Elän pienessä kämpässä, mutta se näyttää isolta ja valoisalta, koska mulla ei ole mitään ylimääräistä. Se, että kaikki näyttää todella karulta ja vaatimattomalta, luo meikäläiselle mielenrauhaa.
Toimii ainakin minulla, en tiedä miten on muilla ahdistuneilla? Ainoan taas lahjoittaa turhia tavaroita Punaiselle Ristille ja Pelastusarmeijalle, varsinkin vaatteita.
Asketismi auttaa ahdistukseen
9
658
Vastaukset 9
- ahdistanut aina
Minä elän pienessä kämpässä, koska varaa ei ole isompaan. Turhia tavaroitakaan ei ole.
Ahdistusta on ollut yli 60 vuotta. Mutta ei siinä asunnon ulkoisella olemuksella ole mitään merkitystä. Itse asiassa en edes kauheasti kiinnitä huomiota siihen asumisympäristöön.
Elämä kuitenkin tapahtuu suureksi osaksi asunnon seinien ulkopuolella. Asunto on vain paikka, jossa saa olla itsekseen ja jossa nukutaan ja vaihdetaan vaatteet. Sinänsä olen kyllä aloittajan kanssa samaa mieltä siitä, että tavarat ovat usein turhia, mutta ahdistus joka on ollut koko elämänmittainen on olemassa, olipa asunto millainen hyvänsä. Mutta vaikka voittaisin lotossa, niin mitään isoa asuntoa en hankkisi enkä muita turhuuksia.- Kylmät kädet
Jos minä voittaisin Lotossa, tappaisin itseni. Matkustaisin Kambodžaan ja ostaisin niiltä hylätyiltä kenraaleita niin järeän käsiaseen, että saan niillä tietoisuuteni katkeamaan kerta heitolla.
Mutta tää on vain toiveajattelua. Oletteko nähneet sen scifi-elokuvan, jossa tyyppi alkoi näkemään aivan kaiken? Repi lopulta silmänsä päästä omin kynsin. Sama juttu Kingin novellissa, Jauntti. tyyppi meni hereillä siitä kojeesta läpi ja koki ikuisuuden silmänräpäyksessä. - Kylmät kädet
Kylmät kädet kirjoitti:
Jos minä voittaisin Lotossa, tappaisin itseni. Matkustaisin Kambodžaan ja ostaisin niiltä hylätyiltä kenraaleita niin järeän käsiaseen, että saan niillä tietoisuuteni katkeamaan kerta heitolla.
Mutta tää on vain toiveajattelua. Oletteko nähneet sen scifi-elokuvan, jossa tyyppi alkoi näkemään aivan kaiken? Repi lopulta silmänsä päästä omin kynsin. Sama juttu Kingin novellissa, Jauntti. tyyppi meni hereillä siitä kojeesta läpi ja koki ikuisuuden silmänräpäyksessä.Olen yrittänyt itsemurhaa niin monta kertaa "ihmepelastumisella", että olen vakuuttunut siitä, että olen kärsimässä täällä rangaistusta.
- miten lie?
Asketismia meillä kavahdetaan. Sellainen yhdistetään jonkinlaisen dervissimunkin elämäntavaksi. Säännöllisyys ja hyvää elämänhallinta mielletään osuvammaksi.
Painonhallinta ja terveiden elämäntapojen noudattaminen vähentää ahdistusoireiden mieleen nousemista.
Masentuneista jotkut sanovat, että liikunta syventää heidän pahaa oloaan. Onko tästä tutkimustuloksiakin? Luulisi että kyseessä olisi enemmän mututuntuma.- siili1
Onhan sitä tutkittukin, tuolta löytyy lisätietoa:
http://www.telegraph.co.uk/health/healthnews/9311547/Exercise-does-not-lift-depression-research-suggests.html
Luulen niin, että liikunta tuottaa mielihyvää suurimmalla osalla terveistä. Tästä on lähtenyt tämä yleinen käsitys. Edes kaikille terveille liikunta ei tuota mielihyvän kokemusta. Depressiota sairastava tuskin saa mielihyvän kokemusta liikunnasta, kun ei saa sitä mistään muustakaan. Yleistä jaksamista se varmasti parantaa, mutta kuka tekee mitään yleisellä jaksamisella, jos mielihyvän kokemus on kokonaan kadonnut?
Asketismi auttaa minullakin ahdistukseen. Ylimääräinen tavara pois, ylimääräinen meteli pois ja väljyyttä ja tilaa ympärille, niin pystyy olemaan. Onkohan muuten ahdistukseen taipuvaisilla yleisestikin klaustrofobiaa, kun itselläni ahtaiden ja suljettujen paikkojen kammo kasvaa koko ajan sitä mukaa kun ahdistuskin? - se elinikäinen
siili1 kirjoitti:
Onhan sitä tutkittukin, tuolta löytyy lisätietoa:
http://www.telegraph.co.uk/health/healthnews/9311547/Exercise-does-not-lift-depression-research-suggests.html
Luulen niin, että liikunta tuottaa mielihyvää suurimmalla osalla terveistä. Tästä on lähtenyt tämä yleinen käsitys. Edes kaikille terveille liikunta ei tuota mielihyvän kokemusta. Depressiota sairastava tuskin saa mielihyvän kokemusta liikunnasta, kun ei saa sitä mistään muustakaan. Yleistä jaksamista se varmasti parantaa, mutta kuka tekee mitään yleisellä jaksamisella, jos mielihyvän kokemus on kokonaan kadonnut?
Asketismi auttaa minullakin ahdistukseen. Ylimääräinen tavara pois, ylimääräinen meteli pois ja väljyyttä ja tilaa ympärille, niin pystyy olemaan. Onkohan muuten ahdistukseen taipuvaisilla yleisestikin klaustrofobiaa, kun itselläni ahtaiden ja suljettujen paikkojen kammo kasvaa koko ajan sitä mukaa kun ahdistuskin?Kun vain voisi saada sen ylimääräisen metelin pois. Kaikkialla soi taustamusiikki. Ja naapuri mölyää seinän takana, kun on huonot äänieristeet. Äänettömyys on mitä parhain keino ennaltaehkäisemään paniikkikohtauksia, mutta siihen ei itsestä riippumattomista syistä ola aina mahdollisuuksia.
Liikunnalla ei välttämättä ole mitään vaikutusta, vaikkei olisi masentunutkaan. Eikä asketismillakaan, päätellen siitä, että taidan olla perusluonteeltani erittäin askeettinen, koska en edes tykkää tavarasta, joten ei ole turhaa tavaraa tullut hankituksikaan.
Ahdistuneilla ei muuten välttämättä ole klaustrofobiaa, itselläni ei ainakaan ole. En muista, että olisin ikinä tuntenut suljetun paikan kammoa. Korkeiden paikkojen kammoa kylläkin. - akilla kiikun kaakun
se elinikäinen kirjoitti:
Kun vain voisi saada sen ylimääräisen metelin pois. Kaikkialla soi taustamusiikki. Ja naapuri mölyää seinän takana, kun on huonot äänieristeet. Äänettömyys on mitä parhain keino ennaltaehkäisemään paniikkikohtauksia, mutta siihen ei itsestä riippumattomista syistä ola aina mahdollisuuksia.
Liikunnalla ei välttämättä ole mitään vaikutusta, vaikkei olisi masentunutkaan. Eikä asketismillakaan, päätellen siitä, että taidan olla perusluonteeltani erittäin askeettinen, koska en edes tykkää tavarasta, joten ei ole turhaa tavaraa tullut hankituksikaan.
Ahdistuneilla ei muuten välttämättä ole klaustrofobiaa, itselläni ei ainakaan ole. En muista, että olisin ikinä tuntenut suljetun paikan kammoa. Korkeiden paikkojen kammoa kylläkin.Telkasta tuli amerikkainen ohjelmasarja tavara-addikteista. Psygologit määrittivät rojun määrästä kerääjän ahdistuneisuus-asteen. Sen mukaan jotkut ahdistuneet eivät voi luopua mistään turhasta rojusta.
- Anonyymi
akilla kiikun kaakun kirjoitti:
Telkasta tuli amerikkainen ohjelmasarja tavara-addikteista. Psygologit määrittivät rojun määrästä kerääjän ahdistuneisuus-asteen. Sen mukaan jotkut ahdistuneet eivät voi luopua mistään turhasta rojusta.
Samoin askeetti, vain minimi tavara ei mitään muuta. Huoh...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601059
- 981034
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60820- 135812
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124805Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25699- 53678
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen15636Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142582- 46578
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6533Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529