Musta joulu tulossa PRKL. Ei tätä voi uskoa todeksi, olemme niin pohjoisilla leveysasteilla että normaalisti täällä on kymmeniä asteita pakkasta tähän aikaan vuodesta ja kauhea määrä lunta. Missä ne luuraavat kun suurin osa ihmisistä niitä kuitenkin rakastaa? No, toivotaan sitten että korvaukseksi talvi venyy keväältä eli huhtikuu ja mahd. vielä osa toukokuustakin on talvista etelässäkin. Kyllähän Suomessa talven kuuluu olla ainakin 5kk.
Talvi ei tule :((
talven rakastaja
1076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tämä äskettäin ollut marraskuu oli maapallon lämpimin sitten mittausten alkamisen vuonna 1880. Näin on kuulema ilmoittanut NOAA eli Yhdysvaltain sää- ja valtameritutkimuskeskus.
Onkohan ilmasto oikeasti lämpiämässä?
Itsellä mielikuva, että aiemmin olisi talvet alkanet jo joskus lokakuun paikkeilla keskemmällä Suomea. Etelä-Suomesta en oikein muista. Nythän tuntuu minus kelit alkavan aika myöhään ja talvi aika lyjyt aiempaan verrattuna.Vai onko?
Mielestäni kaikkien vuodenaikojen alkaminen on viivästynyt -80-luvun perinteisestä. Joinakin vuosina lupiini on vielä kukkinut tähän aikaan vuodesta Lounais-Suomessa, joten kasvukausi on voimassa silloin.
Keväällä puolestaan kasvukauden alkaminen on viivästynyt vuosittain. Enää ei voida hyödyntää kasvukautta yhtä tehokkaasti kuin ennen, koska osan valoisasta kaudesta maa on roudassa kauemmin kuin ennen (keväällä). Viime vuosina kevään tulo on viivästynyt vuosittain.
Samoin kesän lämpötilat ovat tulleet vasta juhannusviikon paikkeilla, joskus vasta heinäkuussakin, mutta hellettä on riittänyt syyskuun puolelle. -80-luvulla tarkeni lyhythihaisella peruskoulun päättäjäisten aikoihin ja helteet olivat ohi ennen syyslukukauden avajaisia.
Dodda veisaat. Geväd dulee dyt baljo myöhemmi aigasindaa doukoguus.
Onneksi kun suoritan alan tutkinnon niin voin päästä esim. Antarktikselle tutkimushommiin joten ei tarvitse pelätä kesän tuloa enää se on moi sitten.
Ragasdaja iän iguiden..
Dulgoon iguinen talvi.
Mudda mulda tuli sano puudarhuri.
Pari senttiä lunta tekisi sen, että illallakin näkisi jotain. Nyt ei paljon lenkille lähdetä kun pihalla on pilkkopimeää ja tie jäinen.
Ah, mikä ihana tekosyy taas kieltäytyä liikunnasta:)
Näkyyhän tuota satavan Kairoa myöten. https://pbs.twimg.com/media/BbeqAQ9IUAEzJVG.jpg:large Jerusalemissa tuli puoli metriä ja Ammanissa kuulemma vielä enemmän.
Vaihtelu virkistää sielläkin.
Mutta minä kyllä tulen!