Murusia perinnöstä

pettynyt maatusta

Äitini omisti aikanaan isältään saamansa kiinteistön. Hänen isä oli toivonut kuolinvuoteellaan että äiti antaisi tilan kokonaisena juuri syntyneelle pojalleen. Äitini on tehnyt lahjakirjan 13 vuotta sitten vanhimman poikansa hyväksi jossa hän luovuttaa yli 100 hehtaarin tilan kokonaisuudessaan hänelle. Perintöveron lahjaveron pienentämiseksi hän pidätti itselleen elinikäisen käyttö- ja nautintaoikeuden. Poika, siis vanhin veljemme, on hakenut tilaan lainhuudot ym pari kuukautta lahjoituksen jälkeen. Lahjakirjassa on maininta, että lahjaa ei ole pidettävä ennakkoperintönä.

Äitimme kuoli syyskuussa ja nyt ihmettelimme kuolinpesän perunkirjoitusta. Siinä ei ollut mitään merkintää kiinteistöstä, vain pieniä käyttötavaroita. Siinä vasta meille selvisi, että äidiltämme ei jäänyt mitään omaisuutta muutaman tuhannen euron säästötiliä lukuunottamatta.

Onko meillä mitään mahdollisuutta enää saada edes lakiosaa kiinteistön arvosta? Olemme hoitaneet äitiä ja veljemme ei ole tähän osallistunut lainkaan, kun asuu pääkaupunkiseudulla. Voimmeko vaatia äidin hoidosta jotain?

3

337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lgjk

      Vanhin poika on omistanut kiinteistön siitä lähtien, kun äiti sen hänelle lahjoitti.

      Jos teillä oli asiaan jotain mutisemista, ne mutinat olisi kannattanut päästää pihalle jo silloin aikoinaan. Toki voitte nytkin rahoittaa lakimiehiä jos välttämättä haluatte mutta kukaan muu ei riitelystä tule hyötymään.

      Sen verran voitte tehdä, että vetoatte veljen saamaan suosiolahjaan, ja on siten mahdollista että hän ei saa osuuttaan äidiltä nyt jääneestä omaisuudesta.

      Hoitokorvaustakin voitte yrittää, mutta pesän varat loppuvat herkästi jo alkuunsa jos näillä alkaa pelaamaan...
      http://www.laki24.fi/pepe-perimysleski-hyvityskuolinpesasta.html

    • omansa pois antanut

      Ei tuossa enää oikein mitään voi tehdä, Äitinne on vapaasta tahdostaan ja silloin vielä ilmeisesti toimivaltaisena tehnyt lahjoituksen. Kun julkinen kaupanvahvistaja on ollut paikalla ja veljenne on lainhuudon saanut, ei sen jälkeen tuota hevillä pureta.

      Eläessään ihminen kun saa tehdä omaisuudellaan mitä tahtoo. Pitää muistaa että perinnönjaossa lasketaan vain kuolinhetkellä vainajan jälkeenjäänyt omaisuus. Ei niitä vanhoja lottovoittoja tai naimakauppoja muistella, ellei niistä ole jotain erillistä paperia tai vaadetta jollain. Näiden tutkiminen maksaa, maksaa todella paljon.

      Asianajat näillä riidoilla elävät. Ihmisiltä joskus katoaa suhteellisuudentaju näissä, jopa 5000€, joka jaettaisiin 2 osaan, riitautetaan ja siitä hyvästä maksetaan 1000€ asianajajalle, joka tutkii lakikirjaa ja korkeimman päätöksiä puoli tuntia.

    • w59hgo

      Suosiolahjaan vetoaminen jo kerrottiinkin. Maataloudessa on vielä oma erikoispiirteensä eli tilan jatkajalle saadaan haluttaessa hoideltua tila ohi normaalinperinnönjakojärjestyksen. Toisaalta kyseessähän on isoisän tahto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1263
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      49
      747
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      709
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      676
    Aihe