Olen Helsingin kaupungilla töissä ja palkka on huono. Siksi joudunkin ajamaan vanhalla 9 satasella Saabilla, joka on yleinen auto meidän köyhien virkamiesten keskuudessa.
Kesällä ajoin ko. autolla perse hiessä Helsingistä Imatralle tapaamaan vanhaa koulutoveriani. Syötiin pullakaffeet ja puhuttiin kuulumisia. Hänellä meni paljon paremmin kuin minulla. Asui isossa omakotitalossa ja kertoi että pääsi nyt työnjohtajaksi isoon lafkaan. Kuulema ei tarvitse tehdä paljoa muuta kuin juosta kahvitauoilla ja selailla pornoa netistä.
Tulin hyvin kateelliseksi, koska itse istun perse homeessa pienessä työhuoneessa jossa on hikisiä ja tyhmiä työtovereita hälisemässä kaikenmaailman joutavia löpinöitä niin ettei omaa rauhaa saa. Nettiinkään en töistä pääse kun siellä on joku muuri...joku ihme palomuuriko se nyt oli joka estää kaiken kivan tekemisen koneella.
Eniten minua risoo kun joudun asumaan pienessä yksiössä Kontulan räkälässä, kun muuhun ei ole varaa. Joka perjantai kävelen lähibubiin nauttimaan ohrapirtelön ja katsastan josko olisi joku kiva nainen jonka kanssa jutella. Mutta eihän siellä räkälässä ole kuin köyhiä ja rumia humalaisia ihmisiä, samanlaisia kuin itsekin.
Olen jo 46-vuotias enkä ole saanut toteutettua elämässäni mitään merkittävää. Edes poikuudesta en ole päässyt vielä eroon, vaikka kovasti olen yrittänyt. Ei edes juopot yh-äidit huoli minusta yhden illan panoa, olenhan vain köyhä virkamies.
Haluaisin ison omakotitalon ja uuden mersun jossa on ilmastointi. Haluaisin myös päästä poikuudesta eroon! Onko se liikaa vaadittu, onko?

Vastaukset 2
Vanhimmat
..oikeessa olet.jatka vaan perse huurussa samaan malliin.
bemun ruppanasta.