Keskustelun tarkoitus tai päämäärä?

Jos nää ammattirienaajat tekis oikeasti oman vakaumuksensa mukaan,olisivat he puolustamassa omaa vakaumustaan esim.uskontojen uhrit tai helluntailaisuus,tai mikä se nyt kelläkin on,oma "koti".Mutta eihän heillä olekaan tarkoitus puolustaa vaan hakea riitaa.Olis hyvä huomata että te jotka olette jääneet "koukkuun" tälle palstalle saattas tuoda perspektiiviä käydä lukasemassa mitä esim.UUT.osiossa haukutaan eniten.Se on vapaakirkko ja helluntailaisuus.En kannata parjaamista mutta jotta suhteellisuustaju palaisi.Ts. nimim.melperi1 ja kesitas,ja muut,näyttää olevan niin että teitä kiinnostaa vain vl:ien lyöminen.Ja koko herätysliikkeen demonisointi.Ei se tietenkään historian mukaan outoa ole.
9112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei ole tosiaan oikein haukkua vanhoillisia, mutta sen sijaan voimme kritisoida ja oikaista joitakin vanhoillislestadiolaisuuteen pesiytyneitä vääriä epäraamatullisia käsityksiä ja oppeja. Niiden korjaaminen on myös vanhoillisten etujen mukaista, koska taivaassa riemuitaan, kun siionissa vallitsee oikea raamatullinen opetus ja oppi!

Äänestä
  • SRK on keskittynyt kolmeen pääteologiaan nykyään: Rikostensalailu-oppiin, uhrien vaientamiseen ja pakkosynnytysoppiin.

    Näiden varassa vl-uskonto kitkuttaa korpimatkaansa kohti "autuaampia metsästysmaita".

    Äänestä

No,jaa.Eiköhän meillä vl liikkeessä oppi ole kuitenkin raamatulla aina perusteltu.Aikaan liittyviä käsityksiä on toki tarpeen aina tarkastella. Ei ehkä kuitenkaan tällä foorumilla.Väärästä opista on kautta aikojen syytetty niitä,joita Jumalanlapsiksi kutsutaan.Se oppi on kuitenkin kestänyt kaikkien,hirmuisimpienkin maallisten kuninkaiden edessä.Koska sen Avaaja on Jumala.Se mikä on tärkeintä,on se miten syntinen vanhurskautetaan.Siihen löytyy kyllä vastaus ihan vaikkapa seuroja kuuntelemalla.Ja vastaus on aina sama.Niin Apostolitkin saarnasivat anteeksiantamuksen evankeliumia.Synnistä he kehottivat tekemään parannuksen.Näin se on kautta aikain ollut .Kiista jatkuu.Meidän syntisten ja niiden kesken joita ei synti sureta.

Äänestä
  • Törkeimmät vl-HARHAOPIT

    1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

    2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.

    3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.

    4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.

    5. Jumala ei pysty antamaan syntejä anteeksi - vain vl-henkilö voi tehdä sen.

    6. Ehkäisy on syntiä.

    Siinä erittäin selvä luettelo törkeimmistä harhaopeista, joita vl-herätysliike opettaa.

    Vanhoillislestadiolaiset väittävät olevansa "ainoita maailmassa", jotka osaavat millin tuhannesosan tarkkuudella noudattaa Jumalan tahdon. Voin paljastaa totuuden:

    SIIHEN EI KYKENE KUKAAN IHMINEN.

    Tämän omassa KORSKASSAAN keksimänsä ajatuksen pohjalta veeällät ovat nostaneet itsensä kultavasikkaiselle korokkeelle. Sieltä korokkeelta he katselevat nenänvarttaan pitkin muita uskovaisia ja sinkoavat näiden suuntaan kehotuksiaan "Tee parannus sinä epäuskoinen!".

    Sieltä kultavasikkatornistaan veeällät opettavat, että Jumala ei yksin pysty pelastamaan ihmistä synnin yöstä. Aina tarvitaan kyytipojaksi vl. Tällä suoraan helvetistä kumpuavalla opetuksellaan veeällät 1) väheksyvät ja pyrkivät mitätöimään kaikkivaltiaan Jumalan valtaa ja voimaa 2) pyrkivät nostamaan itsensä vähintään puolijumalaksi - mieluummin vähän korkeammalle. Syntien anteeksiannon kohdalla vanhoillislestadiolaiset ovat korottaneet itsensä Jumalan yläpuolelle.

    Tämä KORSKAJOUKKO opettaa, että yksinomaan he muodostavat Jumalan valtakunnan maan päällä. Ihmisellä ei sen opin mukaan ole mitään asiaa "Jumalan juttusille" muutoin kuin rauhanyhdistyksen oven kautta. Mitäs väliä maailman muilla sadoilla miljoonilla elävässä uskossa olevilla on - EI MITÄÄN VÄLIÄ.

    Heille on vain käynyt niin huono tuuri, että eivät ole kokeneet onnea syntyä tänne pikku-Suomeen ja eivät siksi pysty kävelemään rauhanyhdistyksen ovesta sisään ja sitä kautta myöskin Jumalan valtakuntaan sisään.

    He joutuvat tyytymään vain Raamatun oppeihin ja siksi heidän kohtalonsa on kova: Helvetin ovi on jo raollaan kaikille näille muille uskoville ympäri maailmaa.

    Miksi eivät hölmöt muuta Suomeen ja astele rauhanyhdistyksen ovesta sisälle. Siten hekin turvaisivat iäisen kohtalonsa.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    Törkeimmät vl-HARHAOPIT

    Mene Kalle sinne Lahen ry:lle seuroihin ja kuuntele,kerro sitte mitä siellä puhutaan.Siellä hengellisesti vaivaisia lohdutetaan.Eikö niin.Ja myös kehotetaan Ihmisiä uskomaan koko evankeliumi.Sen armojärjestyksen mukaan mikä raamattu ilmoittaa.Kyllä Jumala pystyis syntejä antamaan anteeksi,mutta se on tänne maanpäälle annettu aarre mikä on taivaasta.Jeesus asuu henkensä kautta omiensa keskellä.että näin.Tämä sama saarna leviää kyllä nykyään yli koko maailman.

    Äänestä

  • väärin kirjoitti:

    "Tämä sama saarna leviää kyllä nykyään yli koko maailman."

    Missä maissa vl-herätysliikkeellä on nykyään lähetystyöntekijöitä?

    Siis henkilöitä, jotka asuvat kohdemaassa ja tekevät siellä VAIN ME -lähetystyötä.

    Äänestä

  • Kuitenkin haukutte muita uskovaisia UUT:n palstalla ja tulette sitten tänne sillä kehuskelemaan.

    Äänestä

  • väärin kirjoitti:

    Mene Kalle sinne Lahen ry:lle seuroihin ja kuuntele,kerro sitte mitä siellä puhutaan.Siellä hengellisesti vaivaisia lohdutetaan.Eikö niin.Ja myös kehotetaan Ihmisiä uskomaan koko evankeliumi.Sen armojärjestyksen mukaan mikä raamattu ilmoittaa.Kyllä Jumala pystyis syntejä antamaan anteeksi,mutta se on tänne maanpäälle annettu aarre mikä on taivaasta.Jeesus asuu henkensä kautta omiensa keskellä.että näin.Tämä sama saarna leviää kyllä nykyään yli koko maailman.

    Minä oli Lahdessa toukokuussa 2009, kun pääsihteerimme Tuomas Hänninen luokitteli lasten raiskaamisen niin pieneksi synniksi, että siihen jokainen uskovainen on sydämessään valmis. Lahden ry.lle en enää mene. Enkä mihinkään muuallekaan, missä on puhujina Srk.n miehiä.

    Äänestä

Mitä se todistaa, että UUT:ssa haukutaan eniten vapaakirkkoa ja helluntailaisuutta? Nämä vl-uskovaisten johtopäätökset ovat toinen toistaan omituisempia...

Eikös uskovaisia juuri pilkata uskon vuoksi ja siitä heidät jumalan lapsiksi tunnetaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sama2 kirjoitti:

Jos nää ammattirienaajat tekis oikeasti oman vakaumuksensa mukaan,olisivat he puolustamassa omaa vakaumustaan esim.uskontojen uhrit tai helluntailaisuus,tai mikä se nyt kelläkin on,oma "koti".Mutta eihän heillä olekaan tarkoitus puolustaa vaan hakea riitaa.Olis hyvä huomata että te jotka olette jääneet "koukkuun" tälle palstalle saattas tuoda perspektiiviä käydä lukasemassa mitä esim.UUT.osiossa haukutaan eniten.Se on vapaakirkko ja helluntailaisuus.En kannata parjaamista mutta jotta suhteellisuustaju palaisi.Ts. nimim.melperi1 ja kesitas,ja muut,näyttää olevan niin että teitä kiinnostaa vain vl:ien lyöminen.Ja koko herätysliikkeen demonisointi.Ei se tietenkään historian mukaan outoa ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu