Hekumenia Turussa - rauha vai rauhallisuus?

HEKUMEENINEN TILAISUUS TURUSSA 12.12.2013
Presidenttimme Sauli Niinistö oli mukana Turun tuomiokirkon ekumeenisessa tilaisuudessa. Hänen lausuntonsa siellä oli aika erikoinen. Hän sanoi rauhanjulistuksessaan näin:
"Uskon, että jokainen sen löytää, ja omasta sydämestä."
Mutta en usko asian olevan niin. Ehkä ihminen voi saada jonkinlaisen sisäisen tasapainon ja rauhallisuuden "omasta sydämestään". Mutta todellinen rauha Jumalan kanssa on kokonaan toinen asia. Se perustuu syntien anteeksisaamiseen! "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!" Room. 5:1-.
Jeesusta ja rauhaa Jumalan kanssa ei kukaan löydä omasta sydämestään ennen kuin ottanut vastaan Pelastajan. Vain uskoon tulleella on oikea rauha sydämessään!!! "Jumalattomat (uskosta osattomat) ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa. Jumalattomilla EI OLE RAUHAA, sanoo minun Jumalani." Jesaja 57:20-21.
678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kristinusko on vain satua, raamattu vain paimentolaisten aivopierua. mitään jumalia ei ole olemassa

Äänestä

Selvä kuva.

Enpä ole ennen nähnytkään kuvaa Jumalasta. Siinä se nyt oli.

-

Äänestä

Sisäinen rauha on tärkeää. Sen voi saavuttaa monella tavalla. Yksi tavoista on hurahtaa johonkin uskontoon, tosin useimmiten uskovaisilta tuntuu tuo rauha puuttuvan.

Äänestä

Uskonnollisillakaan jumalattomilla ei mole rauhaa! vain elävässä uskossa Jeesukseen olevilla parannuksen tehneillä kristityillä on rauha Jumalan kanssa.

"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme." Room. 5:1,2.
/
"Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa. Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani." Jesaja 57:20,21.

Äänestä

Totta on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rauhanjulistaja kirjoitti:

HEKUMEENINEN TILAISUUS TURUSSA 12.12.2013
Presidenttimme Sauli Niinistö oli mukana Turun tuomiokirkon ekumeenisessa tilaisuudessa. Hänen lausuntonsa siellä oli aika erikoinen. Hän sanoi rauhanjulistuksessaan näin:
"Uskon, että jokainen sen löytää, ja omasta sydämestä."
Mutta en usko asian olevan niin. Ehkä ihminen voi saada jonkinlaisen sisäisen tasapainon ja rauhallisuuden "omasta sydämestään". Mutta todellinen rauha Jumalan kanssa on kokonaan toinen asia. Se perustuu syntien anteeksisaamiseen! "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!" Room. 5:1-.
Jeesusta ja rauhaa Jumalan kanssa ei kukaan löydä omasta sydämestään ennen kuin ottanut vastaan Pelastajan. Vain uskoon tulleella on oikea rauha sydämessään!!! "Jumalattomat (uskosta osattomat) ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa. Jumalattomilla EI OLE RAUHAA, sanoo minun Jumalani." Jesaja 57:20-21.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu