Olen 17-vuotias tyttö, täytän 18 ensi vuoden alussa. Käyn toista vuotta lukiota. Tulevaisuus pelottaa niin paljon että melkein oksettaa. Nuorempana huvitti Peter Pan ja muut satuhahmot jotka eivät halunneet kasvaa aikuisiksi, mutta nyt olen ihan samassa tilanteessa.
Kaikki alkoi kun täytin 13 ja lähdin yläasteelle. Menetin kaikki ala-asteen ystävät ja jäin yksin enkä saanut kavereita. Päinvastoin, jouduin kiusatuksi. Haukuttiin ja oltiin muutenkin ilkeitä. Tämä ei ollut jokapäiväistä, mutta satunnainen ilkeily sattui silti ihan tarpeeksi yksinäiseen nuoreen tyttöön. Tätä jatkui läpi yläasteen, ja taisin olla 13-14 vuotias kun aloin viiltelemään ja muutuin muutenkin itsetuhoiseksi. Yläaste loppui ja lähdin lukioon.
Lukiossa on mennyt huonosti ensimmäisestä vuodesta lähtien. En saanut kavereita. Jotkut toki yrittivät ystävystyä, mutta tuntui vaan siltä että olen täysin väsynyt ihmisiin kaiken yläasteella tapahtuneen jälkeen, joten en päästänyt ketään lähelle. En enää edes välitä onko niitä kavereita vai ei, mutta kai niitäkin tarvitsee siihen oman sosiaalisuuden kehittämiseen, että pääsee tässä yhteiskunnassa jotenkin eteenpäin.
Mitä itse opiskeluun tulee, se tässä mättää ehkä eniten. Ainoat aineet, joissa olen tähän asti menestynyt ovat englanti ja psykologia. Suurimmasta osaa muista aineista on hylättyjä useampi ja joistain kursseista en edes ole saanut arvosanaa tai ne ovat keskeytyneet. Minulle hiljattain huomautettiin koulussa, että tätä menoa en saa lukiota edes neljässä vuodessa käytyä.
En vaan jaksa. Pää on täynnä pimeitä ajatuksia. Ei kiinnosta opiskella mutta kun on pakko. En halua tuottaa enää pettymystä vanhemmilleni, jotka maksavat lukiokirjoistani. Hävettää nyt kun tulee hylättyjä kursseista.
Tuntuu etten kykene tekemään enää mitään. Sosiaaliset taitoni ovat olemattomat. Olen varmasti pelkkä riesa vanhemmilleni. Muilla sisaruksillani on töitä ja ystäviä. Mulla ei ole mitään.
Kaikki alkoi kun täytin 13 ja lähdin yläasteelle. Menetin kaikki ala-asteen ystävät ja jäin yksin enkä saanut kavereita. Päinvastoin, jouduin kiusatuksi. Haukuttiin ja oltiin muutenkin ilkeitä. Tämä ei ollut jokapäiväistä, mutta satunnainen ilkeily sattui silti ihan tarpeeksi yksinäiseen nuoreen tyttöön. Tätä jatkui läpi yläasteen, ja taisin olla 13-14 vuotias kun aloin viiltelemään ja muutuin muutenkin itsetuhoiseksi. Yläaste loppui ja lähdin lukioon.
Lukiossa on mennyt huonosti ensimmäisestä vuodesta lähtien. En saanut kavereita. Jotkut toki yrittivät ystävystyä, mutta tuntui vaan siltä että olen täysin väsynyt ihmisiin kaiken yläasteella tapahtuneen jälkeen, joten en päästänyt ketään lähelle. En enää edes välitä onko niitä kavereita vai ei, mutta kai niitäkin tarvitsee siihen oman sosiaalisuuden kehittämiseen, että pääsee tässä yhteiskunnassa jotenkin eteenpäin.
Mitä itse opiskeluun tulee, se tässä mättää ehkä eniten. Ainoat aineet, joissa olen tähän asti menestynyt ovat englanti ja psykologia. Suurimmasta osaa muista aineista on hylättyjä useampi ja joistain kursseista en edes ole saanut arvosanaa tai ne ovat keskeytyneet. Minulle hiljattain huomautettiin koulussa, että tätä menoa en saa lukiota edes neljässä vuodessa käytyä.
En vaan jaksa. Pää on täynnä pimeitä ajatuksia. Ei kiinnosta opiskella mutta kun on pakko. En halua tuottaa enää pettymystä vanhemmilleni, jotka maksavat lukiokirjoistani. Hävettää nyt kun tulee hylättyjä kursseista.
Tuntuu etten kykene tekemään enää mitään. Sosiaaliset taitoni ovat olemattomat. Olen varmasti pelkkä riesa vanhemmilleni. Muilla sisaruksillani on töitä ja ystäviä. Mulla ei ole mitään.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sinun ehkä kannattais nyt ihan välittömästi hakeutua saamaan apua ammatilaisilta. Tyhmä et ole ja sinulla on valmiudet ja taidot saada kavereita ja pärjätä myös opiskelussa, mutta nuo kiusaamiskokemukset ovat jättäneet jälk
ensä herkkään sieluusi. Et ole tahallasi laiska ja saamaton. Jsopa keskityt nyt pääasiallisesti itsesi hoitoon ja sitten voit jälleen opiskella.
Juttele asiasta enin vanhempiesi kanssa ja sitten voitte miettiä mitä teette. Jos on liian vaikea puhua vanhempain kanssa niin mene kouluterveydenhoitajlle.
vanhemmat maksaa kaiken mitä teet... oot onnentyttö :/
seurustelin oikeestaa yhen kaltaises kanssa. lihava akka jonka kädet oli täynnä viiltelyjälkiä ja kokoajan valitti että masentunut ja sellasia ja tollasia ongelmia. samalla kuitenki asui 200 neliön talossa sisaret ja veljet pitämäs seuraa vaikka jokapäivä ängstäs, jokapäivä turhaa kitinää ku oli niin lihava ja kaikki on nii huonosti ja mä samalla mietin omas päässä et "vitun hemmoteltu läski paviaani, sulle on maksettu kaikki ja silti valitat" tota haudutin monenn monta viikkoo ko kuuntelin sitä kitinää ja yhtenä päivänä mietin et ei helvetti, miks mä siedän lihavaa itsesääliä keräävää akkaa, jonka ei oo elämässä tarvinu tehdä yhtään mittää.... tulin tajuihini ja jätin
lisäyksenä: ei tää muija mitää kouluja ikinä käyny, lopetti kaikki kesken ja yritti yksin asumistaki jonku kuukauden. mitää muuta tehny ko veti karkkeja ja sipsejä päivät pitkät ja vuokra jäi maksamatta nii mamma hyppäs hätii ja tää muutti takasi kotia ja äiti makso takuuvuokran vuokran kuukauden asumisesta.
Hmm, ei kyllä kuulosta kaltaiseltani niinkään paljoa.
Ton tarvitsi varmaan päästä vaan johonkin purkamaan sydäntään. Tsemppiä sulle chlorine, kuten yllä neuvottiin kannattaa jutella jonkun luotettavan aikuisen kanssa, ammattilaisen tai tädin/ukin/kummin/jne kanssa jos et vanhempien kanssa voi jutella asiasta. Ja ei vanhemmillasikaan varmasti kaikki aina mennyt eikä mene niin kuin piti. Kaikessa ei tarvitsekkaan olla hyvä, voit keskittyä niihin asioihin mitkä sinua kiinnostavat ja mennä muista periaattella että kunhan pääsee läpi. Tottakai voi tulla tulevaisuudessa tilanne että olisi ollut hyötyä jos olisi kuunnellut esim. fysiikan tunnilla, mutta ehtii sitä myöhemminkin opiskella, ja joka tapauksessa olisi mahdotonta muistaa kaikkea mitä koulussa ja lukiossa on opetettu. Englannin kielen taidoistakin on hyötyä, se avaa paljon ovia maailmaan.
"seurustelin oikeestaa yhen kaltaises kanssa. lihava akka jonka kädet oli täynnä viiltelyjälkiä ja kokoajan valitti että masentunut ja sellasia ja tollasia ongelmia."
Et sitten yhtään välittänyt seurustelukumppanisi mielenterveydestä? Kiinnostaako sinua muissa ihmisissä yleisesti ottaen vain rahat ja rasvaprosentti?
Hoida itsellesi yksi tai useampi harrastus(mielellään taidetta tai fyysistä liikuntaa sisältävä) ja eiköhän ala uuden tekemisen myötä löytyä sieltä täältä inspiraatiota tulevaisuuteen. Ja jos muuten vaan vitu--aa tai ahdistaa kuten monta muutakin niin aina toi liikunta tekee mielellekin hyvää. Mielestäni tekemisenpuuteI(siis mieluisaa tekemistä) on tuossa iässä hyvin ongelmallista. Ja muista että ajan myötä ajattelet eri tavalla.
Joo... kuulostaahan toi vähän siltä, että olet syrjäytymässä. Ihan naurettavavii neuvoi täällä, kuten "hanki joku harrastus" tai "hanki ammattiapua." Pykologeilta, kun hakee apuu niin ne tunkee vaan sulle jotai lääkkeittä. Toki on hyvä harrastaa, jotai en sitä sano mutta ei se ole mikään ongelmien ratkaisu. Eikä ne ongelmat ratkee sillä, että jauhaa jollei siitä kuinka elämä on paskaa. Itse olen 17v ja syrjäytynyt en opiskele ja eikä oikeastaa sosiaalist elämääkään ole. Eipä siis itelläkään niin hyvin mee. Tosin monella menee vielä todella paljon paskemmim esim vaikka kehitysmaiden köyhillä. Ruokaa ja kattopäänpäällä niin pitää olla siitä jo tyytyväinen. Sun kannattaa hyväksyy toi elämäntilanne tai sitten tehdä, jotai sen etee, että menis paremmin. Jokainen voi vaan itse itseään auttaa...
hei syrjäytynytnuori olet 17v, katso tulevaisuudessa tuleeko sulle mitään harrastuksia tai jotain mieluisaa tekemistä(oli se sitten vaikka pelien pelaaminen) tulevaisuudessa ja katsotaan auttaako se sua nauttimaan elämästä enemmän ja ehkä kehität jonkin verran sosiaalista elämääsikin. Jos vaan istuu eikä tee mitään (ihan sama tuleeko siitä rahaa vai ei) niin ihan itse aiheutettu ongelma jos ei elämä maistu, ei ole rahaa eikä ole sosiaalista elämääkään. Kannattaa myös jutella henkilöiden kanssa jotka ovat olleet tai ovat samassa tilanteessa. Tosiaan kuitenkin oikeassa olet osittain että oma apu paras apu, mutta kannattaa jutella ainakin läheisille tai kavereille asoista. Lääkäreiltä tulee suurimmaksi osaksi vaan lääkkeitä ja niistä voi tulla vaan ongelmia.
Elämän laatu ei ole sitä että opiskeleeko vai tekeekö rahaa vaan sitä että nauttii elämästä. Matkustellessani olen huomannut että monilla ei ole yhtään mitään mutta nauttivat elämästä enemmän kuin 50 prosenttia suomalaisista. Omalla tavalla kannattaa muistaa että suomessa ei ole mitenkään epänormaalia olla masentunut tai syrjäytynyt kun lapsetkin käyvät terapiassa täällä.
Packalenin (ps) ehdotus olisi kaikki syrjäytyneet sulkea ghettoihin. Siellä olisivat pois silmistä,pois mielestä.
Onko aloittajan tilanne yhtään parempi, kun on kulunut jo melkein 9 vuotta ?
Mitenkäs se aloittajan perhe nykyään voi. Joko on asunto hankittu ja lapsia.
Ei, ei kun se syrjäytyminen vaivaa edelleen. Ei voi mennä edes töihin.