Kirjassaan "Bysanttilainen ajattelu" Konstantinos Kavarnos pohtii luvussa II "tie tietoon" ihmisen lankeemusta ja sitä "kuinka ihmisluonto voidaan palauttaa muinaiseen, luonnolliseen tilaansa"
Hän toteaa, että "Aadamin rikkomuksen ajoista lähtien kaikki ihmisluonnon luonnolliset vomat ovat turmeltuneet: - intuitiivinen järkeily, erottelva järkeily, käsityskyky, mielikuvitus ja aistitoiminta - . Hän toteaa, Simeon Uusi Teologin sanoin, että "Aadamin lankeemus johti siihen, että ihminen kykenee ajattelemaan, mutta ei osaa ajatella järkevästi. Hän kykenee haluamaan, mutta haluaa mielipuolisesti. Hän vihastuu, mutta vihastuu järjettömästi".
Tämähän on hyvin arkipäiväinen asia meidän elämässämme. Ihminen haluaa, mutta nykyisin yhä enemmän ja enemmän maallista mammonaa. Sanomalehdistä saamme lukea yhä järjettömämpiä väkivalantekoja. Jne.
Kavarnos toteaa, että " hyväksymällä ihmisen langenneen tilan tosiasiana bysanttilaiset kohdistivat mielenkiintonsa siihen, kuinka ihmisen kyvyt voidaan saattaa toimimaan normaaliin tapaan". Siis siihen luonnolliseen tilaan, mihin Jumala on alunperin ihmisen luonut.
Hän toteaa, että "luonnolliseen tilaan katsotaan päästävän hyveen osoittamaa tietä pitkin, ja hyveiden harjottamisen - joiksi luteaan kristillinen usko, toivo, rakkaus sisäinen tarkkailu ja rukous - lopputuloksena on apatheia, joka on kilvoituksen seuraus.
Tässä kohdassa voidaan mielestäni aiheellisesti kysyä, voiko ihmismielen ominaisuus koskaan tässä maailmassa olla apatheia, kun tarkkaillaan ihmisen sisimpiä mielenliikkeitä?
Maksimos Tunnustaja sanoo, että " mieli, joka alkaa filosofoida jumalallisia asioita " alkaa uskosta" ja siinä hän on mielestäni oikeassa, koska filosofia, jonka perustana ei ole kristillinen usko on rationaalista järkeilyä.
Edelleen Niketas Stetatos toteaa, että "usko edeltää kaikkia hyveitä", joka pitää mielestäni täysin paikkansa, koska Kristus on täyttänyt lain ja on itse "hyveiden täyteys" , joka on läsnä uskossa ja jonka me saamme armosta. Täten Kristus, joka on hyvyyden ja nöyryyden täydellistymä, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden (Hepr. 5:8) Täten uskon mukana kulkeva risti, joka on hyveiden äiti opettaa meille nöyryyttä, jonka kautta me saamme tiedon, joka on ymmärrystämme ylempi. Tähän kohtaan littyy oleelliselta osin myös vapaaehtoinen alistuminen ristin kantamiseen (mitä se sitten onkin), sillä vapaaehtoinen alistuminen, (jota kylläkin opimme vain vähitellen) on avoin portti vapauteen.
Totta on siis myös se, mitä Hesykios sanoo:" Hengelliseen tietoon johtaa nöyryys." Ja tähän tietoon liittyy myös itsetuntemus, joka on nöyrien ominaisuus. Totta on siis myös se, kun muun muassa Niketas Stetatos samaistaa nöyryyden nimenomaan itsetuntemukseen. Stetatos sanoo:" Tunne itsesi; juuri tätä on aito nöyryys" Toisin sanoen, kun tunnemme itsemme, peitämmme myös lähimmäisemme puutteet, joka on rakkauden tuntomerkki, joka ei kysele, mitä tietä kuljet, vaan auttaa jokaista avuntarpeessa olevaa.
Hän toteaa, että "Aadamin rikkomuksen ajoista lähtien kaikki ihmisluonnon luonnolliset vomat ovat turmeltuneet: - intuitiivinen järkeily, erottelva järkeily, käsityskyky, mielikuvitus ja aistitoiminta - . Hän toteaa, Simeon Uusi Teologin sanoin, että "Aadamin lankeemus johti siihen, että ihminen kykenee ajattelemaan, mutta ei osaa ajatella järkevästi. Hän kykenee haluamaan, mutta haluaa mielipuolisesti. Hän vihastuu, mutta vihastuu järjettömästi".
Tämähän on hyvin arkipäiväinen asia meidän elämässämme. Ihminen haluaa, mutta nykyisin yhä enemmän ja enemmän maallista mammonaa. Sanomalehdistä saamme lukea yhä järjettömämpiä väkivalantekoja. Jne.
Kavarnos toteaa, että " hyväksymällä ihmisen langenneen tilan tosiasiana bysanttilaiset kohdistivat mielenkiintonsa siihen, kuinka ihmisen kyvyt voidaan saattaa toimimaan normaaliin tapaan". Siis siihen luonnolliseen tilaan, mihin Jumala on alunperin ihmisen luonut.
Hän toteaa, että "luonnolliseen tilaan katsotaan päästävän hyveen osoittamaa tietä pitkin, ja hyveiden harjottamisen - joiksi luteaan kristillinen usko, toivo, rakkaus sisäinen tarkkailu ja rukous - lopputuloksena on apatheia, joka on kilvoituksen seuraus.
Tässä kohdassa voidaan mielestäni aiheellisesti kysyä, voiko ihmismielen ominaisuus koskaan tässä maailmassa olla apatheia, kun tarkkaillaan ihmisen sisimpiä mielenliikkeitä?
Maksimos Tunnustaja sanoo, että " mieli, joka alkaa filosofoida jumalallisia asioita " alkaa uskosta" ja siinä hän on mielestäni oikeassa, koska filosofia, jonka perustana ei ole kristillinen usko on rationaalista järkeilyä.
Edelleen Niketas Stetatos toteaa, että "usko edeltää kaikkia hyveitä", joka pitää mielestäni täysin paikkansa, koska Kristus on täyttänyt lain ja on itse "hyveiden täyteys" , joka on läsnä uskossa ja jonka me saamme armosta. Täten Kristus, joka on hyvyyden ja nöyryyden täydellistymä, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden (Hepr. 5:8) Täten uskon mukana kulkeva risti, joka on hyveiden äiti opettaa meille nöyryyttä, jonka kautta me saamme tiedon, joka on ymmärrystämme ylempi. Tähän kohtaan littyy oleelliselta osin myös vapaaehtoinen alistuminen ristin kantamiseen (mitä se sitten onkin), sillä vapaaehtoinen alistuminen, (jota kylläkin opimme vain vähitellen) on avoin portti vapauteen.
Totta on siis myös se, mitä Hesykios sanoo:" Hengelliseen tietoon johtaa nöyryys." Ja tähän tietoon liittyy myös itsetuntemus, joka on nöyrien ominaisuus. Totta on siis myös se, kun muun muassa Niketas Stetatos samaistaa nöyryyden nimenomaan itsetuntemukseen. Stetatos sanoo:" Tunne itsesi; juuri tätä on aito nöyryys" Toisin sanoen, kun tunnemme itsemme, peitämmme myös lähimmäisemme puutteet, joka on rakkauden tuntomerkki, joka ei kysele, mitä tietä kuljet, vaan auttaa jokaista avuntarpeessa olevaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Juhani on heikoilla jäillä eikä tiedä missä on ranta. Taitaa olla myös pimeää.
Loputon pohdinta ja päättämättömyys vie yleensä harhaan. Lisäksi tuo viestintä, se vasta on vaikea laji. Että mahtaako kirjoittaa sitä, mitä edes itse miettii.
heikkojen jäiden ystävä, enkä ole niin säästäväinen, että kirjoittaisin pimeässä. Pimeys ei kuitenkaan ole ajatuksille esteenä, sillä valkeus saattaa useinkin loistaa vasta pimeydessä. Nämä palstat eivät oikein suosi pohdintoja. Niin viestintä on vaikea laji. Joillekin viesti menee perille, toisille taas ei.
Mistäpä tiedät kuinka tekstisi on ymmärretty? Mitä pitempi tarina sitä pahemmin lukija eksyy.
Sitten Metropoliitta Johanneskin ilmeisesti liikkuu heikoilla jäillä, kun hän toteaa kirjassaan "Lähimmäiset", että "nöyryys on hyveen kruunu ja todellinen viisaus".
Mutta tämä viisaus avautuu vasta kuljettaessa pimeässä, toisin sanoen sillä tiellä, joka on ymmärrystä ylempi. Ja se tie on ristin tie.
johon Kristus meidät vie, ei eksytä, vaikka olisi pimeääkin.
Olet varmasti oikealla tiellä. Olen puhunut koko ajan vain kirjoitetusta, pitkästä tekstistä ja sen vaikeasta ymmärtämisestä. Lyhyempi menee paremmin perille.
..minun täytyi vaihtaa nimimerkkiä, kun tämä palsta ei hyväksy enää nimimerkkiä Juhani.
Niin onhan lyhyempään tekstiin tietysti helpompi vastata. Itselläni sattui vaan olemaan Kavarnoksen kirja, joissa näitä asioita pohditaan.