Melkein tuuleton, pikkupakkanen, maa kuurainen,

toivovatuulia

aurinkoakin luvassa. Loppuvuosi voisi olla kuten tämä 18.12.

6

52

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielellään huolisin näitä mukavanoloisia päiviä sään puolesta vaikka tammikuullekin. Katselin sääkalenterin sivuja vuosi sitten. Silloin oli pakkasella reilusti. Tää lauha alkutalvi vaikuttaa jo tulevan päätalvea lyhentäväksi.
      Enää kolme pimentyvää päivää ennen tps. Pimeä synkkä syksy on siis jälleen kahlattu läpitte. Oikein hyvältä tuntuu!

      • Kohta valoisampaan päin todella alamme mennä. Katsoin äsken miten se päivän piteneminen täällä eteläreinalla alkaa. Kymmenessä päivässä päivä pitenee kahdeksan minuuttia. Pitenee enemmän illasta.
        Kun vielä maa valkoiseksi tulisi niin se se vasta valaisee maisemat. Tänään oli todella sellainen ilma että olisipa joulunakin, jos toivoa saa.


    • *Kukkahame*

      Minun mittarini näyttää nyt juuri 1.4, tyyntä ja poutaa, ja pian tulee sääennuste Maikkarilta mitä tuleman pitää huomenissa.
      Tänään olikin kaunista aurinkoa, nyt kun aurinko ei kovinkaan korkealle nouse on se autoillessa suoranainen kiusa.
      Pyykki oli ulkona monta tuntia eikä minkään asteista kuivumista ollut huomattavissa
      kuitenkin ulkona tulee nautittavan puhtaan pyykin tuoksu vaatteisiin.

      Eipä joulun lähestyminen kummosemmin tunnu eikä näykään, lumikin puuttuu.

      • En itse pidä joulusta, mutta antaahan se kiirettä ja tressiä tunteville ihmisille vaikkapa kaupan alalla pitää tervetullut vapaapäivä, pari. Ajattelen yksinäisiä kodittomia ihmisiä, joille ei ole mitään julkista luukkua auki.


      • joulu.ruusu
        capt.cöpenick kirjoitti:

        En itse pidä joulusta, mutta antaahan se kiirettä ja tressiä tunteville ihmisille vaikkapa kaupan alalla pitää tervetullut vapaapäivä, pari. Ajattelen yksinäisiä kodittomia ihmisiä, joille ei ole mitään julkista luukkua auki.

        Alkaa näitä luukkuja olla auki. Itse vietän joulun hotellissa Hesassa lähipiirin kesken. Meitä on 7 henkilöä. Lienen etuoikeutettu, kun muutenkin on katto pään päällä. Ei haittaisi, vaikka täälläkin yksin olisin pyhät.


      • se samainen
        joulu.ruusu kirjoitti:

        Alkaa näitä luukkuja olla auki. Itse vietän joulun hotellissa Hesassa lähipiirin kesken. Meitä on 7 henkilöä. Lienen etuoikeutettu, kun muutenkin on katto pään päällä. Ei haittaisi, vaikka täälläkin yksin olisin pyhät.

        Ja onhan ABC assat auki osapäiväisesti ymmyrkäisin päivin. Äkkiäkös sitä peltipailakalla vaikka Nuorgamista pöräytät lähimmälle abc paikalle.
        Tosin tässäkin piilee se Lapin laki. Ellei oo pulkkaa, niin sitten vaan kävelet. Menee se aika siinäkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      214
      7284
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4702
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4634
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3378
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1985
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      30
      1768
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1747
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      41
      1610
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      35
      1522
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1287
    Aihe