Jumala vaatii kuuliaisuutta myös lähettiläilleen

9.-10.12.2013

Profeetta Muhammed on Jumalan lähettiläs, jota on myös kuuliaisesti toteltava.

Tällä foorumilla samoin kuin monessa muussakin paikassa, jossa voi esittää mielipiteitään, ilmaistaan usein paikkansapitämättömiä samoin kuin myös häpäiseviä väitteitä niin Koraanista kuin sen ilmoittamasta Jumalan lähettiläästä, sananjulistajasta, profeetta Muhammedista (Ahmad).

Samalla kun vastaan erääseen äskettäiseen niistä, esitän näkemykseni myös muihin samankaltaisiin paikkansapitämättömiin, jopa tahallisesti ja tarkoitushakuisesti valheellisiin erinäisiin väittämiin.

Eräässä äskettäisessä viestiketjun aloitusviestissä (http://keskustelu.suomi24.fi/node/11901542)
kirjoittaja esittää väitteen:
"Ei eksytä vääriin profeettoihin, kuten Muhamediin, ja tunnusmerkkinsä on antikristillinen ja se että kieltävät Jeesuksen Herrauden ja ristin sovituksen ja Jumalan valtakunnan Kuninkaan ainoana välimiehenä ihmisten ja Isän Jumalan välissä."

Vaikka kyseinen kirjoittaja esittääkin Kristuksesta (Messiaasta) oikeita asioita, hän todistaa samalla paikkansapitämättömästi - ehkäpä jopa tahallaan - aivan saman Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kuten myös Ismaelin Jumalan aidosta profeetasta Muhammedista (Ahmad), jolle aivan sama Jumala lähetti väkevän ilmoituksensa, Koraanin vahvistukseksi aikaisemmin ilmoitetuille Jumalan Laille (Tooralle), Vanhan Liiton profeettojen ilmoituksille samoin kuin Evankeliumille.

Koraani ilmoittaa lukuisin kohdin vahvistavansa siis Jumalan Lain (Tooran), Vanhan Liiton Profeettojen Ilmoitukset kuin myös Evankeliumin. Näistä todistuksista seuraa vääjäämättä Jumalan muiden Pyhien Ilmoitusten ja Kirjoitusten kanssa yhdenpitävä ilmoitus, Koraani.

Tutustumalla huolellisesti Koraanin ilmoitukseen kyseinen totuudenvastainen - mahdollisesti tarkoitushakuinen - väite kaikkine kohtineen voidaan kumota perusteellisesti samoin kuin se voidaan kumota myös Koraanin ulkopuolisilla todistuksilla kuten esimerkiksi profeetta Muhammedin elinaikanaan lähettämillä ja säilyneillä kirjeillä muun muassa Arabian ulkopuolisille kuninkaille sekä Siinain erämaan Pyhän Katariinan luostarin munkeille.

Pelkästään nämä kirjeet todistavat, että profeetta Muhammedin todistus Kristuksesta on tarkalleen sama kuin Raamatun Vanhan ja Uuden Liiton Pyhissä Ilmoituksissa ja Kirjoituksissa. Hän myös asettuu arvovallallaan suojelemaan esimerkiksi kyseisen luostarin kristittyjä munkkeja. Hänen todistuksensa ja käytöksensä on näin hyvin kaukana antikristillisyydestä samoin kuin Koraanin todistus itsestään.

Profeetta Muhammed tunnusti Kristuksen (Messiaan) ja oli Hänen seuraajansa, opetuslapsensa sekä myös Jumalan Kristuksen jälkeen lähettämä lähettiläs eli apostoli, sanansaattaja ja profeetta.

Muhammedin aikalaisten todistukset hänestä antavat hänestä esimerkillisen kuvan erittäin uhrautuvasta, vähään tyytyvästä, armollisesta, ystävällisestä, silti peräänantamattomasta, fyysisiäkin taisteluja pelkäämättömästä Jumalan lähettiläästä (apostolista), sananjulistajasta ja profeetasta, joka on myös Jumalan luomakunnan varjelun ja luonnonsuojelun väkevimpiä taisteljoita ja esikuvia kieltäen kaikenlaisen turmeluksen edistämisen ja levittämisen, suojellen tiukasti puita ja metsiä, perustaen "pyhiä alueita, vuoria", eräänlaisia luonnonsuojelualueita ihmisyhteisöjen ympärille kaikkien heidän nautinnokseen ja kieltäen kaikenlaisen julmuuden eläimiä kohtaan.

Tänä Jumalan luomakunnan turmelemisen, tuhoamisen ja pahan puolesta uhraamisen pimeyden päivinä Jumalan profeetta Muhammed kumppaneineen olisi sydämellisesti tervetullut palauttamaan sekasorron Jumalan Pyhään Järjestykseen samalla uskottomat väärintekijät ja luopiot kukistaen.

Raamatun ja muistakin sen aikaisista Pyhistä Ilmoituksista ja Kirjoituksista löytyy viittauksia ja kytkentöjä tähän tulevaisuudessa saapuvaan Jumalan lähettilääseen, monet niistä kätkettyjä.
Ja eräät vanhat lähteet kertovat Kristuksen ilmoittaneen maan päällä ollessaan profeetta Muhammedin saapumisesta ihan suoraan nimeltäkin mainiten. Hänen ilmaantumistaan ennustettiin ja odotettiin myös esimerkiksi tuon ajan juutalaisten rabbien keskuudessa.
Profeetta Muhammedin tulosta ilmoitetaan myös muun muassa vanhoissa parsilaisissa, hindulaisissa ja buddhalaisista pyhissä teksteissä.

Muhammedin opetusten ja toiminnan voidaan katsoa edustavan myös Kristuksen oikealle apostoliselle eli lähettiläiden seurakunnalle lähetetyn Jumalan Pyhän Hengen eli Totuuden Hengen vaikutusta, tämän toisen Puolustajan, jonka Kristus ilmoitti johtavan opetuslapsiansa kaikkeen totuuteen ja muistuttavan Hänen opetuksistaan.
868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

(jatkoa edelliseen)

Kenties arvovaltaisin Muhammedin elämänkerta, 800-luvulta peräisin oleva Ibn Hismanin "Profeetta Muhammedin elämäkerta" (suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila, Basam Books Oy, 1999) kertoo opetuslapsi Johanneksen kirjanneen muistiin Kristuksen ilmoittaman, Jumalalta saamansa kuvauksen Hänen jälkeensä tulevasta Jumalan lähettiläästä.

Kuvaus kuuluu suomennettuna seuraavasti:
"Joka Minua vihaa, vihaa Herraa. Ellen Minä olisi tehnyt heidän nähtensä tekoja, joita kukaan ei ole aiemmin tehnyt, eivät he olisi syntiin syyllistyneet, mutta nyt he ovat ylpistyneet ja luulevat olevansa Minua mahtavampia ja Herraa mahtavampia.
Mutta Laissa olevan sanan oli käytävä toteen: "He vihaavat Minua syyttä." Kunpa olisi jo saapunut Munhamanna, hän, jonka Jumala lähettää teidän luoksenne Herran luota, ja oikeudenmukaisuuden henki, hän, joka lähtee Herran luota! Hän antaa todistuksensa Minusta ja teistä. Minä puhuin teille tästä, jotta te ette epäilisi."

Elämäkerta ilmoittaa edelleen:
"Munhamanna on syyriaa ja tarkoittaa Muhammad; kreikaksi tämä on Baraqlis."
Kirja korostaa ilmoituksen samankaltaisuutta Johanneksen evankeliumin 15. luvun jakeiden:23-27 kanssa (Joh.15:23-27). Baraqlisin sanotaan tarkoittavan samaa kuin Parakleitos, Puolustaja.

Jumalan Totuuden Kirjan, Koraanin ilmoituksista todistavat enemmän taikka vähemmän väärin lukuisat kaikkien pääuskontojen edustajat samoin kuin monet muutkin Jumalan ja Kristuksen viholliset näin pyrkien eksyttämään vaikutuspiirissään olevia sekä synnyttämään ja levittämään epäilystä, halveksuntaa ja suoranaista vihaa Koraania kohtaan.

Koraani kuitenkin todistaa, että Kristus on Jumalan Pyhästä Hengestä lähtöisin oleva puhdas, hurskas Poika, Jumalan Sana, mutta todistaa samalla, että Hän ei ole Jumalan sukupuoliyhteydessä naisen kanssa hankittu jumalan poika kuten monien muinaisten hallitsijoiden väitettiin saaneen alkunsa.
Niinikään Koraani todistaa, että Kristus todellakin kuoli, mutta nousi kuolleista ylös eikä siis lopullisesti kuollut, vaan elää. Koraanissa Kristus käskee myös opetuslapsiaan seuraamaan ja tottelemaan Häntä yhtä ainoata Jumalaa palvellessaan.

Äänestä
  • (jatkoa edelliseen)

    Koraanin todistus Kristuksen ehdottomasta herruudesta, kuninkuudesta ja auktoriteetista Luojansa, Jumalansa luona uskottomista vapautettuna ja erotettuna, opetuslapsille asetetusta velvollisuudesta seurata Häntä sekä todistus Kristuksen opetuslasten asettamisesta uskottomien yläpuolelle:

    Ja Jumala sanoi:
    "Jeesus, katso, Minä otan sinut, sitten olen ylentävä sinut luokseni ja vapauttava sinut niistä, jotka ovat uskottomia, sekä asettava ne, jotka sinua seuraavat, uskottomien yläpuolelle aina Ylösnousemuksen päivään saakka. Aikanaan on teidän kaikkien palattava minun luokseni, ja minä olen ratkaiseva sen, mistä te keskenänne kiistelitte." (Koraani 3:54)

    Ja katso, enkelit sanoivat:
    "Maria, Jumala ilmoittaa sinulle hyvän sanoman, että Hänen Sanansa tulee sinulle. Hänen nimensä on oleva Messias, Jeesus, Marian poika, hän on kuuluisa tässä ja tulevassa elämässä, yksi niistä, jotka korotetaan Jumalan läheisyyteen." (Koraani 3:44)

    Ja kun Jeesus havaitsi heissä epäuskoa, sanoi hän:
    "Ketkä haluavat olla minun seuraajiani Jumalan työssä?"
    Opetuslapset vastasivat: "Me olemme Jumalan seuraajia, me uskomme Jumalaan; todista, että olemme Hänen tahtoonsa ja johtoonsa alistuneet." (Koraani 3:51)

    Kun Jeesus tuli selvin todistuksin, hän sanoi:
    "Olen tullut luoksenne ja tuonut teille viisauden selvittääkseni teille osan siitä, mistä olette eri mieltä. Pitäkää siis huoli velvollisuudestanne Jumalaa kohtaan ja totelkaa minua." (Koraani 43:63)

    Te uskovaiset, tukekaa Jumalan asiaa, niinkuin Jeesus, Marian poika, sanoi opetuslapsilleen:
    "Ketkä tahtovat olla auttajiani Jumalan asiassa?"
    Opetuslapset vastasivat: "Me olemme Jumalan auttajia."
    Ja osa Israelin lapsista uskoi, mutta osa ei uskonut; silloin Me autoimme uskovia heidän vihollisiaan vastaan, niin että he pääsivät voitolle.
    (Koraani 61:14)

    Äänestä

  • Pyhä Järjestys kirjoitti:

    Koraanin todistus Jumalan Pyhästä Hengestä lähtöisin olevasta Pyhästä, Hurskaasta, Viattomasta Pojasta, Jumalan Sanasta, joka tulee yhdessä Jumalan Pyhän Hengen kanssa sekä siitä, että Jumala ei ole hankkinut itselleen sekasikiöistä poikaa olemalla sukupuoliyhteydessä ihmisnaisen kanssa:

    "Te, joille on annettu Pyhä kirja, älkää menkö liiallisuuksiin elämänjärjestelmässänne (uskonnossanne, arab. din) älkääkä sanoko Jumalasta muuta kuin totta. Messias, Jeesus, Marian poika, on yksinomaan Jumalan profeetta ja Hänen Marialle lähettämänsä Sana sekä Hänestä tullut Henki;..." (Koraani 4:171)

    Ja katso, enkelit sanoivat: »Maria, Jumala ilmoittaa sinulle hyvän sanoman, että hänen Sanansa tulee sinulle. Hänen nimensä on oleva Messias, Jeesus, Marian poika, hän on kuuluisa tässä ja tulevassa
    elämässä, yksi niistä, jotka korotetaan Jumalan läheisyyteen.
    Hän on puhuva ihmisille kehdostaan samoin kuin täysiikäisenä ja on oleva yksi vanhurskaista.»
    Maria sanoi: »Herra, kuinka minä voin saada lapsen, kun ei yksikään ihminen ole minuun koskenut?» Enkeli vastasi: »Jumala luo, mitä tahtoo; kun hän päättää jonkun asian, sanoo hän vain: 'Tapahtukoon!' ja niin tapahtuu.
    Ja Jumala on opettava hänelle Pyhän kirjan, viisauden, Lain ja Evankeliumin ja lähettävä hänet profeetaksi israelilaisten luo.
    Hän on sanova heille:
    »Olen tullut luoksenne tuoden tunnusmerkkejä Herraltanne. Katso, minä muovailen savesta teille linnun muotoisen ja puhallan siihen, ja siitä tulee Jumalan sallimuksesta elävä lintu; minä olen Jumalan tahdosta parantava sokeana syntyneen ja pitaalisen ja olen herättävä kuolleet eloon. Ja minä sanon teille, mitä te tulette syömään ja mitä panemaan tallelle taloissanne.
    Tässä on totisesti tunnusmerkki teille, jos olette uskovaisia.
    Samoin tulen vahvistamaan todeksi sen, mikä on ollut ennen minua kirjoitettuna Laissa, ja sallimaan teille osan siitä, mikä tähän asti on ollut teiltä kiellettyä, niin, minä tulen luoksenne tuoden tunnusmerkit
    Herraltanne. Pelätkää siis Jumalaa ja totelkaa minua!
    Jumala on totisesti minun Herrani ja teidän Herranne, palvelkaa siis Häntä. Tämä on oikea tie.»
    Ja kun Jeesus havaitsi heissä epäuskoa, sanoi hän: »Ketkä haluavat olla minun seuraajiani Jumalan työssä?» Opetuslapset vastasivat: »Me olemme Jumalan seuraajia, me uskomme Jumalaan; todista, että olemme Hänen tahtoonsa ja johtoonsa alistuneet.
    Herramme, Me uskomme siihen, mitä olet ilmoittanut, ja me seuraamme Sinun profeettaasi; merkitse meidät siis tunnustajien joukkoon.» (Koraani, 3:44-52)

    Hän (Jumalan enkeli) vastasi: »Minä olen vain Herrasi lähettiläs ja tuon sinulle viattoman (Pyhän, Hurskaan)
    Pojan.»
    Maria sanoi: »Kuinka minä voisin saada pojan, kun kukaan ihminen ei ole minuun koskenut enkä ole siveetön?»
    Hän vastasi: »Näin sanoo Herrasi: 'Se on helppo asia Minulle, ja se on oleva merkkinä ihmissuvulle ja armonosoituksena Meiltä; onhan asia jo ratkaistu.'» (Koraani, 19:19-21)

    Poika (Jeesus) vastasi: »Totisesti, minä olen Jumalan palvelija. Hän on antanut minulle Kirjan ja Hän on tehnyt minut profeetaksi.
    Hän antaa minulle siunauksensa missä tahansa olenkin, ja Hän on määrännyt minun tehtäväkseni rukoilemisen ja almut niin kauan kuin elän.
    (Hän on luonut minut) hyväksi äitiäni kohtaan, eikä Hän ole tehnyt minua kapinalliseksi, onnettomaksi.
    Rauha ylläni sinä päivänä, jolloin synnyin, sinä päivänä, jolloin kuolen sekä sinä päivänä, jolloin minut herätetään kuolleista.»
    Tällainen on Jeesus, Marian poika. Tämä on tosi sanoma, josta he kuitenkin kiistelevät.
    Jumalan ei ole soveliasta hankkia [sukupuoliyhteydessä naisen kanssa] itselleen poikaa; kunnia olkoon Hänelle!
    Kun Hän päättää jonkin asian, Hänen tarvitsee vain sanoa: »Tapahtukoon!» ja se tapahtuu.
    "Totisesti, Jumala on minun Herrani ja myöskin teidän Herranne; palvelkaa siis Häntä; tämä on oikea tie." (Koraani, 19:30-36)

    Koraanin eräitä todistuksia Kristuksen kuolemasta:

    En minä sanonut heille muuta, kuin minkä Sinä minulle uskoit:
    "Palvelkaa Jumalaa, minun Herraani ja teidän - Herraanne! ja minä pidin vaarin heistä niin kauan, kuin minä olin heidän keskuudessaan, mutta kun Sinä annoit minun kuolla, Sinusta tuli heidän kaitsijansa, ja Sinä olet kaiken tapahtuvan todistaja." (Koraani, 5:117)

    Totisesti, Jumala on minun Herrani ja myöskin teidän Herranne; palvelkaa siis Häntä; tämä on oikea tie.» (Koraani, Marian suura, 19:30-36)

    Ja Jumala sanoi:
    »Jeesus, katso, Minä otan sinut, sitten olen ylentävä sinut luokseni ja vapauttava sinut niistä, jotka ovat uskottomia, sekä asettava ne, jotka sinua seuraavat, uskottomien yläpuolelle aina Ylösnousemuksen päivään saakka. Aikanaan on teidän kaikkien palattava minun luokseni, ja minä olen ratkaiseva sen, mistä te keskenänne kiistelitte.
    Mitä niihin tulee, jotka eivät uskoneet, olen kurittava heitä raskaalla rangaistuksella sekä tässä että tulevassa elämässä; eivätkä he löydä ketään auttajaa.»
    Mutta uskovaisille ja hyviä töitä harjoittaville Hän on antava heidän täyden palkkansa. Jumala ei rakasta väärintekijöitä.
    (Koraani, 3:54-56)

    Jumalan aidolla lähettiläällä (apostolilla) ja profeetalla on Jumalan säätämä ehdoton auktoriteetti suhteessa niihin, jotka Jumala on antanut Hänen alaisuuteensa ja johdatukseensa.

    Tällaisen Jumalan aidon lähettilään (apostolin) ja profeetan - oli kyseessä sitten Mooses, Jahushua (Jeesus) Kristus (Messias) tai Muhammed tai joku muu arvovaltainen Jumalan lähettiläs - vastustaminen on äärimmäisen vakava rikkomus seurauksineen samoin kuin hänen herjaamisensa.

    Ken haluaa välttää helvetin tulen ja ajallisenkin rangaistuksen, välttää kapinoimasta etenkään julkisesti Jumalan aitoa lähettilästä (apostolia) ja profeettaa vastaan sekä häntä loukkaamasta.
    Kuka taasen näihin rikkomuksiin etenkin tahallansa, tietoisesti ryhtyy, on perkeleen palvelija ja samalla Jumalan ja Kristuksen vihollinen, sillä lähettiläs palvelee Jumalaa ja Kristusta (Messiasta) - joka on Jumalassa ja Jumalasta.

    Koraanista löytyy useita kymmeniä lauseita, jotka kehottavat uskollisuuteen, kuuliaisuuteen ja tottelevaisuuteen sitä seuraavinen siunauksineen paitsi Jumalaa myös Hänen Kristustaan (Messiastaan) ja muita lähettiläitään (apostoleitaan), sananjulistajiaan, profeettojaan samoin kuin kuninkaitaan kohtaan sekä varoittaa hyvinkin vakavasti tottelemattomuudesta seurauksineen.

    Ohessa on joitakin näistä kohdista. Jyrkimpiä Jumalan ilmaisuja ja Sanan aseita Koraanista jätän vielä käyttämättä, jotta ei lukijalle tulisi hänen ymmärtämättömyydestään ja vastustelustaan johtuen liiallista vastareaktiota todellisen Jumalan näkemyksiä kohdattaessa. Mutta jos taipumista Jumalan suuntaan ei ala ilmetä, Jumalan otteet kovenevat kuten tunnettua on eikä Jumala koskaan häviä. Hän myös näkee ja kuulee kaiken eikä ole huonomuistinen.

    Totelkaa Jumalaa ja profeettaa! Sillä jos käännytte pois, niin tietäkää, että Jumala totisesti ei rakasta uskottomia. (Koraani 3:31)

    ...totelkaa Jumalaa ja profeettaa, jotta teidän osaksenne tulisi laupeus. (Koraani 3:131)

    Nämä ovat Jumalan asetukset. Sen, joka tottelee Jumalaa ja Hänen lähettilästään, Hän on päästävä huvitarhoihin, joissa purot solisevat ja jossa hän ikuisesti on viihtyvä, tämä on suuri autuus. (Koraani 4:13)

    Mutta sen, joka on tottelematon Jumalalle ja Hänen lähettiläälleen ja rikkoo Hänen asetuksiaan, Hän on johdattava Tuleen, jossa hän iankaikkisesti on pysyvä; häntä odottaa häpeällinen rangaistus. (Koraani 4:14)

    Te, jotka uskotte, totelkaa Jumalaa ja totelkaa profeettaa ja niitä teidän keskuudessanne, joilla on arvovalta. Jos kiistelette jostakin, niin alistakaa se Jumalan ja Hänen lähettiläänsä ratkaistavaksi, jos todellakin uskotte Jumalaan ja Viimeiseen päivään. Tämä on parasta teille ja edullisintakin. (Koraani 4:59)

    Se, joka tottelee profeettaa, tottelee Jumalaa; mutta jos joku kääntyy pois, emme ole lähettänyt sinua (profeettaa) sellaisia vartioimaan. (Koraani 4:80)

    Mutta sen, joka ryhtyy vastustamaan profeettaa, senjälkeen kuin oikea tie on hänelle selvinnyt, ja seuraa jotakin muuta tietä kuin uskovaisten, annamme Me saavuttaa, mitä hän kääntyi tavoittelemaan. Me saatamme hänet Helvettiin; mikä kauhea määränpää! (Koraani 4:115)

    Ne taas, jotka ovat liitossa Jumalan ja Hänen lähettiläänsä sekä oikeauskoisten kanssa, ovat totisesti sillä puolella, jolle Jumala suo voiton. (Koraani 5:56)

    Totelkaa Jumalaa, totelkaa lähettilästä ja ottakaa vaari itsestänne; mutta jos te pois käännytte, niin tietäkää, ettei Meidän lähettiläämme ole velvollinen ilmoittamaan enempää kuin selvän sanomamme. (Koraani 5:92)

    Te, jotka uskotte, älkää loukatko Jumalaa ja lähettilästä, älkääkä pettäkö sanaanne tietoisesti. (Koraani 8:27)

    Miksi ette taistelisi ihmisiä vastaan, jotka ovat rikkoneet valansa ja aikoneet karkoittaa lähettilään, etenkin kun he ovat ensimmäisinä aloittaneet (vihollisuudet). Pelkäättekö heitä? Onhan kuitenkin Jumala paremmin ansainnut sen, että te Häntä pelkäätte, jos olette oikeauskoisia.
    Taistelkaa heitä vastaan, Jumala rankaisee heitä teidän kädellänne ja saattaa heidät häpeään; Hän auttaa teitä vastustaessanne heitä ja parantaa oikeauskoisten rinnat. (Koraani 9:13-14)

    Heidän joukossaan on niitä, jotka panettelevat profeettaa ja sanovat: »Hän on herkkäuskoinen». Sano: »Se hän on teidän parhaaksenne, hän uskoo Jumalaan ja luottaa oikeauskoisiin. Hän armahtaa niitä teistä, jotka uskovat.» Mutta niitä, jotka panettelevat Jumalan lähettilästä, kohtaa tuskallinen rangaistus.
    Teidän edessänne he vannovat Jumalan nimeen teidät tyydyttääkseen, mutta parempi olisi, että he tyydyttäisivät Jumalaa ja Hänen lähettilästänsä olemalla uskovaisia.
    Eivätkö he tiedä, että ken tahansa vastustaa Jumalaa ja Hänen lähettilästään, sitä totisesti odottaa tuli ja helvetti, jonne hän jää ainaiseksi. Tämä on suuri häpeä. (Koraani 9:61-63)

    Ulkokullatut, sekä miehet että naiset, ovat kaikki samankaltaisia. He rohkaisevat tekemään pahaa ja ehkäisevät hyvän tekemisen sekä kieltävät köyhältä almun. He eivät välittäneet Jumalasta, ja siksi Hän ei välitä heistä. Totisesti ulkokullatut ovat tottelemattomia. (Koraani 9:67)

    Uskovaiset, miehet ja naiset, ovat toinen toistensa liittolaisia; he rohkaisevat hyvän tekemiseen ja kieltävät tekemästä pahaa; ja he harjoittavat hartautta sekä antavat kymmenyksiä, ja he tottelevat Jumalaa ja Hänen lähettilästään. He ovat niitä, joille Jumala osoittaa laupeutensa. Katso, Jumala on väkevä, viisas. (Koraani 9:71)

    Kun uskovaiset kutsutaan Jumalan ja Hänen lähettiläänsä luokse, jotta Hän ratkaisisi heidän asiansa, heidän on yksinkertaisesti vastattava: »Me kuulemme ja tottelemme». Tällaiset ovat niitä, jotka menestyvät.
    (Koraani 24:51)

    Ken tottelee Jumalaa ja Hänen lähettilästään, pelkää Jumalaa ja pitää vaarin velvollisuudestaan Häntä kohtaan, hänen kaltaisensa voittavat. (Koraani 24:52)

    Sano edelleen: »Palvelkaa Jumalaa ja totelkaa lähettilästä; jos käännytte pois, niin Muhammed kantaa oman kuormansa ja te saatte kantaa omanne, mutta jos häntä tottelette, niin kuljette oikeassa johdatuksessa. Lähettiläs ei ole vastuussa muusta kuin sanomansa selvästä julistamisesta. (Koraani 24:54)

