KOKOOMUSPOLIITIKK0 JÄLLEEN SYYTEHARKINNASSA !!!

Eero Lehti (kok.) osallistui puolitoista vuotta sitten kaupunginhallituksen kokoukseen, joka päätti kilpailutuksen jälkeen ostaa kaupungin työntekijöiden työterveyshuollon palvelut Attendolta.

Yle Uutiset kertoi viime tammikuussa, että Lehti antoi omistamansa tilat Attendolle vuokralle. Kansanedustaja Lehti omisti samaan aikaan suuren määrän kiinteistöjä Keravalla.

Poliisin esitutkinnan perusteella Lehteä epäillään virka-aseman väärinkäytöstä. Rikostutkinta siirtyi syyttäjälle syyteharkintaan perjantaina.

Keravan kaupunginhallitus päätti puolitoista vuotta sitten – eli kesäkuussa 2012 – kilpailutuksen perusteella ostaa kaupungin työntekijöiden terveyspalvelut Attendolta. Kilpailutuksen jälkeen Attendo vuokrasi Lehden omistamat vastaanottotilat.

Esitutkinnassa selvitettiin sitä, oliko Eero Lehti keskustellut tilojen vuokraamisesta Attendon kanssa ennen kaupunginhallituksen kokousta. Esitutkinnassa kuultiin muun muassa kaupunginhallitukseen tulevien asioiden valmistelijoita ja Attendon työntekijöitä.

Esitutkinnan mukaan Lehti sai tietää päätöksestä ostaa työterveyspalvelut Attendolta kaupunginhallituksen kokouksessa. Lehti on kiistänyt keskustelleensa tilojen vuokraamisesta Attendon kanssa ennen kokousta.

Syyteharkinnassa syyttäjä arvioi, riittääkö näyttö syytteen nostamiseen
456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Keravan Konnalle (Eero Lehti, kokoomus) paikka loppuelämäksi kiven sisään.
On pahimpia öykkäreitä, mitä politiikka sisällään pitää.
Toivotamme pitkää ikää kiven sisällä.

Äänestä

Hi

Äänestä

On

Äänestä

liiku

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EI RAHA HAISE VAAN kirjoitti:

Eero Lehti (kok.) osallistui puolitoista vuotta sitten kaupunginhallituksen kokoukseen, joka päätti kilpailutuksen jälkeen ostaa kaupungin työntekijöiden työterveyshuollon palvelut Attendolta.

Yle Uutiset kertoi viime tammikuussa, että Lehti antoi omistamansa tilat Attendolle vuokralle. Kansanedustaja Lehti omisti samaan aikaan suuren määrän kiinteistöjä Keravalla.

Poliisin esitutkinnan perusteella Lehteä epäillään virka-aseman väärinkäytöstä. Rikostutkinta siirtyi syyttäjälle syyteharkintaan perjantaina.

Keravan kaupunginhallitus päätti puolitoista vuotta sitten – eli kesäkuussa 2012 – kilpailutuksen perusteella ostaa kaupungin työntekijöiden terveyspalvelut Attendolta. Kilpailutuksen jälkeen Attendo vuokrasi Lehden omistamat vastaanottotilat.

Esitutkinnassa selvitettiin sitä, oliko Eero Lehti keskustellut tilojen vuokraamisesta Attendon kanssa ennen kaupunginhallituksen kokousta. Esitutkinnassa kuultiin muun muassa kaupunginhallitukseen tulevien asioiden valmistelijoita ja Attendon työntekijöitä.

Esitutkinnan mukaan Lehti sai tietää päätöksestä ostaa työterveyspalvelut Attendolta kaupunginhallituksen kokouksessa. Lehti on kiistänyt keskustelleensa tilojen vuokraamisesta Attendon kanssa ennen kokousta.

Syyteharkinnassa syyttäjä arvioi, riittääkö näyttö syytteen nostamiseen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu