En minä täältä enää nouse!

Olen onnellinen.

Olen turha ihminen. Ei siitä mihinkään pääse. Olen yrittänyt, epäonnistunut ja väsynyt enää yrittämään. Tällaiseksi tulin ja tällaiseksi jään. Olen kateellinen minun kahdelle siskolleni. Kumpikin on kaunis, kumpikin on laiha, kummallakin on mies ja sitten olen minä. Mitä minulla on? Ei mitään. En ole koskaan seurustellut, en suudellut enkä koskaan sitä teekään. Harmittaa kun kaikki muuttuvat. En kestä nähdä sitä kun siskon mies tulee kylään. Toinen siskoni asuu muualla, joten eipähän ole lisäksi vielä sitäkin katsottavana. Olen päättänyt itselleni että en rakastu. Vaikka rakastuisinkin, kiellän sen itseltäni. En koskaan tule seurustelemaan. Olen tällainen koko elämän. Kiellän kaiken itseltäni. Ei onni ole minua varten. Toivottavasti toisessa elämässä syntyisin kauniiksi ja voisin toteuttaa monia asioita, joita olen miettinyt pienen elämäni aikana. Olen oikeastaan onnellinen. Onnellinen sinkkuna ja viettää aikaa sukulaisteni kanssa. Haluaisin olla ikuinen lapsi. Lapsena kaikki oli niin viatonta ja rauhallista. Ei ollut mitään poikaystävä ongelmia eikä muutakaan. Sitten kun kaikki muuttui, kaverit ja siskot seurusteli, se sai minut jollakin tavalla alas. Mutta en halua sen häiritä minua. En todellakaan. Haluaisin poistaa tämän vihan, kateuden tunteen itsestäni ja osata elää elämää "normaalisti". Kaikesta huolimatta olen onnellinen, haluan aina olla.

1

255

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Olen turha ihminen."

      Etkä ole. Jostain vain pitäisi saada automaagisesti sinulle joku tukija, joka kuuntelisi myös. Se että mistä tuon sitten taikoo, niin se onkin sitten toinen juttu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe