Minua ainakin lämmittää lapsuuden joulut. Ne ihanat joululaulut ja virret, joita kuunneltiin. Tänäkin päivänä ne ovat osa advettia ja joulua.
Jeesuksen syntymäjuhla on ovella. En tarvitse markettien tonttuilua, mutta onhan siellä kaupassa kuitenkin käytävä. Ei tavaran paljous luo mitään joulua, se on maailman meininkiä, mutta vaikka kaikki ympärillä olisikin niin, ei Joulua voi millään vesittää. lapset odottavat tietysti lahjojaan, se on aina ollut niin, suotakoon se heille tänäkin päivänä. Eikä se joulupukkakaan ole niin kauhea synti, etteikö hänet lapsille suotaisi. Juolupukki lahjoineen on kuitenkin vain satua, ja vähänkö lapsien pitää saada kokea myös satuja.
Jokainen lapsi kuuntelee, mielenkiinnolla ja antaumuksella Jouluevankeliumia, se ei ole satu. Voi kun teidänkin lapsosenne saisivat kokea saman:

Vastaukset 10
Vanhimmat
Normaalitavis toivoo et vois käydä kaupas ostaas leivän ja piimäpurkin ilman helvetillistä joulukilkankalkatusta.
Tv:tä ei voi katsoo joulukuus lainkaankun sen joulumainokset ja
joulutuleeoletkovalmisjouluun.-ohjelmat
saa oksetusreaktion aikaan jo alkukuusta.
ihanku olis raskaana :(
paitti et o mies.
joo onneks salilla ja konventeissa tulee aina uutta asiaa eikä tarvi toistella samoja juttuja vuodesta toiseen monta kertaa viikossa, ettei tule mitään oksetusreaktioita
//// Käsitys:
Te jäätte paitsi ”joulun hengestä”,
johon kuuluvat anteliaisuus, rauha maan päällä ja hyvä tahto ihmisten kesken.
Tosiasia:
Pyrimme olemaan anteliaita ja rauhassa toisten kanssa joka päivä
(Sananlaskut 11:25; Roomalaisille 12:18).
Esimerkiksi kokouksissamme ja
julistustyössämme noudatamme Jeesuksen ohjetta:
”Ilmaiseksi olette saaneet, ilmaiseksi antakaa.” (Matteus 10:8.)
Lisäksi kerromme toisille, että vain Jumalan valtakunta voi tuoda maan päälle todellisen rauhan (Matteus 10:7).
http://www.jw.org/fi/jehovan-todistajat/usein-kysyttyä/miksi-eivät-vietä-joulua/
Olen huomannut että
todistaat lukevat Raamattua joka päivä eikä vain joulukuussa.
He antavat lahjoja toisilleen ihan milloin vain,
anteliaisuushan ei ole mitenkään sidottu kalenteriin.
Kauniita lauluja Jeesuksesta ja Jumalasta
laulavat myös useammin kuin vain Joulukuussa.
Lapsilleen lukevat kertomuksia Jeesuksesta ihan viikottain,
ei pelkästään joulukuussa.
joo ei joulusta ole muuta kuin murhetta kaikille
ei siinä ole mitään mukavaa, hienoa eikä erikoista
ja jos antaa joululahjoja niin ei voi enää antaa lahjoja enää muulloin
Suomes ei ole uskontorauhaa Joulukuussa.
Pakkotuputetaan jokaristuksen paikas Joulua,
vaikken o koskaan uskonu Joulupukkiin.
Aikuiset valehtelee kakruille t Pukki tuo lahjoja
sit kersat rääkyy suruissaan kun se p*rkeleenPukki ei tuonukkaan mitä luvattu oli.
No, aikas aikasin siis
kakarat oppii et Aikuiset valehtelee ja et se valehtelu on ihan OK.
Hyvää kasvatusta.
Pukin nimeen, aaaaammeeeen
"Pakkotuputetaan jokaristuksen paikas Joulua,
vaikken o koskaan uskonu Joulupukkiin.
Kylläpä teillä jehovalaisilla onkin kapea maailmankatselmus, Kaikki on syntiä ja pahaa, Valon Juhlakin.
joo onneks jokainen jt ymmärtää tuon tuputtamisjutun eikä yritä rikkoa uskontorauhaa kun mennään kutsumatta soittamaan ihmisten ovikelloja, minä vuodenaikana hyvänsä.
Lapselle todellakin
pitäisi kertoa Jeesuksesta Kristusesta muulloinkin kuin Jouluna ja Pääsiäisenä.
Joulupukki ja Pääsiäispupu ei sitten ole Raamatun hahmoja lainkaan,
vaikka nykyihmiset niin luulisivatkin.
Onkos tällä palstallakin joulurauha?
Jos sinua lämmittää,niin vietä toki auringonjumalan syntymäpäiviä mielesi mukaan.Ne,jotka ovat tietoisia syntymäpäivien maailmallisuudesta,niitä ei kosketa ns.jouluhenki=antikristus rauha.Raamattu paljastaa tälläiset teeskentelijät,jotka rienaavat Jeesusta.Rauhaa he toivottavat,vaikka miekka lepää kansan yllä.Jer.9:3-9..siinä sinulle väärän rauhan sanomaa,oi aloittaja.Jer.4:9-10.