Velkaisen Ylivieskan ei tulisi investoida uuteen jäähalliin. Se palvelee vain pientä porukkaa, jotka käyttävät jäähallia. Tavalliset kaupunkilaiset putoavat pois jäähallista. Heidän osakseen jää hallin katsomoissa istuminen. Jäähallin rakentaminen tietää kirjastoatopalvelujen lakkautamista. Samalla vähennyslistalla on myös koulunkäyntiavustajat. Veroprosentti on nyt 21,50. Jäähalli investoinneilla veroprosentti nousee tulwevaisuudessa ja maksajiksi joutuu veronmaksajat, jotka jäähallia eivät tarvitse.
Ylivieska ei tarvitse uutta jäähallia.
114
1444
Vastaukset
- järkikäteen
Eihän täällä ylivieskassa kukaan edes pelaa jääkiekkoa, ainakaan ei kovin moni. Olen ehdottomasti samaa mieltä, että uutta jäähallia ei tarvita. Kansanäänestys pystöön, mihin verorahat käytetään.
- Heko heko
Kivahan se olisi saada tänne Ylivieskaan kaikelaista..kuka kaipaa mitäkin ja tietenkin kaikki pitäisi rahoittaa verovaroin...haloo...kuka sanoo ja kertoo, mistä rahat.
Laitetaanpa esim. jäähallista pystyyn äänestys ja katsotaan, mikä on tulos. Yli puolet äänistä saanut ehdotus voittaa...tämähän olisi demokratiaa...eikö...- turha värkki
niinku lukkarin luritus.
- pp__
Kyllä minun mielestä myös Ylivieska tarvitsee uuden jäähallin tai ainakin korjata sitä vanhaa niin, että siellä olisi infra valmiina uusille tähdille. Jos taas lätkä ei innosta niin ette voisi syyttää sillon Ylivieskan kaupunkia siitä miksi ei vieskalaisia ole esim liigassa. Raahesta näin nopeaa laskettuna pelaa: Joonas Donskoi, Jyri Junnila ja varauksin Lasse Kukkonen (Syntynyt raahessa). Itse haluaisin että Ylivieska nousisi Raahen kanssa samaan liigaan, niin saataisiin paikallisia derby matseja. Olisi mielenkiintoista nähdä näitä otteluita. :)
- Kaikille jotakin
Valivali. Ei Ylivieska olisi aikanaan tarvinnut Akustiikkaakaan, mutta niin vain tuli. Ja silloinki oli kaupunki velkainen, taisi mennä huonommin kuin nyt. Ja pikkaisen kalliimpi pytinki taisi olla.
Tyypillinen lyhytnäköinen ja laput silmillä annettu kommentti.
Ei se nyt ihan niinkään ole, että jäähallin takia kaikki loppuu ja veroprosentit nousee.
Se on mielenkiintoinen juttu, että veronmaksaja joutuu maksamaan sellaisistakin asioista, joita ei aina tarvitse tai halua.
Minäkin jouduin maksamaan ja joudun edelleen Akustiikasta, vaikka en sitä halunnut tai tarvitse. Enpä silti itke. Se on joillekin tärkeä ja hyvä niin.Toivottavasti yhtä kovalla käytöllä kuin jäähallikin.
Ja joudun maksamaan monesta muustakin asiasta, joita en ikinä käytä. Mutta jos niitä joku käyttää, ei se ole minulta pois. - Herra 47
1. Kyllä Ylivieskan tulee investoida, velkaisenakin.
2.Acoustic-House, hiihtoladut, pp- ja jp-kentät, jäähalli, uimahalli, leikkikentät, puistot, kirjasto jne jne. palvelevat vain sitä pientä porukkaa, jotka niitä käyttää.
3.Tavallinen kansalainen putoaa pois näistä kaikista, jos ei niihin luitansa viitsi raahata.
4. Heidän osakseen jää kotona istuminen ja valittaminen.
5.Kirjasto-auton lopettaminen ei liene jäähallin syytä.Ja tuskinpa koulunkäyntiavustajien mahdollinen vähentäminenkään.
6.Yksin jäähalli tuskin on syyllinen veroprosentin nousuun tai laskuun.
7.Veronmaksajat maksavat kaikesta, on sitten ihan oma asia mitä ns. ei pakollisia palveluja käyttää.
8. Ikävä kyllä, verorahoilla tehdään/rakennetaan paljon sellaista, jota sinä, minä tai joku muu ei tarvitse.
9.Toiset siitä itkee, toiset ymmärtää.
10. Pelkästään omaan napaan tuijottaminen on ikävä harrastus, joka nakertaa ihmistä sisältä rotan lailla.- hallinkäyttäjä
Uusi jäähalli tarvitaan ehdottomasti,se on fakta.Mutta uuden hallin ylläpitokustannukset,kuuluu hoitaa hallin käyttäjien.Tämä tarkoittaa sitä,että halliin tulevien tulojen täytyy täyttää hallin menot.Eli tosin sanoen vuoromaksujen pitää vastata hallin kuluja.Kunnan ei pidä,eikä tarvitse maksaa kenenkään harrastamista,riittää kun kunta tarjoaa nykyaikaiset ja asialliset mahdollisuudet harrastaa eri lajeja.
- Että näin ;)
hallinkäyttäjä kirjoitti:

Tuo on tietysti kaunis ajatus, mutta ei se ihan noin mene.
Ei hallin, eikä monen muunkaan kaupungin ylläpitämän tilan osalta.
Otetaan nyt vaikka tuo Akustiikka vartailukohteeksi, kun siitä on puhetta ollut.
Ei sitäkään käyttäjät pysty ylläpitämään, kuten ei halliakaan. Siinä tapauksessa pitää sen pikkuisen pianistin tai juniorikiekkoilijan maksaa niin kova hinta tilan käytöstä, että käyttö käytännössä loppuu kokonaan.
Mutta varsinkin tässä taloudellisessa tilanteessa, pitää kaupungin tarkistaa kaikkia hintoja ja jopa muuttaa nykyisiä maksuttomia palveluita maksullisiksi.
Ja tämä tarkoittaa tietysti sitä, että käyttäjät maksaa, ei ne sohvannurkassa kitisijät.
Ja kuten tuolla edellä mainittiin, jäähallin käyttäjät kyllä maksavat hallin käytöstä.
Miten se muilla on, ei ole tullut selvyyttä?
Joskus ennen monissa kaupungeissa oli jopa ilmaiset jäävuorot, ainakin junioreilla.
- ei uutta tarvita
kun entinenki on vielä puolitekonen.
- moottoripää
Kunnollinen moottorirata missä olis kaikki offi, crossi ja ratajutut. Nivalassa on jo huippu halli, ni sinne vaan paikallisjuna kulkemaan. Kulkekaapa maakunnissa ja kattokaa esmes. nuorisoseurojen urheilu taloja ni hiljasta on kun huopatossu tehtaalla. Kylien välinen yhteistyö kunniaan ja naapurikateus roskapönttöön.
- sovittelija
Jäähallinkäyttäjät maksaa jokaisesta tunnista minkä hallissa treenaavat, juniorista senioriin. Mitenkäs kirjaston käyttäjät, tai akustiikan? Entä pesäpalloilijat tai jalkapalloilijat? Heillä aika halvat vuorot. Jalkapallokenttä tyhjänä kun ei kestä käyttöä, vain edustus treenaa ja pelaa sekä muutamat vanhemmat juniorit. Jäähallissa junioioreilla hyvät reeniajat jonne tavallisen ihmisen tenavakin mahtuu. Päivällä vapaavuoroja, viikonloppuna yleisövuoroja nimellisellä korvauksella. Oman vuoronkin voi varata ja kerätä peliporukan kasaan, onnistuuko sama esimerkiksi safarilla tai akustiikassa?
- jäähymies
Kirjaston käyttäjistä kyllä yleensä tulee tohtoreita ja kaikenmaailman kirjanoppineita jotka sitten vuosikaudet paikkailee näitä kaukalo raakkeja.
- järki käteen
Safarista tai akustiikasta. Varmaan onnistuu oman porukan kerääminen. Mutta miten olisi toteuttamisen laita. Pääsisikö oma porukka vaikka harjoittelemaan akustiikan lavalle? Epäilen. Jäähalliin voi varmaankin omaporukka kokoontua harrastamaan. Mutta silloin olisi löydyttävä vuoroja päiväs ja ilta-aikaan. Eikä niitä lepakkovuoroja yöaikaan. Tasapuolisuutta. Sitä minä toivon, kun vuoroja jaetaan.
- Urheilu tekee hyvää
Olet oikeassa Safarin suhteen, se ei todellakaan kestä jatkuvaa käyttöä. Muuten siellä ei kyllä hiljaista olisi - Safarin sijaan jalkapallojuniorit harjoittelevat tien toisella puolella kuoppaisella harjoituskentällä, raviradan "ei aina niin hyväkuntoisilla" kentillä tai yläkoulun ja Katajan koulun sorakentillä. Talvisin harjoitellaan aktiivisesti koulujen saleissa olosuhteita kuten tilanahtaus vastaan taistellen. Ja vuoroista tosiaan maksetaan, eivät ne ilmaisia ole.
Mitä vapaaseen harrastamiseen tulee niin, urheilukentän viereiseltä harjoituskentältä löytyy yllin kyllin vapaata tilaa kesällä käytännössä minä päivänä tahansa ja hyvinkin asialliseen aikaan. Ja aktiivisesti siellä kaveri- tai harrasteporukoita käykin palloa potkimassa.
Ylipäänsä en ymmärrä, miksi tästä pitää aina tehdä jääkiekon ja jalkapallon välinen kiista/köydenveto. Aika monessa perheessa juniorit harrastavat pitkään molempia rintarinnan. Itse kannatan kuntalaisena ja jalkapallon puuhastelijana lämpimästi jäähallin rakentamista toivoen kuitenkin samalla, että pitkään unelmoitu harjoitushalli jalkapalloilijoille, pesäpalloilijoille, yleisurheilijoille ja muille kesälajien harrastajille joskus toteutuisi ja paikkakunnalla saataisiin kasvatettua näissä lajeissa lisää huippuja valtakunnan tasolle. Niitähän on kaikesta huolimatta vuosien saatossa tullut. - RaiRuoho
Urheilu tekee hyvää kirjoitti:
Olet oikeassa Safarin suhteen, se ei todellakaan kestä jatkuvaa käyttöä. Muuten siellä ei kyllä hiljaista olisi - Safarin sijaan jalkapallojuniorit harjoittelevat tien toisella puolella kuoppaisella harjoituskentällä, raviradan "ei aina niin hyväkuntoisilla" kentillä tai yläkoulun ja Katajan koulun sorakentillä. Talvisin harjoitellaan aktiivisesti koulujen saleissa olosuhteita kuten tilanahtaus vastaan taistellen. Ja vuoroista tosiaan maksetaan, eivät ne ilmaisia ole.
Mitä vapaaseen harrastamiseen tulee niin, urheilukentän viereiseltä harjoituskentältä löytyy yllin kyllin vapaata tilaa kesällä käytännössä minä päivänä tahansa ja hyvinkin asialliseen aikaan. Ja aktiivisesti siellä kaveri- tai harrasteporukoita käykin palloa potkimassa.
Ylipäänsä en ymmärrä, miksi tästä pitää aina tehdä jääkiekon ja jalkapallon välinen kiista/köydenveto. Aika monessa perheessa juniorit harrastavat pitkään molempia rintarinnan. Itse kannatan kuntalaisena ja jalkapallon puuhastelijana lämpimästi jäähallin rakentamista toivoen kuitenkin samalla, että pitkään unelmoitu harjoitushalli jalkapalloilijoille, pesäpalloilijoille, yleisurheilijoille ja muille kesälajien harrastajille joskus toteutuisi ja paikkakunnalla saataisiin kasvatettua näissä lajeissa lisää huippuja valtakunnan tasolle. Niitähän on kaikesta huolimatta vuosien saatossa tullut.Ei mikään luonnonnurmi (jos se halutaan pitää edes kohtuullisessa kunnossa) kestä jatkuvaa tai liikaa käyttöä, varsinkaan jalkapallon pelaamista. Nämä leveysasteet ja sääolosuhteet jo sanelevat aika paljon. Jalkapalloilijat jos ketkä tämän tietävät, tai ainakin pitäisi tietää.
Tekonurmi olisi ratkaisu moneen pulmaan, eikä kustannuksenakaan aivan järjetön. Varmaan muutama satatuhatta? Ja reenata tai pelata saa miltei rajattomasti maaliskuusta lokakuuhun? Tänä vuonna pitempäänkin.
Nykyaikaiset tekonurmialustat alkavat olla jo kohtalaisen hyviä ja turvallisia pelatakin.
- nyt on aika tehdä
jäähallipäätöksestä oikaisuvaatimus hallinto-oikeuteen.
- 666-
AKUSTIIKKAA-PESÄPALLOK-JALKAPALLOK,kirjasto,,,JA NYT JÄÄHALI einiitä voiverrata,muuton tehty aikoinaan kunmenihyvin,nyt ajat onhuonot,pitäistuommoinen 3,5milj,jättää käyttämättä,ja toiseksi seon velkarahaa
- kysyvä
Onko jossain jotain adressia tämän asian tiimoilta?
- kiekkomään
kysyvä kirjoitti:
Onko jossain jotain adressia tämän asian tiimoilta?
adressit.com siellä ne adressit on!
- Adressi
Eihän noilla adresseilla ole mitään virkaa vaikka niitä kuinka kirjoittelisi. Kannattaisi ennemmin laittaa noita valtuutettuja vaihtoon jos asialle jotain haluaisi tehdä. Keskusta siellä on yhtä suuri kuin muut puolueet yhteensä joten on ainakin selvää että kuka tämän miljoonien jäähallinkin tänne järjesti velkarahalla vaikka ei ole varaa uuteen lukioon.
- jäähallia ei tarvi
erkkikää saati hannu.
- järki käteen
Jäähalli on paikallaan jos siitä tulee kaupunkilaisten yhteinen halli, johon kaikilla on mahdollisuus päästä harrastamaan. Jos jäähalli palvelee vain pientä osaa kaupunkilaisista, siis jotain edustusjoukkuetta, joka haalii itselleen parhaat jäävuorot, niin sellaista jäähallia ei tarvita. Pelkkiä rakennettuja monumentteja on nähtävänä Suomessa liiaksi. Ne monumentin muodossa palvelevat vain pientä osaa kansasta tai kaupunkilaisista.
- jäkis isä
Meijänkin tenavat nykyisessäkin hallissa pelaavat jotain ihmeen yövuoroja, seurauksena että seuraavan päivän koulutyöt menee ihan täysin penkin alle.
- kantoperänen
jäkis isä kirjoitti:
Meijänkin tenavat nykyisessäkin hallissa pelaavat jotain ihmeen yövuoroja, seurauksena että seuraavan päivän koulutyöt menee ihan täysin penkin alle.
Ei muutako hattu kouraan ja YPA Nivalasta vuoron ostoon ei se välimatka niin pitkä ole kun on autot ja kaikki.
- järki käteen
jäkis isä kirjoitti:
Meijänkin tenavat nykyisessäkin hallissa pelaavat jotain ihmeen yövuoroja, seurauksena että seuraavan päivän koulutyöt menee ihan täysin penkin alle.
Tiedän ongelman. Omassa silloisessa kotikaupungissa harrastelija jääkiekkoilijana haimme hallista vuoroa, kun uusi halli valmistui. Meille tarjottiin vuoroa 22.30-23.30. Aika myöhään. Kyllä seuraava aamu oli vaikea kun piti herätä. Kaikki muut alkuillan vuorot oli varattu seuroille ja edusjoukkueelle. Vaikka halli rakennettiin niin ei edustusjoukkue menestynyt jääkiekossa. Pieni porukka pyörii parhaimpina jäähallivuoroina ja muille jäävät rippeet, jotka ovat tarjolla yöaikaan. Se ei mitenkään kannusta tai edistä liikunnanharrastusta luistelulajeissa, kuten jääkiekossa. Uskoisin, mikään ei muutu. Jäähallit rakennetaan pienelle eliitille, jotka saavat parhaimmat vuorot hallista. Tai sitten ulkopaikkakuntalaiset vievät myös hyvät vuorot alkuillasta. Raha? Sekö tässäkin asiassa ratkaisee ?
- Mitämitä Mitä..
järki käteen kirjoitti:

Eiköhän se mene joka paikassa niin, että seuroilla on ne ns. parhaat vuorot välillä 16.00-22.00.
Ei sieltä voi millään antaa jokaiselle porukalle sitä 19.00-21.00 välistä aikaa.
Varsinkaan Ykassa, jossa arki-illat on käytännössä ihan täynnä. Täällä siis pitäisi olla 2 hallia, että tämä ongelma poistuisi.
Sarjoissa pelaavat seurojen joukkueet saavan tänä päivänä juuri ja juuri tarpeeksi treenejä/jääaikaa. Noita joukkueita lienee jotain 13-15 yhteensä. Jokaiselle 2-4 treenit viikossa ja pelit päälle, siitä voi jokainen laskea mitä jäljelle jää. Ja esim. YJK:lla monissa treeneissä 2 joukkuetta kentällä samaan aikaan.
Sellaiset höntsäporukat, jotka ei varsinkaan pelaa mitään sarjaa, joutuu auttamatta vähän "jämille". Viekää lapsenne seuraan pelaamaan, niin saa parempia aikoja.
Ykassa ei ole ulkopaikkakuntalaisille vuoroja kuin hyvin satunnaisesti, jos tyhjää/kysyntää on.
Eiköhän tämän kokoisessa paikassa edustusjoukkueen korkein mahdollinen, tai ainakin järkevin sarjataso ole suomisarja, jossa YJK on pelannut kyllä. Ja omaa mahdollisuudet nousta sinne takaisin, kunhan olosuhteet on kunnossa. Ja varmasti nousua sitten yritetäänkin toden teolla.
Nykyisessä jäätävässä homeladossa kun ei yleisökään viihdy ja lipputulojakin tarvitaan joka seurassa. Sponssirahoilla ja pyhällä hengellä kun ei pelata edes 2- tai 3-divaria.
Tuossa edellä olevissa kommenteissa oli tietysti yhdenlaisia mielipiteitä, mutta realiteetit ja todellisuus hieman hukassa. - höndeli
Mitämitä Mitä.. kirjoitti:
Eiköhän se mene joka paikassa niin, että seuroilla on ne ns. parhaat vuorot välillä 16.00-22.00.
Ei sieltä voi millään antaa jokaiselle porukalle sitä 19.00-21.00 välistä aikaa.
Varsinkaan Ykassa, jossa arki-illat on käytännössä ihan täynnä. Täällä siis pitäisi olla 2 hallia, että tämä ongelma poistuisi.
Sarjoissa pelaavat seurojen joukkueet saavan tänä päivänä juuri ja juuri tarpeeksi treenejä/jääaikaa. Noita joukkueita lienee jotain 13-15 yhteensä. Jokaiselle 2-4 treenit viikossa ja pelit päälle, siitä voi jokainen laskea mitä jäljelle jää. Ja esim. YJK:lla monissa treeneissä 2 joukkuetta kentällä samaan aikaan.
Sellaiset höntsäporukat, jotka ei varsinkaan pelaa mitään sarjaa, joutuu auttamatta vähän "jämille". Viekää lapsenne seuraan pelaamaan, niin saa parempia aikoja.
Ykassa ei ole ulkopaikkakuntalaisille vuoroja kuin hyvin satunnaisesti, jos tyhjää/kysyntää on.
Eiköhän tämän kokoisessa paikassa edustusjoukkueen korkein mahdollinen, tai ainakin järkevin sarjataso ole suomisarja, jossa YJK on pelannut kyllä. Ja omaa mahdollisuudet nousta sinne takaisin, kunhan olosuhteet on kunnossa. Ja varmasti nousua sitten yritetäänkin toden teolla.
Nykyisessä jäätävässä homeladossa kun ei yleisökään viihdy ja lipputulojakin tarvitaan joka seurassa. Sponssirahoilla ja pyhällä hengellä kun ei pelata edes 2- tai 3-divaria.
Tuossa edellä olevissa kommenteissa oli tietysti yhdenlaisia mielipiteitä, mutta realiteetit ja todellisuus hieman hukassa.Eli Stasi se on joka täälläkin jyllää, mites sitten jos kaikki ykalaiset liittys seuraan mutta olis sen verta höntsä ukkoa ettei kentälle viitti päästää
- Short Tree.
kantoperänen kirjoitti:
Ei muutako hattu kouraan ja YPA Nivalasta vuoron ostoon ei se välimatka niin pitkä ole kun on autot ja kaikki.
Siellä lyhyenpuunperälläkin voitaisiin hiljalleen herätä tähän päivään. YPalla ja jäähallilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
- sivullinen
Kenenkään lapsen ei tarvitse treenata yöllä ellei sitten usko tai muu vakaumus kiellä treeniä seurassa. Mikäli em syistä seurassa ei voi pelata on se silloin vanhemman valinta, ei lapsen. Hallin vuorolistat näkyy netistä mistä asian voi katsoa. Viikonloppuisin näkyy tyhjää tilaa olevan, ei muuta kuin sinne vuoroa varaamaan tai yleisövuoroille luistelemaan.
- 666-
butjetin ylitys tulijo kalliontakia,mistärahat
- darry darkimo
YPA kuulema tekee hallin talkoilla ja vuokraa sitä eteenpäin, veronmaksajien ei tarvitse rahoitukseen osallistua eli YPA tekee harkimot.
- PutjettiPaavo
Ylityspä hyvinkin. Paljon enemmän pitäisi olla huolissaan noista kallion älytömistä menoista kuin jäähallista.
- 666-
tehtiinhä se aikoinaan,lentokenttäki tietääköhän moni nuori missä se sijaitsee
- USKOKAA JO
Pottuperällähän se. KÖYHÄT LOPETTAKAA SE VIKINÄ, TÄNNE RAKENNETAAN UUS HALLI! PISTE!!
- loistop
onse säälittävää,lapset on vanhempien pelinappuloita,kyllä meidän lapsion parempi kuin teidän,jääkiekossa
- Raimo
JääHallia ei pidä rakentaa ainkaan Lukion tms kustannuksella.Jos on avraa niin ok.Mutta mistään tähdellisemmästä ei saa varoja vähentää.Lukion pitää säilyä ja koulunkäyntiavustajia pitää olla tulevaisuudessakin käytössä.Kirjaston palvelut ei nyt ole niin kovin tähdellisiä,mutta kaikki muu säilyköön.
- Lento-Kenttä
Oikeinkirjoitustaidosta päätellen, täällä ei ole ollut minkäänlaista koulua viimeiseen sataan vuoteen, lukiosta nyt puhumattakaan.
Mutta se, ON oikeinkiva etä tulee Uusi jää Halli tänne YliVieskaan? Jää Kiekko on mukavaa kun, siinä on peli nappuloita ja maali vahti. - mara5
Kuljettakaa vaan Nivalaan pelaamaan kiekkoa.Matka lyhyt ja nopea(max:20min)kyydit varmasti järjestyy.
- Hiihtoputki vai golf...
Jep, Nivalaan vaan. Jollei rahaa ole oikeasti tärkeämpiin kohteisiin niin miten sitä löytyy tuollaiseen. Ei täältä mitään huippukiekkoilijoita koskaan tule, ja jos nyt yksi per vuosikymmen tulee ei se tuo euroakaan takaisin tuosta investoinnista. Nyt sitten älähtää kaikki lasten harrastuksia puoltavat...ok. Mutta missä sitä ennen muinoin kukakin on lätkää pelannut tai muuten vain luistellut, oliko se jokin jota ulkojääksi kutsuttiin. Ja kivaa oli.
Hiihtoputki olisi muuten kova juttu, Nivalassa ei ole sellaista ;-) Koska eihän se ole oikein hiihtäjiä kohtaan että kiekkoilijat saa oman kuplan jotta pystyy harrastamaan
läpi vuoden tyyliin...onko se nuuskahuulten harrastus jotenkin parempi?
Asioita voi tarkastella niin monelta suunnalta.
Vaikka vähän provosoiden - kaupoi
Hiihtoputki vai golf... kirjoitti:

Vaikka vähän provosoidenPaikallis junalla pääsee nivalaan, tulee melkein jäähallin nurkalle. Muutenkin kun palveluita ollaan yhdistelemässä niin tästä olisi hyvä jatkaa.
- mitutoy
Uusi jäähalli tulee ja lukio kyllä säilyy. Kyllä on porukka tällä palstalla melko kujalla asioista. Jäähalli on ns. yleishyödyllinen palvelu eikä sen ole tarkoituskaan tuottaa voittoa vaan tarjota kaikille ihmisille harrastusmahdollisuus.
- eläkevaari
Vai ylleishyövyllinen, ehkä kustannusten puolesta!
- Taantumus?
eläkevaari kirjoitti:
Vai ylleishyövyllinen, ehkä kustannusten puolesta!
Niin. Jurakausi meni jo, nyt on vuosi 2014. Jäähalli tulee ja lukio säilyy, onko tuo nyt niin vaikeaa. Ja seuraavaksi tulee jotain muuta. Näin se vaan menee.
- koivu onpuu
noniin kurrit ja koivut,aika lähteä jäähallille,parituntiaolemme sittenkipankapannukkuun,huomenna eisitten narista kun pitääkouluunlähteä väsyttää,ei teistä tule kurreja,taikoivuja,jos olette lapsia ja haluatte leikkiä naapurin tyhmänpojankans josta eituu muutako joku myyjä
- ifki
Eipä se niin itestään selvää oo muuallakaan.
http://m.iltalehti.fi/urheilu/2014011117918550_ur.shtml - Garden-Arena
ifki kirjoitti:
Eipä se niin itestään selvää oo muuallakaan.
http://m.iltalehti.fi/urheilu/2014011117918550_ur.shtmlHehheh. Tuossa on kyseessä hieman eri mittaluokan hanke.
- hekoheko
Tässä taas yksi hyvä esimerkki kepua äänestäneille. Sitä saa mitä tilaa :)
- EI jäähallille
Kekajärvi on kohta jäässä, sinne pääsee luisteleen ja pelaamaan, eikä oo halli maksuja.
- Vittuun persu
Minnekäs uusien kiekkotähtien verorahat menevät sitten kun pääsevät ulos Ylivieskan uudesta jäähallista? Muualle! Järjetöntä hommaa kustantaa pikkuporukalle halli. Akustiikka: omillaan piti tulla toimeen. Lukio: neropatit eivät kuunnelleet rehtoria ja korjasivat lukion korjauskuntoon. Ylivieskassa on nolot päättäjät.
- Hilipatihei
Kyllä velkainen Ylivieska tarvii uuden jäähallin.
- Rapsutin
Pitäsköhän Vieskan liittyä Nivalaan kun siellä on Oikea Halli.Ottaskohan nuo meittiä?
- järki käteen
Hyvä ajatus! Olisiko viisaampaa rakentaa yhdessä muiden lähikaumpunkien kanssa kunnon jäähalli, urheilukeskus yhteisesti. Monipuolinen urheilukeskus, yhteisellä rahoituksella. Vanhat hallit voisivat kussakin kaupungissa palvella enemmän kaupunkilaisia, tavallisia kuntoilijoita ajatellen?
- mahtavaa
Kuntaliitos Nivalan kans olisi hyvä asia, jäähallin vois rakentaa Raudaskylälle.
Kummastakin noin melkein yhtä pitkä matka.- järki käteen
Kuntaliitosten kautta pystytään kehittämään koko maakuntaseutua. Se on järkevämpää myös taloudellisesti. Oli sitten kyseessä jäähallihanke tai jokin muu. Mitä useampi kunta tai kaupunki puhaltaa yhteen hiileen yhteishengessä, niin parempaa jälkeä tulee.
- mänty
onsiellä iltasanomien sivullahyvä fimi.minkätakia pitää meilleki tehdä uusi jäähalli,onseniin esimerkkillistä jääkiekon tappelua,ottakaa opiksi koivut ja kurret
- joopajoo1231
Jäähalli rakennetaan urpot. Te ette voi sille yhtään mitään. buahahaaaaaa.....
- zeezeelehto
https://www.s-kanava.fi/uutinen/koivuluotoon-arina-areena-raahe/1002884_11166 Miksette kysy samanlaista Kpo ryhmältä? sais siellä nuo palloilijat palloilla, niin ei tulisi valituksia sitten jäähallin rakentamisesta.
- järki käteen
Hyvä ajatus on ottaa Kpo-ryhmä mukaan jäähallihankkeeseen, tai ainakin kysyä, tulisiko Kpo mukaan rahoitukseen. Kpo:n rahakirstu on pohjaton, täynnä euroja.
- YKÄ
järki käteen kirjoitti:
Hyvä ajatus on ottaa Kpo-ryhmä mukaan jäähallihankkeeseen, tai ainakin kysyä, tulisiko Kpo mukaan rahoitukseen. Kpo:n rahakirstu on pohjaton, täynnä euroja.
JÄRKI KÄTEEN JÄLKI KÄTEEN:)
- järki käteen
YKÄ kirjoitti:
JÄRKI KÄTEEN JÄLKI KÄTEEN:)
Ei jälkikäteen, vaan järki käteen. Uusi jäähalli? Se pitäisi olla monitoimihalli, joka tarjoaisi urheilun mahdollisuuksia jääkiekon harrastajien ohella monille muillekkin, vaikka tavallisille kuntoilijoille. Yksittäiset jäähallit ovat historiaa. Pitäisi puhua monitoimihalleista, jotka tavoittaisivat monet urheilun harrastajat, myös kuntoilijat. Monipuolisuus urheilun harrastamiseen on valttia, kun suunnitellaan uusia urheiluhalleja. Rahoitus? Kpo-ryhmä voisi olla mukana, kannustamassa ihmisiä liikkumaan ja pitämään kunnostaan huolta. Mikä mainos se olisikaan Kpo:lle.
- järkikäteen
Miksi ylivieskaan jäähalli? Eihän siellä ole edes jääkiekkojoukkueita. Naapurikuntien joukkueissa pelaavat ne muutamat harvat.. Koittakaa ny ylivieskan päättäjät ottaa järki käteen jos teillä on. Ennemmin rahat vaikka senioritaloon, vanhusten määrä tulevaisuudessa kuitenkin lisääntyy.
- kohta eläkkeellä
semmonen halli minkä voi kymmenen vuoden päästä muuttaa vanhusten hoitolaitokseksi ois aika hyvä ja palvelis kuntalaisia alusta loppuun.
- järki käteen
kohta eläkkeellä kirjoitti:
semmonen halli minkä voi kymmenen vuoden päästä muuttaa vanhusten hoitolaitokseksi ois aika hyvä ja palvelis kuntalaisia alusta loppuun.
Kannattaisin monitoimihallia, missä voisi luistelun ohella harrastaa muitakin lajeja. Jääkiekkoa, palloilulajeja, yleisurheilua. Sellainen monitoimihalli, mikä pystyttäisiin tarvittaessa muuttamaan vaikka musiikkihalliksi esiintyville artisteille ja yhtyeille. Monipuolisuus on valttia. Ehkä kuulostaa utopiselta tässä mittakaavassa. Sellainen halli, josta löytyy palveluja niin eläkeläisille liikunnan ja kuntouttamisen parista. Eikä pidä unohtaa tavallisia kuntoilijoita.
- Haapaveden luistelu-

keskuskuksesta kannattaa ottaa mallia .
Siellä harrastetaan todella monenlaista ja tavallinen tattinenkin pääsee vaikka joka päivä luistelemaan. Läpi vuoden on käytössä. - pihiperänen
Haapaveden luistelu- kirjoitti:
keskuskuksesta kannattaa ottaa mallia .
Siellä harrastetaan todella monenlaista ja tavallinen tattinenkin pääsee vaikka joka päivä luistelemaan. Läpi vuoden on käytössä.Haapaveen halli on kait myynnissä, siitäpä meille oiva halli, eikä tartte ottaa velekoo ku iha vähä.
- BullShittiä
No johan pomppas. Käyppäs jauho katsomassa hallilla, tai vilkaise edes vuorolistoja. Ylivieskan halli on kovassa käytössä ja joukkueita riittää. Miksi tuollaista paskaa pitää tulla tänne palstoille kirjoittelemaan?
- Huhhei ja hellurei
järki käteen kirjoitti:
Kannattaisin monitoimihallia, missä voisi luistelun ohella harrastaa muitakin lajeja. Jääkiekkoa, palloilulajeja, yleisurheilua. Sellainen monitoimihalli, mikä pystyttäisiin tarvittaessa muuttamaan vaikka musiikkihalliksi esiintyville artisteille ja yhtyeille. Monipuolisuus on valttia. Ehkä kuulostaa utopiselta tässä mittakaavassa. Sellainen halli, josta löytyy palveluja niin eläkeläisille liikunnan ja kuntouttamisen parista. Eikä pidä unohtaa tavallisia kuntoilijoita.
Monitoimihalli. Loistava idea, mutta paljonkohan sellainen maksaa, mietippä sitä. Pitää olla melkoinen pytinki, jossa pelataan jääkiekkoa, ja muita palloilulajeja (pesä-, jalka-, kori- ja lentopallo? Ja vielä eläkeläiset ja muut sekaan. Kuulostaa TODELLA utopistiselta.....
- Selviääkö?
BullShittiä kirjoitti:
No johan pomppas. Käyppäs jauho katsomassa hallilla, tai vilkaise edes vuorolistoja. Ylivieskan halli on kovassa käytössä ja joukkueita riittää. Miksi tuollaista paskaa pitää tulla tänne palstoille kirjoittelemaan?
Kylläpä täällä ollaan kovasti mouruamassa keikenlaisia monitoimihalleja yms. Miksi helvetissä tähän on pitänyt vetää joku KPO-ryhmäkin mukaan? Voi arvailla, mikä "ryhmä" tämän huuhaahöpötyksen takana on?
Pientä rajaa nyt.
Uusi jäähalli tulee todellakin olemaan monitoimihalli, jos entiseen vertaa. Ottakaapa asioista selvää vaikka ihan ensimmäiseksi.
Ja jo nykyisessäkin hallissakin käy näitä "tavallisia kuntoilijoita" aika paljon.
Edelleenkin, ottakaa asioista selvää. - ropesetä
Selviääkö? kirjoitti:
Kylläpä täällä ollaan kovasti mouruamassa keikenlaisia monitoimihalleja yms. Miksi helvetissä tähän on pitänyt vetää joku KPO-ryhmäkin mukaan? Voi arvailla, mikä "ryhmä" tämän huuhaahöpötyksen takana on?
Pientä rajaa nyt.
Uusi jäähalli tulee todellakin olemaan monitoimihalli, jos entiseen vertaa. Ottakaapa asioista selvää vaikka ihan ensimmäiseksi.
Ja jo nykyisessäkin hallissakin käy näitä "tavallisia kuntoilijoita" aika paljon.
Edelleenkin, ottakaa asioista selvää.ei nää vastustajat tuulesta sitä kantaa vetäse, se on vaan niin että yhtä rikasta kohti on ykstoista köyhää. Mietippä sitä ennen kun alat kuntalaisten niskaan lisää velkaa pistämään.
- järki käteen
ropesetä kirjoitti:
ei nää vastustajat tuulesta sitä kantaa vetäse, se on vaan niin että yhtä rikasta kohti on ykstoista köyhää. Mietippä sitä ennen kun alat kuntalaisten niskaan lisää velkaa pistämään.
Edellisiin kommenteihin vastaten. Lukekaa nimimerkin, "zeezeelehdon" kommentti ja linkitys, josta selviää KPO:n merkitys hallihankkeessa. Suoraa asiaa miten raahessa hoidetaan yhteisymmärryksessä hallihanketta. Varakkaan KPO:n mukaantuleminen on tärkeä asia. Otetaan oppia Raahesta. Mitään pientä rättihallia ei pidä rakentaa. Se ei pysty palvelemaan kaikkia liikunnan harrastajia. Eikä ole monipuolinen halli. Kyllähän niitä pytinkejä rakennetaan kehä kolmosen eteläpuolelle. Kyllä pytingien rakentaminen onnistuu pohjoisemmassakin Suomessa. Jos on yhteistyökykyä ja halua.
- ilmasto lämpenee

KPO pitäs kyllä jaella niitä böönyksiä jos sille on sitä rahhoo jääny niin että on vara tekojäitä lämpenevässä ilmastossa kustannella.
- Ylipaskalaisille
BullShittiä kirjoitti:
No johan pomppas. Käyppäs jauho katsomassa hallilla, tai vilkaise edes vuorolistoja. Ylivieskan halli on kovassa käytössä ja joukkueita riittää. Miksi tuollaista paskaa pitää tulla tänne palstoille kirjoittelemaan?
Täyttä tuubaaa te syrjäseudun asukit taas kirjoittelette.
Ette TE siellä harvaanasutulla takapajuisella ja ankealla maaseudulla mitään jäähallia tarvitse.
Jäädyttäkää kenttä pihalle ja luistelkaa hokkareillanne siellä, kyllä se teille riittää - OTK
järki käteen kirjoitti:
Edellisiin kommenteihin vastaten. Lukekaa nimimerkin, "zeezeelehdon" kommentti ja linkitys, josta selviää KPO:n merkitys hallihankkeessa. Suoraa asiaa miten raahessa hoidetaan yhteisymmärryksessä hallihanketta. Varakkaan KPO:n mukaantuleminen on tärkeä asia. Otetaan oppia Raahesta. Mitään pientä rättihallia ei pidä rakentaa. Se ei pysty palvelemaan kaikkia liikunnan harrastajia. Eikä ole monipuolinen halli. Kyllähän niitä pytinkejä rakennetaan kehä kolmosen eteläpuolelle. Kyllä pytingien rakentaminen onnistuu pohjoisemmassakin Suomessa. Jos on yhteistyökykyä ja halua.
Höpöhöpö. KPO ja KGB voi pysyä kaukana jäähallista.
- fc ypa
Ylipaskalaisille kirjoitti:
Täyttä tuubaaa te syrjäseudun asukit taas kirjoittelette.
Ette TE siellä harvaanasutulla takapajuisella ja ankealla maaseudulla mitään jäähallia tarvitse.
Jäädyttäkää kenttä pihalle ja luistelkaa hokkareillanne siellä, kyllä se teille riittääKPO AREENA
ois aika messevä!
- ei varmasti tule
Eiköhän sellainen areena kuitenkin rakenneta joko Kokkolaan tai Vaasaan, eikä suinkaan minnekkään Ylipaska tuppukylään. Etenkin kun Ylipaska ei edes sijaitse Kpo:n ydinliiketoiminta-alueella.
- olette maalaisia
Pari pikku juttua:
Ensinnäkin en lue sitä lappalaisten aviisia eli Kalevaa, enkä arvosta sen huuhaa juttujakaan pätkääkään. Itse asiassa en kelpuuttaisi sellaista läpyskää edes takan pesän sytykkeeksi.
Toisekseen eikö siellä Ylipaska tuppukylässä todellakaan olet ollut mitätöntä rättihallia parempaa jäähallia. On se köyhää, alkeellista ja ankeaa siellä takapajuisilla seuduilla, buahhahhhhaaaaaaahhaaahhhhaaaa - zeezeelehto
olette maalaisia kirjoitti:
Pari pikku juttua:
Ensinnäkin en lue sitä lappalaisten aviisia eli Kalevaa, enkä arvosta sen huuhaa juttujakaan pätkääkään. Itse asiassa en kelpuuttaisi sellaista läpyskää edes takan pesän sytykkeeksi.
Toisekseen eikö siellä Ylipaska tuppukylässä todellakaan olet ollut mitätöntä rättihallia parempaa jäähallia. On se köyhää, alkeellista ja ankeaa siellä takapajuisilla seuduilla, buahhahhhhaaaaaaahhaaahhhhaaaaAivan, Olet "Ylipaska" ja muut altterit omaava sama tyyppi joka käy kettuilemassa oulun palstalle ja joskus raahen palstalle myös oulun huonoudesta, börje fråm kaarleby. :D
- zeezeelehto
zeezeelehto kirjoitti:
Aivan, Olet "Ylipaska" ja muut altterit omaava sama tyyppi joka käy kettuilemassa oulun palstalle ja joskus raahen palstalle myös oulun huonoudesta, börje fråm kaarleby. :D
"Karleby aka ylipaska" jäi kiinni kohdasta "lappalaisten aviisia eli Kalevaa" samaa skeidaa se on puhunut oulun puolella jo varmaan lähes 2 vuotta, samalla hänen mielestään pohjois-suomen suurin prisma sijaitsee kokkolassa, vaikka koko kokkola ei ole edes osa pohjois-suomea.
- zeezeelehto
olette maalaisia kirjoitti:
Pari pikku juttua:
Ensinnäkin en lue sitä lappalaisten aviisia eli Kalevaa, enkä arvosta sen huuhaa juttujakaan pätkääkään. Itse asiassa en kelpuuttaisi sellaista läpyskää edes takan pesän sytykkeeksi.
Toisekseen eikö siellä Ylipaska tuppukylässä todellakaan olet ollut mitätöntä rättihallia parempaa jäähallia. On se köyhää, alkeellista ja ankeaa siellä takapajuisilla seuduilla, buahhahhhhaaaaaaahhaaahhhhaaaaEikös karleby tiimi jääkiekossa ollut suuri ja mahtava?
http://www.eliteprospects.com/birthplace.php?birthplace=Kokkola, FIN
http://www.eliteprospects.com/birthplace.php?birthplace=Raahe, FIN
Jännä juttu, kokkolasta ei esim poriin, raumalle tai ouluun tule liiga pelaajia, onko ne impotentteja?
http://www.eliteprospects.com/player.php?player=45225 tuossa yksi nimi mikä brahestadista näin kokkolaisittain kannattaa pitää yllä.
Vai odottaako kokkolan pojat, että vaasa tulee pelastaan heidät, jos sport nousee liigaan? - Olette maalaisia
zeezeelehto kirjoitti:
Eikös karleby tiimi jääkiekossa ollut suuri ja mahtava?
http://www.eliteprospects.com/birthplace.php?birthplace=Kokkola, FIN
http://www.eliteprospects.com/birthplace.php?birthplace=Raahe, FIN
Jännä juttu, kokkolasta ei esim poriin, raumalle tai ouluun tule liiga pelaajia, onko ne impotentteja?
http://www.eliteprospects.com/player.php?player=45225 tuossa yksi nimi mikä brahestadista näin kokkolaisittain kannattaa pitää yllä.
Vai odottaako kokkolan pojat, että vaasa tulee pelastaan heidät, jos sport nousee liigaan?Liigapelaajia on yhdyssana ja paikkakuntien nimet kirjoitetaan isolla kirjaimella.
On muuten oikein virallisesti tutkittu asia, että Raahen nuorisoasteen kouluissa (yläaste, lukio ja ammattikoulu) oppilaiden kyvyt etenkin virheettömän äidinkielen hallinnan suhteen ovat koko valtakunnan heikointa tasoa. Se näkyy hyvin tälläkin palstalla luvattoman heikkotasoisina kirjoituksina. Ilmeisesti sillä seudulla oppilaat käyvät koulussa ainoastaan syömässä ja kaikki muu on toisarvoista.
Ps. En asu Kokkolassa enkä ole sieltä kotoisin. Ei minulla silti ole Kokkolaa vastaan mitään hampaankolossa, sillä sehän on oikein mukava vanha kaupunki ja paljon esimerkiksi sitä Y:llä alkavaa käpykylää tai Raahea suurempi ja monipuolisempi. - järki käteen
Hieno asia, että jäähallihanke etenee. Ensin olin sitä vastaan. Mutta kun vanha rättihalli on loppuunkulunut, niin nyt tarvitaan lämmin halli. Toivottavasti valtion apua saadaan. Pitää kuitenkin muistaa, että uusi halli palvelisi mahdollisimman laajalti kaikkia kaupunkilaisia, ettei hallia vain omisi itselleen pieni jääkiekkoseura.
- olette maalaisia
järki käteen kirjoitti:
Hieno asia, että jäähallihanke etenee. Ensin olin sitä vastaan. Mutta kun vanha rättihalli on loppuunkulunut, niin nyt tarvitaan lämmin halli. Toivottavasti valtion apua saadaan. Pitää kuitenkin muistaa, että uusi halli palvelisi mahdollisimman laajalti kaikkia kaupunkilaisia, ettei hallia vain omisi itselleen pieni jääkiekkoseura.
Olipas typerä kommentti ja niin tyypillinen teille sen syrjäisen pohjoisen tuppukylän asukeille.
Ensinnäkin kuvitteletteko te maalaiset, että sinne mahdollisesti joskus rakennettavaan halliinne tulisivat kaupunkilaisetkin käyttäjiksi. No Way, never.
Sieltä teiltä katsottuna kaupungit ovat todella kaukana. Lähin kaupunki on Kokkola, eikä sekään millään tavalla lähietäisyydellä sijaitse.
Toisekseen kuinka ollakaan te olette sen halliasiaanne tiimoilta heti käsi ojossa anomassa valtiolta ilmaista rahaa. Se tuskin yllättää ketään, sillä sehän on maan tapa pohjoisessa, että eväkään ei värähdä eikä mitään tapahdu ellei valtio ole merkittävänä rahoittajana.
Täällä meillä huomattavasti väkirikkaammalla ja vauraammalla seudulla on läpiviety paljon suurempiakin hankkeita ilman minkäänlaista valtion tukea, mutta suuri ero meidän ja teidän seutujemme välillä on siinä, että täältä löytyy runsaasti paikallisia varakkaita yrityksiä sponsoreiksi eikä täällä kaupunki ole samanlaisessa kassakriisissä kuin se teidän kuntanne.
- Näin se homma toimii
Vanhaan ja auttamatta aikansa eläneeseen halliin verrattuna, uudesta hallista on tulossa monitoiminen. Siellä kehtaa ja pystyy pitämään monenlaisia tilaisuuksia. Messuja , näyttelyitä, konsertteja jne. mitä vanhassakin aikanaan pidettiin.
Sinne tulee hyppy-/ juoksusuora mm. yleisurheilijoiden tarpeisiin.
Kesällä siellä voi pelata rullakiekkoa, mikä on loistava asia ja suosiotaan nostava laji, myös harrastelijoille/kuntoilijoille.
Paljon muuta käyttöäkin voi olla. Kokoustilat jne. mahdollistavat monenlaista. Esim erilaisia leirejä jääkiekkojoukkueille ja miksei muillekin.
Kuntosali sieltä tosin vielä puuttunee?
Miltei kaikki urheilupaikat (ladut, urheilukenttä, liikuntakeskus) ovat lähellä, kuten myös hotelli sitä tarvitseville.
Mutta sitä pitää osata ammattimaisesti markkinoida, vaikkapa kaupungin puolelta, niin siitä saadaan niitä kipeästi kaivattuja tulojakin kaupungille.
Mahdollisuuksia on, kunhan niitä osataan käyttää. - joopajoo2
On se ihme kun jotain etelänvetelää kiinnostaa Ylivieskan jäähalli. Se nyt vain tulee, niin eletään kaikki tämän asian kanssa. Ok?
- 666-
tässätaloudellisessa tilassa onkojärkevää tehdäuusijäähalli,onkosiitäjotenki hyötyä tavalliselle ihmiselle,vaimuutako joillekieliittiharrastelijoille,ja kaukalotappelijoille,ja velkarahalla rakentaa,kunjo riidellään sillankiinni panemisesta,kysymysvain muutamasta tonnista
- abcdefghijklmö
Tässätaloudellisessatilanteessaonjärkeväätehdäuusijäähallikoskasitätarvitaan.
- sanos muuta
abcdefghijklmö kirjoitti:
Tässätaloudellisessatilanteessaonjärkeväätehdäuusijäähallikoskasitätarvitaan.
haapaVETISILLE EKANA uus halli ,on niillä niin surkee se kötöstys.
- kokenut*
En kaikkia kommentteja jaksanut lukea.Mutta ei ainakaan Lukiota ja jäähallia saa laittaa vastakkain.Siis lukion on säilyttävä Ylivieskassa!Jääjallilla ei ehdi tavallinen ihminen pelaamaan ellei kuulu urheiluseuraan.Kukaan ei "yöllä"halua mennä luisteleen.Muuloin sinne ei pääse.
- järki käteen
Molempia tarvitaan, niin lukiota kuin jäähallia. Tavallinenkin ihminen ehtii pelamaan jos vapaita vuoroja on myös harrastajille päivisin ja viikonloppuisin. Vapaitavuoroja pitäisi järjestää enemmän, varsinkin koululaisten hiihtolomaviikon aikana.
- pallon potkija
Miksi se on aina jäähälli mitä pitää rakentaa? Täällä on jalkapallo paljon paremmin menestynyt laji. Jos pitää halli tehä, nii miksei tehä jalkapallohallia?
- haapavetiset on
palloiluhallijutussa paljon pitemmällä.
Kun kiekkolun saavat karkotettua luistelukeskuksesta ,siellä pääsevät potkimaan ja piereksimään. - skdl
haapavetiset on kirjoitti:
palloiluhallijutussa paljon pitemmällä.
Kun kiekkolun saavat karkotettua luistelukeskuksesta ,siellä pääsevät potkimaan ja piereksimään.Ilmasto kuumenee, kuinka lienee käyttö kustannukset.
- järki käteen
Jalkapallohalli Ylivieskassa olisi hyvä ajatus, kunnon sellainen. Kokkolassa ja Pietarsaaresta löytyvät jalkapallohallit. Jalkapallohallit mahdollistavat myös jalkapalloharrastuksen talvisaikaan. Sitä voisivat vuokrata myös lähiseudun kunnat ja kaupungit. Nuorille ja miksei myös aikuisille jalkapallonharrastajille jalkapallohalli tarjoaisi ympärivuotisen harjoitusmahdollisuuden.
- järki käteen
skdl kirjoitti:
Ilmasto kuumenee, kuinka lienee käyttö kustannukset.
Ilmasto lämpenee. Talvet ovat leutoja ja vesisateisia. Luonnonjäät ja jääkiekkokaukalot ovat veden peitossa. Miten siinä harrastat luistelua tai jääkiekkoa? Pelastus löytyy tietysti jäähallista, mahdollistaa luistelu ja jääkiekkoharrastuksen jatkumisen leutoina talvina.
- Liikuntaa lisää.
järki käteen kirjoitti:
Jalkapallohalli Ylivieskassa olisi hyvä ajatus, kunnon sellainen. Kokkolassa ja Pietarsaaresta löytyvät jalkapallohallit. Jalkapallohallit mahdollistavat myös jalkapalloharrastuksen talvisaikaan. Sitä voisivat vuokrata myös lähiseudun kunnat ja kaupungit. Nuorille ja miksei myös aikuisille jalkapallonharrastajille jalkapallohalli tarjoaisi ympärivuotisen harjoitusmahdollisuuden.
Jos pelkkä jalkapallohalli halutaan, sen saa tehdä seura. Tokihan sekin on muutaman vuoden kuluttua kaupungin kontolla. Mutta jos kaupunki joskus alkaa palloiluhallia tekemään, sen pitää olla mahdollisimman monitoiminen ja palvella tasapuolisesti muitakin lajeja.Yleisurheilu ja pesäpallo tulee nyt ensimmäisenä mieleen.
- I know
Ai onko jalkapallo paremmin menestynyt laji? Höpöhöpö. Puulaakitasolla pelaavat molemmat, pesäpallo sentään toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Eikä juuri ylemmäs kannata yrittääkään. Pesäpallossa ei kannata ykköspesistä ylemmäs yrittää. Jalkapallossa ei taas kakkosta ylemmäs. Jääkiekossa suomisarja lienee korkein mahdollinen sarjataso, jos ihan otetaan järki käteen. Liika vauhtisokeus ja suuruudenhulluus tulee kostautumaan ihan satavarmasti ja alas tullaan lakki kourassa.
Mutta yhteinen palloiluhalli eri lajeille on tulevaisuudessa varmaan tarpeen.
Ja jäähalli pitää rakentaa siksi, että entinen on yksinkertaisesti tullut tiensä päähän. Halli on yksinkertaisesti surkea. Jäähalli on viimeksi rakennettu 1986, eli ai sitä nyt ihan aina pidä rakentaa. Esim. jalkapallossa olosuhteet ovat vähintäänkin kohtuulliset. Käykääpä vaikka joskus katsomassa niitä olosuhteita muualla, saman kokoisissa ja saman sarjatason kaupungeissa.
- järki käteen
En ole takinkääntäjä, kun avauksessani olin jäähallia vastaan. Keskustelun aikana muutin mielipidettäni ja olen jäähallin kannattaja ja myös jalkapallohallin kannattaja. Perustelen mielipidettäni tuonnempana.
- järki käteen
Ne perustelut löytyvät uudesta avauksestani, samasta aiheesta.
- ulkoj
noniin,nytse on julistettu yliv,tulee velkaantumaan lisää,se onnyttotta uusijäähallirakennetaan,eliitti kansalle,varmaaon että ensivuonna korotetaan jälleen kunnallisveroa,ettäsaadaan ylläpitorahaa jäähallille,niin ja pitäähänse uusijäänhoitokonekin saada,
- hiohoig
Koulun käynti kannattaa. Kuten ed. viestistä huomaamme sen puutteen.
- nimimerkkierkkimyman
hiohoig kirjoitti:
Koulun käynti kannattaa. Kuten ed. viestistä huomaamme sen puutteen.
Kylläjämptionnäin,yliv,velkaantuulisääjaeliittivaanpörrääjäähallilla.uusizambonitarvitaantottakaikoskaeieliitillesaamuutenhyvääjäätä.oikeinkirjoitusonjoillekinvarsinhaastavaamuttaonneksieihaittaakunsaadaanuusijäähalli.ylläpitorahaaotetaankaikkienniidentaskuistajotkaeivätosaakirjoittaa.;)&,,!"korotetaanvaanlisääverojaettäsaadaantoinenkinjäähallijapalloiluhallisiihenviereen.
- Anonyymi
nimimerkkierkkimyman kirjoitti:

Julmia on ihmiset.
- murkku
hiihtoputkipitää saada tänne ja äkkiää,eivoi hiihtoaharrastaa,hyväpaikka oisse korpilentokenttä,homekoulutvoi odottaa kunsaissen putken ja äkkiäää,ja mainoksia myymääm voisalkaa markku,kun on eläkkeellä niin onaikaa
- Anonyymi
Uus jäähalli tuli ja hyfä niin! Nyt meillä on kunnon jäähalli, eikä valittamista. Vielä, ku saataisiin tonne uimahalliin se 50-metrin allas ja hyppytornit!!! Sitä ootellessa!
- Anonyymi
mitä on auttanut jäähalli,eimitään,no koululaiset pääsee kesällä luisteleen,aipee,nehän on lomalla,ja eihän siellä ole jäätä.eli sesiitä
- AnonyymiUUSI
Minusta 50m korkea torni hyppyyn kuiva altaalla.
- Anonyymi
Jäähalli on vetvoimatekijä jsaadaan lisää asukkaita (= velan maksajia) muuttamaan kaupunkiin. Monitoimijäähallissa voidaan järjestää erilaisia tapahtuamia josta saa rahaa. Menestyvien artistien konsertteja unohtamatta.
- Anonyymi
Jääpallohalli tarvitaan Ylivieskaan.
- Anonyymi
Tää se vasta vetovoimatekijä onkin. Saadaan uusia lakinharrastajia Vieskaan.
- Anonyymi
Ylivieska käyttää nimi linjastoavaikksei saisi nauraa.
Vaara Nauru joku tekee koodata nauru .nauraa?- Anonyymi
Naurattaa tuo kirjoitustaitokin?
- Anonyymi
Hevosmiesten tietotoimiston asiantuntija lupasi ennen vaaleja että 200 Miljoonaa investoidaan ja rahat otetaan kuntalaisilta, sillä saa sisäraviratan, katetun jäähallin pressuista ja uuden puusillan ratan yli. Se on jämpti se kun se sanoi niin.. kun kerran pääsi päättäjäksi ja ei muuta duunia sillä ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2641957- 421781
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1001689Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊631419Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?791294- 781264
Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031243Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per2171112- 551097
Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?162965