Kiitos pakkoruotsin minullakin on hyvä työpaikka!

Ilman pakkoruotsia minultakin olisi tämä nykyinen työpaikkani jäänyt saamatta!!!

Täytyy olla ikuisesti kiitollinen, että meidän ruotsinkielisellä rahallamme saimme lahjottua Johannes Virolaisen ottamaan pakkoruotsin peruskoulun ohjelmaan mukaan vastoin kaikkien asiantuntijoiden lausuntoja.

Kyllä Johannes voi olla tyytyväinen siellä haudassaan. Meidän ruotsinkielisten olisi kuitenkin ollut pakko oppia suomea joten ilman sitä jarrua joka suomenkielisille saatiin pakkoruotsin muodossa me olisimme jääneet ihan alakynteen koska suomenkieliset olisivat voineet opiskella muita paljon yhteiskunnallisesti tärkeämpiä aineita. No onneksi saatiin tämä jarru eli kansanomaisesti pakkoruotsi estämään meidän alakynteen jäämistä.
173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Osuvaa sarkasmia. Pakkoruotsitusta ylläpidetään, jotta surut pärjäisivät työelämässä.
Nyt heitä on yliedustettuna paremmissa ammateissa ja viroissa, mutta ilman kielitasoitusta he olisivat niissä aliedustettuina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rudolf kirjoitti:

Ilman pakkoruotsia minultakin olisi tämä nykyinen työpaikkani jäänyt saamatta!!!

Täytyy olla ikuisesti kiitollinen, että meidän ruotsinkielisellä rahallamme saimme lahjottua Johannes Virolaisen ottamaan pakkoruotsin peruskoulun ohjelmaan mukaan vastoin kaikkien asiantuntijoiden lausuntoja.

Kyllä Johannes voi olla tyytyväinen siellä haudassaan. Meidän ruotsinkielisten olisi kuitenkin ollut pakko oppia suomea joten ilman sitä jarrua joka suomenkielisille saatiin pakkoruotsin muodossa me olisimme jääneet ihan alakynteen koska suomenkieliset olisivat voineet opiskella muita paljon yhteiskunnallisesti tärkeämpiä aineita. No onneksi saatiin tämä jarru eli kansanomaisesti pakkoruotsi estämään meidän alakynteen jäämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu