Vielä kysymys 80-luvun päivärahakohusta

Kertokaas se henkilö joka varmasti muistaa/tietää miten tämä 80-luvun eduskunnan päivärahakohu lopulta meni Lasse Lehtisen (sd) osalta? On puhuttu postilokeroista yms. mutta esim. tuo postilokerojuttuhan oli sen SKDL-Rytkösen tempaus.

Eli miten Lehtinen kikkaili niitä päivärahoja itselleen?
250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"1983 vaalien alla setvittiin, kuinka oli mahdollista, että SDP:n kansanedustajat Lasse Lehtinen, Jermu Laine, Jacob Söderman, Seppo Tikka sekä keskustapuolueen Johannes Virolainen ja Paavo Väyrynen olivat nostaneet kansanedustajanpalkkansa lisäksi erityistä kansanedustajien päivärahaa. Päiväraha oli veroton ja maksettiin ei-helsinkiläisille kansanedustajille.

Monimutkaisessa prosessissa oikeusviranomaiset päätyivät ratkaisuun, jonka mukaan Lasse Lehtinen puolisoineen ja Paavo Väyrynen perheineen asuivat tosiasiallisesti Helsingissä. Siksi heidät tuli henkikirjoittaa Helsinkiin. He joutuivat myös maksamaan takaisin saamiaan päivärahoja.

”Jalasmökki- ja rötösherrajahti” pudottivat eduskunnasta mm. Lehtisen ja Virolaisen. Väyrynen valittiin uudelleen eduskuntaan - uransa siihen asti komeimmalla äänimäärällä ja hän palasi ulkoministeriksi. Virolainen palasi eduskuntaan 1987. Lehtiselle demarit järjestivät suojatyöpaikan ulkoministeriöstä, mikä johti diplomaattiuralle ja nyttemmin europarlamenttiin."

http://www.hymy.fi/uutiset/kulukorvaukset-kansanedustajien-helmasynti

Äänestä

No eihän tuo kertonut Lehtisen asumiskikkailusta mitään. Kertoi vain, että kikkaili ja that's it.

Edelleenkin joku voisi kertoa, että mikä se Lehtisen asumisjärjestely oikeasti oli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansleristi kirjoitti:

Kertokaas se henkilö joka varmasti muistaa/tietää miten tämä 80-luvun eduskunnan päivärahakohu lopulta meni Lasse Lehtisen (sd) osalta? On puhuttu postilokeroista yms. mutta esim. tuo postilokerojuttuhan oli sen SKDL-Rytkösen tempaus.

Eli miten Lehtinen kikkaili niitä päivärahoja itselleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu