”RKP ajaa vain kielipolitiikkaa” Niin tekee, jopa puolustusministeri käsittää väärin tehtävänsä toimii kielipuolustusministerinä ja valitta kun svenskfinlandilla ei ole
pääkaupunkia.
Vallanpitoväline lahjomalla puolueden johtajat, rkp pystyy rimpuilemaan vallankahvassa, rkp seuraa oppi-isänsä A O Freukan oppeja orjamaisesti se on
rkp:n uskonto, jos he menettäisivät uskontonsa menettäsivät myös valtansa.
Pakkoruotsi on täysin myös poliittinen valanpito sekä niitä palveluja vaativa- asia.
RKP tienaa kaksikilisyydellä ( virkamiesruosi, kaiken kääntäminen ruotsiksi ).
Tälläkin palstalla on ihmetelty, miksi RKP poisti nettisivuiltaan maininnan, että Freudenthal on puolueen henkinen isä ja miksi Freudenthal-mitalin jako on ollut jäissä vuodesta 2007 lähtien.
On myös kyselty, mitä Freudenthal ajatteli suomalaisista. Aika hyvän kuvan saa professori John H Wuorisen kirjasta Suomalaisuuden historia (WSOY 1935):
”Muutamia vuosia sen jälkeen, kun Sohlman täten oli analysoinut Suomen kielikysymyksen ja sen vaatimukset, hänen aatteistaan kehitettiin ruotsalainen kansallisuusoppi. Sen luoja oli A. O. Freudenthal, jonka suku oli Ruotsista muuttanut Suomeen vuosisadan vaihteessa. Freudenthal piti edelleen Ruotsia isänmaanaan ja Ruotsin kansaa kansakuntanaan. Viisikymmenluvun puolivälin (1850) ”Skandinavia-väittelyt” tekivät hänestä intohimoisen skandinaavin; hän tuomitsi suomalaiskansallisen suunnan ja tarkoitukset turmiollisina, väittäen niiden vain jouduttavan venäläistymistä, ja pian hänestä tuli fennomaanien kiivain vastustaja nuorten akateemikkojen piirissä. Hyväksyen tinkimättä Sohlmanin todistelut Freudenthal loi ohjelman, jota muutamin muutoksin ruotsalaiset kansallismieliset ovat kuluneiden vuosikymmenien aikana seuranneet.
Freudenthal väittää, että kansallisuuden kokonaan määrää kieli; eivät lait eivätkä tavat, eivät yhteiskunnalliset laitokset eivätkä historialliset tekijät, eivät myös valtiolliset olot ole sen perustuksena. Suomen oloista puhuttaessa hänen mielestään ruotsinkielisiä asukkaita ei voinut eikä saanut kutsua suomalaisiksi, sillä he olivat aitoruotsalaisia, vaikka asuivatkin maassa, joka ei enää kuulunut Ruotsin kuningaskuntaan.
Kun suomalaiskansalliset tahtoivat hävittää heidän luonnollisen ruotsalaisen kansallisuutensa, oli sen tähden paikallaan käyttää tästä liikkeestä nimitystä fennomania (kiihkosuomalaisuus). Työskentely suomenkielisen väestön hyväksi oli kylläkin puolustettavaa, ja olosuhteet tekivät sen jossain määrässä välttämättömäksikin, vaikka suomalaiset olivatkin ruotsalaisille ”vierasta kansallisuutta”. Mutta sen ei saa antaa jäytää ruotsinkielen asemaa maassa, ja kaikkein vähimmin tulisi ruotsinkielisten kannattaa yläluokan suomalaistamista, koska se edisti ruotsinkielisen väestön vähenemistä.
Molemmat kieliryhmät ovat niin erilaiset ja keskenään sovittamattomat, että niiden yhteensulattaminen oli vuosisatainen mahdottomuus, eikä sen vuoksi mikään hyödyllinen kansallispolitiikka voi perustua siihen edellytykseen, että todellinen kielellinen yhteensulaminen joskus olisi toteutettavissa".
JA LOPUKSI
"SUOMEN RUOTSALAISTEN TULI PUOLUSTAA MAKSOI MITÄ MAKSOI, RUOTSINKIELISTEN YLIVALTAA MAASSA". ( Ja siksi meillä on pakkoruotsi vielä tänään )
Ajatelkaapa ne jotka ovat äänestäneet pakkoruotsittajia onko lapsillenne hyötyä
pakkoruotsista, eiole, siitä vain on hyötyä puolueden johdossa olevien lapsille,jos niillekää kaikille.
pääkaupunkia.
Vallanpitoväline lahjomalla puolueden johtajat, rkp pystyy rimpuilemaan vallankahvassa, rkp seuraa oppi-isänsä A O Freukan oppeja orjamaisesti se on
rkp:n uskonto, jos he menettäisivät uskontonsa menettäsivät myös valtansa.
Pakkoruotsi on täysin myös poliittinen valanpito sekä niitä palveluja vaativa- asia.
RKP tienaa kaksikilisyydellä ( virkamiesruosi, kaiken kääntäminen ruotsiksi ).
Tälläkin palstalla on ihmetelty, miksi RKP poisti nettisivuiltaan maininnan, että Freudenthal on puolueen henkinen isä ja miksi Freudenthal-mitalin jako on ollut jäissä vuodesta 2007 lähtien.
On myös kyselty, mitä Freudenthal ajatteli suomalaisista. Aika hyvän kuvan saa professori John H Wuorisen kirjasta Suomalaisuuden historia (WSOY 1935):
”Muutamia vuosia sen jälkeen, kun Sohlman täten oli analysoinut Suomen kielikysymyksen ja sen vaatimukset, hänen aatteistaan kehitettiin ruotsalainen kansallisuusoppi. Sen luoja oli A. O. Freudenthal, jonka suku oli Ruotsista muuttanut Suomeen vuosisadan vaihteessa. Freudenthal piti edelleen Ruotsia isänmaanaan ja Ruotsin kansaa kansakuntanaan. Viisikymmenluvun puolivälin (1850) ”Skandinavia-väittelyt” tekivät hänestä intohimoisen skandinaavin; hän tuomitsi suomalaiskansallisen suunnan ja tarkoitukset turmiollisina, väittäen niiden vain jouduttavan venäläistymistä, ja pian hänestä tuli fennomaanien kiivain vastustaja nuorten akateemikkojen piirissä. Hyväksyen tinkimättä Sohlmanin todistelut Freudenthal loi ohjelman, jota muutamin muutoksin ruotsalaiset kansallismieliset ovat kuluneiden vuosikymmenien aikana seuranneet.
Freudenthal väittää, että kansallisuuden kokonaan määrää kieli; eivät lait eivätkä tavat, eivät yhteiskunnalliset laitokset eivätkä historialliset tekijät, eivät myös valtiolliset olot ole sen perustuksena. Suomen oloista puhuttaessa hänen mielestään ruotsinkielisiä asukkaita ei voinut eikä saanut kutsua suomalaisiksi, sillä he olivat aitoruotsalaisia, vaikka asuivatkin maassa, joka ei enää kuulunut Ruotsin kuningaskuntaan.
Kun suomalaiskansalliset tahtoivat hävittää heidän luonnollisen ruotsalaisen kansallisuutensa, oli sen tähden paikallaan käyttää tästä liikkeestä nimitystä fennomania (kiihkosuomalaisuus). Työskentely suomenkielisen väestön hyväksi oli kylläkin puolustettavaa, ja olosuhteet tekivät sen jossain määrässä välttämättömäksikin, vaikka suomalaiset olivatkin ruotsalaisille ”vierasta kansallisuutta”. Mutta sen ei saa antaa jäytää ruotsinkielen asemaa maassa, ja kaikkein vähimmin tulisi ruotsinkielisten kannattaa yläluokan suomalaistamista, koska se edisti ruotsinkielisen väestön vähenemistä.
Molemmat kieliryhmät ovat niin erilaiset ja keskenään sovittamattomat, että niiden yhteensulattaminen oli vuosisatainen mahdottomuus, eikä sen vuoksi mikään hyödyllinen kansallispolitiikka voi perustua siihen edellytykseen, että todellinen kielellinen yhteensulaminen joskus olisi toteutettavissa".
JA LOPUKSI
"SUOMEN RUOTSALAISTEN TULI PUOLUSTAA MAKSOI MITÄ MAKSOI, RUOTSINKIELISTEN YLIVALTAA MAASSA". ( Ja siksi meillä on pakkoruotsi vielä tänään )
Ajatelkaapa ne jotka ovat äänestäneet pakkoruotsittajia onko lapsillenne hyötyä
pakkoruotsista, eiole, siitä vain on hyötyä puolueden johdossa olevien lapsille,jos niillekää kaikille.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.