On taatusti yksilöllisen 'pätevyyden' (mm omakohtainen elämänkokemus) varassa. Yliopiston tutkinnolla, joka pätevöittää psykologiksi, ei ole käytännössä paljon apua (asiskkaan näkökulmasta). Suht suoraan koulunpenkiltä yliopistoon menneistä psykologeista on hyötyä enimmäkseen heidän oman työllistymisensä ja palkan saamisensa näkökulmista. Asiakas ei hyödy 'mielenterveyden ammattilaisesta', joka ei oikeasti omaa mitään todellisia työkaluja toisen ihmisen auttamiseksi. Oma elämänkokemuksensa on niin rajoittunut.
Oma avun hakemisen kynnykseni on turhan korkea. Pakon edessä sitten hain apua. Valitettavasti en usko, että on jaksamista hakea toisen kerran. Käynneistä oli se apu, että oli joku, jolle voin puhua. Puheripuliksi (eräänlaista paniikkia) käynnit sitten menivätkin. Ammattilaisella ei ollut työkaluja tarttua oikeaan ongelmaan, myötäili vain puhumaani. Paniikkini vain kasvoi tästä, hätä siitä, että todistin ammattilaisen kyvyttömyyttä tarttua ohjaksiin, ja auttaa minua.
Nämä käynnit menivät roolien näyttelemiseksi. Minä olin puhuva papupata, ja näyttelin että näin ammattilaisen avun. Mikä sitten lie... Näillä ammattilaisilla on psykologin naamari, mutta täytyyhän sitä osata tarttua kiinni, miten voi olla avuksi.
Kävin siis puhumassa nämä kerrat. Yksin sen takia, että oli joku, jolle puhua. Näin jälkikäteen masentaa ajatella, miten yhtä tyhjän kanssa nämä käynnit olivat. Täytyy yrittää selvitä omin avuin.
PS On niitä hyviäkin psykologeja. Kerran soitin Väestöliiton auttavaan puhelimeen. Tämä psykologi osasi kuunnella niin, että pysäytti puheeni ja osasi tarttua oikeisiin asioihin, joiden tunnistaminen hänen taholtaan johti edelleen prosesseihin pohdinnassa.
Tästä yhdestä keskustelusta oli enemmän apua kuin kaikista perheneuvolan käynneistäni yhteensä.
Eli taitaa olla psykologiksi pätevöityvien valmistumiskriteerit vanhanaikaisia. Pätevyyteen vaikuttaa ennen kaikkea yksilölliset kyvyt ja ominaisuudet sekä nimenomaan elämänkokemus.
Oma avun hakemisen kynnykseni on turhan korkea. Pakon edessä sitten hain apua. Valitettavasti en usko, että on jaksamista hakea toisen kerran. Käynneistä oli se apu, että oli joku, jolle voin puhua. Puheripuliksi (eräänlaista paniikkia) käynnit sitten menivätkin. Ammattilaisella ei ollut työkaluja tarttua oikeaan ongelmaan, myötäili vain puhumaani. Paniikkini vain kasvoi tästä, hätä siitä, että todistin ammattilaisen kyvyttömyyttä tarttua ohjaksiin, ja auttaa minua.
Nämä käynnit menivät roolien näyttelemiseksi. Minä olin puhuva papupata, ja näyttelin että näin ammattilaisen avun. Mikä sitten lie... Näillä ammattilaisilla on psykologin naamari, mutta täytyyhän sitä osata tarttua kiinni, miten voi olla avuksi.
Kävin siis puhumassa nämä kerrat. Yksin sen takia, että oli joku, jolle puhua. Näin jälkikäteen masentaa ajatella, miten yhtä tyhjän kanssa nämä käynnit olivat. Täytyy yrittää selvitä omin avuin.
PS On niitä hyviäkin psykologeja. Kerran soitin Väestöliiton auttavaan puhelimeen. Tämä psykologi osasi kuunnella niin, että pysäytti puheeni ja osasi tarttua oikeisiin asioihin, joiden tunnistaminen hänen taholtaan johti edelleen prosesseihin pohdinnassa.
Tästä yhdestä keskustelusta oli enemmän apua kuin kaikista perheneuvolan käynneistäni yhteensä.
Eli taitaa olla psykologiksi pätevöityvien valmistumiskriteerit vanhanaikaisia. Pätevyyteen vaikuttaa ennen kaikkea yksilölliset kyvyt ja ominaisuudet sekä nimenomaan elämänkokemus.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joo, on kamalaa istua samassa huoneessa psykologin kanssa, joka ei sen vertaa että edes kävisi jonkinlaista aikuisten keskustelua.
Lomia heillä on sitten tosi tiuhaan. Niin rankkaa on istua asiakkaan kanssa ja olla kyvytön auttamaan. Kuunteleminen on näytelmää, sitten jo iloisena sanotaan näkemiin, kun aika loppuu. Asiakas lähtee hölmistyneenä.
Onko tilanteesi sellainen ettei lähipiiristäsi löydy yhtään sydämmellistä ja kuuntelevaa ihmistä? Joskus voi auttaa parhaiten joku ihminen joka ihan kuuntelee ja "palloittelee" ajatuksia kanssasi. Asiat kirkastuu paremmin kun niistä puhuu ääneen. Joskus murhe voi olla niin suuri ettei sen ylitse pääse vaikka kuinka yrittäisi. Silloin hyvä keino paloitella murhe ja käydä läpi pikkupala kerrallaan. Onko esim. Äitisi sellainen joka voisi kuunnella??