Ilmapiiri Suomessa kiristyy. Syy on porvarillisen politiikan yhä kovemmiksi käyneet otteet ja politiikan painopisteen siirtyminen kansalaisista kapitalististen yritysten paapomiseen. Enää poliittisia päätöksiä ei tehdä konsensusperiaatteella ja demokratian keinoin, vaan yhä avoimemmin porvarilliseen poliittiseen työkalupakkiin ovat luikahtaneet pakko ja erilaiset kiristyksenomaiset toimenpiteet. Tulo- ja hyvinvointierot kasvavat. Ero suurituloisimman ja pienituloisimman kansalaisen välillä on tähtitieteellinen ja tämä ero vain kasvaa ilman että kukaan edes yrittää tehdä asialle jotakin.
Teoriassa meillä vielä toki on jonkinlainen sosiaaliturvajärjestelmä, mutta kuinka kauan, on jo eri kysymys. Meneillään olevat rakennemuutoskaavailut ja eritotenkin eräiden ministereiden suustaan päästämät "höläytykset" vastikkeellisuuksineen antavat esimakua siitä mitä on odotettavissa. Ei olisi ihme, jos työttömät ennen pitkää löytävät itsensä siivoamasta hajonneita ydinvoimaloita, kuten Japanissa. Tällaiseen työhönhän tämä vastikkeellisuuden "ajatus" sopii kuin naula päähän. Eihän kukaan normaali porvari lähde vaaralliseen työhön edes rahan voimalla. Ei sitten mitenkään. Tosin eihän työn tekeminen muutoinkaan kuulu tyypillisen porvarin toimenkuvaan, joten jonkunhan ylipäätään työkin pitää tedä. Mieluummin vielä ilman palkkaa.
Nyt sitten "Kiakkovieraiksi" itseään kutsuva ryhmä on noussut otsikoihin protestoinnistaan tätä kapitalistista riistoa ja pakkovaltaa vastaan. Siitäkin huolimatta, etteivät ainakaan umpisokeat porvarit ole ilmoituksensa mukaan nähneet protestissa mitään poliittista viestiä, vaan pelkkää väkivaltaa. Porvarit nimittäin ymmärtävät väkivallan vain, jos valtaa harjoitetaan jääkiekkomailan avulla. Sen sijaan rahan avulla harjoitettu valta on nähtävästi laillista ja hyväksyttävää.
Sinänsähän fyysinen väkivalta ei ole miellyttävää eikä kukaan sitä toivo, mutta jos yhteiskunnallinen tilanne alkaa olla riittävän ahdistava, niin yksi ulospääsytie tilanteesta on väistämättä väkivalta. Väkivaltaa lisää vielä tyypillinen porvarillinen vastaus väkivaltaan. Porvarihan tyypillisesti vastaa aina aiheutettua väkivaltaa kovemmalla väkivallalla, joka ei suinkaan rajoitu pelkkään fyysiseen väkivaltaan, vaan käyttöön otetaan myös yhteiskunnalliset rakenteet ja käytännöt, joilla suorastaan kostetaan hyökkäykset porvarillista hegemoniaa vastaan. Tästä "kiakkovierailustakin" on seurauksena varmasti pitkät mustat listat, urkinnat ja vainot, jotka ulottuvat ties miten pitkälle tulevaisuuteen ja varmaa on se, ettei osallistujilla ole yhteiskunnassamme enää tulevaisuutta, vaan entistä ahtaammat ajat tiedossa. Tästä esimakua voi etsiä vaikkapa viimeisimmän luokkasotamme historiasta. Sehän paljastaa, että päitä tippui itse taistelua huomattavasti runsaslukuisemmin.
Televisiossa järjestetty A -talkin Kiakkovieras -keskustelu asiasta oli sikäli huolestuttava, että "kiakkovieraita" edustaneet keskustelijat olivat verbaalisuudestaan päätellen huomattavasti fiksumpaa väkeä kuin paikalle haalattu porvari ja perussuomalainen, jotka olivat suorastaan kornin kliseisiä ja kaavoihin kangistuneita ennakkoluuloissaan ja maailmasta vieraantumisessaan. Jos virallisen politiikan edustajat eivät pärjää edes "alkoholin ja huumeiden höyryissä" riehuneille, kuten väitetään, niin eivät tämän maan kantimet kovin varmoissa käsissä ole. Ei siitäkään huolimatta, että poliisin valtuuksia lisätään ja urkintaa ulotetaan yhä syvemmälle kansalaisyhteiskuntaamme, kansainväliselle urkinnallehan poliisi sen enempää kuin armeijakaan ei ymmärrä yhtään mitään. Ja vaikka ymmärtäisi, niin tuskin uskaltaisi tehdä asialle yhtään mitään, vaan heittäytyisi suoraan rähmälleen, kuten maan tapa on ollut jo pitemmän aikaa.
Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ovat jo pitempään ärsyttäneet ainakin jotakin osaa kansalaisista, joten yksi helppo keino olisi lopettaa koko juhla. Samoin liputuspäiviä voisi vähentää jotta ei tarvitsisi joka päivä olla kiskomassa lippua salkoon. Näin saataisiin työuratkin pitemmäksi. Kyllä nykyisessä määrin lippujen kiskomiseenkin menee jo siinä määrin aikaa, että se vain lisää kestävyysvajeeksi kutsuttua ilmiötä. Itsenäisyyspäivän lopettamisella olisi sekin hyvä puoli, ettei tarvitsisi nähdä esimerkiksi Jari Tervoa pönöttämässä ja esiintymässä juhlien jälkeen erityisenä juhlaintellektuellina. Monesta muusta juhlavieraasta nyt puhumattakaan.
Monen nykytilanteeseen tyytymättömän kannattaa harkita vakavasti Keskustaa. Keskustahan olisi oiva vaihtoehto luokkasodalle. Luokkasotahan on tyypillisesti vasemmiston ja oikeiston sota, mutta jos kaikki kansalaiset olisivat keskustalaisia, niin mihin siinä enää sota tarvittaisiin?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.