Koska joku puuttu tämän maan toimintaaan? Aivan sairas maa ja se annetaan olla?
Syynä Ylen haastattelu?
Kim Jong-unin veljenpoika pelkää henkensä puolesta .
Pohjois-Korean johtajan Ranskassa opiskelevan veljenpojan pelätään olevan vaarassa, koska hän kutsui setäänsä diktaattoriksi Suomen televisiossa, kertoo Telegraph.
Kuhina Pohjois-Korean hallinnon kulisseissa kiihtyy. Telegraphin mukaan maan johtaja Kim Jong-unin veljenpoika Kim Han-sol on saanut turvakseen poliisivartion.
Viime päivinä maailmalle on levinnyt tietoja Pohjois-Korean johdon valtataistelusta. Kim Han-solin isä on Kim Jong-unin velipuoli Kim Jong-nam, jota pidettiin aiemmin todennäköisimpänä ehdokkaana isänsä seuraajaksi maan johdossa.
KUVA: KCNA
Kim Jong-un
Kim Jong-un
Kim Jong-un teloitutti joulukuun puolivälissä maan kakkosmiehenä pidetyn Jang Song-thaekin. Arvioiden mukaan teloituksen syynä saattoi olla se, että hän oli tavannut Kim Jong-namin yksityisesti.
Kim Jong-unin uskotaan pelänneen, että kaksikko suunnitteli hänen syrjäyttämistään.
Telegraphin mukaan Kim Han-solin epäillään saaneen päälleen setänsä raivon, koska kutsui tätä diktaattoriksi Suomen televisiossa viime vuonna.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.