Huolestuttavinta tuossa Ollilan ehdotuksessa ei ollut maksujen kohoaminen, vaikka se ottaakin päähän huomattavasti. Huolestuttavampaa on ehdotukseen otettu satelliittivalvonta. Päättäjät kokeilevat kepillä jäätä, ja idea tähän kokeiluun tulee todennäköisesti ylempää kuin Suomen päättäjiltä. Jos satelliittivalvonta hyväksytään nyt tässä, seuraavaksi sitä aletaan "hyväksi havaittuna keinona" soveltaa muuallakin. Ensin aletaan seuraamaan autojen tarkempi seuraaminen ja sen jälkeen seuranta ulotetaan muualle. Ei kannata antaa tässä kohtaa pikkusormea pahalle, sillä voi olla, että jonkin ajan kuluttua myös ihmisiä aletaan jollain verukkeella seuraamaan satelliiteilla.
Bilderberg-valvonta tulee
Ei anneta pikkusorme
786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
eihän ihmisille kerrota, ja nykyään nuo kaverit saavat valehdella vapaasti, eli jättää kertomatta asioita tai leikkiä tietämätöntä.
Jormankyttäysmittari puheittensa mukaan maksaa vain satasen...käyttöhinnasta , siirtomaksusta ..bittivirrasta ei ole puhuttu mitään..mutta sateliittien bittivirta laskutetaan minuuttihinnalla!
Suomi on Bilderberg-ryhmälle Euroopan koekenttä. Täällä kokeillaan ensimmäisenä maan lakeihin kirjoitettavia uusia valvonnan ja kiristyksen asioita.
Edelleenkin, Suomi on ainoa EU-maa, jossa maan Perustuslakiin on saatu ujutetettua tämä nöyryyttävä ja nöyristelevä lisäys:
"Suomi on Euroopan unionin jäsen."
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111112
Mukamas perustuslain korkein 1 § määrää, että Suomen on oltava Euroopan Unionin jäsen. Missään muussa EU-maassa ei tällaista nöyryytystä perustuslaista löydy.
Suomea käytetään nyt vipukeinona jolla samanlainen teksti yritetään ujuttaa kaikkien muidenkin EU-maiden lainsäädäntöön.
Myös Ollilan pimeä GPS-valvontakeino yritetään ajaa EU:hun Suomen kautta. Aluksi yritettiin GPS-valvontaa Hollannin viedä kautta, mutta hollantilaiset tyrmäsivät koko asian tarpeettomana ja järjettömän kalliina.
Mutta jos pienessä Suomessa saadaan Kansalaisen Kyttäyslaki läpi, voidaan jatkaa muualle Eurooppaan.
Laitteet ovat tietysti ehdottoman luotettavia.
No, voidaanhan niitä tulevaisuudessa käyttää ihmisten seurantaakin, mutta vain PAHOJEN IHMISTEN. Kaikkihan haluavat, että rikolliset jäävät kiinni, eikös vain?
Luultavasti paikannus tapahtuu matkapuhelinverkon kautta. Ensimmäiset ns, autopuhelimet painoi aika lailla, nämä uusimmat painaa saman kun koko auto , siis tulossa puhelinauto joka kommunikoi itsestään verottojan ym valvontaviranomaisten kanssa. Varmaan tuohon pakettiin liitetään myöhemmin sirukortin lukija että et aja velaksi sekä sormenjälkitunnistin että tietää kuka ajaa.
Ei kai se beserviser niitä juttuja itse keksi, joku ne sille syöttää. Ei tarvita kun hölmö politiikko joka on tässä tapauksessa vasuri kainuun korvesta ja hyvin menee. Toivottavasti esuskunassa on vielä joku jäljellä olla on aivot pääkopassa.
Eihän se Ollila vaivaudu edes perustelemaan ehdotustaan. Se on vain niin ,kun minä sanon. Kenen asialla hän todella on TAAS! Sehän nähtiin jo Nokia jutussa , mikä oli Ollilan rooli. Jätikö hän Nokian tahallaan kehittämättä vaiko ihan omaa erinomaisuuttaan ajoi sen konkursin partaalle?
Toimikunnan vihreä tuntuu olevan ihastunein tilaisuudesta saada yksityisautoilu "kuriin". Runsaat ja moninaiset edut tietysti tulee vuolaasti esiin ainoina puhtaina motiiveina.
Totalitarismi siis etenee ja voi hyvin kun kurittomalle kansalle löytyy yhä hienostuneemmat vahtimiskeinot.