Hei,
muistattehan, että kun käännytte 23-tielle, niin ohitatte ennen ko. tielle menoa nopeusrajoitus (40) päättyy -merkin. Kun mitään tiettyä nopeutta ei ole määrätty, se tarkoittaa, että merkillä säädetty nopeusrajoitus päättyy ja siitä kohdasta alkaa YLEISRAJOITUS, joka on, kun taajamassa ollaan, 50 km/h.
Mutta kun mennään taajama päättyy- liikennemerkin ohi, nousee nooeusrajoitus yleisrajoitusalueella 80 km/h arvoon. Taipaleen suuntaan mentäessä sen merkin kohdalla on kuitenkin viidenkympin lätkä, joten rajoitus ei nousekaan. Mutta Pieksämäen suuntaan mentäessä Teboil Severin jälkeen olevan taajama päättyy -merkin kohdalla ei olekaan mitään nopeuslätkää. Se tarkoittaa silloin, että nopeusrajoitus nousee kahdeksaankymppiin jo sillä kohdalla, eikä vasta kauempana sijaitsevan kertauslätkän kohdalla.
Vaikka tämä yksinkertainen itsestäänselvyys onkin opetettu jo autokoulussa, niin miksi siitä huolimatta ihmiset köröttelevät 30 km/h alinopeutta sinne kertausmerkille saakka? Kertokaa, pliis!

Vastaukset 17
Vanhimmat
Mull oo mihinkään kiire, varsinkaan näin joulun aikaan.
Ei siinä ole mitään taajama päättyy -merkkiä.
Mikäli tieliikennelaki oikein ahtaasti lukee, niin väärässä paikkahan tuo on, mutta on se siellä kuitenkin:
http://goo.gl/maps/lxjNG
Kyllä on. Käy puusilmä optikolla, jos näössäsi on vikaa!
No voi kauheeta sentään! Onnekseni minullakaan ei ole tulenpalava eikä
mikään muukaan kiire yhtään minnekään. Menen ihan omaa tahtiani sinne
minne kulloinkin menen ja toivon ettei joku hätähousu tule kulkupelini no-
peudensäätövälineitä ainakaan ajon aikana näpelöimään. Jos jollakin on
ns. "kiire" jonnekin niin olkaapa hyvä vaan ja menkää ihmeessä.
Onkohan monikaan ehtinyt "kiireiltään" useinkaan miettimään että mitä se
"kiire" loppujenlopuksi on? Todennäköisesti ei ole "kiireiltään" ennättänyt.
Todennäköisesti on tuloksellisempaa itse kunkin meistä liikkujista ensisi-
jaisesti keskittyä siihen omaan liikkumiseensa koska siihen voi jopa itsekin
vaikuttaa, ainoastaan itse. Siinäkin jo näyttää joillekin olevan ylitsepääse-
mättömiä vaikeuksia. Joka tapauksessa se on helpompaa kuin muiden
liikkumiseen vaikuttaminen. Jos ei usko niin kokeilemaan.
Liikenteessä muuden liikkumisen tarpeeton estäminen on laitonta.
Laitonta tai ei, keliolosuhteiden mukaan on liikkuminen liikenteessä säädettävä. Jos/kun on kovin liukas tienpinta, harkiten ja varovaisesti on ajeltava, jotta vahingoilta vältytään. Ennakoivaa ajotapaa kannattaa tielläliikkujien opetella. Ja varata riittävästi aikaa matkantekoon. Kiusaamistahan muiden liikkumisen estäminen voipi olla, paitsi vanhusten kyseessäollen heidän reagointinopeutensa saattaa olla hidastunut. Mutta yhteispelillä liikennekin paremmin sujuu.
Merkintä on puuttellinen; "taajama päättyy"- merkki on ainoastaan vasemmalla puolella ja tiealueen leveys huomioiden sen tulisi olla molemmissa laidoissa. Asiasta soitettu tienkäyttäjän linjaan jo syyskuussa, tuloksetta.
Siellä olisi muuten hyvää tonttimaata yrityksille tarjottavaksi
Huono idea, ei voi käyttää pakkolunastusmenettelyä, kun ei siellä asu ketään!
siis severin kohalla on nopeusmerkki 50 ja muutaman sadan metrin päästä vaihtuu 80.. eli kyllä siin saa sitä 50 körötellä . 80 jos painat ohi niin sakot saat jos tutkaan napsautat.
Eipähän ole muuta kuin ohituskielto.
Taajama päättyy = 80km/h.
Kyllä päättyy vasemmalla olevan merkin mukaisesti, mutta on ajettava 50 km/h, koska liikennemerkki niin määrää.
.. kun noin levottomia löpisee. Mikäli autoilija lähtee esim. Severin pihasta kohden Pieksämäkeä, niin ensin oikealla on 40-aluerajoituksen päättymisen ilmaiseva liikennemerkki. Sitten kärkikolmio yhdessä samassa tolpassa suojatiestä kertovan liikennemerkin kanssa. Sitten käännytäänkin 23:lle kohden länttä ja oikealle jää pikavuoropysäkin ilmaiseva merkki. Sen jälkeen vasemmalla "taajama päättyy"-liikennemerkki ja välittömästi sen jälkeen oikealla ja vasemmalla ohituskielto alkaa liikennemerkki. Oikean puoleisessa tolpassa vielä etuajo-oikeutettu tie ja valtatien numeron kertova lisäkilpi.
Mikähän noista merkeistä on se, joka kertoo, että tuon taajama päättyy liikennemerkin jälkeen tulee ajaa 50 km/h nopeutta eikä yleisrajoituksen mukaista 80 km/h nopeutta?
On joo nyt tullut vuodenvaihteessa 50 km/h merkki siihen lisäksi... Liekö tämän ketjun syytä :(
Eli lukevat näitä kirjoituksia vielä vähän yksinkertaisemmatkin ihmiset. Vaikkakin epäilen, että tällä ketjun aloittajalla on ollut tieto tosta 50 rajoituskilven laitosta. Ja pääsee myhäilemään vahingon iloa.