Työpaikkojen vierastaminen huipussaan

Miksi Outokummussa vastustetaan tulevaisuuden työpaikkoja ?? Luulisi velkaisen kunnan ottavan lämmöllä vastaan tulevaisuudessa häämöttäviä työpaikkoja joita syntyisi kenties paljonkin. Outoa toimintaa Okulaiset...

""Outokummun kaupunki vastustaa Finnaust Mining Southern Oy:n valtaushakemuksia Kaasilassa, Asevelikylässä ja Teyrisuolla.
Kaasilassa asemakaavaan on merkitty muun muassa asuinaluetta ja Asevelikylään teollisuusalueita ja asuinrakentamista. Teyrisuo on puolestaan pohjavesialuetta.
Kaasila ja Asevelikylä ovat Outokummun tulevaisuuden laajenemisalueita, joten kaupunki vastustaa kaivoshanketta.""

Tulevaisuudessa kaupunki voisi laajentua jos tarvetta muuallekkin, tilaa on ja kaavaa saa piirrettyä paremmillekkin alueille. Eikös Kaupungissa ole pilvin pimein valmiita asuntoja myytävänä, nehän olisi järkevää ensikädessä ottaa käyttöön ja vasta sitten rakentaa uusille alueille uutta.
13342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Yksi syy lienee se, että aktiivista elinkeinopolitiikkaa ei enää harjoiteta. Kirjoitin tuossa toisessa viestissä siitä omituisesta asiasta, että Outokummun kaupunki on ostanut teknisen johtajan palvelut 50 %:sti Joensuun Vesi Oy:ltä. Sama homma teollisuuskylä Oy:n kohdalla: kaupunginhallitus on päättänyt, että sen toimitusjohtaja ei tee enää täyttä päivää vaan suuren osan työajastaan Outokummun vuokrataloille.

Summa summarum: kun työtehtäviä yhdistetään omituisesti ja ennen kaikkea niitä vähennetään strategisesti täkeistä kohdin, niin tulokset ovat nähtävillä. Miten kehität Okun teollisuutta kun kenelläkään ei ole siihen työaikaa? Ja verrataanpas siihen kun teollisuuskylällä oli päätoiminen johtaja 1970-luvun lopulta pitkälle 2000-luvulle. Saatiin suurin piirtein korvattua kaivostoiminnassa menneet työpaikat.

Äänestä

On täysin toiveajattelua, että Outokumpu kasvaisi. Joensuuta lähempänä ovat Kontiolahti ja Liperi, joista löytyy rakennusmaata ja joilla on asuinkuntana parempi maine ja vetovoima.

Eli nyt todella pitäisi Okussa ymmärtää, että on jo saavutus, jos nykyinen asukasmäärä säilyisi. Jo siihen tarvittaisiin kipeästi uusia työpaikkoja. Ei taida olla kohta muita vaihtoehtoja kuin että Joensuu korjaisi hölmöläisten kylän hoiviinsa.

Äänestä

Vastustaavat ku eivät ymmärrä hyvän piälle.

Äänestä

Okun kasvu on täysin mahdollista, joskin maltillinen. Okussa käy satoja ihmisiä päivittäin töissä muilta paikkakunnilta. Käsittääkseni kaupungissamme ei ole ollut juurikaan yritystä selvittää keinoja miten näitä ihmisiä saataisiin muuttamaan kaupunkiin, toisin sanoen tekemään Oku houkuttelevammaksi asuinpaikkakunnaksi kuin missä he nyt asuvat.

Äänestä
  • Okun vetovoimaa asuinpaikkana ei nosta koulupalvelut jotka on enemmän tai vähemmän retuperällä, korkea veroäyri, huonosti hoidetut kadut, yleinen ilmapiiri. Siinä muutamia esimerkkejä mihin muuttajat katsovat suurennuslasi kädessään. Pelkkä kulttuuri sekä uimahalli/ urheilutalo yms ei silloin riitä varsinkin kun niitä löytyy muualtakin.

    Halpoja asuntoja on pilvin pimein ja lisää tyhjenee luonnollisen poistuman sekä poismuuton myötä.

    Äänestä

Okun vetovoima ei ole nyt kovin korkea, mutta potentiaalia on. Se vaatinee kyllä uudet paikalliset päättjät. Joensuu ei meidän asioitamme hoida, vaan meidän on odotettava seuraaviin kuntavaaleihin saakka.

Tässä kaupunginhallituksemme, jolla on ollut pää pensaassa alusta saakka vaikka ongelmia on ollut vaikka kuinka:

Eija Pennanen (puheenjohtaja)
Raimo Kinnunen (vara pj)
Pentti Jääskeläinen
Liisa Hiltunen
Petri Kokko
Veli-Matti Raninen
Leila Sirviö
Tuija Viitala
Timo Vänskä

Tälle porukalle asioita esittelee pitkälti va. kaupunginjohtajamme.

Tämä porukka ei tiedota mahdollisista ongelmista eikä myös niistä, joita on jo sattunut. Ja niitä on ollut, huhut vain vellovat. Vasta kun alkaa kuntalaisten terveys vaarantua ja Helsingistä käsin ärähdetään, niin tulee infoa. Että silleen. Mutta seuraavien vaalien jälkeen uusi porukka kehiin. Joensuulaisia ei meidän hallintopuikkoihimme kuitenkaan kannata päästää.

Äänestä
  • sitä saat mitä tilaat eli protestivaslit menivät persiilleen, ei apua kepukoista ja persuista

    Äänestä

Kaupunginhallituksen eräs suurimmista ongelmahan on se, että siellä istuu saman pöydän äärellä kaupungin lahtaajia, varsinkin kokoomuksen edustajat, ja sitten puolustajia, joita löytyy perussuomalaisista ja käsittääkseni keskustalaisista. Demareista ei kukaan ota Outokummussa enää selvää. Tämä sekalainen porukka pitäisi hajoittaa ja kaupunkiin saada oikea oppositio. Sitten voisi syntyä oikeaa poliittista keskustelua. Nyt hyssytellään ettei loukata hallitustoveria. Se taas koituu suoraan haitaksi meille okulaisille.

Äänestä

Demarit ja Kokoomus on itsenäisen kunnan suurimpia kannattajia täällä Outokummussa.

Jorex puhuu puuta heinää.

Äänestä

Työpaikat olisivat tärkeitä paikkakunnallamme, 1000- 2000 asukasta olisi mukava lisä veronmaksajiin jotka on vuosikymmeniä vähentyneet reippaasti yli mainitsemani määrän. Kaivos/ kaivokset toisi kivan piristysruiskeen kuihtuvaan kaupunkiimme, selkärangan jonka varaan olisi hyvä rakentaa paikkakunnan tulevaisuutta, uutta elämää.

Rakennusmaata on muuallakin kuin suunnitellulla valtausalueella, enkä usko nykymenolla rakennusalueita enää tarvitsee kaavoittaa. Väki vähenee kymmenillä joka vuosi, eläkeläiset lisääntyy samalla lapsiperheet vähenee, suunta ei muutu ilman suurta työllistävää hanketta joka uusista kaivoksista olisi tarjolla.

Äänestä

Nim. Kuntalainen 2014 on vitsimiehiä /-naisia kommentillaan, että "Demarit ja Kokoomus on itsenäisen kunnan suurimpia kannattajia täällä Outokummussa." Kokoomuksesta ainakin Vänskä on julkisesti liitoksen kannalla, takuulla myöskin muut kokoomukset. Halunnevat noudattaa kiltisti valtakunnallista pikkukuntien lahtaamislinjaa.

Ja entä Okun demarit? Kukaan heistä ei ole ottanut julkisesti kanta Okun historian tärkeimään asiaa! Uskomatonta menoa. Vain ja ainoastaan perussuomalaiset ja osa kesustalaisista on ilmoittanut suoraselkäisesti ja avoimesti mielipiteensä asiaan. Nyt jos koskaan on aika keskustella ja tuoda kantansa julki. On häpeällistä toimintaa omaa kotikuntaansa kohtaan, että näin tärkeässä asiassa luottamushenkilöt pimittämät mielipiteitään.

Äänestä

Kiitos sinulle Jorex suoraselkäisestä kirjoituksestasi tälle palstalle.

Äänestä

Kaivokset ovat tarpeen. Tulisi työpaikkoja ja verotuloja kuntaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalle kehveli kirjoitti:

Miksi Outokummussa vastustetaan tulevaisuuden työpaikkoja ?? Luulisi velkaisen kunnan ottavan lämmöllä vastaan tulevaisuudessa häämöttäviä työpaikkoja joita syntyisi kenties paljonkin. Outoa toimintaa Okulaiset...

""Outokummun kaupunki vastustaa Finnaust Mining Southern Oy:n valtaushakemuksia Kaasilassa, Asevelikylässä ja Teyrisuolla.
Kaasilassa asemakaavaan on merkitty muun muassa asuinaluetta ja Asevelikylään teollisuusalueita ja asuinrakentamista. Teyrisuo on puolestaan pohjavesialuetta.
Kaasila ja Asevelikylä ovat Outokummun tulevaisuuden laajenemisalueita, joten kaupunki vastustaa kaivoshanketta.""

Tulevaisuudessa kaupunki voisi laajentua jos tarvetta muuallekkin, tilaa on ja kaavaa saa piirrettyä paremmillekkin alueille. Eikös Kaupungissa ole pilvin pimein valmiita asuntoja myytävänä, nehän olisi järkevää ensikädessä ottaa käyttöön ja vasta sitten rakentaa uusille alueille uutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu