Lappajärven kunta päätti eilisessä kunnanvaltuuston kokouksessaan varata vuoden 2014 talousarviossaan määrärahan lottoamiseen.
Lappajärvellä kyllästyttiin kuntatalouden lohduttomiin keskustelunaiheisiin ja päätettiin hieman piristää leikkauksien ja rakennepakettien väritöntä päätöksenteon arkea.
Lottonumerot valitsee kunnanhallitus ja ne tullaan julkaisemaan todennäköisesti kunnan nettisivuilla. Rahaa lottoamiseen kuluu Lappajärven kunnalta vuodessa noin 2 000 euroa.
- Kuntalaiset pääsevät jännittämään lauantain lottoarvontaa ja antamaan omia ehdotuksiaan mahdollisten voittojen käytöstä ja kohteista. Voittojen kohdentamisesta päätetään saatujen ehdotusten perusteella myöhemmin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013121017815275_uu.shtml
Heh heheehee vitsi vitsi! Älytöntä olisi!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämähän on hyvä idea.
Entäs tämä
http://yle.fi/urheilu/vaasassa_vaikeat_ravipelit/6018281
Lappajärven kunta sijoitti ravipelaamiseen hyvällä menestyksellä..
Totokertoimet nousivat Vaasan raveissa suuriksi. Duossa tuli oikean yhdistelmän lukemaksi 1122,12, kun Somolli Starchip ja Cacce Shot kirivät voittoihin. Ne olivat osallisina myös vaikeaan V4-riviin, jonka kertoimeksi saatiin 27116,98.
tarvitaan veikkaussijoituslautakunta :)
Se on ollutkin tähän asti, niin kuin lottoamista kunnan päättäjillä.
Jos ei muusta niin lottonumeroista kunnan päättäjät saa sodan aikaiseksi ja
käräjillä selvitetään asiaa muutamia vuosia
Kauhuskenaario: Itäkylän valtuutetut tekevät kunnan piikkiin oman "varjolottonsa" jolla tulee miljoonia....Ja taas tuli asianajaja Laukkoselle töitä..