Väyrynen käänsi jälleen kelkkansa

Useamman suomalaisen vaikuttajan mielestä Väyrynen suhtautui kyynisesti ja vähättelevästi Nelson Madelan pyrkimyksiin aikoinaan. Nyt Paavo on kääntänyt takkinsa kokonaa asiassa. Jotenkin tuttua tässä on, lie perikepulaista. Takinkääntö on ollut Maalaisliito - Kepussa ollut suurta muotia Pekka Petsen alias Urho Kekkosen ajoisa lähtien.
2178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Väyrynen saa olla haluamaansa mieltä mistä tahansa nyt.

Ei ole missään virassa valtioon.

Äänestä
  • Muuttuiko Väyrysen mieli(pide) sen jälkeen, kun Mandela kuoli? Joillakin ihmisillä on tapana vaihtaa kantaa aina vallitsevan tilanteen tai sattumusten mukaan ja varsinkin silloin, jos siitä koituu itselle jotain hyötyä.

    Johtuikohan Väyrysen kyynisyys siitä, että Mandela sai jotain aikaseksi ja Väyrynen ei? Syynä voisi olla kateus.

    Äänestä

Hörhöjen puolue. Kun on paskat housuissa aloitetaan historian muuttaminen ja tehtyjen muuttaminen päinvastaisiksi.

Äänestä

Kovin poloinen elät vanhaa aikaa 60 -lukua.

Koita palata toiselle vuosisadalle.

Mitä päätöksiä nyt tehdään se yksinomaan ja vain tämän hallituksen tekoja.
Valtio omista esim. Fortumia enemmistönä, niin annetaan raha puliveevareille omistus verkosta ulkomaille 80 %.

Keskustaa maa suorastaan huutaa asioitten hoitoon.
Ei nyt muita asioiten osaajia.
Jos olisi nyt kepu valta ei Fortum -verkko olisi noin salamyhkäisesti myyty.

Äänestä

Miten Fortum muka kuuluu Madelan tekemisiin. Ja toisekseen Fortumin verkkoa ei viedä pois maasta.

Väyrynen itse kuuluu 60- luvulle. Kepupuolue on jo siirtänyt hepun syrjään nimittämällä hänet kunniapuheenjohtajaksi (= eläkeläisriviin).

Äänestä
  • Kunniapuheenjohtajan tittelillä puolue yritti viestittää Patelle, että älä nyt helkkarissa enää tunge meidän listoille vaaliehdokkaaksi.

    Äänestä

  • pate ftw kirjoitti:

    Kunniapuheenjohtajan tittelillä puolue yritti viestittää Patelle, että älä nyt helkkarissa enää tunge meidän listoille vaaliehdokkaaksi.

    Väyrynen saa tulevissa vaaleissa,jos on ehdokkaana,yli puolet maaseudun äänistä

    Äänestä

  • Sikäli outo kunniapuheenjohtaja, että tunki itsensä vielä puheenjohtajakisaan.

    Äänestä

No ..katsos se on väyrysen ja kepun vika kun tämä hallitus myi Fortumin verkon.
Mandekin osasyyllinen kun kuoli tähän aikaan.
Kohta tulee Venäläiset ja käärii verkot pois.
Sekin kepun vika.

Näin me Känän kanssa pääteltiin

Äänestä
  • Ho hoo, ho hoo!

    Äänestä

Pysykää kepulit asiassa!

Äänestä

Jos kerran on Mandelaa vihannut niin miksi pitää sitten väittää, että ei ole vihannut. Tässä on se Kepulaisuuden mädännäisyys pähkinänkuoressa. Mistään ei oteta vastuuta, kaikki tekemiset muutetaan mustasta valkoiseksi. Väyrysen lisäksi esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.

Äänestä

Kepu pettää aina.

Äänestä

Ei taida Kepuleilla ja varsinkaan Väyrylällä olla kutsua hautajaisiin.

Äänestä

No ..katsos se on väyrysen ja kepun vika kun tämä hallitus myi Fortumin verkon.
Mandekin osasyyllinen kun kuoli tähän aikaan.
Kohta tulee Venäläiset ja käärii verkot pois.
Sekin kepun vika.

Näin me Känän kanssa pääteltiin

Kas kun Väyrynen ei missään mukana. Enään.
Väyrysen viaksihan voi vaikka kyvyttömaän hallituksen laittaa.

kas..kun pitää ensin valita johonkin, sitten vasta mukana siinä.

Punikeilla ihme mokellusta.

Äänestä

Väyrylä on toisaan pedannut omaa tyhmyyttään pedannut itsensä pois kaikesta. Täysi luuseri se. Pyrkyä riittää enemmän kuin taitoa. Sellainen ihminen kepuloi paljon surua ja tuhoa aikaan, jos pääsee päättämään asioista.

Äänestä

Hih hih minulla on jotain mitä Väyryseltä puuttuu -ylen määrin läskiä hih hih

Äänestä

Tyypillinen Kepulainen vastine! Häpeämme puolestanne.

Äänestä

Väyrysen ininä on kuin ruostuneen saranan narinaa.

Äänestä

Jos Kepu olisi tänä lama-aikana ollut hallituksessa, niin kukaan ei osaa sanoa, millainen tilanne maassamme olisi nyt. Kepulaiset ovat aina hoitaneet niin, että talous menee alaspäin. Edellinen hallitus oli Kepu-johtoinen ja lainaa otettiin jatkuvasti. Jo silloin
päätettiin ensimmäiaisistä apueristä Kreikalle ynnä muille.

Nyt Sipilä on saanut gallupluvut nousemaan, mutta kukapa osaa ennustaa, miten seuraava hallitus asioita hoitaa, varsinkin, kun kumppanina on persut.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Äänestä

Väyrynen ja Vladimirov.............
Vaikka Suomelle vaikeuksia kepulien edun tähden.....Törkeää.....mutta niin kepumaista....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


takinkääntöpuolue kirjoitti:

Useamman suomalaisen vaikuttajan mielestä Väyrynen suhtautui kyynisesti ja vähättelevästi Nelson Madelan pyrkimyksiin aikoinaan. Nyt Paavo on kääntänyt takkinsa kokonaa asiassa. Jotenkin tuttua tässä on, lie perikepulaista. Takinkääntö on ollut Maalaisliito - Kepussa ollut suurta muotia Pekka Petsen alias Urho Kekkosen ajoisa lähtien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu