En avaa ovea, jos en tiedä kuka siellä on. On monessa suhteessa helpompi olla "poissa", sillä tuntematon on todennäkösemmin jostain "lahkosta", kun todellisesti apua hakea. Ylimmän kerroksen asukkaana voin sanoa, et apua tervitsva tyytyy ensimmäiseen oveen alimmassa kerroksessa. Täs talos ulkoovi on aina kiinni.
Jos stadi olis oikeesti turvallinen, olisi ovet auki. Maalla pystyi jättämään avaimen oveen, ilman pelkoa voroista tai muusta hömpästä.
KIRKKO on paikka jonne voi mennä KOLKUTTAMAAN. Eikös siinä satukirjassa ole kohta "kolkuttavalle avataan". Kirkotkin tuppaa olemaan auki vain niiden omien aukioloaikojen mukaan.
Suomi on pilattu ja vauhti kasvaa. Valitettavasti oven takana voi nykysin olla RAISKAAJA tai TAPPAJA todennäkösemmin, kun ei ennakkoon tiedossa oleva henkilö.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat