Miksi totaalikieltäytyjillä on äänioikeus?Eivät ole kuitenkaan valmiita puolustamaan tarvittaessa omia päätöksiään.Myös sivareiden äänioikeutta pitäisi rajoittaa valtiollisissa vaaleissa.
Vastaukset 6
- Loogista, juu
Miksi naisilla on äänioikeus?Eivät ole kuitenkaan valmiita puolustamaan tarvittaessa omia päätöksiään.Intin käyneiden naisten äänioikeutta ei tarvitse rajoittaa.
- Jos ei vastuuta
Sivareille ja muille syrjääneille korkeammat verot. Edes sillä voisi kuitata.
- Kylmä-aho
Eikö siellä eduskunnassa ole yksi mies joka väittää olevan suomen ja isänmaan asialla, mutta ei ole valmis itse puolustamaan.
- Ohrana...
Rangaistusseuraamuksista poistui jo vuosikymmeniä sitten tuo "kansalaisoikeuksien menettäminen"
Ollaan sitten totaalikieltäytyjistä muuten mitä mieltä muuten hyvänsä niin kansalaisoikeuksien menettäminen ei ole mielestäni enää tätä päivää. - PATRIOOTIT ALAS
Kyllä sellaisessa valtiossa mennään vuosikymmeniä taaksepäin, jos kansalaisuus tai ihmisoikeudet ovat valtiolle suoritetusta asepalveluksesta kiinni.
Omasta varusmiespalveluksestani muistan sen henkisen hyväksikäytön ja orjan aseman kaikista parhaiten. Mikäli naiset Suomen kaltaisessa länsimaassa (olemme kai länsimainen oikeusvaltio) joutuisivat yhtä lailla palvelemaan valtiota samassa mittakaavassa, tuloksena olisi todennäköisesti ihmisoikeustuomioistuimen asettama rangaistus Suomea kohtaan, Euroopan yhteisön paheksunta tai jopa KAUPPASAARTO.
patriotismi on vainoharhaista mielisairautta. - vittuunsivarit
samaa mieltä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561