Selittäkää, kiitos

Mitä Jumala hyötyy siitä, että ei näyttäydy vaan pysyy piilossa?
Jos hän kerran haluaa että häneen uskotaan, niin miksi hän ei näyttäydy tai tee jotain sellaista, että ei tarvitse olla uskon (eli luulon) varassa, vaan voisi tietää?

Tällainen piilossa pysyminen on mielestäni typerää, lapsellista pelleilyä.
17136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Aika kummia haastat? Jeesus, Jumalan Poika, ilmestyi kaltaisenamme ihmisenä. Sinun ongelma on siinä, ettet ole oppinut tuntemaan Jeesusta. Jeesus sanoi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän".

Ihmisen historian alusta lähtien ihminen on mennyt piiloon Jumalaa -ei Jumala ihmistä- ja Jumala on kutsunut piiloutunutta ihmistä takaisin luokseen.

"Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan: vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule" (Jes.59:1,2)

Äänestä
  • "Jeesus sanoi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän". "

    Niin saattoi sanoa, mutta minä en ole nähnyt kumpaakaa.

    Jos Jumala oikeasti haluaa että kaikki uskoo häneen, voisi hän ratkaista ongelman hyvin helposti. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, vaan kaikki on tarinoiden ja yhden vanhan kirjan varassa.
    Sen takia maapallolla on yli 10.000 kristillistä lahkoa ja kaikki luulevat olevansa se ainoa oikea.
    Mahtaa Jumalaa naurattaa kun katsoo tätä touhua.
    Jotain sairasta tyydytystä hän saa tästä, kun vaan voisi todistaa oman olemassaolonsa kaikille.

    Äänestä

  • -å- kirjoitti:

    "Jeesus sanoi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän". "

    Ei voi,olematon ei voi,jos olisi luonut kaiken ja nyt kastselisi sivusta onko siinä mitään järkeä ei ole

    Jumalalla ei ole ongelmaa, sinulla on ongelma. Henkilökohtainen. Tahdotko tehdä salasynneistäsi parannuksen ja uskoa Jeesukseen? Haluatko saada syntisi anteeksi? Uskomalla Jeesukseen kaikki mieltäsi askarruttavat kysymyksesi saavat vastauksen, koska hän itse vastaa niihin.

    Jumala ei saa mielihyvää syntisen hukkumisesta. Hän hallitsee kaikkea, mutta jos emme synny ylhäältä, emme voi nähdä hänen hallintaansa.

    Kuinka sitten ihminen voi syntyä ylhäältä? Kaikki olemme tehneet syntiä ja synnin palkka on kuolema. Jeesus tuli ja otti päällensä syntimme ja niiden rangaistuksen, Hän kuoli puolestamme ja sovitti meidät Jumalan kanssa.

    Jeesus on ainoa tie Jumalan luokse. Saakoon Jumala armossaan tehdä sinulle selväksi, että Jeesuksessa on syntien anteeksiantamus. Haluatko saada syntisi anteeksi?

    Äänestä

  • eivoiolematon kirjoitti:

    Ei voi,olematon ei voi,jos olisi luonut kaiken ja nyt kastselisi sivusta onko siinä mitään järkeä ei ole

    Mitäs tapahtusi jumala näyttäytyisi ???

    Äänestä

  • Jo aikojen alusta on ihmisillä ollut jumalia, nykyäänkin on useita niinkuin uskontoja ja he pitävät omaa jumalaansa ainoana oikeana, voitko väittää vastaan tätä.

    Äänestä

  • @))) kirjoitti:

    Jo aikojen alusta on ihmisillä ollut jumalia, nykyäänkin on useita niinkuin uskontoja ja he pitävät omaa jumalaansa ainoana oikeana, voitko väittää vastaan tätä.

    * "< 19. sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.

    20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,

    21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. >" !

    * " Jo aikojen alusta on ihmisillä ollut jumalia, nykyäänkin on useita niinkuin uskontoja ja he pitävät omaa jumalaansa ainoana oikeana, voitko väittää vastaan tätä. " ?

    * No en mä sitä vastaan väitä, onhan epäjumalia aina olut, mutta ne on kaikki ihmisten itsensä tekemiä tekelitä, olkoonkin vaikka miten hienoja taideteoksia, ei ne kuule, ei ne näe, ei ne puhu, ei ne voi auttaa, .

    * Taivaan , ja Israelin Jumalan tekee todelliseksi, että Hänellä on Poika, joka uhrasi itsensä maailman puolesta. Kukaan muu , ns. jumala, ei ole koskaan , eikä missään kyennyt samaan. Hän , Jumala itse on Pojassaan, ja sovitti maailman itsensä kanssa. Kuka muu ns. jumalista olisi tehnyt saman? Ei ainutkaan, koska eivät ole, ei kukkaan niistä , ehkä miljoonista jumlaista, eikä edes arabien allah, joka on myös epäjumala, ei koskaan voi auttaa palvojiaan, vaan heidän pitää sotia ja tapaa sen itsensä puolesta, kuollut mielikuvitus jumala.

    * Taivaan Jumala, antoi oman henkensä ja pelasti koko maailman , jos vaan jokainen tahtois ja ymmärtäis ottaa Hänet vastaan.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    Samallaista riimittelyä harrastaa muutkin uskontojen puolustajat, ette ole ainoa uskontolaji telluksella

    Äänestä

Ymmärrän sinua kyselijä ja varmaan monet muutkin ovat tehneet tuon saman kysymyksen! Jos saat jostain käsiisi kirjan joka kertoo Richard Wurmbrand
hänen elämästään,itselleni valkeni monia asioita luettuani hänen kirjansa,

Äänestä
  • Kyllä se on ihminen, jonka puolelta tökkii, että Jumala pysyy salaisuutena. Puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan, sanoo Raamattu. Ja Jumalan voin oppia tuntemaan ja usko syntyy Jeesuksen syntien sovituksen kautta. Synti on seinä Jumalan ja ihmsien välillä. Pyydä syntejäsi, epäuskoasi ja napinaa anteeksi Jeesukselta, niin tie avautuu Isän tuntemiseen.

    Äänestä

  • Tässä evankeliumia, joka on Jumalan voima, jokaiselle sen uskovalle pelastukseksi:

    "Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
    joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois... Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet".

    Äänestä

Jumala etsii palvelijoikseen niitä, jotka uskovat Häneen aidosti. Jos Jeesus näyttäytyisi niin silloin ei tarvitsisi uskoa vaan se olisi selvää tietoa. Uskominen Jeesukseen silloin kun Häntä ei voi nähdä paljastaa sen, että ihminen etsii Jumalaa tosissaan.
Tämä erottelee jyvät akanoista ja se juuri on tarkoituskin

Äänestä

Miksei saman tien kysytä: miksi Jumala loi "tämänpuoleisen", miksei ihmiset suoraan synny tuonpuoleiseen enkeleiksi taivaaseen jossa oltaisiin ikuisuus?

...koko homma tuntuu joltain ihme peliltä välillä, anteeks vaan Herra, vaikka uskossa olenkin niin en aina tajua sua...

Äänestä
  • Jos sinä aina tajuaisit Jumalaa, sinä olisit Jumala.
    Kukaan ei aina tajua Jumalaa. Niinson.

    Äänestä

  • Soon Niin kirjoitti:

    Jos sinä aina tajuaisit Jumalaa, sinä olisit Jumala.
    Kukaan ei aina tajua Jumalaa. Niinson.

    Yhtä peliä se on, ootko viisasta uskovaa, viisaat ei vaivaudu moiseen

    Äänestä

  • Pidätte raamattua totena, väitätte joka sana on totta ...onko näin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

-å- kirjoitti:

Mitä Jumala hyötyy siitä, että ei näyttäydy vaan pysyy piilossa?
Jos hän kerran haluaa että häneen uskotaan, niin miksi hän ei näyttäydy tai tee jotain sellaista, että ei tarvitse olla uskon (eli luulon) varassa, vaan voisi tietää?

Tällainen piilossa pysyminen on mielestäni typerää, lapsellista pelleilyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu