    Äänestä

Kyllä olen ihan neutraalin tyytyväinen nykpresidenttiinmme Niinistöön eikä ole positiivisia eikä negatiivisia sanoja presidenttimme toimista, mutta erikoista mielestäni on se, että yleensä näissä kokoomusideologiaa innokkaasti ihannoiden julistavissa kokoomusta ihannoivissa kahdessa iltapäivälehdessämme ei ollut itsenäisyyspäivän 06.12.2013 jälkeen kummassakaan kuin toisessa sen presidentin vaimon kuva lehden kannessa ja toisessa joku muu vakionettityrkkyjulkimo. Missä oli kuva presidentiparista - ei missään? Luulen, että vanhukset olisi halunneet nöhdä presidenttiparin lehden kannessa.

Rouva arvon, varmasti verraten kultivoitunut kokoomuksen entinen markkinointipäällikkö rouva Jenni Haukio ikäiseni, on varmasti erittäin mukava ja kiva ja hyvä markkinointihenkilö ( minun ikäisekseni siihen asemaan päästyään on pakko ollakin), mutta mitä mitä minä kolmikymppinen nainen hänen runojaan olen lukenut, niin vaikuttaa sieluttomalta ainakin runotaiteellisesti. Tuollaiselta äärikonservatiivilta, jonka mielestä naisen pitää riisua saappaatkin miehen jalasta ( ainakin runojensa mukaan nainen riisuu saappaan mieheltä....), on outo markinountikikka lehdistölle, että ei ole vaatinut itsenäisyyspäivän jälkeisen itapäivälehden kuvaan itsensä lisäksi myös siippaansa itsensä kanssa samaan potrettiin.:( Mutta ehkä siippa oli väsynyt ja Jenni Haukio vain halusi kuvauttaa pukuaan?

Jenni Haukion runot on sieluttomia. Olen varma, että joku Saarikokoski jos eläisi, olisi mun kanssa samaa mieltä. Tosin Haukion runoudessa omalla tavallaan välttävää mun nuoren naisen mielestä on räävittömyyden välttely - kuten porvaristo aina, hän varmaan haluaakin olla mauton, väritön ja näkymätön ja naisena näkymätön persoona. Hänenlaisensa eivät halua esiintyä persoonasisällöissä vahvoivana naisina, mutta ei heitä kyllä koskaan kukaan tule mistään muistamaankaan jälkipolvet, paitsi omat sukunsa tilipusseissa kenties sitten.

Minusta Niinistö ( rouvineen) on muuten ihan ok. pressa, mutta se oli tökerö sen sen hyväntekeväisyyden oikeistolaisen ylistyksen julistuskampanja sosiaalitiurvan kaventamiseen, se joku ihan taviksia asioita että syötä mukelos ja puhu sillle jne. tai mikä mikä nyt lie se sen sosiaaliturvan korjausmeininki...

Ei ole jatkosakaan Niinistöä vastaan mitään, jos se nyt vaan ei palaa siihen 1990-luvun ajatukseensa, missä se vaati kirjastoja köyhille maksullisiksi.:)

Äänestä

Sauli osaa rapsuttaa korvan takaa.

Mitään muita valtuuksia sillä ei olekaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

76% on kirjoitti:

IL tutkimuksen mukaan 76% kansasta on tyytyväinen.

Kun Iltalehti mittasi Niinistön suosiota edellisen kerran, keskiarvo oli 8,18. Viime vuoden joulukuussa kansa antoi Niinistölle arvosanaksi 8,1.

Aiemmissa kyselyissä Niinistö sai korkean arvosanan erityisesti arvojohtajana toimimisesta ja julkisista esiintymisistään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu