Mieliksi Ihmisille vai Jumalalle?

Herzog ja Ojares ihmisten pilkattavina, mutta mitä mieltä on Raamatunopettaja.

Jokainen meistä on enemmän tai vähemmän riippuvainen muiden ihmisten mielipiteistä. Odotamme ja tarvitsemme toisten hyväksymistä teoillemme ja ratkaisuillemme. Mitä epäitsenäisempiä olemme, sitä enemmän muut voivat meihin vaikuttaa. Jos taas elämäämme ohjaa jokin selvä periaate, olemme vapaampia muista ihmisistä. Siinä on kuitenkin omat ongelmansa. Itsenäiset ihmiset jäävät usein yksin. He saattavat maksaa mielipiteistään vapaudellaan. Monet ovat menettäneet henkensä.

Raamatun sananlaskuissa sanotaan: "Joka ihmisiä pelkää, on pelkonsa vanki, joka luottaa Herraan, on turvassa"(29:25) Vanhassa käännöksessä asia ilmaistaan näin: "Ihmispelko panee paulan, mutta Herraan luottavainen on turvattu." Paula tarkoittaa ansaa. Ne, jotka ojentavat elämänsä muiden mielipiteiden mukaan, astuvat ansaan kuin jänis. He menettävät vapautensa ja ovat toisten vallassa. Ansaan joutunut eläin menettää lopulta henkensä. Miten käy niille, jotka pelkäävät ihmisiä enemmän kuin Jumalaa?

Kansa oli erämaassa matkalla Luvattuun maahan. Mooses oli Jumalan käskystä noussut Siinain vuorelle, jossa hän sai lain taulut. Hän viipyi vuorella neljäkymmentä päivää. Raamattu kertoo: "Kun kansa näki, että Mooses viipyi eikä tullut alas vuorelta, kansa kokoontui Aaronin ympärille ja sanoi hänelle: 'Nouse, tee meille jumala, joka käy meidän edellämme. Sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, tälle miehelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta.'" (2.Moos. 32:1)

Tosiasiassa Aaronia vaadittiin myöntämään, ettei näkymätön Jumala ollut mitään. Aaron joutui kovan paikan eteen: uskoiko hän todella siihen Jumalaan, johon hänen esi-isänsäkin olivat uskoneet? Uskoiko hän niin, että hän voi seisoa koko kansan tahtoa vastaan? Mooses oli kenties kuollut. Aaron koki olevansa yksin ja turvaton.

Raamattu kertoo, että Aaron taipui kansan painostuksen edessä. Hän taipui uskaltamatta uskoa ja luottaa Jumalaan, joka oli tuonut heidät pois Egyptin orjuudesta. Kun Mooses oli paikalla, Aaron voi nojata häneen, veljeensä, mutta yksin ollessaan hän oli heikko. Kansan painostuksesta hän teki kultaisen sonnipatsaan. Sitä juhlittiin jumalana.

Luultavasti ymmärrämme Aaronia, sillä yllättävän helposti taivumme ajattelemaan, puhumaan ja toimimaan ympäristömme mukaan: työtoverien, sukulaisten, perheenjäsenten tai joidenkin muiden. Jokainen meistä joutuu jollakin tavalla Aaronin kiusaukseen, jossa testataan uskomme ja luottamuksemme Jumalaan.
Ote: Jokiranta.
88298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

Aloituksen arvoista oli kysymys viime viikollakin. Ikävää luettavaa, mitä kansa kirjoitti.

Äänestä
  • Oli todella ikävä katsella, miten Herzog riepotti avutonta naisparkaa pitäen kuulemma Pyhän Hengen kanssa HAUSKAA, Jyväskylän kokouksessa. Ko. videoklippi on nähtävillä P.Paavolan sivustoilla. KATSOKAA ja KUUNNELKAA ihmeessä ja päätelkää itse.
    Miksi muuten ihmisiä tarvitaan ottamaan vastaan kaatuvaa, jos kerta Jumalan Henki toimii? Jokin ei siis täsmää..

    Äänestä

Miettimisen arvoinen asia on aloituksen teksti. On niin helppoa yhtyä muihin kivittäjiin.
Sitä Paavalikin aiemmin, kunnes kohtasi Jeesuksen ja kaikki muuttui.

Äänestä

tunteminen ei todellakaan ole mikään helppo tehtävä nykyajassa vaikka tietysti samalla monissakin asioissa Jumalan tahdon tunteminen on myös helppoa.

Jokainen voi ymmärtää kymmenen käskyä ja Jeesuksen opetukset vuorisaarnasta suhteellisen helposti. Vertauksien ymmärtäminen onkin jo vaikeampaa ja erilaisten tulkintojen tekeminen ihan konkreettiseen elämään jo paljon vaikeampaa monissakin asioissa Jeesuksen opetuslapsena tahtoessaan elää ja siten myös rakastaa Jeesusta ihan palavassa rakkaudessa.

Uskovalle mielenkiintoisia ja haastavia asioita nykyajassa on paljonkin:
- seurakuntayhteys
- perhesuhteet
- työpaikka-asiat
- suhde rahaan ja omaisuuteen
- yhteiskunnan koulutusjärjestelmä
- yhteiskunnan terveysjärjestelmä
- yhteiskunnan poliittinen järjestelmä
- suhde aseellisen puolustuksen mahdollisuuteen
- suhteet ihmisiin

Jumalan tahdon tunteminen esimerkiksi verenluovutuksen suhteen Raamatun ilmoituksen perusteella on yksi esimerkki ihan tavallisesta yksittäisestä asiasta ja sen tietäminen mikä on Jumalan tahto tässä Jeesuksen seuraajille, ei ole ihan yksiselitteinen asia varmaan, koska sitä ei ole esitetty Raamatussa lainkaan. Tietysti Jumalan Henki vaikuttaa totuudellista hyvää Isän Jumalan tahdon tuntemista, ja jokainen voi kysyä uskovilta ja eri seurakuntien pastoreilta mitä Isä on heille opettanut, ja voi saada vastauksia tai olla saamatta. Ovatko vastaukset sitten Jumalalta ja siten Yhdessä Hengessä annettuja voi jokainen tätä osaltaan tahtoessaan miettiä. Jeesus on Yksi Herra, ja Henkensä on myös Yksi.

Tietysti tärkeämpi asia on haureuden välttäminen ja mitä se konkreettisesti tarkoittaa Jeesuksen opetuslapseudessa ja niinsanottujen Jeesukseen uskovien keskuudessa on näkemyksillä jo huomattava kirjo ja samoin Raamatusta voimme lukea asiaa koskevana myös suhteellisen paljonkin opetusta. Jumala on antanut sanansa ja sen mukaan meidät myös tuomitaan ja pelastetaan samoin kun nimemme on elämänkirjassa. Herra Jeesus on hyvä paimen.

Äänestä

rakastaminen on tahtonsa mukaan toimimista, eikä tunnetta ja oman lahkon toisten jäsenten hyväksynnän hakemista. Tietysti Jeesuksen opetuslapseuteen liittyy hyvin keskeisesti silti lähimmäisten rakastaminen myös ja ennenkaikkea Jeesukseen uskovien rakastaminen ilman lahkohenkeä. Missä sitten kulkee raja keskinäisen yhteyden ja Jumalan tahdon mukaisen opetuksen noudattamisen välillä, on erittäin mielenkiintoinen kysymys. Jeesus pystyi kysymään seuraajiltaa "tahdotteko tekin mennä pois?" mutta meidän ihmisinä tulee ennenkaikkea rakastaa Herraa Jeesusta palavasti ja lähimmäisiämme kuten itseämme, ja myös on annettu ohjeeksi lähimmäisen pitäminen itseään parempana ja kunnioitus kaikkia ihmisiä kohtaan on myös tärkeä, mutta Jumalan kunnioittaminen vielä tätäkin tärkeämpää ettei lankea ihmispelon tai ihmisten palvomisen ansaan. Luotuina ihmisinä meidän tulee kunnioittaa ja kiittää Jeesuksen Jumalaa, sillä on siinä asemassa varmuudessa aina Luoja.

Äänestä
  • Tietysti ja tietysti ja tietysti köklöpölöttäjä tietysti...:p

    Äänestä

Onko tämä Herzog joku uudempi profeettapiirien rocktähti kun miehestä näin valtava pulina käy? Muistakaa ostaa kirjat, DVD:t yms, mitä mies nyt ikinä kauppaakaan.

Äänestä
  • Moni ei kestä Jumalan puhetta joka saarnataan vähän erityyliin, varsinkin kun hänen tilaisuuksissaan moni tulee uskoon ja paranee sairauksistaan. Ojares saa kärsiä aiheettomasti, hän joka on niin paljon Jumalan sanaa tuonut suomalaisille TV7 kanavan kautta.

    Äänestä

  • paha mieli kirjoitti:

    Moni ei kestä Jumalan puhetta joka saarnataan vähän erityyliin, varsinkin kun hänen tilaisuuksissaan moni tulee uskoon ja paranee sairauksistaan. Ojares saa kärsiä aiheettomasti, hän joka on niin paljon Jumalan sanaa tuonut suomalaisille TV7 kanavan kautta.

    Onkos se sitten jumalanne edun ja tahdon mukaista, että joku saarnaa töllössä tavalla jota moni ei kestä? En ole uskovainen, joten voi olla että olen ymmärtänyt väärin, mutta eikös tavoite olisi saada mahdollisimman moni kestämään?

    "Jokainen meistä on enemmän tai vähemmän riippuvainen muiden ihmisten mielipiteistä. Odotamme ja tarvitsemme toisten hyväksymistä teoillemme ja ratkaisuillemme. Mitä epäitsenäisempiä olemme, sitä enemmän muut voivat meihin vaikuttaa. Jos taas elämäämme ohjaa jokin selvä periaate, olemme vapaampia muista ihmisistä. Siinä on kuitenkin omat ongelmansa. Itsenäiset ihmiset jäävät usein yksin." Näimpä, onko parempi olla erossa sellaisesta mitä ei itse sydämessään hyväksy. Itse kipuilen tuon asian kanssa suuresti. Esim. sellainen henkilö joka lauseen alun aloittaa melkein aina, voi jumalauta tai kiroamalla. Kerro mitä sinä teet?

    Äänestä

  • 2354rt5g kirjoitti:

    No sitten pitää mennä vaikka kirkon saarnoja kuuntelemaan,ne kestää jokainen jos ei nukahda.

    Äänestä

  • p m kirjoitti:

    No sitten pitää mennä vaikka kirkon saarnoja kuuntelemaan,ne kestää jokainen jos ei nukahda.

    En minä ole mitään menossa kuuntelemaan. Ihmettelin vain että kenen edun mukaista se on että saarnat ovat niin kestämättömiä, että niitä kuuntelee vain häviävän pieni murto-osa väestöstä.

    Äänestä

  • mummeli kirjoitti:

    "Jokainen meistä on enemmän tai vähemmän riippuvainen muiden ihmisten mielipiteistä. Odotamme ja tarvitsemme toisten hyväksymistä teoillemme ja ratkaisuillemme. Mitä epäitsenäisempiä olemme, sitä enemmän muut voivat meihin vaikuttaa. Jos taas elämäämme ohjaa jokin selvä periaate, olemme vapaampia muista ihmisistä. Siinä on kuitenkin omat ongelmansa. Itsenäiset ihmiset jäävät usein yksin." Näimpä, onko parempi olla erossa sellaisesta mitä ei itse sydämessään hyväksy. Itse kipuilen tuon asian kanssa suuresti. Esim. sellainen henkilö joka lauseen alun aloittaa melkein aina, voi jumalauta tai kiroamalla. Kerro mitä sinä teet?

    Luultavasti lähden lätkimään. Tulee kiire ihan yllättäen.

    Äänestä

  • paha mieli kirjoitti:

    Moni ei kestä Jumalan puhetta joka saarnataan vähän erityyliin, varsinkin kun hänen tilaisuuksissaan moni tulee uskoon ja paranee sairauksistaan. Ojares saa kärsiä aiheettomasti, hän joka on niin paljon Jumalan sanaa tuonut suomalaisille TV7 kanavan kautta.

    Mihin uskoon ovat tulleet?Parantuneita, entä sitten?Olehan paha mieli tarkkana mitä pidät Jumalasta olevana, mitä et ja mihin lähdet mukaan, mihin et !

    Tämä Herzogin toiminta on jo niin kaukana Jumalasta, että jokaisen kristittynä itseänsä pitävän pitäisi tämä tietää. Kaikki pitää arvioida ja koetella mutta tässä ei ole edes paljon koeteltavaa!!

    Äänestä

Ei hää ainakaa ihmistä mielistele kirjotuksist päätelle, jäljelle jää vain Jumala.

Äänestä
  • eikös niitä ihmisiä nimenomaan pitäisi pelastaa?

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    eikös niitä ihmisiä nimenomaan pitäisi pelastaa?

    Ku ei hyö anna pelastaa hänen kauttaan. jotku vaan.

    Äänestä

  • karsittu kirjoitti:

    Ku ei hyö anna pelastaa hänen kauttaan. jotku vaan.

    No montakos ei-mielisteltyä mies on saanut pelastettua? Satunnaisia kanavapujottelijoita, jotka ovat nähneet 15 sekuntia herran pölötystä ja hurahtaneet?

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    No montakos ei-mielisteltyä mies on saanut pelastettua? Satunnaisia kanavapujottelijoita, jotka ovat nähneet 15 sekuntia herran pölötystä ja hurahtaneet?

    Kerran saavumme kaikki sellaiselle pysäkille, että näemme, kuka on pelastunut kadotukselta ja hammasten kiristelyltä itkuineen. Samoin pilkkaajat, herjaajat ja muut Sanan mitätöijät saavat myöskin palkkansa.

    Äänestä

  • Sitä odotellessa kirjoitti:

    Kerran saavumme kaikki sellaiselle pysäkille, että näemme, kuka on pelastunut kadotukselta ja hammasten kiristelyltä itkuineen. Samoin pilkkaajat, herjaajat ja muut Sanan mitätöijät saavat myöskin palkkansa.

    Joojoo, mutta vastaisitko kysymykseeni? Kenen etua se ajaa ettei juuri kukaan näe herran televisiopönötyksiä ja suuri osa niistäkin jotka näkevät, eivät omien sanojenne mukaan kestä koko miestä? Pidä ihmeessä Herzogeja jumalanasi jos siltä tuntuu, mutta älä lässtyä ihan huuhaata.

    Äänestä

Lukaisehan ketju karismaattisuudesta. Vain oikea tieto kelpaa, joten ei heitetä lasta pesuveden mukana.

Äänestä

Koin vakavana hengessä julkaista muille rukoilla Herzogin puolesta, ettei hän olisi suistumassa linkissä Jeesuksen ennalta ilmoittamaan tuomittuun joukkoon;

"Raamattu kertoo myöskin miten riivaajat viettelevät maan mahtimiehiä ja tekevät merkkejään aivan ennen Jeesuksen takaisintuloa.
Jeesus itse sanoo: «Ei jokainen, joka sanoo minulle «Herra, Herra» pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: «Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.» Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: «En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!» " http://www.endtime.net/finsk/karisma.htm

Äänestä

Täällä ei kukaan ole pilkannut Ojarekseja eikä Herzogia. Ei höpistä harhoja. Jos arvostelu ja koetteleminen Jumalan sanalla on joidenkin mielestä pilkkaamista, on heidän todella katsottava peiliin ja ihan vakavissaan alkaa tutkia Raamattua.
Älkää nyt hyvät ihmiset menkö harhaan ja eksykö. Tutkikaa, tutkikaa ko. gurujen sivustoja ja "hengen tuotteitaan" joista näette(toivottavasti), mitä he oikeasti opettavat ja ehdottomasti Raamatun valossa.

Äänestä

Ihmiset saa sanoa mitä tahansa, niistä emme ota mitään. Jumala puhuu ja Häntä kuuntelemme, kuten myös Ojarekset ovat tehneet aina.

Äänestä
  • Sinäkin taidat olla ihminen. En siis ota puheistasi yhtään mitään.

    Äänestä

Kylläpä ne määritelmät on meillä jokaisella ihku omamme, siksi sekaannusta myös viestien sisällössä.

Äänestä

Itse kukin voinee helposti tutkia ja saada selvillekin sen, toimiko Jeesus tarinoiden mukaan näiden menestysteologien ja karismaattisten rahankerääjien lailla.

Äänestä
  • Komppaan vaan tässä ohimennen, että olen samaa mieltä sen suhteen mitä Jeesus opetti. Eli sinunkin opetussuunnitelmassa opetetaan Jeesuksesta ihan oikein: Ei kannattanut menestysteologiaa ja sen myymistä maksusta.
    Varsinkin alakoulun opetussuuunnitelma on ihan puhdasta kristinuskoa. Useimmissa kouluissa on myös Raamatut hyllyissä tai varastoissa. Kirjoissa on oppilaille kappalekohtaisesti myös Raamattuviitteet.
    Yläkoulun puolella, missä IR ilmeisesti toimii, käsitellään myös vapaita suuntia ja vieraita uskontoja, tiedoksi.
    Raamatussa on juuri kohtia missä rahan vaihtaminen puhtaaseen evankeliumiin ja totuuteen on synti, mikä vielä kitsaasti anteeksi annetaan sitä pyydettäessä.

    Mutta kaipaisin vielä niitä aamuhartauksia kouluihin, niin lapsetkin kävisivät levollisin mielin päivän askareihin. Mutta jo yli 20 v. sitten kouluihin tuotiin ns. päivänavauksia, missä sitten voitiin soittaa rockia ja muuta levotonta, myös NA hömppää.
    Sanotaann että USA:n kouluista lähti kuri, kun aamuhartaudet lakkautettiin. En muista uutisia, missä olisi tuolloin mainittu kouluampumisista ja kurittomuudesta kouluissa.

    Tuolloin historiassa oltiin mieliksi enemmän Jumalalle (In God we trust), ei ihmisille ja tai ihmiskeskeiselle humanismille. Meidän kulttuurissa myös hedelmät puhuvat puolestaan; kaikenlainen jumalattomuus ja lopunajan synti...ja tätä listaa sitten riittääkin!
    Vaikka tieto (?) lisääntyy, niin jumalattomuus, kurittomuus yltyy mielettömyyksiin.

    Äänestä

  • Tuom. kirjoitti:

    Komppaan vaan tässä ohimennen, että olen samaa mieltä sen suhteen mitä Jeesus opetti. Eli sinunkin opetussuunnitelmassa opetetaan Jeesuksesta ihan oikein: Ei kannattanut menestysteologiaa ja sen myymistä maksusta.
    Varsinkin alakoulun opetussuuunnitelma on ihan puhdasta kristinuskoa. Useimmissa kouluissa on myös Raamatut hyllyissä tai varastoissa. Kirjoissa on oppilaille kappalekohtaisesti myös Raamattuviitteet.
    Yläkoulun puolella, missä IR ilmeisesti toimii, käsitellään myös vapaita suuntia ja vieraita uskontoja, tiedoksi.
    Raamatussa on juuri kohtia missä rahan vaihtaminen puhtaaseen evankeliumiin ja totuuteen on synti, mikä vielä kitsaasti anteeksi annetaan sitä pyydettäessä.

    Mutta kaipaisin vielä niitä aamuhartauksia kouluihin, niin lapsetkin kävisivät levollisin mielin päivän askareihin. Mutta jo yli 20 v. sitten kouluihin tuotiin ns. päivänavauksia, missä sitten voitiin soittaa rockia ja muuta levotonta, myös NA hömppää.
    Sanotaann että USA:n kouluista lähti kuri, kun aamuhartaudet lakkautettiin. En muista uutisia, missä olisi tuolloin mainittu kouluampumisista ja kurittomuudesta kouluissa.

    Tuolloin historiassa oltiin mieliksi enemmän Jumalalle (In God we trust), ei ihmisille ja tai ihmiskeskeiselle humanismille. Meidän kulttuurissa myös hedelmät puhuvat puolestaan; kaikenlainen jumalattomuus ja lopunajan synti...ja tätä listaa sitten riittääkin!
    Vaikka tieto (?) lisääntyy, niin jumalattomuus, kurittomuus yltyy mielettömyyksiin.

    Olen luokanopettaja. Opetan siis niin uskontoa kuin monia muitakin aineita.

    Vahvasti uskonnollisten aamuhartauksien aika loputtomana syöttönä on ohi. Ongelmat nuorison ja lasten keskuudessa kielivät monista asioista. Yhteiskunnallisia pulmia ei missään päin maailmaa ole uskonnolla ratkottu. Pikemminkin on käynyt päinvastoin. Maallistunut ja koulutettu väestö ei enää ymmärrä vanhakantaista paatoksellista uskonnollisuutta 50-luvun tyyliin. Se juna meni jo.

    Aika kultaa aina muistot ja todellisuus on se, että ongelmia oli ennenkin. Ne vain piilotettiin tehokkaasti.

    Äänestä

  • Inhottava realisti kirjoitti:

    Jos IR on opettaja niin minä olen Kiinan keisari.

    Äänestä

  • Hienoa IR!

    Olet saanut kiinni punaisen langan päästä. Lähde vaan rohkeasti seuraamaan sitä!

    Äänestä

  • Lopeta valehtelu kirjoitti:

    Jos IR on opettaja niin minä olen Kiinan keisari.

    On täysin merkityksetöntä, uskotko minun olevan opettaja vai et. Nyt lähden muihin puuhiin.

    Äänestä

IR on varmaankin lahjoittanut Jumalan työhön Raamatunmukaisesti. Ymmärtää sen verran ettei evankeliumin levittäminen ole ilmaista, vaikka sana onkin Raamatussa miltei ilmaista. Eri hintaisia Raamattuja olemassa ja evankelista mielellään jakaa niitä ilman maksua.

Äänestä
  • Käskikö Jeesus rikastua sillä työllä? Kerärä rikkautta maan päälle?

    Äänestä

Kerrohan ensin, että millä kukakin rikastuu. Meinaan vaan, että ainakin Amerikassa on valmiiksi rikkaiden sukujen perillisiä evankelistoina. Samoin Suomessa eril. liiketoiminnalla osakkeita hankkineita. Silti meille annetaan ohjeeksi myös antaminen kolehtiin, uhrilahja. Leskenropo.

Äänestä

Rahat jää tänne kun lähdetään. Ei niistä kannata piitata. Tarkkana vaan, että riittää. Kerätköön kuka haluaa ja miten haluaa, ei käy katteeks.

Äänestä

Herraa kuuntelemme ja tottelemme, mutta ihmisiä emme. Se on niin asia.

Äänestä
  • Höpönpöpöä.

    Äänestä

Jumala siunatkoon Herzogia ja Ojaresia ökyrikkaudella, siunatkoon niin ylenpalttisesti että saadaan nykyiseen verrattuna lisä nolla perään. Molemmat miehet ovat niin suurena siunauksena suomen herätykselle että auetkoon taivaan ikkunat ja vuotakoon kassaan niin paljon rahaa ettei ole ainakaan rahasta kiini tv7 suosio. Lisää Herzkokin kaltaisia vieraita.

Kiitos Jumalalle että olet antanut suomeen Ojareksen ja kiitetään myös Herzkogista jonka annoit tulla siunaamaan kansaamme. Siunaa ylitsevuotavalla hyvyydellä molempia. Jeesuksen nimessä aamen.

Äänestä

Niin, kyllä Sarasvuo ja Halonen ovat keräyksillä rikastuneet ja siksi pääsivät saarnaamaankin ja ihan ilman Jumalan sanaa.
Minunkin veromarkkoja ja euroja on Haloselle laitettu.

Äänestä
  • Sananlaskut 8
    17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat,
    ne, jotka etsivät, löytävät minut.
    18 Minun kanssani tulevat rikkaus ja kunnia,
    ehtymätön vauraus ja suuri siunaus.

    Äänestä

Tyypillisiä esimerkkejä törkeästä rahastuksesta löytyy sekä Suomesta että ulkomailta. Uskovaisten näkemysten suhteellisuus näkyy tässäkin asiassa - taas kerran. Ja monessakin tasossa.

Nykypäivänä tarvitaan siis rahaa, jotta uskoa voidaan julistaa. Kirkon keräämänä se raha on ilmeisesti useidenkin mielestä väärää, mutta näiden nuhteettomien saarnaajien keräämänä ei. Suhteellista.

Samoin, Jeesus ymmärtääkseni sanoi, ettei maan päälle tarvitse omaisuutta kerätä. Tarinaa rikkaasta nuorukaisesta on tullut koulussa uskonnon tunnilla oppilaiden kanssa käsiteltyä. Jotakin taidettiin puhua rikkaista ja neulansilmästä ja Taivaasta, vai mitä? Taas taidamme kuitenkin törmätä suhteellisuuteen. Jos joku pääsee rikastumaan toteuttamalla sitä kuuluisaa Lähetyskäskyä, se onkin siis asiallista? Siis: RIKASTUMAAN.

Maailman muuttuminen luonnollisesti saa näkyä näiden herrojen ja rouvien toimissa, mutta joissakin muussa asioissa ei...

Yksinkertaista, rakas Watson.

Minä maksan kirkkollisveroni ainakin vielä toistaiseksi. En leventele omilla lahjoituksillani, mutta enpä kyllä kerjää hyväuskoisilta rahaakaan!

Äänestä

Sananlaskut:
13:22 Hyvä jättää perinnön lastensa lapsillekin, mutta syntisen tavara talletetaan vanhurskaalle.

Äänestä

Yritä toki hankkia keräyslupa, mutta keksaise hyvä funktio asiallesi. Lähetän heti sulle mammonaa.

Äänestä
  • Ihailijasi= IR:n ihailija ja viesti hänelle.

    Äänestä

  • Vain IR kirjoitti:

    Ihailijasi= IR:n ihailija ja viesti hänelle.

    Lähetät mammonaa tai et, joka tapauksessa tässä on kohtalosi.

    Jes 60. 9 Kaukaisten rantojen alukset kerääntyvät, kärjessä Tarsisin-laivat. Ne tuovat poikasi kaukaa, tuovat heidän hopeansa ja kultansa Herran, sinun Jumalasi, nimen kunniaksi, kunniaksi Israelin Pyhälle. Hän antaa sinulle loiston ja mahdin.

    10 Muukalaiset rakentavat sinun muurisi,
    heidän kuninkaansa palvelevat sinua.
    Vihassani olen sinua lyönyt,
    mutta rakkaudessani minä sinua armahdan.
    11 Sinun porttisi ovat aina avoinna, niitä ei suljeta päivällä eikä yöllä. Niiden kautta sinulle tuodaan kansojen rikkaudet, niistä saatetaan kuninkaat sinun luoksesi.

    12 Mutta kansa tai valtakunta, joka ei palvele sinua, on tuhon oma, se hävitetään maan päältä.

    Äänestä

Mitähän Jeesus sanoisi näistä hänellä ratsastavista lipevistä rahastajasaarnaajista jos eläisi?

Äänestä
  • Jos saarnaavat Jeesusta Kristusta ja syntien sovitusta, niin tuskinpa siinä on mitään sanomista kenelläkään. Raamattu kehottaa antamaan kuninkaalle sen, mikä kuninkaan on ja Herralle sen, mikä Herralle kuuluu. Siis evankeliumin levittämiseen. Kukin antakoon omantuntonsa mukaan. Ellei omaatuntoa, eikä koe kehotusta antamiseen, älä anna. Tuskinpa sinulta tullaan mitään pakolla ottamaankaan. Sinä itse siis päätät. Kateus ja katkeruus on kadottavia syntejä. Yritä päästä niistä irti.

    Äänestä

  • Jeesus = Herra kirjoitti:

    Jos saarnaavat Jeesusta Kristusta ja syntien sovitusta, niin tuskinpa siinä on mitään sanomista kenelläkään. Raamattu kehottaa antamaan kuninkaalle sen, mikä kuninkaan on ja Herralle sen, mikä Herralle kuuluu. Siis evankeliumin levittämiseen. Kukin antakoon omantuntonsa mukaan. Ellei omaatuntoa, eikä koe kehotusta antamiseen, älä anna. Tuskinpa sinulta tullaan mitään pakolla ottamaankaan. Sinä itse siis päätät. Kateus ja katkeruus on kadottavia syntejä. Yritä päästä niistä irti.

    Teille voi myydä ihan mitä tahansa, kunhan sen paketoi sopivalla määrällä aamenia.

    Äänestä

  • Jeesus = Herra kirjoitti:

    Jos saarnaavat Jeesusta Kristusta ja syntien sovitusta, niin tuskinpa siinä on mitään sanomista kenelläkään. Raamattu kehottaa antamaan kuninkaalle sen, mikä kuninkaan on ja Herralle sen, mikä Herralle kuuluu. Siis evankeliumin levittämiseen. Kukin antakoon omantuntonsa mukaan. Ellei omaatuntoa, eikä koe kehotusta antamiseen, älä anna. Tuskinpa sinulta tullaan mitään pakolla ottamaankaan. Sinä itse siis päätät. Kateus ja katkeruus on kadottavia syntejä. Yritä päästä niistä irti.

    Kiertelet ja kaartelet.

    Jeesus sanoo Raamatussa monenmoisia asioita. Tulkintasi ei oikein natsaa sen kanssa, mitä hän sanoo ja sen olettaisi jotakin teille uskovaisille merkitsevän.

    Nämä veikkoset eivät ole millään lailla tekemisissä esivallan kanssa. Jos he rikastuvat lahjoituksilla, kyseessä on törkeä toiminta, sillä rahaa kukaan ei kai heille antane vain siksi, että he rikastuisivat! Jos ruon tyyppisestä toilailusta huomauttaa, se ei liene välttämättä kateutta.

    Logiikkasi tietysti ymmärtää. Hurskas uskova ei tietenkään VOI tehdä mitään väärää. Mikäli moista edes epäilee, syyllistyy jo lähes jumalanpilkkaan. Sama toiminta jonkun muun tekemänä on väärä, muttei toki uskovan tekemänä.

    Odotan nyt Sinulta vastausta siihen, mitä olettaisit Jeesuksen sanovan näille rikastumista oheistoimintanaan harrastaville herroille. Miten esim. jo aiemmin mainitsemani tarina rikkaasta nuorukaisesta sopii tähän tilanteeseen? Kai tarina on Sinulle tuttu?

    "Anokaa niin teille annetaan."
    "Vaikka anoisitte ette saa sillä kulutatte sen himoissanne".

    Ahne pitää itsellään ja siksi ei saa, mutta sille joka haluaa itse tulla siunauksen lähteeksi annetaan. Antakaa niin teille annetaan, pitäkää kaikki itsellänne niin Jumalakin pitää itsellään.

    Äänestä

  • Jeesus = Herra kirjoitti:

    Jos saarnaavat Jeesusta Kristusta ja syntien sovitusta, niin tuskinpa siinä on mitään sanomista kenelläkään. Raamattu kehottaa antamaan kuninkaalle sen, mikä kuninkaan on ja Herralle sen, mikä Herralle kuuluu. Siis evankeliumin levittämiseen. Kukin antakoon omantuntonsa mukaan. Ellei omaatuntoa, eikä koe kehotusta antamiseen, älä anna. Tuskinpa sinulta tullaan mitään pakolla ottamaankaan. Sinä itse siis päätät. Kateus ja katkeruus on kadottavia syntejä. Yritä päästä niistä irti.

    Joopa joo, saarnaavat ikäänkuin ohimennen, mutta pääpaino on rahastamisessa. Jeesus kehotti antamaan verot (jotka tulivat Jeesuksen syntymän aikoihin käyttöön)ja almuja(köyhien avustamiseen) EI ÖKYRIKKAIDEN HUIJARISAARNAAJIEN PORHOELÄMÄÄ YLLÄPITÄMÄÄN. Herralle annetut kymmenykset suoritettiin VANHAN LIITON AIKANA ruokina, mausteina ja juomina EI rahana. Uudessa liitossa EI ole kymmenyksiä vaan almut ja uhrit. Kymmenyksiä keppihevosenaan käyttävät rahan ahneet saarnaajavempulat. Missään UT:n puolella EI ENÄÄ mainita kymmenyksia. Niitä ei ole 10:ssä käskyssä, jotka ovat edelleen voimassa.

    Äänestä

  • älkää eksykö kirjoitti:

    Lisättäköön vielä, että rahankerääjien mielestä kymmenykset tulisi antaa bruttotuloista. Verotus tuli käyttöön roomalaisten toimesta Jeesuksen syntymän aikoihin. Aabraham ei maksanut veroja lainkaan vaan antoi kymmenykset(VANHAN LIITON aikana)nettotuloksesta, ei rahana vaan karjana, viljana juomana ja mausteina. Näin on Raamatussa.

    Kuulehan kateellinen ja katkera kirjoittaja. Juuri ko. synnit ovat ihan kadottavia syntejä. Siis on omasta iäisyydestä kysymys. Jos haluat alakerran sijasta yläkertaan kerran, on sinun sanouduttava irti juuri kateudesta ja katkeruudesta. Siis älä himoitse... sanotaan viimeisimmissä käskyissä. Jos et himoitse, etkä palvele rahaa jumalanasi, et myöskään kateellisena ja katkerana kirjoittele muiden rahoista.
    Rahat ei pelasta ketään, päin vastoin joidenkin kohdalla.

    Kummallinen patoutuma tuo rahankeräys sinulla ja muutamalla muullakin. Oletko edesvastuuton, vai mitä?
    Minulta kun saa kerätä ihan vapaasti. Minä nimittäin päätän ihan itse, mihin annan, vai annanko minnekään.

    Helsingissä käydessäkin olen oppinut kerjäämisestä. Keskustassa romanitäti kauppaa virkkauksia, vva- ihmiset kauppaavat lehtiä ja kerjäläisiäkin yleensä joka mutkassa. Nyt tosin vähemmän. Niistäkin pitää vaan päästä ohi, jonka jälkeen jonkinlaisten järjestöjen kerääjät keräävät lupauksia tukea toimintaansa jollakin summalla kuukaudessa. Vielä yksi mummo ojentaa käsiään, että anna, anna..
    Jos kaikille annan vähänkin, saan kääntyä takaisin kun rahat onkin lopussa.

    Jos pystyt lopettamaan keräämisen, niin tee se, mutta älä täällä vingu jatkuvasti, että kun toisilla on enemmän. Oikein keräävät ja rikastuvat. Kerää itsekin vaikkapa pulloja ja rikastu, mutta lopeta Raamatun vääristeleminen. Et ymmärrä Raamatunsanasta mitään.
    Tule ökyrikkaaksi omilla keksinnöilläsi. Älä himoitse mitään, mikä toisen on.
    Joulurauhaa sydämeesi.

    Äänestä

Kirje roomalaisille 14 koko luku lue ! Rauhan Jumala olkoon kaikkien teidän kanssanne Aamen

PS: tässä Kirje roomalaisille 14 ei puhuta pelkästään maallisesta leivästä !

Äänestä

Kerro ensin mistä kukakin on rikastunut? Rikkaus ei ole pahasta. Onko keppi kerjäläinen rikastunut ja jos on uskova, se on Herran tahto.
Kerro lähtökohdat ennen rikastumista. Oliko perintöjä ja oliko ennestään rikas vai rakas? Voittiko lotossa ja oliko osakkeita, joista tuloa?
Turha se rikastumista laulaa jos ei tiedä mistä puhuu. Käy vielä samoin kuin Mellerin jutussa, että mies tekee täysipäiväistä erikoisammattimiehen työtä ja samalla nauttii täyttä eläkettä, eikä yllä näyttelijän tuloja suuremmille ansioille siltikään.

Äänestä
  • Montako Mellerin DVDtä sinä olet ostanut?

    Äänestä

Roomalaiskirje:
14:1 Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
14:2 Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
14:3 Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
14:4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
14:5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
14:6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
14:7 Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
14:8 Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
14:9 Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.
14:10 Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
14:11 Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa." >> Jakeen lisätiedot
14:12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
14:13 Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.
14:14 Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
14:15 Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut.
14:16 Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi;
14:17 sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
14:18 Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.
14:19 Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.
14:20 Älä ruuan tähden turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta sille ihmiselle, joka syö tuntoansa loukaten, se on pahaa.
14:21 Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.
14:22 Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;
14:23 mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.

Äänestä

Tämä keskustelu on oikea tyyppiesimerkki siitä, mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun uskoville esittää vaikeita kysymyksiä. Kohtia Raamatusta tulee joiltakin kuin liukuhihnalta, mutta yleensä ne eivät edes mitenkään liity koko keskustelun aiheeseen.

Raamatussa Jeesuksen suuhun on asetettu monia sanoja. Hänen kantansa rikkauksien keräämiseen maan päällä on selvä. Hän esim. käskee suoraan luopumaan omaisuuden keräämisestä. Tarinassa rikkaasta nuorukaisesta hän käskee nuorukaista luopumaan omaisuudestaan. Yksiseliiteisesti. Hän myös käskee seuraajiaan olemaan huolettomia kuin taivaan linnut.

Jokainen ymmärtää kyllä sen, ettei uskonnollisen organisaation pyörittäminen ole ilmaista. Ei siinä ole mitään epäselvää. Kyse on enemmänkin siitä, että osa hurskaista kristittyinä itseään pitävistä ihmisistä tuomitsee suuret kirkkokunnat, mutta hyäksyy omiltaan käytännössä täysin samanlaisen toiminnan. Leipäpappeja arvostellaan, mutta hyvinkin räikeästi esiintyviä saarnamiehiä ja verbaalisesti kyvykkäitä puhujia ei. On ilmeisesti vain Jumalan tahto, että nämä ihmiset suomeksi sanoen huijaavat itseään reippaasti vähävaraisemmilta turhat rahat pois ja järjestävät myös hyvän elintason itselleen?

Kummallista on se, että nämä suuret sankarit ylipäätään ottaen edes tarvitsevat rahaa työhönsä, mikäli jollakin heistä jo ON tukenaan vaikkapa suuret perinnöt? Eikö hyvä annakaan jo vähästäänkin? Ainako lisää vain tarvitaan?

Kysymys on ilmeisesti joidenkin ihmisten mielestä siitä, että kun joku on uskossa, hänen toimintansa on arvostelun ulkopuolella. Kun hänen ulkoiset puitteensa - hurskaat puheet, profetiat, siisti ulkoasu ym. - toimivat ja miellyttävät, hänen muilla osa-alueilla esiintyviä ilmiselviä kyseenalaisia ratkaisujaankaan ei saa arvioida kriittisesti. Mikä vain on oikein, kunhan vain muistaa hallelujaata huutaa?

On selvää, että kaikki eivät halua myöntää virhearviointejaan. Epäilemättä täälläkin liikkuu ihmisiä, jotka ovat saaneet joltakin tukea "evankelioimiseen" joltakulta tai ainakin toivoisivat saavansa. Se tuki voikin sitten olla rahallista tai vain itsetuntoa ruokkivaa. Toivoisin kuitenkin ihmisiltä järjen käyttöä. Niin ihanaa kuin uskossa olo voi ollakin, omia usein vähäisiä rahoja ei kannattane jakaa pois ilman harkintaa. Jos joku jo valmiiksi näyttää menestyvältä ja suorastaan upporikkaalta, hän EHKÄ ei tarvitse enää lisää tukea ainakaan välittömästi...

Äänestä

Näin IR: "Tämä keskustelu on oikea tyyppiesimerkki siitä, mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun uskoville esittää vaikeita kysymyksiä

Totuus. Asia on juuri päinvastoin. Hölmöihin kysymyksiin, joissa kysyjällä ei ole vastaanottajat kotona, ei kannata edes yrittää vastata.
Jos joku uuni edes lämpiäisi, tilanne muuttuisi radikaalisesti.

Äänestä
  • Se kirjoitetaan "radikaalisti", perskärpänen.

    Äänestä

Kiitos!!!
refg - Kiitos makeista nauruista. Tuskin ees muistan, milloin on näin hauskaa ollut.
Päivien takaa ihminen kaivaa ketjun ja aloittaa heti herjalla - >>Jokos on listoja tehty? Tässä jo muutama päivä odoteltu. > Onhan tämä kieltämättä jo melko säälittävää touhua. Mutta tällaiseksihan tuo ihmispolo vainoharhoineen on itse palstan halunnut

Äänestä
  • Valitettavasti Sinunkin olisi syytä katsoa peiliin. Koeta vaihteeksi vaikkapa KESKUSTELLA jostakin asiasta sen sijaan, että väheksyt kanssasi eri mieltä olevia kirjoittajia. Onko verbi KESKUSTELLA Sinulle tuttu?

    Vähättelysi, jota harrastat loputtomasti, on lähinnä lapsellista. Mikäli olet oikeasti uskovainen, olet erittäin huono malli uskovaisesta ihmisestä. Jos taas olet trolli, olet juuttunut omaan rooliisi. Ehkä jokin uusi harrastus tekisi terää?

    Se, että et kykene selkeisiin kysymyksiin vastaamaan, osoittaa vain asioita Sinusta, ei muista.

    Äänestä

  • Inhottava realisti kirjoitti:

    Valitettavasti Sinunkin olisi syytä katsoa peiliin. Koeta vaihteeksi vaikkapa KESKUSTELLA jostakin asiasta sen sijaan, että väheksyt kanssasi eri mieltä olevia kirjoittajia. Onko verbi KESKUSTELLA Sinulle tuttu?

    Sinä se et vastaa, kommentoi kysymyksiä, tai keskustele. Olen pariin kertaan esittänyt ihan relevantteja keskusteluaiheita. Mutta sitten innostut vasta joihinkin riitamittelöihin. laittaa miettimään.
    Haetko sinä turpakäräjiä netistä, vai mikä se motiivisi on? Vastaa nyt aluksi kahteen eri kommenttiin eri keskusteluteemoilla, mitä olen asiallisesti ottanut osaa mietteihisi. Ihan ystävällisissä merkeissä ollaan asialla.
    En! ole trolli ja käytän tuttua nimimerkkiä.
    Ota sinäkin vähän keventäenkin osaa keskusteluun. Kannustavasti ja ystävällisesti hän.

    IR tarvitsee selkokielisiä viestejä, mutta foorumi ei edellytä niitä, joten joko IR on väärällä foorumilla tai foorumi on suunniteltu ilman selkokielisten viestien lukijoita.
    Siis jompi kumpi on erehtynyt sivustosta.

    Äänestä

  • nzcmvb kirjoitti:

    Foorumia ei ole tarkoitettu kenenkään oikkuja varten. Mutta onhan se ymmärrettävää, että monen sorttiset pyrkivät kanavoimaan omia psyykensä oikkuja muiden rasitteeksi. Mutta kuka haluaa tosissaan keskustella aiheesta? Siis vaihtaa eri näkökulmia, myös oman pienen aivonsa rikastamiseksi. Onko jollakin oma taustansa rasitteena saada tasapainoista keskuselua. Voi siis olla äärifundis tai ateisti. Keskustelutaito on ihan eri asia. Huom!

    Äänestä

  • Tuom. kirjoitti:

    Sinä se et vastaa, kommentoi kysymyksiä, tai keskustele. Olen pariin kertaan esittänyt ihan relevantteja keskusteluaiheita. Mutta sitten innostut vasta joihinkin riitamittelöihin. laittaa miettimään.
    Haetko sinä turpakäräjiä netistä, vai mikä se motiivisi on? Vastaa nyt aluksi kahteen eri kommenttiin eri keskusteluteemoilla, mitä olen asiallisesti ottanut osaa mietteihisi. Ihan ystävällisissä merkeissä ollaan asialla.
    En! ole trolli ja käytän tuttua nimimerkkiä.
    Ota sinäkin vähän keventäenkin osaa keskusteluun. Kannustavasti ja ystävällisesti hän.

    Kas, johan astuu myös nimimerkki Tuom. kehiin, jotta minut kuriin saadaan. Niin sitä pitää...

    Olen useammankin kerran vastannut suoriin kysymyksiisi pitkästi. Olen muistaakseni selitellyt niin omia taustojani kuin myöskin sitäkin, miksi tänne aina ajoittain innostun kirjoittelemaan.

    Vaivannäköni seuraus on ollut ajoittain vaikeneminen, ajoittain eriasteiset törkeydet. Muistanpa Sinunkin arvoisa Tuom. aikoinaan arvioineen pätevyyttäni työssäni kin näiden keskustelujen pohjilta. No, sitähän sattuu, vai mitä?

    Valitettavasti olen tullut siihen johtopäätökseen, että olet hyvin todennäköisesti multinikki ja trolli. Kirjoittelet muillakin nikeillä ja ajoittain tuo nykyinen nikkisi sitten astuu kehiin mukaan "rauhoittelemaan" sivistyneesti keskustelua. Väliin kuitenkin osuu sitten suorempi piikkikin ja siitä olen johtopäätökseni vetänytkin. Onneksi haukku ei haavaa tee ja se tuntuu joitakin ärsyttävän.

    Olen kirjoittanut jo monta asiallista tekstiä tähän ketjuunkin ja vääntänyt rautalankamallia siitä, miten jotkut maallista menestystä hamuavat ja siinä sivussa uskovaisia naruttavat, esittäen toki itse kunnon uskovaa.

    Ensimmäistäkään ASIALLISTA vastausta ei ole tullut. Sinäkään Tuom. et siihen kyennyt. Sen sijaan, asialistalle piti taas nostaa allekirjoittanut ja minun motiivini. Jotenkin omituiselta tuntuu. Mikäli oma vakaumus on selkeä ja asiapohja kunnossa, olettaisi uskovaisten kykenevän rehellisesti jopa näistä "menestysteologeistakin" kykenevän keskustelemaan. Onko se mahdotonta?

    Onko avaus Sinusta jokin riitamittelö? Eikö siihen saa kantaa ottaa? Koska olen onneton keskustelija ja kaikin tavoin vaikea ihminen, eikö ole oletettavaakin, että osallistun näihin riitoihin? Onko tämä keskustelija Sinusta asioissaan aina oikeasa nostellessaan näitä Telarannan ja kumppaneiden oivalluksia tänne?

    Minusta tuollainen "vaikea keskustelija", niin kuin esiinnyt, on haaste. Ongelma vaan on siinä, että keskustelua ei käydä aiheista, vaan sinun egoosi ympärille käyvistä seikoista. Olen tosiaan arvostellut jopa ammatillista pätevyyttäsi, mutta vain mikäli tuollainen jankuttaminen heijastuu työhösi? Ei välttämättä, siinä olen väärässä. Kyllä opettajalta jotain esimerkillisyyttä toisen aatemaailman kunnioittamisen suhteen odottaisi. Varsinkin jos on humanisti koulutukseltaan!

    Itse en trollaile, eikä kannata olla paranoidinen sen suhteen. Mutta jos paljon arvostelee ja suorastaan haukkuu lyttyyn ketä tahansa tahoa, niin kyllä metsä jossain vaiheessa vastaa.

    Jos on hankala ihmisille ja Jumalalle, niin mitä sitten voi odottaa? Onhan sellaisia ihmisiä, joille mikään ei ole pyhää tai kunnioitettavaa. Sekinhän on eräs ajan merkki; ...ja silloin ihmiset ovat: rakkaudettomia, julmia, epäpyhiä, itsekkäitä, vanhemmilleen tottelemattomia, raakoja, epäsopuisia, ...niin kuin jotkut!

    Edelleenkään et kyennyt ottamaan kantaa oikeastaan yhteenkään esittämääni mielipiteeseen. Puhut aivan eri aiheesta kuin minä ja juuri se todistaakin Sinut valitettavasti trolliksi. Se on oikeastaan harmi, sillä olet joskus jopa kyennyt asialliseenkin mielipiteen vaihtoon.

    Kerrot epäilemättä joskus sen, mitkä osat tuolla ketjussa ylempänä olevista teksteistäni pyörivät egoni ympärillä? Vai astuuko kehiin kenties jokin toinen nikki?

    Ei kai nyt kukaan usko, että IR olisi opettaja. Harhaa, pelkkää harhaa. Todista. En usko, ennen kuin on todisteita. Ei taatusti noin tyhmä ja luonnehäiriöinen voi opettaa, mutta tosin huijareitakin on nähty, jopa valelääkäreitäkin, että silleen vaan.

    Äänestä

  • nzcmvb kirjoitti:

    IR tarvitsee selkokielisiä viestejä, mutta foorumi ei edellytä niitä, joten joko IR on väärällä foorumilla tai foorumi on suunniteltu ilman selkokielisten viestien lukijoita.
    Siis jompi kumpi on erehtynyt sivustosta.

    Niitä toisia nikkejä näemmä tarvittiin sitten ihan kaksin käsin.

    Syytä on huomata, että vastauksia ei heru - ei edes joulun kunniaksi. Muuta kivaa kyllä tulee sen sijaan, kuten lukutaitoiset huomaavat. Netti saa ihmiset löytämään itsensä.

    Äänestä

  • Inhottava realisti kirjoitti:

    Edelleenkään et kyennyt ottamaan kantaa oikeastaan yhteenkään esittämääni mielipiteeseen. Puhut aivan eri aiheesta kuin minä ja juuri se todistaakin Sinut valitettavasti trolliksi. Se on oikeastaan harmi, sillä olet joskus jopa kyennyt asialliseenkin mielipiteen vaihtoon.

    Kerrot epäilemättä joskus sen, mitkä osat tuolla ketjussa ylempänä olevista teksteistäni pyörivät egoni ympärillä? Vai astuuko kehiin kenties jokin toinen nikki?

    Nyt astuu kehiin näkymätön ninni.

    Kysyin tässä joku päivä sinulta yhden kysymyksen. Oletko sinä IR Evankeliumin vastustaja?

    Tähän kysymykseen vastausta odottaen.

    Äänestä

  • näymätön ninni kirjoitti:

    Nyt astuu kehiin näkymätön ninni.

    Kysyin tässä joku päivä sinulta yhden kysymyksen. Oletko sinä IR Evankeliumin vastustaja?

    Tähän kysymykseen vastausta odottaen.

    En kinä millään tavalla "vastusta" evankeliumia. Miksi ihmeessä tekisin niin? Vastustan joidenkin ihmisten tulkintoja ja evankeliumien nimissä esitettyjä huonosti perusteltuja väitteitä. Jotkut ilmeisesti olettavat olevansa lähes jumalallisessa asemassa mielipiteineen..

    Haluan kommentoida ihmisten tulkintoja pyhistä kirjoistaan. Väitänpä myös, ettei jokainen sellainen asia, jota absoluuttiseksi totuudeksi väitetään, ole välttämättä sitä.

    Jotkut uskovaiset olettavat olevansa ainoita oikeita kristittyjä ja puhuvat niin suurella itsevarmuudella ja paatoksella, että heidän teorioidensa kyseenalaisuus tuppaa unohtumaan varsinkin heiltä itseltään. Monet toimintatavat ovat erittäin arveluttavia, mutta kun niistä huomauttaa, saa niskaansa lokaa. Onneksi tosin vain kirjallisessa muodossa.

    En halua mitätöidä Raamattua, mutta monet osaset siitä pitäisi arvioida tarkasti. Kukin ryhmittymä ja uskovainen yksilö tekee niin vain omasta viitekehyksestään ja taustasta kehittyneellä tavalla. Turhan moni uskovainen haluaa "vain uskoa" ilman turhia ajatteluprosesseja. Mikäs siinä, saa niin tehdä. Ongelma on se, että kaikki muut ihmiset eivät siihen kykene. En minä ainakaan.

    Raamatussa on sinänsä nerokkain tavoin leimattu skeptikot ja epäilijät typeriksi. Ymmärrettäväähän se on. Se on myös tavallaan välttämätöntä.

    Minun kohdallani raja kulkee siinä, että kun uskon nimissä elämää säädellään, perustelujen on ltava graniittiin valettuja. Vielä en ole törmännyt niin hyviin perusteluihin minkään uskonnon piirissä, että olisin kykenevä tai halukas luopumaan rationaalisesta ajattelustani.

    Perusajatukseni on yhä vieläkin vain se, että jos Jumala on olemassa, hän ei ole sellainen kuin kristinusko väittää. Kolminaisuusoppi on sekasotku. Jumalan nimissä asioita väitetään ja siis myös vaaditaan, mutta ihmismieli näkyy usein taustalla.

    Mitä pirua sinä sitten teet uskovien raamatullisella foorumilla?

    Äänestä

  • Hölömö, mää suolle kirjoitti:

    Mitä pirua sinä sitten teet uskovien raamatullisella foorumilla?

    Kerrotko meille, mikä on Sinun antisi tälle keskustelulle?

    Äänestä

  • Inhottava realisti kirjoitti:

    Kerrotko meille, mikä on Sinun antisi tälle keskustelulle?

    Ihan uskomatonta. Mikähän on uskovaisen anti ateistiselle herjaajalle. Mikä pitäisi olla? Mitä saat itsellesi täältä kun Raamattukaan ei ole sinulle totta? Ja edelleenkin profetallinen perustus on siinä Raamatussa. Uskoit tai et. Koska et usko, niin mitä teet täällä?
    Sinäkö se oletkin tärkein. Mitäpä muiden tarpeista.

    Äänestä

  • Ilm.kirjan piruko? kirjoitti:

    Eli Sinulla ei ole antaa näytteitä siitä, mitä itse olet tänne kirjoittanut?

    Suomi24 on keskustelua varten. Mikä on Sinun antisi tälle keskustelulle?

    Ymmärtääkseni Suomi24 tarjoaa paikan, jossa ihmiset voivat esittää mielipiteitään ja keskustella niistä. Oletko Sinä eri mieltä?

    Kukaan muu täällä ei keskustele allekirjoittaneesta kuin Sinä. Ei minulla ole halua keskustella itsestäni. Mikäli joku nostaa aiheeksi jatkuvasti minut, se olet Sinä itse. Ihmeellistä, eikö totta?

    Äänestä

  • Inhottava realisti kirjoitti:

    En kinä millään tavalla "vastusta" evankeliumia. Miksi ihmeessä tekisin niin? Vastustan joidenkin ihmisten tulkintoja ja evankeliumien nimissä esitettyjä huonosti perusteltuja väitteitä. Jotkut ilmeisesti olettavat olevansa lähes jumalallisessa asemassa mielipiteineen..

    Haluan kommentoida ihmisten tulkintoja pyhistä kirjoistaan. Väitänpä myös, ettei jokainen sellainen asia, jota absoluuttiseksi totuudeksi väitetään, ole välttämättä sitä.

    Jotkut uskovaiset olettavat olevansa ainoita oikeita kristittyjä ja puhuvat niin suurella itsevarmuudella ja paatoksella, että heidän teorioidensa kyseenalaisuus tuppaa unohtumaan varsinkin heiltä itseltään. Monet toimintatavat ovat erittäin arveluttavia, mutta kun niistä huomauttaa, saa niskaansa lokaa. Onneksi tosin vain kirjallisessa muodossa.

    En halua mitätöidä Raamattua, mutta monet osaset siitä pitäisi arvioida tarkasti. Kukin ryhmittymä ja uskovainen yksilö tekee niin vain omasta viitekehyksestään ja taustasta kehittyneellä tavalla. Turhan moni uskovainen haluaa "vain uskoa" ilman turhia ajatteluprosesseja. Mikäs siinä, saa niin tehdä. Ongelma on se, että kaikki muut ihmiset eivät siihen kykene. En minä ainakaan.

    Raamatussa on sinänsä nerokkain tavoin leimattu skeptikot ja epäilijät typeriksi. Ymmärrettäväähän se on. Se on myös tavallaan välttämätöntä.

    Minun kohdallani raja kulkee siinä, että kun uskon nimissä elämää säädellään, perustelujen on ltava graniittiin valettuja. Vielä en ole törmännyt niin hyviin perusteluihin minkään uskonnon piirissä, että olisin kykenevä tai halukas luopumaan rationaalisesta ajattelustani.

    Perusajatukseni on yhä vieläkin vain se, että jos Jumala on olemassa, hän ei ole sellainen kuin kristinusko väittää. Kolminaisuusoppi on sekasotku. Jumalan nimissä asioita väitetään ja siis myös vaaditaan, mutta ihmismieli näkyy usein taustalla.

    Helpottavaa kuulla ettet ole Evankeliumin vastustaja. :)

    Tosin uskossakaan et vastauksistasi päätellen taida olla.

    Mutta sydämestäni toivon, että Jumala avaa Sanaansa sinullekin, kun vilpittömin mielin Herraa lähestyt.

    Kiitos kun vastasit

    Äänestä

  • Kontrolli pettänyt kirjoitti:

    Ei kai nyt kukaan usko, että IR olisi opettaja. Harhaa, pelkkää harhaa. Todista. En usko, ennen kuin on todisteita. Ei taatusti noin tyhmä ja luonnehäiriöinen voi opettaa, mutta tosin huijareitakin on nähty, jopa valelääkäreitäkin, että silleen vaan.

    Kyllä hää opettaja on. Ja sitten harvinaisen kriittinen. Kun yleensä opettajat pakkaavat olemaan sellaisia vanhoillisia, konformisteja. Kyse on vaan siitä, miten erottaa omat mielipiteensä ja elämäntapansa opettajan ammattikuvasta ja roolista?

    Hitsari Heikin ja maalari Ransun on helpompi heittää läppää jumalista ja ennustuksista, kun ei suoraan liity ammattikuvaan ja käytökseen.

    Lisäksi IR on luokanopettajana harvinaisen oppinut historioitsijana. Kelpaisi tiedoiltaan aineenopettajaksi yläkouluun ja lukioon.

    Mutta keskustelu foorumiin se ei oikein nyt liity, siis mitä kukin on ammatiltaan.. On kylmästi pidettävä ammattirooli ja vapaan foorumin keskustelu erillään.
    Jotkut uskovat vanhemmat pitävät tärkeänä, että "heidän lapsillaan on uskova opettaja"! Mutta ei sekään välttämättä vie "oikeaan" lopputulokseen. Koulun itsesän pitää opettaa objektiivisesti, kriittiseen ajatteluun. Luterilaisuuteen liittyen IR on juuri tuonut esille erään tärkeän kristillisen kulttuuriperintöön liittyen: pitää erillään harhaopeista ja menestysteologian amerikkalaisperäisestä jonkinmoisesta rahaevankeliumista, missä kuitenkin raha on jumala ("In money we trust")
    Kun taas meille, jotka uskomme Kristinuskon Jumalaan, "raha on kaiken paha alku ja juuri, sitä himoiten monet eksyvät palvelemaan epäjumalanaan."

    Henkilön ja evankeliumin kannalta olisi tietysti ihanne, että kansankynttilä löytäisi uskon. Mutta ne aamuhartaudet, ruoan siunaus, vuotuiset koulujumalanpalvelukset, lasten kasvatuksen kristilliset perustat !!! Miksi Suomi hylkäsit ainoan moraalisen ja tulevaisuuden toivoa antavan kristillisen kulttuuriperintösi?

    Äänestä

Pelkkä ja jatkuvaa väittelyä onko Raamattu totta, vai eikö ole. Jos perusta uppoaa, ei keskustelua voi syntyä. Väittelyä kylläkin. Kristityn ei tarvitse puolustella ateistille, joka ei ota mitään vastaan puolestaan.

2.Korinttolaiskirje:
6:14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?

IR:llä on ongelmia. Tärkein on nikit. Pitäisi päästä kiinni nimimerkkiin kun asiasta ei ymmärrä mitään keskusteluksi asti.
Toinen ongelma on se, että kun ei missään sanota mitä ei saa tehdä niin silloin katsoo kaiken sopivaksi, mitä ei kielletä. Jossakin viestissä viestitti, että missä sanotaan, että pitää olla samaa mieltä profetioista?
Kuule, ei sanota missään, eikä profetioista samaa mieltä tarvitse ollakaan. Mutta siitä pitää olla tietoa, mikä on oikea profetia ja mihin se perustuu. Muuten on mielikuvitusta kaikki mitä kirjoittaa.

Niinpä. Missään ei sanota että tästä pitäisi olla samaa mieltä ja siksi IR antaakin tämän viestin pysyä oman ideologiansa perusteella.
Tässä viestissä on IR:n toteutuneita profetioita.

Lajitteluperuste: Sisältö | Päivämäärä
1
IR kysyy -- "Missä kohtaa tämän osi...
Oikein inhottava 20.12.2013 23:00
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
2
Ei ole tuttu tunne. Odotan joulua j...
Inhottava realisti 20.12.2013 21:40
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
3
Minäkin asetan vastakysymyksen, joh...
Inhottava realisti 20.12.2013 21:39
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
4
Edelleenkään et kyennyt ottamaan ka...
Inhottava realisti 20.12.2013 21:35
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
5
Rasittava trolli.
Inhottava realisti 20.12.2013 21:29
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
6
Hmm... Vilkaisin tekstiä ja sielläh...
Inhottava realisti 20.12.2013 21:28
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
7
Totta kai Raamattu sanoo niin. Ihmi...
Inhottava realisti 20.12.2013 20:52
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
8
Kas, johan astuu myös nimimerkki Tu...
Inhottava realisti 20.12.2013 20:47
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
9
Teen avaajan tekstistä oletuksia. M...
Inhottava realisti 20.12.2013 20:30
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
10
Höpön höpön. Ihmisellä on velvollis...
Inhottava realisti 20.12.2013 19:10
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
11
Teknologia on kehittynyt siksi, ett...
Inhottava realisti 20.12.2013 19:05
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
12
Valitettavasti Sinunkin olisi syytä...
Inhottava realisti 20.12.2013 18:58
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
13
Netti on pullollaan vaikka mitä. Ku...
Inhottava realisti 20.12.2013 14:54
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
14
Et joko ymmärtänyt tai halunnut ymm...
Inhottava realisti 20.12.2013 14:03
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
15
Ja teillä luonnollisetsti on TODIST...
Inhottava realisti 20.12.2013 13:19
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
16
Voinet antaa konkreettisia esimerkk...
Inhottava realisti 20.12.2013 13:16
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
17
Tämä keskustelu on oikea tyyppiesim...
Inhottava realisti 20.12.2013 11:37
Yhteiskunta / Uskonnot ja uskomukset / Profetiat
18
En jaksanut lukea kaikkia vastauksi...
manikjdhf 20.12.2013 00:51
ja kulttuuri / Kirjat ja novellit / Kirjailijanalut

Äänestä
  • Voi voi kun tuli selvästi useampiakin virheitä tuohon tuotokseesi. Olen huolestunut. Alatko menettää parasta terääsi?

    En ensinkään ole määritellyt itseäni profeetaksi. Näin ollen, en luultavasti myöskään TUOTA profetioita.

    Toiseksi, mitä ihmettä tuo viimeinen juttu tuolla tekee?

    "En jaksanut lukea kaikkia vastauksi...
    manikjdhf 20.12.2013 00:51
    ja kulttuuri / Kirjat ja novellit / Kirjailijanalut"

    Käytettiinkö jossakin ehkä sanoja, jotka esiintyvät nikissäni?

    Mitä muuten luulet; onko listojesi laatimisella jotakin merkitystä minun kirjoitteluuni?

    Äänestä

  • Inhottava realisti kirjoitti:

    Voi voi kun tuli selvästi useampiakin virheitä tuohon tuotokseesi. Olen huolestunut. Alatko menettää parasta terääsi?

    En ensinkään ole määritellyt itseäni profeetaksi. Näin ollen, en luultavasti myöskään TUOTA profetioita.

    Toiseksi, mitä ihmettä tuo viimeinen juttu tuolla tekee?

    "En jaksanut lukea kaikkia vastauksi...
    manikjdhf 20.12.2013 00:51
    ja kulttuuri / Kirjat ja novellit / Kirjailijanalut"

    Käytettiinkö jossakin ehkä sanoja, jotka esiintyvät nikissäni?

    Mitä muuten luulet; onko listojesi laatimisella jotakin merkitystä minun kirjoitteluuni?

    Mitä sä vauhkoot? Ei missään kielletä mitään.

    Äänestä

  • Höheli kirjoitti:

    Mitä sä vauhkoot? Ei missään kielletä mitään.

    Kuten huomaamme, itse keskustelulla ei tässä vaiheessa ole enää merkitystä. Jäljelle jäi vain sönkkääminen.

    Äänestä

Kalle Nero ottaa (pitkän ja käsitellyn) aloituksen parin viikon takaa ja ihmettelee:
"Kuten huomaamme, itse keskustelulla ei tässä vaiheessa ole enää merkitystä. Jäljelle jäi vain sönkkääminen."

Äänestä
  • Juuri tuo on sitä sönkkäämistä.

    Aiheesta on keskusteltu vielä lähipäivinä. Itse aihetta koskevat asiapitoisemmat repliikit uskovaisilta ihmisiltä ovat vähissä.

    Lukutaitoiset ihmiset näkevät ketjusta kyllä helposti sen, mitä kukin on kirjoittanut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kummalle? kirjoitti:

Herzog ja Ojares ihmisten pilkattavina, mutta mitä mieltä on Raamatunopettaja.

Jokainen meistä on enemmän tai vähemmän riippuvainen muiden ihmisten mielipiteistä. Odotamme ja tarvitsemme toisten hyväksymistä teoillemme ja ratkaisuillemme. Mitä epäitsenäisempiä olemme, sitä enemmän muut voivat meihin vaikuttaa. Jos taas elämäämme ohjaa jokin selvä periaate, olemme vapaampia muista ihmisistä. Siinä on kuitenkin omat ongelmansa. Itsenäiset ihmiset jäävät usein yksin. He saattavat maksaa mielipiteistään vapaudellaan. Monet ovat menettäneet henkensä.

Raamatun sananlaskuissa sanotaan: "Joka ihmisiä pelkää, on pelkonsa vanki, joka luottaa Herraan, on turvassa"(29:25) Vanhassa käännöksessä asia ilmaistaan näin: "Ihmispelko panee paulan, mutta Herraan luottavainen on turvattu." Paula tarkoittaa ansaa. Ne, jotka ojentavat elämänsä muiden mielipiteiden mukaan, astuvat ansaan kuin jänis. He menettävät vapautensa ja ovat toisten vallassa. Ansaan joutunut eläin menettää lopulta henkensä. Miten käy niille, jotka pelkäävät ihmisiä enemmän kuin Jumalaa?

Kansa oli erämaassa matkalla Luvattuun maahan. Mooses oli Jumalan käskystä noussut Siinain vuorelle, jossa hän sai lain taulut. Hän viipyi vuorella neljäkymmentä päivää. Raamattu kertoo: "Kun kansa näki, että Mooses viipyi eikä tullut alas vuorelta, kansa kokoontui Aaronin ympärille ja sanoi hänelle: 'Nouse, tee meille jumala, joka käy meidän edellämme. Sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, tälle miehelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta.'" (2.Moos. 32:1)

Tosiasiassa Aaronia vaadittiin myöntämään, ettei näkymätön Jumala ollut mitään. Aaron joutui kovan paikan eteen: uskoiko hän todella siihen Jumalaan, johon hänen esi-isänsäkin olivat uskoneet? Uskoiko hän niin, että hän voi seisoa koko kansan tahtoa vastaan? Mooses oli kenties kuollut. Aaron koki olevansa yksin ja turvaton.

Raamattu kertoo, että Aaron taipui kansan painostuksen edessä. Hän taipui uskaltamatta uskoa ja luottaa Jumalaan, joka oli tuonut heidät pois Egyptin orjuudesta. Kun Mooses oli paikalla, Aaron voi nojata häneen, veljeensä, mutta yksin ollessaan hän oli heikko. Kansan painostuksesta hän teki kultaisen sonnipatsaan. Sitä juhlittiin jumalana.

Luultavasti ymmärrämme Aaronia, sillä yllättävän helposti taivumme ajattelemaan, puhumaan ja toimimaan ympäristömme mukaan: työtoverien, sukulaisten, perheenjäsenten tai joidenkin muiden. Jokainen meistä joutuu jollakin tavalla Aaronin kiusaukseen, jossa testataan uskomme ja luottamuksemme Jumalaan.
Ote: Jokiranta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu