Huomaisiko kukaan jos katoaisit?

Mielenkiintoinen kysymys, jota jäin pohtimaan. Olettaisin, että äitini kaipaisi minua ehkä kahden kuukauden sisällä, ainakin, jos en vastaisi puhelimeen. Joku kuntosalitutuistani saattaisi ehkä miettiä, missä mahdan olla, mutta tuskin sen enempää. Ne pari ihmistä, joihin olen tutustunut aikuislukiossa jopa niinkin "syvästi", että tiedän heidän etunimensä, ja toisesta jopa missä hän asuu (kaupunginosan tarkkuudella), niin kaipa hekin kummastelisivat, jos yhtäkkiä lopettaisin tunneilla käymisen, mutta tuskin hekään sen enempää.

No töistä soiteltaisiin viimeistään parin päivän sisällä, riippuen miten vapaapäivät sattuisi katoamishetkellä. Muilla ei niin kiire olisi. Kotiväki varmaan alkaisi tavoitella about kuukauden päästä. Ystäväni alkaisi ihmetellä muutamassa viikossa. Naapuri luultavasti jo aikaisemmin.

Töissä ihmeteltäisiin huomenna, miksi en ole paikalla, mutta ei luultavasti vielä soiteltaisi perään koska oletettaisiin että olen vain unohtanut merkitä kalenteriin työmatkan tai tasausvapaan. Tiistaina/keskiviikkona tavoiteltaisiin puhelimella.

Lähiomaiseni havahtuisivat muutaman päivän sisällä siihen, etten ole yhteydessä eikä minuun saa yhteyttä.

Jos olisi loma-aika niin sitten tietysti työnantaja alkaisi kaipailla vasta kun pitäisi palata töihin. Lähiomaiset tietävät aina matkoistani ja ovat vähän huolissaankin kun liikun yksinäni ulkomailla, joten he alkaisivat ihmetellä ellen "ilmoittautuisi" heti kun olen palannut tai laittaisi tekstareita jo matkakohteestani.

Varmaankin isovanhempani. Soitellaan aika usein.
Ja ehkä joku "kaveri", joka tarvitsisi apua jossain.
Ja töissä varmaan ihmeteltäisiin, että missä lorvailen.

Miksiköhän silti tuntuu aina niin yksinäiseltä?

Jos maksaisin laskuni, niin poissaoloani tuskin huomattaisiin koskaan. Ei ole yhtään sosiaalisia kontakteja eikä työpaikkaakaan.

Jaa-a. Vanhemmat huolestuisivat tosissaan varmaan torstaina, kun en luvatusti olisikaan ilmestynyt kotiin. (Jos ei olisi joululoma tulossa, niin voisin olla kadoksissa parikolme viikkoa ihan huoleti). "Ystävät" ei huomaisi varmaan kuukauteen. Eksä huomaisi varmaan parissa päivässä, ja huolestuisi pian sen jälkeen. Ainakin vielä nyt, tiedä miten kylmenee tästä välit.

Jee.

Minua todennököisesti tavoiteltaisiin ensiksi töistä käsin - huomenna tai ylihuomenna viimeistään. Vanhempien yhteydetottoon saattaisi normaalitapauksessa mennä mitä tahansa päivästä kahteen viikkoon. Tosin nyt kun on joulu tulossa, niin vanhempani yrittäisivät tavoitella minua todennäköisesti viimeistään tulevana viikonloppuna.

Jos luopuisin vuokra-asunnostani ja lähtisin sitten vaikka ulkomaille, niin minua ei kaipaisi yhtään kukaan. Ei ole töitä, joten ei ole työkavereita, ei sukulaisia, ei vanhempia eikä kavereita...joten kaipaajien määrä olisi tasan nolla. Ikävää, mutta niin totta, totaalisen yksin saa tätä maailmaa tallata, niin kauan kun sitä nyt jaksaa.

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, asun yksin, ei ystäviä, sukulaisiin etäiset välit. Psykiatrian poliklinikalla käyn viikon tai kahden välein, joten sieltä varmaan soiteltaisiin perään, jos en ilmesty paikalle. Jos maksaisin vuokraa etukäteen, niin sieltäkään ei kyseltäisi mitään. Naapureitani en tunne.

Sukulaiset alkaisivat soitella ehkä 1-2 kuukauden päästä. Eli aika kauan saisin olla esimerkiksi kotona kuolleena, että kukaan osaisi tulla etsimään. Todella kamala ajatus.

Kyllä huomaisi, sitä vaan itse ei huomaa mitä muut huomaa. Vanhemmat, naapurit, punttis ja työporukat (jos työton niin joku paikka missä käy säännöllisesti.) Jos yksinäisyys on ongelma, kannattaa vaikka lähteä sinne Australiaan etsimään samanhenkistä seuraa tai jäädä Suomeen ja etsiä sieltä mikä kiinnostaa, väyliä on monia.

Ei noita nobodyja ole koskaan ollut olemassakaan tässä maassa, että se on kokonaan amerikkalainen ilmiö ehkä se, että muutetaan toiseen maahan paremman tulevaisuuden perässä, että senkin vuoksi tuollainen kysymys on todella epärelevantti, kun tässä maassa on niin kallistakin, että kaikilla pitää olla niitä perhetaustoja, että pystyy edes elämään Suomessa. Oikein kuulostat sellaiselta amerikkalaiselta omissa unelmissaan elävältä sarjamurhaajalta, että täällä kaikki on vain jotain pikkutavaroita poimittavaksi, että wrong country.

Minkä ihmeen takia tämäkin keskustelu lähti tällaiseen suuntaan? Miksei ihmiset osaa keskustella kunnolla? Nyt on tämäkin ketju pilalla.

Tuskin huomaisin itsekään sitä.

Lapseton eläkeläinen. Laskut suoraveloituksessa.

Minä sitten taas olen lähes lapseton (tai on jo aikuistunut...) ja elän säästöilläni tietenkin tällä nimimerkillä ja tässä iässä. Että niin helppoa se sitten on, kun osaa tehdä töitäkin. Ettei vaan taas hitmanit luule löytäneensä minua taas noin 50:n kerran ja sitten vaan ovat ihan, että oi kuinka kaunis ja varmaan just sillai köyhä ja kipee, kun vaan osaa huudella. Että ihan tosi, että meni koko globalisaatio täysin pieleen, kun siitä unohtui se Euroopan suurvalta EU kokonaan.

Tällaisen ketjun lukiessa ymmärtää olla onnellinen siitä, että on kaivattu jo sinä pariminuuttisena, kun piipahtaa vessassa.

Nykyaika on hankalaa, kun ei saisi tuppautua ja urkkia toisia, olla riesaksi, ja silti pitäisi kyetä ja ehtiä pitämään toisistaan huolta.

no ni...

Kokopäivätyössä olevana,kapitalisti pomoni olisi kyllä heti seuraavana päivänä ehtimässä meikäläistä,että miksi en ole hänelle rahaa tekemässä,kun en työpaikalla ole.Esim. Kesälomalla meikäläistä ei kukaan kyselisi perään sen neljän viikon aikana...

No varmaan koira huomaisi, koska on kiintynyt minuun. Porukat ehkä myös, sillä olemme väleissä. Tietyt sukulaiset kysyisi mun perään, mutta tuskin ne ilmoittaisi mua kadonneksi. Ihmettelisi vaan, että miten voi maa niellä yhden ihmisen. Pitäisi kaiketi lähettää postikortti sieltä jostakin, niin ei oltaisi kotipuolessa ihan syyttä huolestuneita. Mutta jos on huonot välit, niin tuskin sitä silloin haluaa muistaa menneisyyttään. Mä en silti halua polttaa siltoja takana, se mulle on opetettu jo pienenä, ettei niin kannata tehdä.

Pienenä lapsena pakenin piiloon sängyn alle,
jotta saisin itkeä rauhassa.
Luulin ettei kukaan näe sinne.

Nuorena pakenin yksin asuntooni,
jotta voisin sopeutua elämänmuutoksiin rauhassa.
Luulin ettei kukaan ole siellä kanssani.

Aikuisena pakenin ulkomaille,
jotta kukaan ei tietäisi kuinka nopeasti minun elämäni meni.
Luulin ettei kukaan tiedä.

Vanhana pakenin piiloon peiton alle,
jotta voisin rauhassa harkita mitä kuoleman jälkeen on.
Luulin olevani ainut joka sellaista pohtii.

Oli eräs joka näki kaiken.
Oli eräs, joka rakasti minua joka hetki.
"Kateuteen asti Hän halajaa henkeä,
jonka Hän on pannut sinuun asumaan."

Puhun Jeesuksesta.
Anna sydämesi Hänelle.
Hän tahtoo antaa sinulle iankaikkisen elämän.

Huomaisiko kukaan jos katoaisit?

Olen ollut kadoksissa jo 27 vuotta, kukaan ei huomaa mua, olen muille ihmisille pelkkää ilmaa ja aave mikä leijailee kaukaisuudessa. Kukaan ei puhu mulle, kukaan ei huomaa mua missään, kukaan ei kato mua päin.

Olen elävä mutta täysin kadoksissa oleva, varmaan jotain mustaa magiaa.

En voi kadota , tunnin sisällä joku soittaa minulle.
Olen siis tärkeä ihminen töissä ja ystäväpiirissä.
Kotiväki ei pärjää edes viikonloppua ilman
minun läsnäoloa. Olkaa siis rauhallisella
mielellä.

Parissa minuutissa pienet lapseni varmaan huomaisivat että asunto on tyhjä ja ryntäisivät tietokoneelle, kymmenessä minuutissa tulisivat katsomaan pesutupaan missä viivyn.
Joulun alla huomattaisiin nopeasti isompienkin lasten taholta, mutta muuten varmaan saisin olla viikkojakin kadoksissa, kenenkään kaipaamatta sen kummemmin, ellei nyt lasketa mukaan lääkäriä tai päiväkodin henkilökuntaa jne.
Somessakin varmaan ihmeteltäisiin, mutta vain yksi ihminen yrittäisi soittaa jos ei kuulisi / näkisi pariin päivään.

Ei kukaan huomaisi.
En ole enää töissä.
Ei puhelinta.
Lapset eivät ole ottaneet yhteyttä useaan vuoteen.
Omat vanhemmat jo kuolleet.
Ei siskoja.Ei veljiä.
Entiset muijjat ei perään kysele.(onneksi)
Ei tarvitse käydä sossussa,joten ei sossutanttakaan kysele.
En käy lääkärissä,joten ei nekään kysele.
Ei mitään facebookia.
Postilaatikossa lukee:"ei mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä",joten ei siitäkään huomaa että tuolla ei ole ketään ollut pitkään aikaan.
Kuukaudessa tulee yksi tai kaksi laskua.
En halua että kukaan kyselee perääni.
Joten arvioisin että menee ainakin vuosi jos delaan kotona.Postiluukusta ulos pöllähtävät kärpäset saattaisivat paljastaa että sisällä mätänee joku.

Mun puhelin on ollut kiinni 5 kk ja ei ole kukaan kaipaillut. Ei voi kukaan kaivata kun en edes tunne ketään

Iso peukku invisiblelle!!! :)

Harrastuskaverit huomaisivat viikon kuluessa sen, että jäisin pois tapaamisista. Osallistun niihin jokseenkin säännöllisesti ja ilmoitan, jos en pääse tulemaan. Työnantajani alkaisivat vähitellen ihmetellä sitä, etteivät etätyöni edisty, vaikka määräaika on umpeutumassa. Joku naapurustostakin kenties alkaisi kummastella, missä luuraan. Tosin he saattavat ajatella aikatauluni muuttuneen ja minun siksi liikkuvan eri aikoihin kuin ennen.
Vaikka olenkin mitä epäsosiaalisin ihminen, niin kyllä katoamiseni havaittaisiin. Mutta mihin toimiin ihmettelijät a) ryhtyisivät b) voisivat virallisesti ryhtyä, jos tuttu/yhteistyökumppani/harrastusryhmäläinen epäilee hätää tai vilunkia?

Minäkin katosin kerran kun en palannut kuppaseen vanhaan työpaikkaani lomien jälkeen, meni kolme kuukautta ennenkuin älysivät että en todellakaan tule takaisin tontille. Oikeastaan olis mukavaa kadota varsinkin verottajalta.

Joo ja ei. Omat vanhemmat, sisko ja veli huomaisivat jos katoaisin, muuten ei.
En ole nyt töissä, eikä ole yhtään ystäviä tai kavereita. Kavereita, joiden kanssa viettänyt vapaa-aikaa ollut viimeksi 6 luokalla peruskoulussa.
Joku voisi tehdä meille yksinäisille oman sivun, jossa voisi tutustua ja hakea seuraa muista yksin jääneistä. Itsellä kuitenkin toiveena olisi löytää kiva tyttö rinnalle, ettei tarvitsisi elää koko elämää yksin.

En usko kenenkään huomaavan mitään kun nyt jo pidän hyvin hiljaista elämää joka suuntaan.

Tällä hetkellä mun katoaminen huomattaisiin ehkä noin viikon päästä mutta vielä parisen vuotta sitten olisin pystynyt olemaan kadoksissa ehkä kuukaudenkin.

Kyllä siinä kieltämättä saataisi kuukausi pari vierähtää. Yleensä olen minä joka ottaa yhteyttä. Saan kyllä vastauksen mutta enpä muista että joku olisi minuun yllättäen ottanut yhteyttä.

Minun tapauksessani mieheni, äitini ja tyttäreni huomaisivat jos katoaisin.

Mutta hämmästyin suuresti reilu vuosi sitten, kun jouduin äkkiseltään vakavasti sairastuneena sairaalaan lähes kolmeksi kuukaudeksi, niin YHTÄKÄÄN puhelua ei tullut sinä aikana puhelimeeni!! Facebook-kavereista vain YKSI oli ollut erittäin huolissaan kun en ole postannut mitään, siihen mennessä, pariin viikkoon ja otti fb:n kautta yhteyttä sisareeni ja kyseli, että onko minulla kaikki ok. Sisareni oli jo asiasta kuullut äidiltäni joten oli tietoinen ja pystyi kertomaan, että olen sairaalassa ja että palaan asiaan jos vielä kynnelle kykenen. Tämä kyseinen kaveri ei kuitenkaan kertonut kenellekään tilastani yhtään mitään, sisareni pyynnöstä. Joten luulisi, että joku muukin kenties olisi hätääntynyt.
Sairaalassaoloaikanani edes luulemani PARAS YSTÄVÄNI ei ollut soittanut minun puhelimeeni eikä myöskään mieheni puhelimeen koko tänä aikana!!

Minä oikeasti luulin, että minulla on ystäviä, mutta ei ne mitään ystäviä olleetkaan. Ne, joiden luulin välittävän minusta enemmänkin, ovat nyt entisiä ystäviä joihin en pidä yhteyttä..joskaan en ole radikaalisti poistanut heidän numeroitaan puhelimestani tai tietojaan Facebookista. Ilman selittelyjä katkaisin välit. Sen sijaan niiden kanssa, joiden en olettanutkaan säikähtävän poissaoloani, ovat kuitenkin sellaisia ihmisiä, joiden kanssa jonkun verran kaveeraan fb:n välityksellä, kuten ennenkin.

Eipä ollut kovin mukava huomata oma merkityksensä muille.

tuskimpa huomattaisiin,kotona puhun tyhjille seinille ja kukaan ei reagoi mihinkään.

Kyllä heti alkaisivat ihmetellä että missä se nyt taas kuhnii kun ei vastaa . Tulis tekstaria ja postia viimein olis jono oventakana . On ne niin riippuvaista porukkaa . Jos jonain päivänä ei puhelin soi sanon itselleni ääneen "jumalankiitos kun on pärjänneet päivän ilman meikäläistä" . Tässä hässäkässä ei pääse livahtamaan kun hätäsesti kauppaan , kassalla jo puhelin soi .

Lähdin kerran kesällä lappiin samoileen,ilman puhelinta tietty.Olin reissussa lähes kuukauden ja kun tulin kotiin katsoin puhelimesta onko kukaan soittanut tai laittanut tekstaria.EI KUKAAN!!
No,ei kait ollut voinutkaan koska puhelimessani ei ole muuta numeroa kuin:poliisi ja ulosottomies.
Hyvä siin ettei kukaan soitellut.

Luulin, etta olen aika yksinainen, kun en juuri juttele muiden kanssa, kuin miehen ja lapsien. Oletin, etta pitaa olla 'kasa' ystavia, tai ainakin tuttavia, ettei pidettaisi yksinaisena luuserina. Edellisista postituksista huomaan kuitenkin, etta ilmeiseti en olekkaan yksinainen, vaikka varisinaisia ystavia ei olekkaan, enka ole yhtamittaa jossakin riennoissa muiden, kuin lahimpien perheenjasenien kanssa.

Minua siis kaipaisivat ainakin lapset koulusta tullessa ja viimeistaan silloin, kun ruokaa ei olisi poydassa. Mieskin vosi vahan ihmetella, etta missa on, kun en ikina mihinkaan mene itsekseni ilmoittamatta etukateen. Pidemalla jaksolla varmaan hermostuisi, kun silitetyt paidat loppuvat kaapista. Siina vaiheessa ilmeiseti ymmartaisi, etta eivat ne sinne itsestaan ilmaannu.

Joskus on niin nakymaton olo, etta on tullut mieleen, etta jos kokeilisi kuinka kauan kestaisi, ennenkuin joku soittelisi peraan. Lapsilleni en kuitenkaan voisi tallaista tehda. Omalla aidillani oli tapana valilla 'kadota' ilmoittamatta ja tasta johtuvasta lapsuuden turvattomuuden tunteesta on ollut vaikea paasta eroon aikuisenakaan. Ei jotenkin uskalla luottaa, etta joku minusta todellakin valittaisi niinpaljon, ettei noin vain havia.

Vanha tuttava otti yhteytta pitkan ajan kuluttua ja hanelle yksinaisyys tuntui olevan aika arka asia. Vanhemmat kuolleet, ainoa sisarus ulkomailla, eika seurustelusuhteessa tai liitossa. Itsenaisena tyontekijana tyoantaja voisi kuulemma kaivata muutaman viikon kuluttua. Jotenkin surullista tuokin.

Jätä lappu pöydälle ja piiloon..minne menit..meet

Kuka se taas lauloikaan Suomesta "yksinaisten laulujen maana"?

kumpa ei huomaiskaan! Lähtisin heti tänään muualle. Oma puoliso huomaa ja alkaa karhukirjeitä tulemaan postilaatikkoon

No työpaikalla parissa päivässä, jos ei ole mitään sovittua. Jos olisi, sitten nopeammin. Teini-ikäinen poikani heti, vanhempani ja siskoni parissa viikossa. Naapuri ehkä jossain vaiheessa, mutta niitä ihmisiä on tosi vähän, joita olemiseni mitään liikuttaa. Mietinkin tässä, että turha on laittaa kuolinilmoitustakaan. Rahoittakoon poika vaikka hautajaiskestitystä ilmotusrahoilla sille pienelle piirille, joka voisi tulla muistotilaisuuteen.

Nyky maailmassa tämä on tavallaan aika vaarallinen kysymys ja vastatta, ajatelkas että IsoVelsu nyt vähän tarkkailee mitä täällä kirjoittelee ja sen perusteella l'htee toimeen. :(

Minulla on se ilo, että samana päivänä huomattaisiin.

Jos kaikki laskut jäisivät maksamatta niin silloin kaipaajia löytyy , muuten ei

Jos minä katoaisin UFO:n abduktoimana huomaisitko sinä?

Kyllä huomattaisiin,ainakin seuraavana päivänä.Yksin kyllä asun ja kerrostalossa,mutta on läheiset välit poikaani ja sisaruksiini(6kpl)Sana leviäisi äkkiä toiselta toiselle,kun soitellaan paljon keskenämme ja käydään kylässä toisillamme silloin tällöin.Pitäkää ihmiset lämpimät välit rakkaisiinne ja ystäviinnne,kavereihinne ym.

Kun tulemme oikein vanhoiksi,niin meitäkiin muistetaan ja silloin sitä apua tarvitsemmekin.Kaikille sydämellistä ja lämmintä Joulua!

Luulen että joku huomaa :D http://viihdefoorumi.eu/viewtopic.php?f=8&t=223

Minä tein tieteellisen kokeen, meidän äitillä kesti 3 vuotta kun otti yhteyttä.