Noin 150 vuoden ajan evoluutioteorialla on yritetty uskotella, että kaikki luonnossa havaitut tapahtumat ovat voineet syntyä ilman Jumalaa.
Yritys on kuitenkin epäonnistunut täydellisesti. Evoluutioteorialla ei ole pystytty todistamaan tieteellisesti ainuttakaan kehitysopillista väitettä. Evoluutioteoria on joutunut täydelliseen umpikujaan.
1. Ihmisen ja apinan yhteistä kantamuotoa ei ole löydetty elävänä eikä fossiilina.
2. Kaikkien eliöiden ja kasvien yhteistä kantaisää ei ole myöskään löydetty elävänä eikä fossiilina.
3. Kaikkien eliöiden pääryhmien välimuodot puuttuvat täydellisesti. Ne esiintyvät vain taiteilijoiden mielikuvituksen pohjalta piirretyissä kuvissa.
4. Yhtäkään tieteellistä todistetta jonkun eläimen kehittymisestä kokonaan toiseksi lajiksi (makroevoluutio) ei ole pystytty esittämään. (Kahden eläimen samankaltaisuus ei ole todiste, että ne ovat kehittyneet toisistaan).
5. Yksikään ihminen ei ole ollut havaitsemassa satoja miljoonia vuosia sitten väitettyjä evoluutiotapahtumia, joten kyse on vain uskonvaraisista olettamuksista - ei tieteestä.
6. Kaikki evolutionistien esittämät "todisteet" eläimen kehittymisestä kokonaan toiseksi lajiksi, ovat osoittautuneet joko väärennöksiksi tai ns. mikroevoluutioksi (lajinsisäinen muuntelu).
7. Evoluutioteorialla ei ole pystytty todistamaan elämän keskeisimpiä asioita, kuten maailmankaikkeuden syntyä, miten materia tuli maailmankaikkeuteen, miten elämä ja tietoisuus on saanut alkunsa ja mikä on niiden alkulähde? Miten luonnonlait syntyivät ?
8. Evolutionistien yritykset luoda elämää elottomista aineista (esim. Millerin koe) ovat epäonnistuneet täydellisesti.
9. Evoluutioteorian vastaisesti lähes kaikkien eläinten pääryhmät ilmaantuivat lähes samanaikaisesti ns. kambrikaudella ("kambriräjähdys") ilman yhdistäviä välimuotoja ja esi-isiä.
10. Koko evoluutioteoria on osoittautunut mielikuvitukseksi ja uskonnoksi, joka on kokonaan tieteen ulkopuolella.
11. Nyt on darvinismin hautajaisten aika.
Darvinismin hautajaisten aika
18
106
Vastaukset
- se siitä sitten
1 - 6. P-skaa.
7. Ei kuulu evoluutioteorian piiriin.
8 - 11. P-skaa. - Keinonen666
Ihmisapinoiden oletetun yhteisen kantaisän fossiileja on löydetty. Evoluutioteoria ei selitä maailmankaikkeuden syntyä koska se ei pyri kaiken kattavaksi teoriaksi. Kaikkien kasvien ja eläimien yhteisen kantaisän fossiileja ei ole löydetty koska sitä ei tiedetä, ne ovat erittäin vanhoja ja niissä ei luultavasti ole säilyviä kudoksia. Uusia lajeja on havaittu syntyvän vai väitätkö että esim. lontoon metron hyttynen on aina ollut olemassa.
- Hiski+naapurin.kissa
> väitätkö että esim. lontoon metron hyttynen on aina ollut olemassa. <
Jaakoppilainen vastaus: koska kukaan ei ole nähnyt e n s i m m ä i s t ä lontoonmetrohyttyseksi väitettyä inisijää niin sen syntyminen evoluutiolla on puhdas kuvitelma.
Jori-C:läinen jatkomuistutus: Luoja tuntee luotunsa lajinsa mukaan.
On se tuo Jaakoppi ihmeellisessä taluttimessa. Ei kuulemma valehtele tietoisest joten kirjoittaneeko unissaan tai sienipäissään? xxxx Uusia lajeja on havaittu syntyvän vai väitätkö että esim. lontoon metron hyttynen on aina ollut olemassa xxxxx
Lontoon metron hyttynen on vain hyttynen muiden hyttysten joukossa. Ei se ole evoluutiomekanismin kautta syntynyt uusi laji. Kyse on vain yhden ja saman hyttyslajin yksi muunnelma. Kyse on siis lajinsisäisestä muuntelusta - ei kokonaan uuden lajin syntymisestä, kuten evoluutioteoria edellyttää.- spällymälöö
Jaakob kirjoitti:
xxxx Uusia lajeja on havaittu syntyvän vai väitätkö että esim. lontoon metron hyttynen on aina ollut olemassa xxxxx
Lontoon metron hyttynen on vain hyttynen muiden hyttysten joukossa. Ei se ole evoluutiomekanismin kautta syntynyt uusi laji. Kyse on vain yhden ja saman hyttyslajin yksi muunnelma. Kyse on siis lajinsisäisestä muuntelusta - ei kokonaan uuden lajin syntymisestä, kuten evoluutioteoria edellyttää.Kyse on uuden lajin syntymisestä, koska se ei enää kykene risteytymään kantamuotonsa kanssa. Kiistä jos pystyt, ressukka.
"Uskon"veljesi viksumpi / jb / jyr / hissa on muuten korostanut risteytyskelpoisuutta ja on ollut sitä mieltä, että jos kaksi eläintä eivät risteydy, ne ovat eri lajit.
- kretarded
>>Noin 150 vuoden ajan evoluutioteorialla on yritetty uskotella, että kaikki luonnossa havaitut tapahtumat ovat voineet syntyä ilman Jumalaa.
1. On löydetty. Useitakin. Ongelma tulee vain siinä että näitä fossiileja on niin paljon että on mahdotonta sanoa täysin tarkasti mikä sijoittuu mihinkin väliin. Mutta varmaa on se että niitä on.
2. & 3. Eipä ole löydetty ei. Eikä tulla löytämäänkään. Ihan vain siksi että nuo kantamuodot olivat kaikki pehmytkuorisia ja erittäin pieniä joten fossiilit eivät ole säilyneet. Lisäksi esim. elävän kasvin ja eläimen välimallin löytyminen jostain olisi jo evoluutioteorian vastaista.
4. Kyllä on pystytty. Useitakin. Samankaltaisuuttta on monenlaista. Pelkkä rakenteellinen samankaltaisuus ei vielä välttämättä todista mitään mutta DNAn samankaltaisuutta on mahdotonta selittää mitenkään muuten.
5. Mitä uskonvaraista on fossiileissa? Etenkin kun pystymme päättelemään evoluutioteoriaan nojaten mistä minkäkinlaista fossiilia pitäisi löytyä. Ei sitä ole kenenkään tarvinnut olla livenä todistamassa, jälkikäteen hankittu todistusaineisto riittää kyllä.
6. Melkoista potaskaa. Väitätkö tässä nyt ihan tosissaan että esim. kaikki DNA-kokeet mitä eläinmaailman kartoittamiseksi on tehty ovat väärennöksiä?
7. Evoluutioteoria ottaa kantaa biologiaan, tarkemmin sanottuna lajien kehitykseen yhteisestä kantamuodosta. Miten siihen liittyy maailmankaikkeuden synty? Mitenkään? Tai tietoisuuden synty?
8. Mutta eihän Millerin kokeessa yritetty luoda elämää!!! Siinä selvitettiin pystyykö aminohappoja syntymään alkumaapalloa muistuttavissa olosuhteissa. Ja kokeen tuloksen perusteella pystyy joten ihan onnistunut koe oli kyseessä.
9. "lähes samanaikaisesti" eli n. 10 000 000 vuoden aikana :)
10. Ei, vaan sinä olet osoittautunut mielikuvituksettomaksi uskovaksi joka on kokonaan tieteen ulkopuolella. Se, että et ymmärrä tiedettä, et hyväksy sen tuloksia, etkä pidä sen välittämästä totuudesta ei tarkoita että sinulla olisi jokin oikeus alkaa määrittelemään tiedettä uudestaan omien standardiesi mukaisesti. Tiede on sitä mitä tiede on, ennustavien mallien etsintää todellisuudesta kokeelliseen metodiin perustuen. Keskustelet asiasta niin paljon että suosittelen edes tämän perusjutun sisäistämistä.
11. Ei ole. Nyt on uskontojen hautajaisten aika, siksihän netissä ollaan.- rcekim
"Netti on paikka, jonne uskonnot tulevat kuolemaan."
-Joku viisas mies.
Netissä nimittäin on niin paljon informaatiota (vaikka osa siitä on väärää, kuten kretuhumpuuki), että järkevä ihminen ei pysy ainakaan tosiuskonnollisena jos etsii asiaanliittyvää tietoa netistä tosissaan. Sikamaster
1. Ihmisiä ja ilmeisesti myös apinoita on aina ollut erikokoisia, näköisiä, joten niiden perusteella ei voida päätellä, mikä on kantamuoto. Kaikki löydetyt fossiilit sopivatkin rakenteensa puolesta nykyihmisen tai nykyapinan kategoriaan.
2-3. Juuri siksi, että ei ole löydetty, eikä tulla löytämäänkään todistaa, että evoluutioteoria ei perustu luonnossa tehtyihin havaintoihin, vaan on pelkkä uskomus, josta ei ole mitään todistetta.
4. DNA:n samankaltaisuus voidaan selittää yhteisellä suunnittelijalla eli Jumalalla.
Toiseksi, samankaltaisuutta tietenkin esiintyy DNA:ssa, koska eri lajeilla on samanlaisia toimintoja. Kaikki hengittävät samaa ilmaa, juovat vettä, kaikilla on aistit jne Eivät ne silti todista, että ne ovat polveutuneet toisistaan.
5. "Pystymme päättelemään evoluutioteoriaan nojaten." Toisin sanoen ennakkoehtona on jo että evoluutio pitää paikkansa ja sitten tehdään päätelmät sen nojalla. Lähtökohta on siten jo uskonvarainen eikä tieteellinen.
6. En väitä kirjoituksessani, että kaikki DNA kokeet ovat väärennöksiä, mutta evoluutiosta ne eivät todista.
7. Maailmankaikkeuden ja tietoisuuden synty on oleellinen asia. Evoluutioteoria on kuitenkin haluttu rajata sen ulkopuolelle, koska evoluutiolla ei pystytä selittämään näitä asioita ja niiden tutkiminen johtaa aina Jumalan olemassaoloon, mikä on punainen vaate evolutionisteille.
8. Kyllä Millerin kokeessa yritettiin luoda elämää, mutta koska siinä epäonnistuttiin, niin sitten jälkikäteen ilmeisesti yritetään selittää, että ei muka yritettykään. Kyseisen kokeen tuloksena syntyi tervamaista lietettä, 85% tervaa, 13% karboksyylihappoja ja 2% aminohappoja. Siitä voitiin erottaa joitakin elävissä olennoissa esiintyviä aminohappoja. Samalla syntyi kuitenkin monia muita yhdisteitä, joista monet ovat eliöille myrkyllisiä. Kokeessa muodostuneiden yhdisteiden koostumus poikkeaa merkittävästi elävän solun yhdisteiden koostumuksesta.
9. Ovat todellisuudessa syntyneet 6 vuorokauden sisällä, mutta evolutionistien mittausjärjestelmät pystyvät antamaan tulokset vain 10 milj. vuoden "tarkkuudella."
10. Tiede ja evoluutioteoria ovat kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. Tiede perustuu luonnossa tehtyihin havaintoihin, mutta evoluutioteoria pelkkiin uskomuksiin ja oletuksiin, joita ei ole havaittu eikä todistettu missään.
11. Evoluutioteoria on juuri se uskonto, jonka hautajaisten aika on nyt.- spällymälöö
Jaakob kirjoitti:
Sikamaster

11. Evoluutioteoria on juuri se uskonto, jonka hautajaisten aika on nyt."Kaikki löydetyt fossiilit sopivatkin rakenteensa puolesta nykyihmisen tai nykyapinan kategoriaan."
Miten määrittelet "nykyihmisen"? Entä miten määrittelet "nykyapinan"? Tarkoitatko gorillaa vai kääpiömarmosettia? - Hiski+naapurin.kissa
Jaakob kirjoitti:
Sikamaster
1. Ihmisiä ja ilmeisesti myös apinoita on aina ollut erikokoisia, näköisiä, joten niiden perusteella ei voida päätellä, mikä on kantamuoto. Kaikki löydetyt fossiilit sopivatkin rakenteensa puolesta nykyihmisen tai nykyapinan kategoriaan.
2-3. Juuri siksi, että ei ole löydetty, eikä tulla löytämäänkään todistaa, että evoluutioteoria ei perustu luonnossa tehtyihin havaintoihin, vaan on pelkkä uskomus, josta ei ole mitään todistetta.
4. DNA:n samankaltaisuus voidaan selittää yhteisellä suunnittelijalla eli Jumalalla.
Toiseksi, samankaltaisuutta tietenkin esiintyy DNA:ssa, koska eri lajeilla on samanlaisia toimintoja. Kaikki hengittävät samaa ilmaa, juovat vettä, kaikilla on aistit jne Eivät ne silti todista, että ne ovat polveutuneet toisistaan.
5. "Pystymme päättelemään evoluutioteoriaan nojaten." Toisin sanoen ennakkoehtona on jo että evoluutio pitää paikkansa ja sitten tehdään päätelmät sen nojalla. Lähtökohta on siten jo uskonvarainen eikä tieteellinen.
6. En väitä kirjoituksessani, että kaikki DNA kokeet ovat väärennöksiä, mutta evoluutiosta ne eivät todista.
7. Maailmankaikkeuden ja tietoisuuden synty on oleellinen asia. Evoluutioteoria on kuitenkin haluttu rajata sen ulkopuolelle, koska evoluutiolla ei pystytä selittämään näitä asioita ja niiden tutkiminen johtaa aina Jumalan olemassaoloon, mikä on punainen vaate evolutionisteille.
8. Kyllä Millerin kokeessa yritettiin luoda elämää, mutta koska siinä epäonnistuttiin, niin sitten jälkikäteen ilmeisesti yritetään selittää, että ei muka yritettykään. Kyseisen kokeen tuloksena syntyi tervamaista lietettä, 85% tervaa, 13% karboksyylihappoja ja 2% aminohappoja. Siitä voitiin erottaa joitakin elävissä olennoissa esiintyviä aminohappoja. Samalla syntyi kuitenkin monia muita yhdisteitä, joista monet ovat eliöille myrkyllisiä. Kokeessa muodostuneiden yhdisteiden koostumus poikkeaa merkittävästi elävän solun yhdisteiden koostumuksesta.
9. Ovat todellisuudessa syntyneet 6 vuorokauden sisällä, mutta evolutionistien mittausjärjestelmät pystyvät antamaan tulokset vain 10 milj. vuoden "tarkkuudella."
10. Tiede ja evoluutioteoria ovat kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. Tiede perustuu luonnossa tehtyihin havaintoihin, mutta evoluutioteoria pelkkiin uskomuksiin ja oletuksiin, joita ei ole havaittu eikä todistettu missään.
11. Evoluutioteoria on juuri se uskonto, jonka hautajaisten aika on nyt.Sikamaster: Mitä uskonvaraista on fossiileissa? Etenkin kun pystymme päättelemään evoluutioteoriaan nojaten mistä minkäkinlaista fossiilia pitäisi löytyä. Ei sitä ole kenenkään tarvinnut olla livenä todistamassa, jälkikäteen hankittu todistusaineisto riittää kyllä.
Jaakob: "Pystymme päättelemään evoluutioteoriaan nojaten." Toisin sanoen ennakkoehtona on jo että evoluutio pitää paikkansa ja sitten tehdään päätelmät sen nojalla. Lähtökohta on siten jo uskonvarainen eikä tieteellinen.
Huomautus: Tiktaalik. Hiski+naapurin.kissa kirjoitti:
Sikamaster: Mitä uskonvaraista on fossiileissa? Etenkin kun pystymme päättelemään evoluutioteoriaan nojaten mistä minkäkinlaista fossiilia pitäisi löytyä. Ei sitä ole kenenkään tarvinnut olla livenä todistamassa, jälkikäteen hankittu todistusaineisto riittää kyllä.
Jaakob: "Pystymme päättelemään evoluutioteoriaan nojaten." Toisin sanoen ennakkoehtona on jo että evoluutio pitää paikkansa ja sitten tehdään päätelmät sen nojalla. Lähtökohta on siten jo uskonvarainen eikä tieteellinen.
Huomautus: Tiktaalik.Jatkona huomautukseen:
Einsteinin suhteellisuusteoria oli tiedemaailmalle jonkinasteinen shokki. Se käsitteli asioita tavalla joka oli kadunmiehelle täysin käsittämätön sekä ennusti asioita jotka tuntuivat yksinkertaisesti mahdottomilta. Mutta fysiikassa, kuten kaikessa tieteessä, asioita voidaan testata. Tällä kertaa testattiin vuoden 1919 auringonpimennyksen aikana.
Ja HUOM!!! Kukaan ei tiennyt ennen miten käy. Tiedemiesten piti ihan oikeasti mennä paikalle ja asentaa valon kaareutumista osoittavat instrumentit ja tehdä koe. Kokeen tulos tuki Einsteinin teoriaa ja näin todisti teorian tältä osin paikkansapitäväksi.
Sama juttu evoluutioteorian kanssa. Teoria ennustaa jotain joka voidaan testata. Ei sitä siis ennalta tiedetä. Tällä hetkellä teorian pohjalta tehdyt kokeet näyttävät tukevan paikkansapitävyyttä joten mitä muuta siitä sitten pitäisi ajatella?Jaakob kirjoitti:
Sikamaster
1. Ihmisiä ja ilmeisesti myös apinoita on aina ollut erikokoisia, näköisiä, joten niiden perusteella ei voida päätellä, mikä on kantamuoto. Kaikki löydetyt fossiilit sopivatkin rakenteensa puolesta nykyihmisen tai nykyapinan kategoriaan.
2-3. Juuri siksi, että ei ole löydetty, eikä tulla löytämäänkään todistaa, että evoluutioteoria ei perustu luonnossa tehtyihin havaintoihin, vaan on pelkkä uskomus, josta ei ole mitään todistetta.
4. DNA:n samankaltaisuus voidaan selittää yhteisellä suunnittelijalla eli Jumalalla.
Toiseksi, samankaltaisuutta tietenkin esiintyy DNA:ssa, koska eri lajeilla on samanlaisia toimintoja. Kaikki hengittävät samaa ilmaa, juovat vettä, kaikilla on aistit jne Eivät ne silti todista, että ne ovat polveutuneet toisistaan.
5. "Pystymme päättelemään evoluutioteoriaan nojaten." Toisin sanoen ennakkoehtona on jo että evoluutio pitää paikkansa ja sitten tehdään päätelmät sen nojalla. Lähtökohta on siten jo uskonvarainen eikä tieteellinen.
6. En väitä kirjoituksessani, että kaikki DNA kokeet ovat väärennöksiä, mutta evoluutiosta ne eivät todista.
7. Maailmankaikkeuden ja tietoisuuden synty on oleellinen asia. Evoluutioteoria on kuitenkin haluttu rajata sen ulkopuolelle, koska evoluutiolla ei pystytä selittämään näitä asioita ja niiden tutkiminen johtaa aina Jumalan olemassaoloon, mikä on punainen vaate evolutionisteille.
8. Kyllä Millerin kokeessa yritettiin luoda elämää, mutta koska siinä epäonnistuttiin, niin sitten jälkikäteen ilmeisesti yritetään selittää, että ei muka yritettykään. Kyseisen kokeen tuloksena syntyi tervamaista lietettä, 85% tervaa, 13% karboksyylihappoja ja 2% aminohappoja. Siitä voitiin erottaa joitakin elävissä olennoissa esiintyviä aminohappoja. Samalla syntyi kuitenkin monia muita yhdisteitä, joista monet ovat eliöille myrkyllisiä. Kokeessa muodostuneiden yhdisteiden koostumus poikkeaa merkittävästi elävän solun yhdisteiden koostumuksesta.
9. Ovat todellisuudessa syntyneet 6 vuorokauden sisällä, mutta evolutionistien mittausjärjestelmät pystyvät antamaan tulokset vain 10 milj. vuoden "tarkkuudella."
10. Tiede ja evoluutioteoria ovat kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. Tiede perustuu luonnossa tehtyihin havaintoihin, mutta evoluutioteoria pelkkiin uskomuksiin ja oletuksiin, joita ei ole havaittu eikä todistettu missään.
11. Evoluutioteoria on juuri se uskonto, jonka hautajaisten aika on nyt.1."Kaikki löydetyt fossiilit sopivatkin rakenteensa puolesta nykyihmisen tai nykyapinan kategoriaan."
Aivan!!! Ja jotkut jopa molempiin. Ja kun kun sellainen löytyy niin kyseessä on välimuoto.
2&3. Se että jotain ei löydetä ei tarkoita etteikö sellaista olisi ollut olemassa. On muuten melko älyvapaata vaatia evoluution todisteena jotain sellaista joka ei joko pysty olemaan olemassa lähes välttämättömän tuhoutumisen johdosta tai olisi teorian vastainen.
4.Noh, sitten tämä suunnittelija ei ole mitenkään hirvittävän älykäs. Olisi helpompaa ja tehokkampaa tehdä kokonaan erilaisia, täydellisiä, olentoja kuin vain samat vanhoilta versioilta periytyvät ongelmat jakavia otuksia.
5.Vastattu alempana
6.OK, jos DNA-kokeet pitävät paikkansa niin silloin on kaksi vaihtoehtoa: yhteinen perimä tai älyvapaa suunnittelu (vrt.4)
7."Maailmankaikkeuden ja tietoisuuden synty on oleellinen asia."
No niin on!!! Mutta kun evoluutioteoria ei käsittele niitä. Maailmankaikkeuden synnyllä ei ole mitään tekemistä evoluution kanssa. Tietoisuuden synty on taasen enemmän lääketiedettä ja psykologiaa mutta evoluutioteoria voi kyllä auttaa selvitystyössä.
8.Millerin kokeessa yritettiin luoda elämän rakennuspalikoita, eli aminohappoja, ei itse elämää. On täysin älyvapaata ajatella että toimivia soluja saataisiin aikaan vain pyörittelemällä jotain litkuja yön yli kipinöiden kanssa koeputkistossa. Mutta aminohappoja voidaan saada, ja saatiinkin kuten myönsit, eli onnistunut koe siis.
9."Ovat todellisuudessa syntyneet 6 vuorokauden sisällä"
Eli uskotko sinä nyt sen kambrikauden räjähdyksen olemassaoloon vai et? Ensin ei kelpaa kun ovat syntyneet nopeasti ja kun ilmoita ajaksi 10milj. vuotta niin alatkin selittää että 6 päivää riitti. Nyt on sekavaa, jopa sinulta Jaakob.
10. Miksi periytymiskokeet eivät kelpaa todisteeksi? Miksi DNA ei kelpaa todisteeksi? Miksi fossiilien yhtenevät rakenteet eivät kelpaa todisteeksi? Miksi ylipäänsä mikään ei kelpaa todisteeksi? Etenkin kun suurelle enemmistölle tuntuu kelpaavan...
11. Kyllä se on kreationismi, se kultti, jota haudataan.- herra
Jaakob kirjoitti:
Sikamaster
1. Ihmisiä ja ilmeisesti myös apinoita on aina ollut erikokoisia, näköisiä, joten niiden perusteella ei voida päätellä, mikä on kantamuoto. Kaikki löydetyt fossiilit sopivatkin rakenteensa puolesta nykyihmisen tai nykyapinan kategoriaan.
2-3. Juuri siksi, että ei ole löydetty, eikä tulla löytämäänkään todistaa, että evoluutioteoria ei perustu luonnossa tehtyihin havaintoihin, vaan on pelkkä uskomus, josta ei ole mitään todistetta.
4. DNA:n samankaltaisuus voidaan selittää yhteisellä suunnittelijalla eli Jumalalla.
Toiseksi, samankaltaisuutta tietenkin esiintyy DNA:ssa, koska eri lajeilla on samanlaisia toimintoja. Kaikki hengittävät samaa ilmaa, juovat vettä, kaikilla on aistit jne Eivät ne silti todista, että ne ovat polveutuneet toisistaan.
5. "Pystymme päättelemään evoluutioteoriaan nojaten." Toisin sanoen ennakkoehtona on jo että evoluutio pitää paikkansa ja sitten tehdään päätelmät sen nojalla. Lähtökohta on siten jo uskonvarainen eikä tieteellinen.
6. En väitä kirjoituksessani, että kaikki DNA kokeet ovat väärennöksiä, mutta evoluutiosta ne eivät todista.
7. Maailmankaikkeuden ja tietoisuuden synty on oleellinen asia. Evoluutioteoria on kuitenkin haluttu rajata sen ulkopuolelle, koska evoluutiolla ei pystytä selittämään näitä asioita ja niiden tutkiminen johtaa aina Jumalan olemassaoloon, mikä on punainen vaate evolutionisteille.
8. Kyllä Millerin kokeessa yritettiin luoda elämää, mutta koska siinä epäonnistuttiin, niin sitten jälkikäteen ilmeisesti yritetään selittää, että ei muka yritettykään. Kyseisen kokeen tuloksena syntyi tervamaista lietettä, 85% tervaa, 13% karboksyylihappoja ja 2% aminohappoja. Siitä voitiin erottaa joitakin elävissä olennoissa esiintyviä aminohappoja. Samalla syntyi kuitenkin monia muita yhdisteitä, joista monet ovat eliöille myrkyllisiä. Kokeessa muodostuneiden yhdisteiden koostumus poikkeaa merkittävästi elävän solun yhdisteiden koostumuksesta.
9. Ovat todellisuudessa syntyneet 6 vuorokauden sisällä, mutta evolutionistien mittausjärjestelmät pystyvät antamaan tulokset vain 10 milj. vuoden "tarkkuudella."
10. Tiede ja evoluutioteoria ovat kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. Tiede perustuu luonnossa tehtyihin havaintoihin, mutta evoluutioteoria pelkkiin uskomuksiin ja oletuksiin, joita ei ole havaittu eikä todistettu missään.
11. Evoluutioteoria on juuri se uskonto, jonka hautajaisten aika on nyt."Maailmankaikkeuden ja tietoisuuden synty on oleellinen asia. Evoluutioteoria on kuitenkin haluttu rajata sen ulkopuolelle, koska evoluutiolla ei pystytä selittämään näitä asioita ja niiden tutkiminen johtaa aina Jumalan olemassaoloon, mikä on punainen vaate evolutionisteille. "
Tyypillistä Jaakobilaista valehtelua ja asioiden vääristelemistä. Leikitäänpä silti hetki mukana. Logiikkasi menee näin
maailmankaikkeuden synty->evoluutio
jos maailmankaikkeus ei synny->ei evoluutiota
Hienoa Jaakob! Ehkä sinulla on hieman loogista päättelykykyä. Vielä kun saisit premissisi oikeiksi. Mutta jatketaanpas sitten. Jos evoluutiota varten tulee selittää maailmankaikkeuden synty, eikö sitten kreationismin tarvitse selittää Jumalan synty? Logiikkasi oli
a->b
jossa a kuvastaa alkutapahtumaa eli nyt tapahtumaa jossa tapahtumalle b tarvittavat premissit syntyvät, ja b jotain tapahtumaa.
Jumalan synty->luominen
jos Jumala ei synny->ei luomista
Eli selitäppäs mistä Jumala tuli. Muutenhan luomista ei voi tapahtua.
Riittää leikkiminen. Todellisuudessa maailmankaikkeuden syntyä tutkitaan ja pohditaan ja siitä on monia teorioita. Fakta on, ettei missään niissä olla päädytty Jumalaan. Se, miksei evoluutioteoria ota kantaa siihen on sama miksei alkuräjähdysteoria ota kantaa maapallon biodiversiteettiin. Koska ei tarvitse. Molemmat selittävät omia tapahtumiaan, joiden voidaan katsoa olevan ajallisestikin niin kaukana toisistaan että ne voidaan ajatella toisistaan kokonaan irrallisina tapahtumina maailmankaikkeuden historiassa. Kreationismikin, kun aiemmin totesin, ottaa kantaa vain Jumalan luomistyöhön, muttei lainkaan Jumalan luomiseen. Kyse on aivan samasta asiasta, paitsi että Jumalan syntyä ei varmaan ikinä voida selittää(koska olemattoman syntyä on vaikea tutkiä).
Sinä Jaakob olet "surullisen hahmon ritari" Don Quijote Joka taistelet tuulimyllyjä (evoluutio) vastaan, ratsastaen Rosinantella (kreationismi).
Ikävä kyllä kreationismi pikkuhiljaa tulee hautautumaan, halusit sinä sitä tai et..- Apo-Calypso
Lähinnä jaakopista tulee mieleen Monty Pythonin "Black Knight"
http://www.youtube.com/watch?v=2eMkth8FWno
- Holy Ghost
Jos totta puhutaan niin kreationismi oli ollut vallitseva näkemys tuhansia vuosia kunnes se nopeassa tahdissa romahti n. 150 vuotta sitten ja nyt sen viimeiset rippeet ovat kuihtumassa.
Eli siis ei todellakaan kreationismi ei ole tulossa uudestaan, sen aika oli ja meni jo. - herra
"Kahden eläimen samankaltaisuus ei ole todiste, että ne ovat kehittyneet toisistaan"
Mistäs se sitten on todiste? Odota, laitan kreationistivastaus-simulaattorini päälle.
Vastaus: no tottakai älykäs suunnittelija hyödyntää älykästä ratkaisuaan eri lajeihin! satunnainen raamatun jae.
Aivan, kreationisti on oikeassa. Hyödyllinen ominaisuus lisääntyy luultavasti, jolloin kun kantamuoto erilaistuu kahdeksi eri lajiksi, hyödyllinen ominaisuus on luultavasti säilynyt.
Kohtasi numero 7 osoittaa miksi olet kykenemätön puhumaan evoluutioteoriasta. Käy peruskoulu uudelleen ja tule sitten takaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2097179
- 594692
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434584- 733322
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161975- 301748
Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗261737Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹411600- 341499
- 1431267