Voi hyvänen aika minkämoisia kokoomuksen valtuutettuja ylihärmästä on
mukana "päätöksen" teossa kauhavalla.
Eilisessä valtuuston kokouksessa kokoomuslaiset munasivat itsensä todenteolla
ylihärmän kok valtuutettujen johdolla jota emännöi eläkkeellä oleva nainen.
Kokouksessa jo päätökseen kopautettuja asioita alkoi kuin unesta heräten tämä
ylihärmäläisten toistaitoiset kookoomuslaiset kysellä asioiden perään virttä jäliis.
He olisivat halunneet lisäselvityksiä selvitysten perään annala -kangas tieyhteydestä.
Höppänät väittivät että heillä on tästä ryhmäpäätös johon saivat ryhmätovereiltaan
nopean korjauksen että ei ole mitään ryhmäpäätöstä. Kivitysyritys kuivui näin kokoon.
Millainen on tämä sakki joka ei saa ajettua asioita ja toisaalta ei osaa eikä kykene
niiden asioiden etenemistä suolaamaankaan.
Yrittäkää nyt ylihärmäläiset saada seuraavalle kaudelle jo parempaa ainesta kokoomuksen
riviin. Tuontasoiset valtuutetut munaa puoli ylihärmää.
Hyvää tässä on se että kokousväellä oli jo nauramistakin vaihteeksi.
Joulun läheisyys tuskin vaikutti tonttuiluun koska sitä on kok ryhmässä esiintynyt
vuoden ajasta riippumatta.
mukana "päätöksen" teossa kauhavalla.
Eilisessä valtuuston kokouksessa kokoomuslaiset munasivat itsensä todenteolla
ylihärmän kok valtuutettujen johdolla jota emännöi eläkkeellä oleva nainen.
Kokouksessa jo päätökseen kopautettuja asioita alkoi kuin unesta heräten tämä
ylihärmäläisten toistaitoiset kookoomuslaiset kysellä asioiden perään virttä jäliis.
He olisivat halunneet lisäselvityksiä selvitysten perään annala -kangas tieyhteydestä.
Höppänät väittivät että heillä on tästä ryhmäpäätös johon saivat ryhmätovereiltaan
nopean korjauksen että ei ole mitään ryhmäpäätöstä. Kivitysyritys kuivui näin kokoon.
Millainen on tämä sakki joka ei saa ajettua asioita ja toisaalta ei osaa eikä kykene
niiden asioiden etenemistä suolaamaankaan.
Yrittäkää nyt ylihärmäläiset saada seuraavalle kaudelle jo parempaa ainesta kokoomuksen
riviin. Tuontasoiset valtuutetut munaa puoli ylihärmää.
Hyvää tässä on se että kokousväellä oli jo nauramistakin vaihteeksi.
Joulun läheisyys tuskin vaikutti tonttuiluun koska sitä on kok ryhmässä esiintynyt
vuoden ajasta riippumatta.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Vertaa Hallitukseen jota johtaa Nuori nilkki Katainen,taitaa muuuten olla näitä Kokoomuksen oppipoikia,viemässä Suomea tuhoon.
Mutta sehän on Kepulaanen Olli Rehn, joka vaatii suomelta vieläkin kovempia leikkauksia. Kepu on liero porukka, joka pelaa kokoajan kierosti kaksilla korteilla ja jotkut tyhmät menee tuohon vipuun.
Kyllä viisaat on jo kokoomuksen hylänneet!
Eilen valtuustossa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja yritti höynäyttää valtuustoa ja sen puheenjohtajaa. Kunnallisessa päätöksenteossa ei onnistukaan sellainen puliveivaus mihin poliisi ja armeija organisaatioissa ollaan totuttu. Kävikin niin että henkilö nolasi ja munasi itsensä pahemman kerran. Ensikauden edustajallekin olisi hyvä kertoa mikä on valtuustoryhmän päätös tai ainakin se mikä ei ole sitä. Kokoomus näyttää olevan täysin johdottomassa tilassa Kauhavalla.
Onko kaupunginhallituksen ylihärmäläinen kokoomus jäsen ja Eija Kiviharju-ketola sisaruksia?Molemmat tuntuu tekevän paljon valituksia ja eriäviä mielipiteitä ja onhan heissä selvästi samaa sukunäköäkin.
On kummaa jos tätä kokoomuksen keplotteluyritystä ei uutisoida paikallislehdessä. On ammattitaidottomia toimittajia jos tämä häpeällinen yritys painetaan villaisella.
Dementia taisi iskeä. Taitavat nämä mainitut valtuutetut kuulua ennemmin vanhainkotiin kuin valtuustosaliin...
seppo myllis on trolli- hän on ilmoittanut, että on täällä vain häiriköimässä:
"Viimeisin päivitys: hehehe taas häiriköidään!
17.12.2013 17:10"
http://www.suomi24.fi/yhteisö/seppo_myllis
"Älä naura vanhuudelle, rukoile, että sen saavuttaisit."
Vanheta voi arvokkaastikin. Pitää ymmärtää että ei ole korvaamaton eikä kaikkitietävä ja annetaan elävien työssäkäyvien ihmisten mielipiteille arvo. Maailma kehittyy kovaa vauhtia muualla kuin Ylihärmässä jossa vastustetaan kehitystä paikallisen kokoomuksen johdolla. Jäädään vielä muista jälkeen. Ylihärmä on entisten tosin keskustalaisten vetäjien aikakaudella ollut ihan maamme kirkkainta kärkeä. Ottakaa kokoomuslaiset historiasta oppia alkääkä kokoajan nassuttako kehitystä vastaan. KantaKauhavan edistykselliset kokoomuslaiset on teidän touhuihin kypsyneet jo kaulaa myöten. Rumaa jos teidät erotetaan puolueesta kuin räyhäpersut.
Nimimerkki "Jäsentenväliset" kirjoittaa: "Ottakaa kokoomuslaiset historiasta oppia alkääkä kokoajan nassuttako kehitystä vastaan. KantaKauhavan edistykselliset kokoomuslaiset on teidän touhuihin kypsyneet jo kaulaa myöten. Rumaa jos teidät erotetaan puolueesta kuin räyhäpersut."
Eikö sinustakin olisi ollut parempi, että Ylihärmän kokoomuslaiset valtuutetut kokoustaisivat edelleen Ylihärmän kunnantalolla? Minusta ainakin niin olisi parempi. Ei olisi tätä ääliömäistä vääntöä tiestä ja sillasta. Ovathan tällaiset keinotekoiset suurkunnat sinunkin mielestä syvältä?
Juna meni jo.
Ymmärräthän sinäkin , nyt täytyy keskittyä tulevaan mutta historiaa on hyvä
kaikkien myös tuntea ettei totuus unohdu.
Ei ne kokoomusmummon valtuustopuheetkaan ihan kokoomuksen "oppikirjatekstiä" olleet kaksineuvoisen ja yksityisenpuolen sairaanhoidon vertailulaskelmissa. Hänhän syytti yksityistä että se laskee laitospaikat pahasti alakanttiin. Mitäs jos se yksityinenkin on saanut kokoomukselta toisenlaiset ohjeet laskelmiinsa. Siinä olisi Katainen ja Virkkunen olleet ihmeissään jos olisivat olleet kuulemassa.
Aloittaja on niin oikeassa, että ei ole mitään poisotettavaa tai lisättävää. On ilo lukea selkeää sanomaa.
Kauhavan kokoomuksessa kiehuu soppa sisällä. Kauhavan kokoomusleirissä on sellainen kuhina, että ylihärmän valtuutettuja ollaan laittamassa järjestykseen sooloilunsa suhteen. Ei tämä kurikampanja taida kuitenkaan hyvään päättyä pitemmän päälle. On niin väkipäisiä tuo ylihärmän porukka, jotta yhteistyölle on aika huonot edellytykset tulevaisuudessakaan missään asioissa.
Mitä hyvää nämä ylihärmän sekoomuslaiset on saaneet aikaan.
Ei mitään rakentavaa ainakaan ylihärmässä eikä koko kauhavalla.
Ansiolista on surullista luettavaa valituksia sarjana ja valituksiin yllyttämistä.
Kaikki investoinnit ylihärmään esimerkiksi on ollut tälle porukalle hanttiin
panemisen paikka.
Kenen asialla nämä ylihärmän sekoomuslaiset ovat?
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista jossa täytyy olla yhteistyökykyä
ja myöskin tahtoa välillä yli puoluerajojen jos aikoo saada tuloksia aikaan.
Epäkypsällä ja vahinkoa aiheuttavalla kampitus mielellä nämä "toivot"
ei saa kuin välit poikki moneen suuntaan.
Mitä investointia muuta on ollut Ylihärmää ajatellen kuin silta?
Etkö seuraa päätöksen tekoa yhtään? esim. kaupungin tonttikaupat ylihärmään
kun tonteista on ollut pulaa.
Alemmuuskompleksi ja kateellinen vahingonilo on tämän muutaman valtuutetun
ikioma ongelma.
Kukahan punaniskakepulainen juoksupoikineen niitäkin tontteja mahtoi kaupitella. Piiripienipyörii koko kauhavan rääpälekunnassa ja muutama kepuli pyörittää koko souta.
Kuulin että kokoomuksessa olisi ovi jo käynyt? Fiksut lähtee hyvän sään aikaan. Ei näytä tämä vastustuslinja uppoavan ainakaan kantakauhavan korkeakoulutettuun kokoomusväkeen. Haastattelin tänään sellaista sain hyvän analyysin tilanteesta. Koskahan mahtaa ryhmä muuten kokoontua suoristamaan riviänsä ja laittamaan pisteen näille turhille valitussekoiluille. Alkaa olla sisäisesti jo kiire jos oikein tulkitsen. Mummo tarpoo kohta yksin lumessa jos alkaa se kova talvi koittaa.
Toivottavasti ottaa vielä mukaansa nämä kaksi poikaa kainaloon.
Onko ne poijat muuten täysiä veljeksiä keskenään?
Luoja tietää mutta ei kerro.
Kaikesta päätellen on kuppi tullut täyteen mummun ja poikien politiikkaa kohtaan.
Mistä oikeasti on kyse? Ns. "mummu ja poijat" on toiminu aivan kuten JÄRKEVÄT ihmiset toimivat. Hehän toimivat järkevästi, minkä vain voivat suurempaa, järjetöntä ylivaltaa vastaan!
Oikeasti on kyse siitä et Kauhavalla ylihärmän kepulien linjasta poikkeavat mielipiteet leimataan hörhöilyksi. Kauhavasta on tullu kepulandia, paikallislehden nimeksi vois ihan hyvin muuttaa " kepulipravda".
Kaikki kunnia niille, jotka uskaltavat kyseenalaistaa kepumafian saatananpalvonnan.
Kaikki kunnia niille jotka osaa rakentavasti kehittää kauhavaa ja kunnioittaa
selviä enemmistöpäätöksiä.
Puhut enemmistöstä ja demokratiakin löytyy. . Demokratiaan kuuluu mielipiteen ja puheen vapaus. Tässä ns. Keskustelussa on leimattu eräs henkilö lähes syyntakeettomaksi vain siksi, että hän halusi hiuksenhienon muutoksen ns enemmistön laatimaan budjettiin. . Entisenä ylpeänä kauhavalaisena olen hyvin pahoillani Kauhavalla tapahtuneesta poliittisen ilmapiirin muutoksesta, jonka seurauksena nykyään häpeän kauhavalaisuuttani.
Kyllä te Kokoomus ja kepu saisitte hävetä, olitte ennen muka isänmaallisia ja nyt lahjoitatte Suomen itsenäisyyden unionille joka on käytännössä identtinen Neuvostoliiton kanssa joka onneksi hävisi, vasemmistopuolueet ovat molemmat lähtöisin Suomen kommunisteista ja heissä virtaa vieläkin se isänmaata vihaava veri, ettekö tajua tekään takapajuloissa asuvat pikkuporvarit että kannattamalla edelleen noita vanhoja puolueita me suomalaiset kaikki menetämme teidänkin vuoksi lopunkin itsenäisyyden, ei meillä ole enää kauan varaa elättää kaikkia Euroopan kriisi.aita ja vielä kalliilla ulkomaan velalla jonka nykyinen kokoomusjohtoinen hallitus on ottanut ja lasku lankeaa seuraaville hallituksille ja vielä syntymättömien lastenkin maksettavaksi. Minäkin sain äidinmaidossa kokoomuslaisuuden, jätin sen, en muuttunut mutta tuo puolue muuttui hulluksi Kataisen pojan alkaessa sitä johtamaan, minun kokoomuslaisuuteni oli sitä että huolehdittiin kaikista heikoimmistakin sekä kannustettiin ja tuettiin yrittelijäisyyteen vaikka monille Kokoomus oli ennenkin suuren rahan palvomista, tehtiin politiikkaa joka suosi muutamaa tuhatta kaikista rikkailta, ihminen voi muuttaa äänestyskäyttäytymistä mutta silti ihmisen ei tarvitse muuttaa periaatteitaan ja päämääriään. Olen isänmaallinen ja nyt terveesti ylpeä Perussuomalainem, olkaa tekin, se on ainoa puolue joka puolustaa isänmaata ja joka ei hyväksy tukipaketteja ja jolle suomalaiset ihmiset ovat tärkeimpiä, omia autettava ensin. Näitte miten ihmisiset tappoivat toisiaan mielettömäsi Ukrainassa, tällainen voi hyvinkin olla arkipäivää Suomessakin mikäli järki ei voita ja lopeteta euron pönkkäystä ja liittovaltion tekoa, kansa näkee tällä menolla pian nälkää ja se on erittäin vakava asia.
Olipas mustaa tekstiä! Hyi olkoon!
Suomi on maailmas paras maa. Tää lama menee aikanaan ohi.
Mene kevätaurinkoon ottamaan aurinkokylpy, sit kun se aurinko lähipäivinä ilmestyy.
Jos vaikka saisit ajatuksiis vähän valoakin. . ;))
Näinhän persut ajatteli aiemmin,mutta perinteinen SMP:n ireolokia on unohtunut täysnin Soinin Ja Wistbackan nyky persuissa.Isänmaa ja sen asukkaat ovat tois arvoisia kun myötäillään Suomen hallituksen eu- politiikkaa!
Ei päde enään Soinin sloukani:Missä EU siellä ongelma!
ITSENÄISYYSPUOLUE on ainut puolue Suomessa jonka puolue ohjelmassa on terveellisen isänmaallisuuden ohjeet!
Tuntuu et Kauhavalla päättää asioista ylihärmän kokomus mut kun kattoo kunnolla ni kepu ja sossut tekee mitä tahtoo eli todella suurta konkurssi pesää niku kantakauhava ja alahärmä olivat enneku saivat kortesjärven ja ylihärmän rahat jolla voitaas jakaa lisää kantakauhavalle jolla kiirus saada kaikki et jos Lapua tulee samaa kepulandiaan ni kantakauhava jää sivukyläksi.kepu päättäny et rahat kaikki menee kantakauhavaan pönkittämiseen.