    Todellisia uskovaisia ovat ne, jotka uskovat Jumalaan ja Hänen lähettilääseensä ja jotka toimittaessaan tämän kanssa jotakin yhteistä asiaa eivät lähde pois saamatta häneltä lupaa. Totisesti, ne, jotka pyytävät sinulta tällaista lupaa, ovat niitä, jotka uskovat Jumalaan ja Hänen lähettilääseensä.
    Kun he pyytävät suostumustasi johonkin yritykseensä, anna se niille heistä, joille haluat, ja rukoile heille Jumalan anteeksiantoa. Totisesti, Jumala on anteeksiantavainen, armollinen.
    Älkää puhutelko läsnäolevaa lähettilästä, kuten puhuttelette toisianne. Totisesti, Jumala tuntee ne teistä, jotka pujahtavat salaa tiehensä. Kavahtakoot ne, jotka vastustavat hänen käskyjänsä, ettei jokin onnettomuus heitä kohtaa tai ettei heille langeteta tuskallista tuomiota. (Koraani 24:62-63)

    Mutta ne teistä, jotka ovat kuuliaisia Jumalalle ja Hänen sananjulistajalleen sekä tekevät hyvää, saavat Meiltä kahdenkertaisen palkan; Me olemme valmistanut heille ihanan osan. (Koraani 33:31)

    Ei ole oikeauskoisella miehellä eikä naisella valinnan varaa sellaisessa asiassa, jonka Jumala ja hänen sananjulistajansa ovat jo ratkaisseet ; kuka ikinä on tottelematon Jumalalle ja Hänen sananjulistajalleen, hän ilmeisesti kulkee harhaan. (Koraani 33:36)

    Totisesti, ne, jotka eivät usko, vaan kääntyvät pois Jumalan tieltä vastustaen sananjulistajaa, sitten kun johdatus on heille ilmoitettu, ne eivät voi vahingoittaa Jumalaa millään tavoin, mutta Hän tekee tyhjäksi heidän tekonsa.
    Te, jotka uskotte, totelkaa Jumalaa, olkaa kuuliaisia sananjulistajalle älkääkä saattako tekojanne raukeamaan!
    Totisesti ne, jotka eivät usko, vaan hylkäävät Jumalan tien, kuolevat, koska he ovat epäuskoisia, eikä Jumala anna heille mitään anteeksi. (Koraani 47:32-34)

    Hän lähetti sananjulistajansa, mukanaan ohjeet ja totuuden elämänjärjestelmä (uskonto, arab. din), saattamaan tämän voittoon kaikkien muiden elämänjärjestelmien (uskontojen, arab. din) rinnalla; niin, Jumala on pätevä todistaja. (Koraani 48:28)

    Te, jotka uskotte, älkää estäkö Jumalan ja Hänen sananjulistajansa läsnäoloa, vaan pitäkää huoli velvollisuudestanne Jumalaa kohtaan. Totisesti, Jumala on kuuleva, tietävä.
    Te, jotka uskotte, älkää korottako ääntänne profeetan äänen yli älkääkä puhuko hänelle niin äänekkäästi, kuin puhutte toinen toisillenne, jotta tekojanne ei huomaamattanne tehtäisi tyhjiksi.
    Totisesti ne, jotka alentavat äänensä Jumalan sananjulistajan edessä, ovat niitä, joiden sydäntä Jumala on koetellut pahan vastustamisessa; he saavat anteeksiannon ja suuren palkinnon. (Koraani 49:1-3)

    Tietäkää, että keskuudessanne on Jumalan sananjulistaja! Jos hän tottelisi teitä monessa asiassa, te totisesti joutuisitte ahdinkoon, mutta Jumala on tehnyt uskon teille rakkaaksi ja saattanut sen sydämissänne ihanaksi. Hän on myös tehnyt teille epäuskon, rikkomuksen ja tottelemattomuuden inhottavaksi, nämä ovat oikean tien seuraajia. (Koraani 49:7)

    Totisesti ne, jotka vastustavat Jumalaa ja Hänen sananjulistajaansa, lyödään maahan niinkuin ne, jotka elivät ennen heitä, ja Me olemme jo lähettänyt siitä selvät todisteet; ja epäuskoisia odottaa häpeällinen kuritus. (Koraani 58:5)

    Etkö ole nähnyt niitä, joita on kielletty pitämästä salaisia neuvotteluja, mutta jotka taas ryhtyvät siihen, mikä heiltä kiellettiin, ja salaa yllyttävät toisiaan kapinaan ja tottelemattomuuteen sananjulistajaa vastaan. Kun he tulevat sinun luoksesi, he tervehtivät sinua tavalla, jolla Jumala ei sinua tervehdi, ja sanovat itsekseen: »Miksi ei Jumala rankaise meitä puheistamme?» Helvetti riittää heille rangaistukseksi; sinne he joutuvat, ja se on surkea olinpaikka.
    (Koraani 58:8)

    Te uskovaiset, kun pidätte yksityistä neuvottelua, älkää antako synnin yllyttää itseänne kapinaan ja tottelemattomuuteen sananjulistajaa vastaan, vaan pitäkää neuvottelunne hurskaudessa ja Jumalan pelossa ja täyttäkää velvollisuutenne Jumalaa kohtaan, jonka luokse kerran kokoonnutte.
    (Koraani 58:9)

    Pelkäättekö, ettei teillä ole varaa almuihin (sadaq) ennen neuvotteluanne? Jos siis jätätte sen tekemättä, mutta Jumala kääntyy auttaen puoleenne, niin suorittakaa rukoukset ja antakaa (säädetyt) kymmenykset (zakat) sekä totelkaa Jumalaa ja Hänen sanansaattajaansa, sillä Jumala tietää, mitä te teette. (Koraani 58:13)

    Totisesti ne, jotka vastustavat Jumalaa ja Hänen sananjulistajaansa, kuuluvat viheliäisimpien joukkoon. (Koraani 58:20)

    Jumala on sanonut: »Totisesti olen Minä voittava, Minä ja sananjulistajani.» Totisesti on Jumala voimakas, mahtava. (Koraani 58:21)

    Sellaisten joukosta, jotka uskovat Jumalaan ja viimeiseen päivään, et löydä ihmisiä, jotka rakastavat Jumalan ja Hänen sananjulistajansa vastustajia, vaikkapa nämä olisivat heidän isiään tai poikiaan tai veljiään tai sukulaisiaan. Sellaisten sydämiin Hän on painanut uskonsa ja vahvistanut heitä hengeltään. Hän sallii heidän päästä puutarhoihin, joita virrat vilvoittavat ja joissa he saavat asua iankaikkisesti. Jumala on tyytyväinen heihin ja he Jumalaan. He ovat Jumalan omia. Ja Jumalan omat ovat autuaita. (Koraani 58:22)

    sillä jos joku vastustaa Jumalaa, on Jumala totisesti ankara rangaistessaan. (Koraani 59:4)

    Hän on lähettänyt sananjulistajansa tuomaan opastuksen ja totuuden elämänjärjestelmän (uskonnon, arab. din), jotta Hän saattaisi sen voittoon kaikkien muiden elämänjärjestelmien (uskontojen, arab. din) rinnalla, vaikka monijumalaiset ovatkin sitä vastaan. (Koraani 61:9)

    Olkaa kuuliaisia Jumalalle ja kuuliaisia sananjulistajalle, mutta jos käännytte pois, ei sanansaattajanne ole vastuussa muusta kuin sanoman julistamisesta. (Koraani 64:12)

    ... ollen tottelemattomia Herransa sananjulistajalle; siksi Hän kuritti heitä väkevin ottein. (Koraani 69:10)

    Tämän viestin loppuun olen laittanut englanninkieliset kopiot kahdesta profeetta Muhammedin kirjeestä, toinen Negus Al-Ashamalle, Abyssinian (Etiopian) kuninkaalle sekä toinen Siinain erämaassa sijaitsevan St.Catherine-luostarin munkeille ja siihen liittyvän Youtube-videon linkin.

    -------------------------------------------------------------------------------------------------------------

    https://ia601608.us.archive.org/12/items/TheLettersOfTheProphetMuhammadToTheKingsBeyondArabia.pdf/TheLettersOfTheProphetMuhammadToTheKingsBeyondArabia.pdf

    The letters of the prophet Muhammad

    (Peace and blessings of Allah be upon him)

    To the kings beyond Arabia

    Late in the six year A.H., on his return from Hudaibiyah, the Prophet Muhammad , decided to send messages to the kings beyond Arabia calling them to Islam. In order to authenticate the credentials of his envoys, a silver seal was made in which were graven the words: "Muhammad the Messenger of Allâh"
    [Sahih Al-Bukhari 2/872,873]

    This letter is sent from Muhammad, the Prophet to Negus Al-Ashama, the king of Abyssinia (Ethiopia).

    "In the Name of Allâh, the Most Beneficent, the Most Merciful.
    From Muhammad the Messenger of Allâh to Negus, king of Abyssinia (Ethiopia). Peace be upon him who follows true guidance. Salutations, I entertain Allâh’s praise, there is no god but He, the Sovereign, the Holy, the Source of peace, the Giver of peace, the Guardian of faith, the Preserver of safety. I bear witness that Jesus, the son of Mary, is the spirit of Allâh and His Word which He cast into Mary, the virgin, the good, the pure, so that she conceived Jesus. Allâh created him from His spirit and His breathing as He created Adam by His Hand. I call you to Allâh Alone with no associate and to His obedience and to follow me and to believe in that which came to me, for I am the Messenger of Allâh. I invite you and your men to Allâh, the Glorious, the All-Mighty. I hereby bear witness that I have communicated my message and advice. I invite you to listen and accept my advice. Peace be upon him who follows true guidance."[Za'd Al-Ma'ad 3/60]

    When ‘Amr bin Omaiyah Ad-Damari communicated the Apostolic letter to Negus, the latter took the parchment and placed it on his eye, descended to the floor, confessed his faith in Islam and wrote the following reply to the Prophet :
    "In the Name of Allâh, the Most Beneficent, the Most Merciful.
    From Negus Ashama to Muhammad, the Messenger of Allâh. Peace be upon you, O Messenger of Allâh! and mercy and blessing from Allâh beside Whom there is no god. I have received your letter in which you have mentioned about Jesus and by the Lord of heaven and earth, Jesus is not more than what you say. We fully acknowledge that with which you have been sent to us and we have entertained your cousin and his companions. I bear witness that you are the Messenger of Allâh, true and confirming (those who have gone before you), I pledge to you through your cousin and surrender myself through him to the Lord of the worlds."[Za'd Al-Ma'ad 3/61]

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Pyhä Järjestys kirjoitti:

9.-10.12.2013

Profeetta Muhammed on Jumalan lähettiläs, jota on myös kuuliaisesti toteltava.

Tällä foorumilla samoin kuin monessa muussakin paikassa, jossa voi esittää mielipiteitään, ilmaistaan usein paikkansapitämättömiä samoin kuin myös häpäiseviä väitteitä niin Koraanista kuin sen ilmoittamasta Jumalan lähettiläästä, sananjulistajasta, profeetta Muhammedista (Ahmad).

Samalla kun vastaan erääseen äskettäiseen niistä, esitän näkemykseni myös muihin samankaltaisiin paikkansapitämättömiin, jopa tahallisesti ja tarkoitushakuisesti valheellisiin erinäisiin väittämiin.

Eräässä äskettäisessä viestiketjun aloitusviestissä (http://keskustelu.suomi24.fi/node/11901542)
kirjoittaja esittää väitteen:
"Ei eksytä vääriin profeettoihin, kuten Muhamediin, ja tunnusmerkkinsä on antikristillinen ja se että kieltävät Jeesuksen Herrauden ja ristin sovituksen ja Jumalan valtakunnan Kuninkaan ainoana välimiehenä ihmisten ja Isän Jumalan välissä."

Vaikka kyseinen kirjoittaja esittääkin Kristuksesta (Messiaasta) oikeita asioita, hän todistaa samalla paikkansapitämättömästi - ehkäpä jopa tahallaan - aivan saman Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kuten myös Ismaelin Jumalan aidosta profeetasta Muhammedista (Ahmad), jolle aivan sama Jumala lähetti väkevän ilmoituksensa, Koraanin vahvistukseksi aikaisemmin ilmoitetuille Jumalan Laille (Tooralle), Vanhan Liiton profeettojen ilmoituksille samoin kuin Evankeliumille.

Koraani ilmoittaa lukuisin kohdin vahvistavansa siis Jumalan Lain (Tooran), Vanhan Liiton Profeettojen Ilmoitukset kuin myös Evankeliumin. Näistä todistuksista seuraa vääjäämättä Jumalan muiden Pyhien Ilmoitusten ja Kirjoitusten kanssa yhdenpitävä ilmoitus, Koraani.

Tutustumalla huolellisesti Koraanin ilmoitukseen kyseinen totuudenvastainen - mahdollisesti tarkoitushakuinen - väite kaikkine kohtineen voidaan kumota perusteellisesti samoin kuin se voidaan kumota myös Koraanin ulkopuolisilla todistuksilla kuten esimerkiksi profeetta Muhammedin elinaikanaan lähettämillä ja säilyneillä kirjeillä muun muassa Arabian ulkopuolisille kuninkaille sekä Siinain erämaan Pyhän Katariinan luostarin munkeille.

Pelkästään nämä kirjeet todistavat, että profeetta Muhammedin todistus Kristuksesta on tarkalleen sama kuin Raamatun Vanhan ja Uuden Liiton Pyhissä Ilmoituksissa ja Kirjoituksissa. Hän myös asettuu arvovallallaan suojelemaan esimerkiksi kyseisen luostarin kristittyjä munkkeja. Hänen todistuksensa ja käytöksensä on näin hyvin kaukana antikristillisyydestä samoin kuin Koraanin todistus itsestään.

Profeetta Muhammed tunnusti Kristuksen (Messiaan) ja oli Hänen seuraajansa, opetuslapsensa sekä myös Jumalan Kristuksen jälkeen lähettämä lähettiläs eli apostoli, sanansaattaja ja profeetta.

Muhammedin aikalaisten todistukset hänestä antavat hänestä esimerkillisen kuvan erittäin uhrautuvasta, vähään tyytyvästä, armollisesta, ystävällisestä, silti peräänantamattomasta, fyysisiäkin taisteluja pelkäämättömästä Jumalan lähettiläästä (apostolista), sananjulistajasta ja profeetasta, joka on myös Jumalan luomakunnan varjelun ja luonnonsuojelun väkevimpiä taisteljoita ja esikuvia kieltäen kaikenlaisen turmeluksen edistämisen ja levittämisen, suojellen tiukasti puita ja metsiä, perustaen "pyhiä alueita, vuoria", eräänlaisia luonnonsuojelualueita ihmisyhteisöjen ympärille kaikkien heidän nautinnokseen ja kieltäen kaikenlaisen julmuuden eläimiä kohtaan.

Tänä Jumalan luomakunnan turmelemisen, tuhoamisen ja pahan puolesta uhraamisen pimeyden päivinä Jumalan profeetta Muhammed kumppaneineen olisi sydämellisesti tervetullut palauttamaan sekasorron Jumalan Pyhään Järjestykseen samalla uskottomat väärintekijät ja luopiot kukistaen.

Raamatun ja muistakin sen aikaisista Pyhistä Ilmoituksista ja Kirjoituksista löytyy viittauksia ja kytkentöjä tähän tulevaisuudessa saapuvaan Jumalan lähettilääseen, monet niistä kätkettyjä.
Ja eräät vanhat lähteet kertovat Kristuksen ilmoittaneen maan päällä ollessaan profeetta Muhammedin saapumisesta ihan suoraan nimeltäkin mainiten. Hänen ilmaantumistaan ennustettiin ja odotettiin myös esimerkiksi tuon ajan juutalaisten rabbien keskuudessa.
Profeetta Muhammedin tulosta ilmoitetaan myös muun muassa vanhoissa parsilaisissa, hindulaisissa ja buddhalaisista pyhissä teksteissä.

Muhammedin opetusten ja toiminnan voidaan katsoa edustavan myös Kristuksen oikealle apostoliselle eli lähettiläiden seurakunnalle lähetetyn Jumalan Pyhän Hengen eli Totuuden Hengen vaikutusta, tämän toisen Puolustajan, jonka Kristus ilmoitti johtavan opetuslapsiansa kaikkeen totuuteen ja muistuttavan Hänen opetuksistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu