Ne ovat tavallaan meitä itseämme, jotka ovat suranneet meitä syntymässä, saamamme psykologisen perimän perisynnin vuoksi.
Ne ohjaavat meitä siihen suuntaan että perimä kehittyisi siihen suuntaan millaisen perimän olemme saaneet.
ON hyviä ja huonoja opastajia riippuen minkälainen perimämme on
Ne antavat meille vihjeitä miten eläisimme perimämme mukaan.
On olemassa tieteelinenkin toditus niden olemaassaolosta, jumalan kanssa niillä ei ole mitään tekemistä, vaikka uskovaiset saattavat nähdä ne enkelinä
Hädän hetkllä saattaa ilmestyä ns kolmas mies joka pelastaa tilanteesta jos tarkoituksemme ei ole tuhoutua siinä.
Omalta kohdaltani ensikerran kohtasin sen 5 v kun eksyin metsään ja pelkäsin ja itkin
Metsä näytti pelottavalta, mutta yhtä åkkiä se näyttikin ystävälliseltä, ja havahtuin että sehän ystävä ja samma eläämää kuin minäkin,
ENhän minä sitä silloin tiennyt, vasta vuosia myöhemmin kun aloin ottamaan selvää mitä silloin tapahtui
Toisen kerran koulussa ollassani 11 vuotias, niin välitunnilla työnsimme kuulaa, ja siihen tuli isompi poika ja sanoi, että antakaappa kun minäkin,ja hän työnsi mutta väärästä paikasta, huomasin sen mutta en kerinnyt kuin kääntyä kun kuula iski takaraivoon
akaun heräsin koulun seinustalta oli hiljaista, sillä koulu oli jo päättynyt, että olin kai ollut tajuttoma useamman tunnin ja luulleet kuolleesi ja jättäneet siihen.
Se oli 50 lukua joten se saattoi olla mahdollista.
Vasta seuraavana päivänä kun menin kouluun iso patti päässä niin eräs koulun johtokunnan jäsen lähti käyttämään lääkärissä
Jälkeenpäin kun kyselin mitä tapahtui, niin keneltäkään en saanut mitään tietoa tapahtuneesta
Seuraksena tapahtumasta oli kova päänsärky myöhemminjosta sain kärsiä lähes 30 vuotta, kunnes yläälä nukkuessani heräsin räjähdyseen päässäni, enkä sen jälkeen päätä särkenyt.
Tuolloin kyllä jo ymmärsi mistä oli kysymys, mutta ei siitä sen enempää
mitäkö enkelit ovat
valistunut
0
84
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2663338Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.791435- 661213
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991039Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:48943- 63941
- 51912
- 42787
- 47772
- 113716