Apua joulu tulee. Jälleen paikat täyteen roinaa. En ymmärrä...Miksi kiireinen ruuhkavuosiaan elävä perhe saa joululahjaksi krääsää, jota sitten päivästä toiseen siivotaan lattioilta ja lapset valittaa tekemisen puutetta.
Harrastukset tietysti ovat paikallaan ja aikuiset välttyvät puuhaamiselta lastensa kanssa. En tuomitse harrastamista hyvähän se...mutta tuntuu olevan nykyään enemmän vastuun siirtoa tai pätemistä lapsensa kautta.
Ostakaa joululahjaksi perheille aikaa. Olisi hyvä välillä herätellä ja pysäytellä ihmisiä toistensa lähelle. Tämän tullessa esim. lahjakorttina tulee käytettyä.
Parisuhteelle aikaa ja lastenhoitaja kotiin ( lahjakortti antaa oikeuden viettää sitä ).
Siivouslahjakortti ( ei tarvitse vedota tekemättömiin kotitöihin ). Täytyy lähteä siivouksen ajaksi pois ja viettää aikaa perheensä kanssa.
Lahjakortti ravintolaan koko perheelle. Yhteistä aikaa.
Näin tulee läheiset kohdattua ja kuulumiset vaihdettua. Parhaimmassa tapauksessa jää käytännöksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
pitääkö elää niin p erkeleesti!