Olisi toivottavaa, että kansanedustajiksi valikoituisi edes alkeet osaavaa porukkaa. Alla oleva sitaattihan alkaa muistuttaa jo erään yrittäjäjärjestön pomon mielipidettä siitä millaisia aikoja elämme. Että hallituksen pitäisi oikein puuttua oikeuslaitoksen toimintaan. Missähän päin Suomea tämmöinen demokratian ajatus oikein itää? Ei varmaankaan kovin modernissa osassa maatamme. Pikemminkin mieleen juolahtaa perunakellari ja siellä itäneet perunat.
"Saarakkalan mielestä hallituksen pitäisi ohjeistaa poliisia ja oikeuslaitosta niin, että rikoslain pykäliä terrorismista ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sovelletaan täysimääräisesti.
Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voi Saarakkalan mielestä olla kysymys silloin, kun "äärivasemmistolainen toimija kiihottaa ihmisiä esimerkiksi kantaväestöä, yrittäjiä tai kansallismielisiä poliitikkoja vastaan väkivaltaan tai halveksuntaan yllyttävällä tavalla". Iltalehti.fi
Ei nyt sitten mainitun Saarikalan mieleen juolahtanut edes oikeisto ja siellä harjoitettu "terrorismi". Kovasti täytyy myös ihmetellä sitä älämölöä, joka on noussut joidenkin rähinöitsijöiden riehumisesta itsenäisyyspäivän juhlien aikaan. Eihän tällaista vastaavaa ilmennyt edes muinoin, kun Helsingissä riehuttiin vastaavanlaisessa tilanteessa. Taitaa poliittisten pisteiden keruu olla kiivaimmillaan. Erityisesti varmaan persussuomalaiset ovat kiihkoissaan, heitä kun on erityisesti epäilty rasismista ja muukalaisvihasta ja ties mistä. Nyt sitten tyypillinen rivipoliitikko haistaa suuren tilaisuutensa ja ryhtyy mäiskimään toisia, jotta huomio omasta pesästä kääntyisi toisaalle.
Tässä hutkinnassa ei sitten näy demokratian ja oikeuslaitoksen periaatteet paljoa painavan, kun huuto päästetään valloilleen ja tekopyhyys korkeimpaan mahdolliseen potenssiinsa. Samaa täytyy ihmetellä myös poliisin toiminnasta. Ainakin näihin saakka on ollut periaatteena se, että ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan. Nyt kuitenkin poliisi jo ilman mitään oikeudenkäyntiä tietää jo ennakolta, että hulinoitsijat ovat rosvoja ikään, sukupuoleen ja sattumalta paikallaoloon katsomatta. Mahtaako poliisikin jo tätä nykyä olla perussuomalaista ytimeltään. Ainakin huuto kuulostaa aivan samalta. Kaikkein räikeintä on nostaa huuto naarmun saaneesta hevosesta, kun paikalla on kuuleman mukaan saanut vammoja myös siviili, joka ei liene edes hulinointiin osallistunut.
Mutta kun typeryys ja osaamattomuus kohoaa valtakunnan päätöksenteon keskiöön, niin seuraukset voivat olla mitä tahansa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.