Kenen paikannusjärjestelmää Ollila MYY?

On se jumalaut, että valvontajärjestelmää ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Tämä systeemi täytyy olla jo jolakin valmiina, kun Ollila on otettu loppariksi. Vai onko tämä vasuri ministeri ja sen puolue lahjottu?

Mitä perustuslaki sanoo tämöisestä valvontajärjestelmästä? Mitä tämä suunitelma aiheuttaa kotimaan matkailulle? Entä niile asuvat kehä 3:n ulkopuolella?
21164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Jorman kyttäys ltd !

Äänestä

No mitä muuta odotatte bilderbergeleeltä?

Äänestä

mikrosoftin, sillä Ollila teki melko varmaan "hautalat" mikrosofin kanssa, tosin heitti itsensä sivuun, ettei kukaan pääse sanomaan.

Suomi on suurkorrupiton kärkimaa.

Kukaan ei tiedä, millainen osakesalkku Ollilalla on??

Äänestä

Ihmiset valtion ja kunnan kiusan kohteena.

Halonen ja Niinistö tuhosivat Suomen lopullisesti.

Äänestä

MINKÄ DEMOKRATIAN MUKAAN OLLILA KEHITTÄÄ TYÖRYHMINEEN MITÄÄN VEROTUKSEEN LIITTYVÄÄ? OLLILAA EI OLE VALITTU MISSÄÄN VAALEISSÄ PÄÄTTÄMÄÄN ASIOISTA! KYLLÖNEN TEHKÖÖN ITSE VIRKAMIEHILLÄÄN SELVITYKSET. JA KUKA HÖLMÖ ENÄÄ ÄÄNESTÄÄ VASEMMISTOLIITTOA JONKA PUHEENJOHTAJA AJELEE ÖKY-AUDILLA SAMAAN AIKAAN KUN KANSALLE SUUNNITELLAAN "YMPÄRISTÖN SÄÄSTÄMISEKSI" KYTTÄYSLAITTEITA !

Äänestä

Onko tällasta systeemiä käytössä missään? Mitä järjestelmää siellä käytetään?

Äänestä
  • Ollila on bilderbergin miehiä, koettaa tehdä Suomesta niiden koekettää.

    Nämä kokeilut tulee kalliiksi Suomen kansalle, olkiluoto 3 on siitä esimerkki.

    Polttoainevero toimii hyvin, Saksan malli on hyvä, että ulkomaalaisia verotetaan, kun käyttävät meidän teitä ilmaiseksi, joudumme mekin maksamaan Saksalle niiden teiden käytöstä.

    Äänestä

Jonku rikollisjärjestön tuomia laiteita varmaan tai ehkä kaverin firma,

Äänestä

Ollila on tuon seuranta firman osakkeiden omistaja 99 %:sti. Ikivarma tuotto laiteen myynistä, kun oikein lailla se pakoitetaan ostamaan autoihin.
Se on sitä kaupan vapautta nyky Suomen malliin ei ole kartelli eihän?

Äänestä
  • Ollila kauppaa ajan tavan mukaan lakimuutosten turvin teollisuuspohattojen veroparatiisitilien täyttämiseksi hilavitkuttimia!

    Tämähän on tuttua jo vuosien ajan, nämä ovat netonneet jopa yhteisellä ilmakehällämme, nyt oli löydettävä uusi "lailliseksi pestävä" rahankeruumuoto ja tyrkyllä siis tämä.

    Tietenkin korruptoituneet valtioelimemme vapauttavat rikkaat isoine ökyautoineen heille ikävästä seurantavelvoitteesta, tai ainakin huojentavat heidän verotaakkaansa pienten ajoneuvojen omistajien maksettavaksi.

    Näinhän tuossa on käynyt jo hiilidioksidipohjaisen käyttöveron kohdalla viime vuosina. Maksut nousi suhteessa enempi vähemmän saastuttavilta pikku-autoilta!

    Äänestä

Typerää touhua, jos kerran autoilu halutaan lopettaa Suomesta, niin takavarikoisivat kaikki autot, ja valtio myisi ne sitten ulkomaille.

Äänestä
  • Ei niitä mitään myydä vaan lahjoitetaan Afrikkaan.
    Jokaiseen autoon jätetään suomalaisen omistajan osoitetiedot ja uudet omistajat hankkituvat autoilla pakolaiskeskuksiin ja heti Suomeen päästyään ottavat asunnotkin haltuunsa.
    Noin ihan vapaan liikkuvuuden hengessä.

    Äänestä

Suomesta halutaan tehdä tämän hankkeen koelabra. Ja saatujen "hyvien" kokemuksien jälkeen aletaan myydä ulkomaille.

Äänestä

Tuleeko tämä kyttäysjärjestelmä myös helvetin enkeleiden mopoihin?

Äänestä
  • Entäs nämä " ryöstäjäturistit ja kerjäläiset " tuleeko niillekin autoihin pakollinen GPS seuranta ? Vai estääkö se " Suojaväri vai Vapaa Liikkuvuus " tuon hyödyllisen seurannan? Että silleen.

    Äänestä

  • Käymän "mummeli"" taas kertaalleen tarkistuttamassa pallisi oikealla lääkärillä, ei sillä tri sykeröllä, jolla sairasmielisesti leimailet netissä kunnollisia ihmisiä.

    Äänestä

Tämä on taas esimerkki Suomalaisten hölmöydestä ja typeryydestä. Taustalla on tietysti lapsellinen usko siihen, että seurantajärjestelmästä tulisi "suuri" bisnes jollekin Nokialle, kun kaikki maat haluavat ostaa järjestelmän Suomesta.. voi v-tun idiootit. Ja kaiken kehityskokeilun maksaisivat veronmaksajat, puhumattakaan lahjuksiin ja muihin sekoiluihin menevistä kuluista.

Missään muussa maassa paitsi Pohjois-Koreassa tällainen kyttäysjärjestelmä ei tule menemään läpi, esim.jokainen Ranskalainen löisi tällaisen laitteen säpäleiksi välittömästi. Samanlaisia naurettavia haihatteluja kuin puheet siitä että Suomen koulujärjestelmää voitaisiin myydä ulkomaille ja saada siitä jokin tuote. Kyllä tällainen systeemi olisi käytössä kaikissa noin 20 Suomea edistyksellisemmässä maassa, jos siitä olisi jotain hyötyä ja kansalaiset sellaista todella haluaisivat. Jos tällaiset ajatukset edustavat Suomen kärkeä tällä hetkellä, niin en ihmettele miksi taloudelllisesti menee yhä huonommin.

Äänestä

eli tarkemmin USA:n puolustusministeriön hallinnoimaa, eurooppalaisten oma Galileo on tainnut karahtaa jo pahasti kiville.

Äänestä

Jos tuo kansallissosialistinen valvontajärjestelmä tulee käyttöön, niin sitä vastaan on hyökättävä.

Äänestä
  • Ollilasta tehdään RIKOSILMOITUS korruptiosta ja rikoksen rikoksen suunnittelun toteutus vaiheesta.MIKSI EI VAIN LISÄTÄ POLTTOAINEVEROA että ajoneuvovero myös poistuisi, niin ei tarttis poliisienkaan kytätä puskas jot kuka o maksanu käyttöveroa ja kuka ei. Tästä huoomaa että VITUN KYRPÄKYTTÄYS ON VAIN MIELESSÄ KUN VITUN EU PELKÄÄ ITTIÄNSÄ NIIN ON PAKKO KYTÄTÄ IHMISI ETTÄ NE EI VAI NOUSE KAPINAAN

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


"mummeli"" kirjoitti:

On se jumalaut, että valvontajärjestelmää ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Tämä systeemi täytyy olla jo jolakin valmiina, kun Ollila on otettu loppariksi. Vai onko tämä vasuri ministeri ja sen puolue lahjottu?

Mitä perustuslaki sanoo tämöisestä valvontajärjestelmästä? Mitä tämä suunitelma aiheuttaa kotimaan matkailulle? Entä niile asuvat kehä 3:n ulkopuolella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu