kehitysapua Ugnadaan

vfm nkll

Suomi antaa miljoonia kehitysapua Ugandaan. Ei voi väittää eikö kehitysapu vaikuttaisi. Ohessa uutta kehitysta mm oikeuslaitoksessa.
Ruotsi on lopettanut kehitysavun Ugandaan kun paljastui että puolet kehityavusta oli kavallettu. Suomalaisilta hyysäreiltä sellaista ei voi odottaa.

-----
Uganda voi passittaa homot elinkautiseen vankeuteen

Perjantai 20.12.2013 klo 14.18

Barack Obama on kuvaillut lakia vastenmieliseksi.

Ugandan parlamentti hyväksyi perjantaina aiempaa tiukemman homovastaisen lain.

Seksisuhteesta samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa voidaan rangaista elinkautisella vankeudella, jos teosta jää kiinni toistamiseen. Rikollista on myös kaikenlainen homoseksuaalisuuden julkinen edistäminen, mukaan lukien keskustelutilaisuudet.

Lakiehdotuksen aiemmassa versiossa mahdollisena rangaistuksena mainittiin myös kuolemantuomio. Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman "vastenmieliseksi" kuvailema laki esiteltiin ensimmäisen kerran jo 2009.

Hanketta ajanut kansanedustaja David Bahati iloitsi siitä, että "jumalaapelkäävä" Uganda ei tällä kertaa välittänyt muiden mielipiteistä.

- Olen iloinen, että parlamentti äänesti pahaa vastaan.

Homoseksuaalisuus oli Ugandassa rikos jo ennen uutta lakia.

3

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arkienkeli g

      Kyllä Urpilainen näihin jakelee ja aina vaan enemmän ja enemmän. Ei näistä
      kehitysavuista(aseostoihin ja lahjontaan) saa tinkiä - on niin mukava lyllertää punaisilla matoilla siellä täällä ja kuunnella milloin minkäkin Bokassan
      ylistävää molotusta.

    • Ervasti

      Suomella ei ole kahdenkeskistä kehitysapusuhdetta Ugandaan. Eipäs heitellä mutupohjalta provoja siellä.

    • mä mietin

      Kehitysapu, mihin tahansa kait perustuu? ainakin pitäisi perustua antamiseen. Jos antamiselle asetetaan ehtoja, niin eihän se enää ole antamista, vaan ehdollista vaihtokauppaa siis pohjimmiltaan kaupankäyntiä.

      Jos esim.ruotsalaiset asettavat ehtoja avulleen, he itseasiassa käyvät kauppaa avustaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe