Kun Somaliasta puhutaan jotain, se yleensä liittyy maahanmuuttajiin, terroristeihin tai merirosvoihin. Maahanmuutto ja terrorismi puhuttavat paljon, mutta harvemmin etsitään syitä jotka ajavat afrikkalaiset pakenemaan kotimaistaan.
Imperialismi on yksi syy. Se pyrkii dominoimaan alistettujen maiden markkinoita ja kieltää niiltä itsenäisen politiikan mikäli se on ristiriidassa suurvatojen talouspolitiikan kanssa. Mitä syvempään epätoivoon imperialististen maiden talouskriisi uppoaa, sitä herkemmin se myös turvautuu sotapolitiikkaan.
Länsimaiden politiikka Somaliaa kohtaan ei liity mitenkään merirosvoihin. Maa on ollut kaaoksessa siitä lähtien kun Jaalle Siyaad Barre ja Somalian sosialistinen vallankumouspuolue (XHKS) syöstiin vallasta vuonna 1991 ja Washingtonin rahakeisait ovat pitkään havitelleet Afrikan sarven mehukkaita öljyvaroja. Imperialistien toimintatapoihin tunnetusti kuuluu hyvän – mielellään humanitaarisen – tekosyyn keksiminen miehitykselle, jonka jälkeen pystytetään hyvät öljydiilit takaava nukkehallitus. Vuonna 1993 jenkkiarmeija hyökkäsi maahan “pelastaakseen” sen nälänhädältä, mutta Somalian kansa ajoi sen pois.
Siirtymäkauden hallitus ja Al-Shabaab
Somaliassa vastavallankumoukselliset ovat nykyään yleensä ovat Afrikan Unionin (AU) etiopialaisia ja kenialaisia taistelijoita, jotka ovat on lähetetty kuolemaan amerikkalaisten, brittiläisten ja ranskalaisten herrojen puolesta. Ranskalaisten sotalaivat ja jenkkien predator-lennokit ovat kenialaisten hyökkääjien turvana, samaan aikaan kun brittiläinen öljyjätti BP neuvottelee diileistä Somalian Siirtymäkauden Hallituksen (TFG) kanssa.
Imperialistien sätkynukkena toimivalla “siirtymähallituksella” on vastassaan voimakas vastarintajärjestö Al-Shabaab, joka hallitsee osaa maasta. Suomessa se tunnetaan pelottavana islamistisena terroristijärjestönä. Anti-terrorismi on yksi Pentagonin selityksistä jenkkien sotilasoperaatioille maassa ja terrorismin vastaisella sodalla imperialistit perustelevat myös CIA:n salaisia vankiloita Mogadishussa.
Al-Shabaab sai viimeksi huomiota syyskuussa 2013 hyökättyään eliitin suosimaan, osittain israelilaisomisteiseen Westgate-ostoskeskukseen Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Radikaaleina islamisteina tunnettujen taistelijoiden hyökkäyksen syy ei ollut uskonnollinen, vaan vastaisku miehittäjää vastaan. Vaatimuksena esitettiin Kenian sotajoukkojen poisvetämistä Somaliasta.
Etiopian vetäytymistä seuranneet nukkehallitukset eivät kyenneet voittamaan Al-Shabaabia edes amerikkalaisten ja eurooppalaisten isäntiensä tuella. Vuonna 2011 Kenian eliitti lähetti armeijansa liikkeelle ja se tuotti tulosta. Päämääränään kenialaisilla rajanaapureilla oli Somalian hajottaminen ja puskurialueen luominen sen eteläosaan. Wikileaks paljasti miten Yhdysvallat valmisteli Keniaa hoitamaan etelä-Somalian miehittämisen. Kenian hyökkäyksen jälkeen TFG:n valta on vahvistunut eikä maan hajottaminen ole sille ongelma. Vastarinta on sanonut kostavansa siirtymähallitusta avustaville valtiolle.
Suurvaltojen välinen taistelu Afrikasta
Länsivaltojen hyökkäys Libyaan vuonna 2011 oli vasta alkusoittoa Afrikan uuskolonisoinnille. Kiinalaisten kasvava jalansija Afrikan taloudessa ja luonnonvarojen hallinnassa on ajanut länsimaat raaistuvaan kilpajuoksuun. Kauppa kiinalaisten ja afrikkalaisten välillä on kymmenessä vuodessa kasvanut 10 miljardista yli 100 miljardiin dollariin. “Sosialisti”-presidentti Hollanden vaalilkampanjapäällikkö, nykyinen Ranskan talous ja valtionvarainministeri Pierre Moscovici julistikin vuonna 2012, että ranskalaisten yritysten on ryhdyttävä hyökkäykseen ja taisteltava Kiinan vaikutusvaltaa vastaan.
“Afrikan talouskasvulla on potentiaalia elvyttää talouskasvua Ranskassa. Me haluamme olla läsnä siellä,” Moscovici jatkoi imperialismin perustelua. Seuraavana vuonna Ranska hyökkäsi Maliin ja USA alkoi pystyttämään sotilastukikohtaa sen naapurimaahan Nigeriin. Kolme kuukautta Maliin hyökkäämisen jälkeen YK:n turvallisuusneuvosto antoi luvan lähettää ranskalaisia sotajoukkoja Keski-Afrikan tasavaltaan, jossa 400 sotilasta oli jo valmiina odottelemassa. Sekä Mali että Keski-Afrikan tasavalta ovat Ranskan entisiä siirtomaita. Jenkkisotilaita on parveilee tällä hetkellä ainakin Nigeriassa, Ghanassa, Burkina Fasossa, Senegalissa ja Togossa.
Imperialismi on yksi syy. Se pyrkii dominoimaan alistettujen maiden markkinoita ja kieltää niiltä itsenäisen politiikan mikäli se on ristiriidassa suurvatojen talouspolitiikan kanssa. Mitä syvempään epätoivoon imperialististen maiden talouskriisi uppoaa, sitä herkemmin se myös turvautuu sotapolitiikkaan.
Länsimaiden politiikka Somaliaa kohtaan ei liity mitenkään merirosvoihin. Maa on ollut kaaoksessa siitä lähtien kun Jaalle Siyaad Barre ja Somalian sosialistinen vallankumouspuolue (XHKS) syöstiin vallasta vuonna 1991 ja Washingtonin rahakeisait ovat pitkään havitelleet Afrikan sarven mehukkaita öljyvaroja. Imperialistien toimintatapoihin tunnetusti kuuluu hyvän – mielellään humanitaarisen – tekosyyn keksiminen miehitykselle, jonka jälkeen pystytetään hyvät öljydiilit takaava nukkehallitus. Vuonna 1993 jenkkiarmeija hyökkäsi maahan “pelastaakseen” sen nälänhädältä, mutta Somalian kansa ajoi sen pois.
Siirtymäkauden hallitus ja Al-Shabaab
Somaliassa vastavallankumoukselliset ovat nykyään yleensä ovat Afrikan Unionin (AU) etiopialaisia ja kenialaisia taistelijoita, jotka ovat on lähetetty kuolemaan amerikkalaisten, brittiläisten ja ranskalaisten herrojen puolesta. Ranskalaisten sotalaivat ja jenkkien predator-lennokit ovat kenialaisten hyökkääjien turvana, samaan aikaan kun brittiläinen öljyjätti BP neuvottelee diileistä Somalian Siirtymäkauden Hallituksen (TFG) kanssa.
Imperialistien sätkynukkena toimivalla “siirtymähallituksella” on vastassaan voimakas vastarintajärjestö Al-Shabaab, joka hallitsee osaa maasta. Suomessa se tunnetaan pelottavana islamistisena terroristijärjestönä. Anti-terrorismi on yksi Pentagonin selityksistä jenkkien sotilasoperaatioille maassa ja terrorismin vastaisella sodalla imperialistit perustelevat myös CIA:n salaisia vankiloita Mogadishussa.
Al-Shabaab sai viimeksi huomiota syyskuussa 2013 hyökättyään eliitin suosimaan, osittain israelilaisomisteiseen Westgate-ostoskeskukseen Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Radikaaleina islamisteina tunnettujen taistelijoiden hyökkäyksen syy ei ollut uskonnollinen, vaan vastaisku miehittäjää vastaan. Vaatimuksena esitettiin Kenian sotajoukkojen poisvetämistä Somaliasta.
Etiopian vetäytymistä seuranneet nukkehallitukset eivät kyenneet voittamaan Al-Shabaabia edes amerikkalaisten ja eurooppalaisten isäntiensä tuella. Vuonna 2011 Kenian eliitti lähetti armeijansa liikkeelle ja se tuotti tulosta. Päämääränään kenialaisilla rajanaapureilla oli Somalian hajottaminen ja puskurialueen luominen sen eteläosaan. Wikileaks paljasti miten Yhdysvallat valmisteli Keniaa hoitamaan etelä-Somalian miehittämisen. Kenian hyökkäyksen jälkeen TFG:n valta on vahvistunut eikä maan hajottaminen ole sille ongelma. Vastarinta on sanonut kostavansa siirtymähallitusta avustaville valtiolle.
Suurvaltojen välinen taistelu Afrikasta
Länsivaltojen hyökkäys Libyaan vuonna 2011 oli vasta alkusoittoa Afrikan uuskolonisoinnille. Kiinalaisten kasvava jalansija Afrikan taloudessa ja luonnonvarojen hallinnassa on ajanut länsimaat raaistuvaan kilpajuoksuun. Kauppa kiinalaisten ja afrikkalaisten välillä on kymmenessä vuodessa kasvanut 10 miljardista yli 100 miljardiin dollariin. “Sosialisti”-presidentti Hollanden vaalilkampanjapäällikkö, nykyinen Ranskan talous ja valtionvarainministeri Pierre Moscovici julistikin vuonna 2012, että ranskalaisten yritysten on ryhdyttävä hyökkäykseen ja taisteltava Kiinan vaikutusvaltaa vastaan.
“Afrikan talouskasvulla on potentiaalia elvyttää talouskasvua Ranskassa. Me haluamme olla läsnä siellä,” Moscovici jatkoi imperialismin perustelua. Seuraavana vuonna Ranska hyökkäsi Maliin ja USA alkoi pystyttämään sotilastukikohtaa sen naapurimaahan Nigeriin. Kolme kuukautta Maliin hyökkäämisen jälkeen YK:n turvallisuusneuvosto antoi luvan lähettää ranskalaisia sotajoukkoja Keski-Afrikan tasavaltaan, jossa 400 sotilasta oli jo valmiina odottelemassa. Sekä Mali että Keski-Afrikan tasavalta ovat Ranskan entisiä siirtomaita. Jenkkisotilaita on parveilee tällä hetkellä ainakin Nigeriassa, Ghanassa, Burkina Fasossa, Senegalissa ja Togossa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hieno kirjoitus! Täyttä asiaa.
Näistä asioista tulisi puhua enemmän ja tuoda ne esille. Emme voi esittää olevamme hyväntekijöitä, jos annamme tälle hiljaisen hyväksynnän. Asioista on puhuttava ja tuotava ilmi.
Monet länsimaissa vain sulkevat silmänsä!
Kiitos tästä! Toivottavasti saataisiin keskustelua aikaiseksi aiheesta.