Palstalla marxismin aatteita ja oppeja vastaan hyökätään kiivaasti, mutta aika tehottomasti, koska marxismin opit ovat edelleen voittamattomia. Vai olenko väärässä? En tietenkään, koska yhtään esimerkkiä marxismin oppien nujertamisista ei ole palstalla ollut.
Tää on tilanne porvarit !
Tää on tilanne porvarit !
Vastaukset 42
Vanhimmat
Tottajumalauta ei ole ollu marxismin voittanutta ei helevetti ole siinon porvarile miettimistä minä nauran porvarile HAHA HAHA
Kertokaa edes mikä Marxin opeista on yleensäkään osoittautunut toimivaksi. Näin sivullisesta kun ne näyttävät aina vievän kokeilijansa turmioon.
Mistä te niitä porvareita aina löydätte, minä kun en ole 70 vuoden aikana yhtään nähnyt?
"Kertokaa edes mikä Marxin opeista on yleensäkään osoittautunut toimivaksi. "
Esimerkiksi Marx ja marxismi on osoittanut ja osoittaa etelleen, että kapitalismi toimii vain duunarin työvoiman riistolla - lisäarvon ryöväämisellä. Kapitalistinen pääoma on possu pohjaton, kasaantuu vaan. Sekin selviää marxismin avulla.
HEI!
Onhan Herrat Puolueneuvos ja Yrittäjäneuvos ollut olemassa aina sellainen filosofinen teoriakehikko, joka on aikojen saatossa kestänyt kaikki mahdolliset positivisti-iskut ja että se on Materialistinen Historiakäsitys yhdessä Luonnin Dialektiikka LD:n kanssa. Kuinkahan moni positivistiremmin teoria-, malli- ja kaavakuvioista voisi kestää romahtamatta Logiikka- ja Realismitestin? Mitä Te Yrittäjäneuvos Työkkäri ehkä haluatte vastata erään kulkurin ja katunarrin uteluihin? Oletteko Te Puolueneuvos AP myös sitä mieltä Yrittäjäneuvos Työkkäri rp:n kanssa, että Suhteellisuus- Alkupaukkuteoria on suorastaan nerokas Äärimmäisen Oikeiston Asiamiesten mielestä. Oletteko Te KALLE eli Puolueneuvos AP ja Yrittäjäneuvos Työkkäri sitä mieltä, että Uusklassinen Talousteoria ja KLASSIKKOMALLI on Yhteiskunta- ja Talousteorioiden äärimmäistä aatelistoa, siis nerokkainta mahdollista Yhteiskuntafilosofia-kuvioissa?
Ei tuo pidä paikkaansa! Onhan osoitettu jo sinunkin lausumallasi jottei duunari pärjää ilman kapitalistia joka antaa töitä vaan jää sosiaalihuollon hoidettavaksi. Näinhän se on koska jokainen kapitalisti voi tuhlata rahansa antamatta töitä juurikaan muille jolloin sinun duunarisi parkuvat kohta töitä. Eihän se sossukaan toimi ilman noiden kapitalistien maksamia veroja joko suoraan maksettuina tai välillisesti työn verotuksena.
Eikö marxismi olekaan selvittänyt oleellista, aina tarvitaan sinunlaisiasi varten joku jolla on ideaa ja pääomaa koska muutoin homma menee sinun kaltaisillasi käpyjen keräämiseksi joskaan ei se halveksittava homma ole sekään vaan ansiot ovat vaatimattomat.
se on ohimenevä järjestelmä. Nyt jo loppua vääntää. Työläinen pärjää ilman kapitalistia, mutta kapitalisti ei ilman työläistä. KUn kapitalismi katoaa tilalle tulee sosialismi. Tasapainoinen kehitys taataan suunnitelmallisuudella, joka ei ole kapitalismissa mahdollista.
Kaikki eivät voi olla kunnalla töissä joten kapitalisteja tarvitaan jotta kunnalla olisi edes hieman rahaa palkata joku töihinsä.
Kapitalisti pärjää kapitaalinsa avulla koko elämänsä ilman niitä työläisiä siinä tehtaassa jota hän ei viitsinyt perustaa koska aina haukutaan. Sen sijaan ne palkkaamattomat työläiset eivät pärjää koska sosiaaliturvakin loppuu jos kapitalistien antamat työt loppuvat.
Kapitalisti tai laajemmin firmojen ja osakkeiden omistajat ovat ne jotka yhteiskuntamme rahoittavat joko suoralla veron maksulla tai välillisellä työntekijöidensä välityksellä.
Jos yritykset laitetaan lakkoon vaikka puoleksi vuodeksi niin soppa on valmis ja sossun luukulta ei saa enää mitään ja sinäkin joudut rukoilemaan työnantajilta (muilta kuin rahattomalta yhteiskunnan sektorilta) työtä!
Suunnitelmataloutta kokeiltiin naapurissa ja arvelen sinunkin tietävän mihin se johti. Kaupoissa ei ollut tavaraa mutta jonoja yllin kyllin, olen itse käynyt näkemässä tuota paratiisia muutaman kerran työmatkoillani ja se riitti minulle suunnitelmataloudesta.
HEI!
Mitä tarkoittaa Demokraatti eli Demari? Onko tällöin kyseessä Natsikomut, Natsisossut ja Natsidemarit vai mitä todella? Onko Äärimmäisen Oikeiston Ökyseuralle jo selvinnyt se asia, että on olemassa myös VALTIOSOSIALISMI ja sen alaosastot Kansalliskommunismi eli Teräsmiesaate eli NATSIKOMUT, Kansallissosialismi eli NATSISOSSUT sekä Kansallisdemokratismi eli FASISMI? Mitenhän nyt todelle voidaan rinnastaa yksi yhteen Kommunismi eli Kuntalaisuus ja FASISMI eli RUOSKAISUUS? Mitähän nyt erään Kulkurin ja Katunarrin uteluun voisivat vastata Yrittäjäneuvos Työkkäri, Puolueneuvos AP ja Ylinerot Kyselijä X sekä Rajan Vartijat?
Vuonna 1918 95 vuotta sitten luokkasodan päättymisen jälkeen porvarit Svinhufudin johdolla vannoivat, ettei Suomessa marxilainen liike nouse sataan vuoteen.
Kuritus oli kylläkin vahva. Kylä kylältä suojeluskunta etsi punaisia ja teloitti saman tein.
Täällä me olemme. Marxia ei pysäytä kuolema eikä tuonela. Tieteellinen analyysi historian kehityssunnista toimii. Varsinkin pikkuiset äkkiväärät porvarit ovat itse mennyttä kalua. Mandela laittoi heille länget kaulaan.
Svinhufud vaikuttaa olleen oikeassa - marxilainen liike ei ole vieläkään noussut ja aikaa on enään 5 vuotta.
.................
Kerrohan, mitä marx kertoo voiton muodostumisesta tavaran myyntihinnan olessa sen arvoa korkeaman.
..................
"Ei tuo pidä paikkaansa! Onhan osoitettu jo sinunkin lausumallasi jottei duunari pärjää ilman kapitalistia"
Tyhmä on tyhmääkin tyhmempi. Sen takia Kokoomus möi vuosituhannen alussa tuottavat valtion yhtiöt yksityisille, koska ne olivat tuottavampia kuin vastaavat kapitaalin johtamat.
Voihan se olla valtiokin se kapitaalin omistaja, on kuitenkin kokeellisestikin todistettu, ettei valtiokapitalismi ole vaivan väärtti koska ne tuppaavat menemään nurin. Neuvostoliitto oli yksi hyvä esimerkki ja Kiina toinen. Kiinassakin talous alkoi nousemaan vasta kun kutsuttiin oikein isot kapitalistit apuun ja myytiin heille työvoimaa meiltä päin katsoen polkuhintaan.
Nopeasti muuttuvilla markkinoilla ei jäykkä päätöksenteko joka vaivaa valtion yrityksiä oikein sovi koska tilanteet karkaavat. Sen sijaan joku Alko sopii koska sen kilpailu on rajoitettua voimakkaasti.
Kuka on tyhmä kuka ei on vähän sama kuin kauneuden vertailu, siitäkään kun ei päästä yleiseen yksimielisyyteen.
Marx laittoi filosofian jaloilleen. Hän poisti siitä metafysiikan ja olemattomat henget, käsitteli tajuntaa olemisesta lähtien ja poisti mielivallan materiaalisista ilmiöistä, joiden takana on syy ja seuraus. Liikunta ts materian liike perustuu materian sisäiseen ristiriitaisuuteen ja ristiriita on liikkeen (ilmiön) "sielu.
Materialistinen filosofia on täydelleen tieteenharjoittajien käytössä riippumatta siitä tiedostavatko he tieteellisen metodin olevan materialimia.
Kovin on kapea-alaista sinun ajattelusi s.p. Hylkäät yli puolet maailmankaikkeuden materiasta ja energiasta vain korostaaksesi luuseri Marxin, sinun profeettasi ja jumalasi, kunniaa tässä maailmankaikkeudessa.
Filosofia ei koskaan tuo meille totuutta koska se perustuu ainoastaan ihmisten oivalluksiin, noita ajatuksia on kirjattu tuhansia vuosia eikä lopullista totuutta ole keksitty eikä havaittu vaan uutta löytyy syntyy koko ajan. Miksi siis sitoutua yhteen kun voi ajatella laajemmallakin spektrillä?
"Filosofia ei koskaan tuo meille totuutta koska se perustuu ainoastaan ihmisten oivalluksiin..."
Tämä pätee erilaisiin idealistisen suunnan filosofioihin ja joiden alkeellisimpia muotoja ovat uskonnot. Niissä loruillaan kaikenlaista maan ja taivaan välillä eikä pyritä todellisuuden tiedostamiseen.
Materialismi on tiedostuksen logiikkaa. Subjekti, ihminen varustettuna korkeasti järjestyneillä materiaalisella aivoilla, pyrkii tiedostamaan materian olemusta, sen liikelakeja ja ja itsensä ajattelun lakeja ja itseäänkin. Ajattelun lait eivät ole mitään muuta luonnossa vallitsevien yleisten liikelakien tiedostamista. Niitä ovat määrän muuttuminen laaduksi, kieltämisen kieltämisen, vastakohtien ja niiden ykseyden ym. lait. Materia tiedostaa itsensä ajattelun tuloksena.
Yleisten liikelakien tunteminen auttaa erityistieteissä. Erityistieteet tutkivat objektiivisen todellisuuden ilmiöitä, materiaalisia ilmiöitä. Näin ollen materialistista filosofiaa ei saa erottaa tieteistä. Molemmat tarvitsevat toisiaan.
Tieteissä ei voi laittaa ilmiöiden taakse mielikuvitusta. Tieteen on perusteltava väittämät loogisesti ja kokeellisesti. Materialistinen filosofia ei voi väittää muuta kuin mitä tieteet ovat todenneet.
Tiede voi esittää hypoteeseja silloin kun arvellaan syy-yhteyttä mutta ei vielä tunneta olemusta. Esimerkki. Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä löydettiin vaikka välistä puuttui alkuaineita. Ennustettiin todellisuutta mukaillen, että puuttuvat alkuaineet ovat olemassa ja olivatkin.
Metafysiikka idealismissa. Karkea esimerkki. Keskiajan "filosofit" yrittivät laskea puhtaan ajattelun avulla kuinka monta enkeliä mahtuu nuppineulan kärjen päälle. Muistaakseni skolastikot päätyivät tuhansiin enkeleihin. Metafysiikka/idealismi ollessaan irti tieteistä voi päätyä mihin tahansa älyttömyyteen.
Materialistinen filosofia kestää, koska se on yhteydessä tieteisiin. Tieteet lisäävät ja täydellistävät materialismia. Ja jos joku perusväittämä osoittautuu vääräksi, se muuttuu.
Mitähän marxin opeissa kerrotaan kapitalismin voiton muodostumisestä hänen myydessä valmistuttamansa tavaran sen arvoa korkeampaan hintaan?
Mitä marx sanoo asiasta? Ja lainaus lähdetietoineen mukaan.
Kalle ei ole kovasta yrityksestään huolimatta voinut moista tietoa marxin opinkappaleista löytää - oletko sinä sen jo löytänyt.
Jos olet niin kerrohan hyvä mies löydöstäsi palstalla lainauksen ja lähdetietojen kanssa.
Sitä tietoa etsiessäsi marxin opeista voimme todeta niiden käsittelevän tavaran myymistä arvostaan - arvostaan, jota kukaan ei pysty laskemaan.
Että se niistä teorioista.
Jos et itse, toveri s.partacus, tietoa asiasta löydä niin pyydäpä apua vaikka SKP:n keskuskuskomitealta. Kalle on varma, etteivät hekään sitä tiedä - eivätkä osaa laskea edes yksikertaisenkaan tavaran arvoa.
Tämä viesti riittääkin hyvin osoittamaan, että marxin talousopilla ei ole mitään käyttöä käytännössä sillä kaikki perustuu tavaran arvoon, jota kukaan ei pysty laskemaan.
....................
"Mitähän marxin opeissa kerrotaan kapitalismin voiton muodostumisestä hänen myydessä valmistuttamansa tavaran sen arvoa korkeampaan hintaan?"
Mitä haluat tällä kysyä, esittää tai väittää, koska Marxin arvolain mukaan harvoin hinta on sama kuin tavaran arvo.
No, miten marxin mukaan kapitalistin voitto muodostuu myydessään tavaran sen arvoa korkeampaan hintaan?
Ja lainaus marxin opinkappaleesta lähdetietoineen mukaan.
................
Onko semmonen ku riisto tuttu juttu? Työläisen työvoiman riisto? Työvoiman lisätyöajalla luoman lisäarvon riisto? Sillai se voitto muodostuu, vaikka kapitalisti myy tavaraa sen arvoa korkeampaan hintaankin.
"Mitähän marxin opeissa kerrotaan kapitalismin voiton muodostumisestä hänen myydessä valmistuttamansa tavaran sen arvoa korkeampaan hintaan?"
Karl Marx: Pääoma 3. kirja
"Kalle ei ole kovasta yrityksestään huolimatta voinut moista tietoa marxin opinkappaleista löytää "
Karl Marx: Pääoma 3. kirja
"Sitä tietoa etsiessäsi marxin opeista "
Karl Marx: Pääoma 3. kirja
"Että se niistä teorioista."
Karl Marx: Pääoma 3. kirja
"pyydäpä apua vaikka SKP:n keskuskuskomitealta. Kalle on varma, etteivät hekään sitä tiedä"
Karl Marx: Pääoma 3. kirja
"Tämä viesti riittääkin hyvin osoittamaan, että marxin talousopilla ei ole mitään käyttöä käytännössä sillä kaikki perustuu tavaran arvoon, jota kukaan ei pysty laskemaan."
Karl Marx: Pääoma 3. kirja
Karl Marx: Pääoma 3. kirja: - Tämä vastaus riittikin osoittamaan kysyjän kaikki kysymykset katteettomiksi.
Marx kesti tämänkin. Nappikauppiaiden tietämys ei riitä alkuunkaan.
Kuulehan, toveri s.partacus, lainaukset marxin opinkappaleesta unohtui.
..............
Niin, valitettava totuus on, että marx ei kiireiltään ehtinyt pähkäileen voiton muodostumista muissa tapauksissa kuin tavaran hinnan ollessa sen arvoa vastaava.
Ja näin marxin oppeja voidaan soveltaa vain edellä mainittuun tapaukseen - tapaukseen, jossa tavara myydään arvosta, jota kukaan ei tiedä.
Siinä on sinulle koko totuus marxin kansantaloudesta - kaikki rakentuu tavaran arvoon, jota kukaan ei pysty laskemaan.
..................
>> Marxismi kestää, miten se on mahdollista???
">> Marxismi kestää, miten se on mahdollista???
Niin.
Eikö sitten sinun mielestäsi sitten vaikkapa tämä Karl Marxin ensimmäisenä maailmassa lanseeraama ns. Marxin lisäarvoteria toimi enää yhtään mitenkään?
Vai pystytkö sinä nyt kertomaan edes yhden rehellisen työnantajan joka maksaa työntekijälleen aina tuon työntekijän tekemän työn koko arvon?
Lisäarvoteorialla saa pyyhkiä peränsä. Maailma ja talous toimii omilla tavoillaan ei luuseri Marxin.
Eihän tuo Marxismi kestänyt!! Sehän kaatui kun Neukkula kaatui. Eikös se perustunutkaan Marxismi-Leninismiin? Vai oliko sekin teoria kokonaan pelkkää valhetta kansalle?
Kerropas millä perusteella pitäisi koko työn arvo maksaa työntekijälle!
Työntekijä ottaa 100€ arvoisen raaka-aineen ja valmistaa sitä tuotteen lisäämättä siihen mitään muuta raaka-ainetta. Jospa tuote myydään 200€:lla, niin annetaanko tuo 100€ työntekijälle vai miten lasket työn koko arvon?
Pystytkö sinä nyt kertomaan edes yhden rehellisen työnantajan joka maksaa työntekijälleen aina tuon työntekijän tekemän työn koko arvon?
"""miten lasket työn koko arvon?"""
Useimpien klassisen taloustieteen edustajien tapaan Karl Marx kannatti työarvoteoriaa eli katsoi, että tavaran arvo määräytyy sen tuottamiseen tarvittavan työajan mukaan. Smithiä ja Ricardoa voimallisemmin Marx painotti työtä arvon substanssina: vain inhimillinen työ pystyy luomaan uutta arvoa tuotantoprosessissa. Ricardon tapaan Marx ajatteli, että koneet ja muut tuotantovälineet lisäävät tuotantoprosessissa hyödykkeen arvoa vain oman arvonsa verran, mutta ei enempää. Marx erottaa toisistaan työn ja työvoiman. Ihmisen ja luonnon välisellä vuorovaikutuksella eli työllä ei ole arvoa, vaan ainoastaan markkinoilla myytävällä tavaralla työvoimalla. Työvoiman arvon määrävät sen "tuotantokustannukset" eli kaikki se, mitä tarvitaan työvoiman ylläpitämiseksi työkykyisenä.
Klassisen taloustieteen mukaan työläisten palkka riippuu viime kädessä tästä työvoiman arvosta. Sen sijaan työläisten tekemän työn tuottama arvonlisäys riippuu muun muassa vallitsevasta tuottavuuden tasosta ja työpäivän pituudesta. Kapitalistit eivät kuitenkaan maksa työläisille palkkaa heidän työnsä tuottaman arvonlisäyksen mukaan, vaan työläisten työvoiman arvon mukaan. Tämän eron takia tulee mahdolliseksi kapitalistien haltuunottama ns. lisäarvo, jolla tarkoitetaan erotusta työläisen tuottaman arvonlisäyksen ja hänen palkkansa välillä. Esimerkiksi jos työläinen työskentelee kymmenen tuntia, niin siitä kahdeksan voi vastata työläisen työvoiman ja hän käyttämiensä tuotantovälineiden uusintamiseen tarvittavaa aikaa. Loput kaksi tuntia ovat Marxin mukaan sellaista aikaa, jossa työntekijä lisää arvoa tuotteeseen yli oman työvoimansa ja käyttämiensä tuotantovälineiden uusintamiseen vaadittavan ajan. Tätä maksamatonta työtä Marx kutsuu lisäarvoksi.
Marxille tämä lisäarvon pidättäminen tarkoitti työväenluokan laillistettua rosvousta. Sosialismissa tätä ei Marxin mukaan tapahtuisi, koska tuotantovälineet ovat yhteisomistuksessa.
Juuri noin kuin Karl Marx laski työn koko arvon minä myös itsekkin lasken koko työn arvon?
Sillä silloin saadaan selville se työn koko arvon todellinen oikea hinta.
Missä maassa marxismi on menestynyt?
Kuinka monta sellaista valtiota on pystyssä, jotka ovat vannoneet marxismiin?
Kuinka monta marxilaista talousmahtia maailmassa on?
Miten marxilaset maat menestyivät hyvinvoinnissa ja kansalaisten perustarpeiden tyydyttämisessä?
Miten on sujunut marxilaisen talousteorian maailmanvalloitus?
Miksi yhdessäkään menestyvässä talousmahdissa mm. Saksa, Japani jne. ei ole käytössä tuota änkyröiden mainostamaa "ylivertaista talousoppia"?
Miksi marxilaisuus kaatui Neukkulan kaatumisen myötä?
Miksi ihmeessä änkyräkomuleiden pitää vieläkin yritää kehua ja mainostaa sortunutta ja kaatunutta maailmakuvaansa?
Katkeruus?
Häpeä, kun uskoi tuohon valheeseen?
Häpeä siitä, että olisi joutunut takinkääntäjäksi?
Utopistinen kuvitelma siitä, että vielä kerran pääsee kyläpäälliköksi ja saa sosialisoida ( lue:varastaa ) toisen, itsellekuulumattoman omaisuuden?
Katkeruus siitä, että toisten laskiessa koulussa laskuja, itse laski takapihalla mäkeä, eikä siksi menestynytkään elämässään? Vaikka kommunismin piti tuoda mammonaa ja hyvää...
Pojanpoikani uskoo muuten joulupukkiin - onhan hän 5v... Mutta kyllä se totuus siitäkin selviää muutamassa vuodessa...
Mutta käytännössä ei kukaan pysty laskemaan yhdenkään tavaran arvoa marxin oppien pohjalta.
Marxin opit kelpaavat korkeintaan asioista pähkäilyyn ja filosofiseen keskusteluun mutta käytäntöön niitä on mahdoton soveltaa.
Otetaan esimerkki:
Tehdas valmistaa lypsyjakkaroita, joiden valmistukseen tarvitaan puuseppää ja maalaria. Sisäänostaja ostaa puutavaran, liimat ja maalit ja yrityksen myyntitykki myy valmistetut lypsyjakkarat hyvällä voitolla.
Miten tämä myyntivoitto, joka saadaan myytäessä jakkarat niiden arvosta, pitää jakaa puusepän, maalarin, sisäänostajan ja myyntitykin kesken niin, että kukaan ei tule riistetyksi ja jokainen saa tekemänsä työn tulokset itselleen?
Miten jakkaran arvo lasketaan marxin oppien mukaan?
Vastaukseksi riittää laskuperiaate ja Kalle sitten osoittaa esitetyn laskutavan olevan puutteellisen ja näin antavan virheellisen arvon.
.........................
"Työvoiman arvon määrävät sen "tuotantokustannukset" eli kaikki se, mitä tarvitaan työvoiman ylläpitämiseksi työkykyisenä."
Tällä tasollako on palstan tovereiden ymmärrys marxin opeista.
Työvoiman HINNAN määrävät sen "tuotantokustannukset" eli kaikki se, mitä tarvitaan työvoiman ylläpitämiseksi työkykyisenä.
Työvoiman arvo on se työmäärä, joka kiteytyy tavaraan sen valmistuksen yhteysessä. Lisäarvo on työvoiman arvon ja hinnan erotus.
Sinulla, toveri "helppoa...", on vielä paljon omaksuttavaa marxin opeissa mutta älä anna periksi - kertaus tekee mestarin.
.........................
"Miten tämä myyntivoitto, joka saadaan myytäessä jakkarat niiden arvosta, pitää jakaa puusepän, maalarin, sisäänostajan ja myyntitykin kesken niin, että kukaan ei tule riistetyksi ja jokainen saa tekemänsä työn tulokset itselleen?"
Ei mitenkään.Sillä nämä mainitsemasi henkilöt ovat palkkatyössä tuossa yrityksessä ja saavat palkkaa telemästään työstä.
Ei minkään yrityksen omistajaporras todellakaan jaa mitään myyntivoittojaan työntekijöiden kesken.
"Lisäarvoteorialla saa pyyhkiä peränsä. Maailma ja talous toimii omilla tavoillaan ei luuseri Marxin. "
Kirjoittajalla voi pyyhkiä takapuolensa. Maailman talous toimii kuten Marx esitti.
Se on kuitenkin vain sinun mielipiteesi.
Ehkä esität jonkun maan joka on noussut Marxin opeilla taloudelliseen menestykseen, edes köyhyän Suomen verran! Ole Hyvä ja kerro meillekin mikä maa tai mitkä maat kuuluvat tuohon joukkoon!
Jos et pysty niin Marxin kirjoituksilla voi alkaa peränsä siivoamisen. Noin 100 vuotta on kokeiltu mutta yhtään menestystä ei vielä ole korviini/silmiini kantautunut.
Montako 100 vuotta aiot odotella? Muista kuitenkin jottei monikaan vanhaa tarinoiden Metusalemia lukuun ottamatta elä vuosisatoja.
Se on nyt näytön paikka "että silleen" tai joudut myöntämään tappiosi!
"Maailman talous toimii kuten Marx esitti."
Mitä marx sanoi voiton muodostumisesta tavaran myyntihinnan ollessa sen arvoa korkeamman?
Ei tainut marx sanoa mitään asiasta - ei kiireiltään ehtinyt vaikka ei antanutkaan työnteon häiritä asioiden pähkäilyä.
.............................
Kokoomuksen oikea siipi kirjoitti:
"Lisäarvoteorialla saa pyyhkiä peränsä. Maailma ja talous toimii omilla tavoillaan ei luuseri Marxin. "
että silleen kirjoitti:
"Kirjoittajalla voi pyyhkiä takapuolensa. Maailman talous toimii kuten Marx esitti."
Et kuitenkaan pystynyt kertomaan missä Marxin opit ja marxilaisuus ovat nostaneet kansantalouden kohti sfäärejä, edes köyhän Suomen tasolle.
Kun esimerkkejä ei löytynyt pyynnöstä huolimatta se lienee lopullinen varmistus marxilaisuuden utopian tuhovoimasta viedä kansat konkurssiin.
En muuten ole Kokoomuksen siipi lainkaan vaan itsenäinen toimija. Millään puolueella ei ole minuun valtaa ja saan ajatella ihan omin aivoin. Se tosin lienee marxilaiselle käsittämätön tilanne.
Marx kestää sen takia, koska kansantalousoppi (Pääoma) kertoo oleellisesti oikein tavaratuotannon lainalaisuudet ja niiden tuntemuksesta on verratonta apua työväeluokille kaikkialla maailmassa.
Tavaratuotannon lakien tuntemus materialistisen filosofian ohella ovat työväenluokan parhaat aseet yhdenvertaisten ihmisten maailman rakentamisessa.
Olis kiva tietää miksi palstan "nauraja" on seonnut. Kotona on varmaan pitänyt kovaa komentoa mielisairas "isä" ja huorahtava äiti. Ja lopulta on naurajakin kadottanut järkensä. Ja nyt sitten siitä kärsii kaikki palstan lukijatkin.
Tavaratuotannon laki nyt ei paljoa vaadi, yksinkertaisuudessaanhan se kuuluu:
Sitä tavaraa jota asiakas kaipaa kannattaa tehdä siihen hintaan jossa tuotto on korkeimmillaan, ei siis liian halvalla eikä liian kalliilla.
Tuotannon määriä on tarkasteltava riittävällä tiheydellä jotta pysytään ajan tasalla tuotannon suhteen.
Mitä muuta se vaatii? Siinä on se tavarantuotannon vaatima filosofia jolla on merkitystä. Mitä siitä puuttuu on se, että on myös mietittävä sitä mitä asiakas kaipaa huomenna ja se on suurin riskitekijä koska se voipi mennä pieleen.